Sisältö: Lukusista lähtö. Pääsiäisrahat. Väkilukumuutokset.
Nimenmuutto. Vanhain ja heikkojen ripittäminen. Päivällinen.
Vierasten lähtö.
-- Nyt taas saa olla huoletta tulevan vuoden kylänlukuun asti, sanoi
Pajarin Liisa käydessään rekeen istumaan.
-- Niinhän te naiset kyllä saatte sanoa. Teillä ei ole muita kuin
yksi kuuma päivä vuodessa, vastasi Liisan mies käydessään rekeen.
Mutta meillä miehillä on vielä kaksi kuumaa päivää edessä: päärahan
maksu ja käräjän alku. Kun niistä pääsisi, niin eläisi häntä vähän
aikaa huoletta.
Ne jotka kylänlukuihin olivat hevosella tulleet, ne hevosilla
palasivatkin. Ainoastaan ne, jotka isäntäin kanssa olivat tulleet,
saivat menomatkalla astua, kun isännät viipyivät kauemmin
lukutalossa, ensin perhettään kirkonkirjoihin merkkiämässä ja sitten
päivällisellä Niemelässä. Pojat hiihtivät suksillaan kotiinsa ja
lauloivat ilomielin mennessään:
Ei ole pojall surua,
ei ole yhtään hiukkaa,
kun on päästy lukusista,
joka teki tiukkaa.
Liiemman rahvaan pois mentyä pisti rovasti komeaan piippuunsa
vaakunaa. Talon tytär Kaisa toi päreellä tulen ja sytytti sekä
rovastin kuin myöskin kanttorin ja koulumestarin piiput, kun he
olivat seuranneet esimiehensä esimerkkiä. Sitten rovasti aukaisi
kirkonkirjan ja sanoi:
-- Niemelän lautamiehen talossa on kolmekymmentä jousta (ripillä
käynyttä henkeä) joista tulee pääsiäisrahaa (viinirahaa)
kuusikymmentä kopeekkaa, jotka lautamies saa antaa kanttorille, sillä
hän on kirkkoväärti ja tallentaa viinirahat.
Lautamies antoi rahat kanttorille ja selvitti sitten rovastille ne
muutokset, jotka hänen talossaan olivat tapahtuneet sitten viime
kevään. Ne rovasti merkitsi kirkonkirjaan. Samalla tavalla käytiin
läpi talo talolta koko kinkerikunta.
Kun Sutelaisten vuoro tuli, astui Juhana Susi esille ja sanoi:
-- Minä tahtoisin muuttaa sukunimeni.
-- Minkä tähden sinä nimesi tahtoisit muuttaa? Eihän nimi miestä
pahenna; usein mies pahentaa nimensä, kysyi rovasti.
-- Sen tähden minä tahtoisin muuttaa nimeni, kun se ei ole ihmisen
vaan metsänpedon nimi. Ja paitsi sitä, jos joku suuttuu minun
päälleni, niin se haukkuu minua hukaksi, vastasi Juhana.
-- No minkä nimen sinä sitten ottaisit? kysyi rovasti.
-- Minä tahtoisin nimekseni Ruolmanni, vastasi Juhana.
-- Vai Ruolmanni, vai Ruolmanni, matki rovasti. Etkös sinä ole
kuullut, että meidän kontrahtirovastin nimi on Stråhlman, ja se ei
sovi talonpojalle, niin korkea-arvoinen nimi.
-- Pankaa sitten vaikka Herst, pyysi Juhana.
-- No, mutta Hertz on meidän vallesmannin nimi, virkkoi rovasti.
Ethän sinä vallesmanni ole.
-- Olkoon sitten Kaljunen, ehdotteli Juhana.
-- Se on toista, ja kun sinulla on kaljahka ääni, niin se sopiikin
sinulle nimeksi vallan hyvin, sillä karvaa myöten koirallekin
nimi annetaan, vastasi rovasti ja kirjoitti Suden sijaan Kaljusen
kirkonkirjaan. Sen tehtyään hän katsahti rahvaaseen ja sanoi:
-- Nyt tämä mies ei enää ole Juhana Susi, vaan Juhana Kaljunen,
muistakaa se jokainen.
Kun pääsiäisrahat oli kannettu ja väkilukumuutokset suoritettu,
jäi Hörkkö-Pekka perheineen tähteeksi ja häntä ei kenkään ottanut
kirjoihinsa, vaikka rovasti koetteli ehdotella sitä yhdelle ja
toiselle.
-- Minä en ymmärrä mikä siihen on syynä, kun et sinä kelpaa kenenkään
kirjoihin. Pantsarlahteenhan sinä raukka joudut, kun jäät löyskaraksi
(löysäläiseksi), surkutteli rovasti.
-- Ennen minä menen vaikka hornaan ennen kuin Pantsarlahteen, vastasi
Pekka. Niin tylyiksi ovat nämä ihmiset tulleet, etteivät minua enää
kenenkään tupaansa ja kirjoihinsa ottaisi.
Nyt otti rovasti tiukalle koko lukukunnan isännät ja torui heidät
pahanpäiväisesti, kun he niin yksituumaisesti armottomuuttansa
osoittivat Pekka raukkaa kohtaan, ja mainitsi surkean esimerkin,
joka pari vuotta takaperin tapahtui R:hden pitäjässä, jossa eräs
puolihullu mies murhasi kolme lastansa siitä syystä, kun hän jäi
löyskaraksi ja hänet olisi viety ojennuslaitokseen.
Tämän nuhdesaarnan perästä loppui talon isäntäin kärsivällisyys.
Vähän aikaa tuumittuansa astui kylänvanhin esille ja sanoi:
-- Taitaapa se olla syy sysissä jos sepässäkin. Jos Pekka Hörkön
akka pitäisi kyntensä yhdessä kohden, niin hän pääsisi tupaan ja
kirjoihin, jos ei yhdelle niin toiselle; ainahan sen verran tilaa
löytyisi. Mutta nyt on toista, kun akka on pitkänkynnen pitäjä eikä
ukkokaan taida siitä aivan vapaa olla.
-- Se onkin toista, arveli rovasti. Johan minusta outoa oli, kun
tämän kinkerikunnan isännät minä tunnen muuten tunnokkaiksi ja
sävykkäiksi ihmisiksi, että he niin kiven kovaan ovat armottomat
Hörkölle. Syy onkin Hörkössä eikä kyläläisissä. Sitten hän otti
Hörkön eteensä ja piti hänelle aika nuhdesaarnan.
Hörkkö raukka seisoi siinä kuin tuomittu eikä voinut häpeästä
silmiään nostaa. Vihdoin rovasti ehdotteli, että kinkerikuntalaiset
rakentaisivat Hörkölle pikkuisen mökin jonkun kyläkunnan yhteiselle
takamaalle, jossa Hörkkö saisi rauhassa elää ja käydä talollisilla
töissä niin kuin tähänkin asti.
Tähän tuumaan isännät suostuivat ja lupasivat antaa Hörkölle ken
jonkun vanhan huoneen, ken tehdä peltoa ja ken mitäkin. Ja niin pääsi
Hörkkö Niemelän kylän yhteisiin kirjoihin mökkiläisen nimellä.
-- Se oli kauniisti tehty, sanoi rovasti. Jos kyläläiset olisivat
tehneet Hörkölle asian ja ansion mukaan, niin he olisivat hänet
laittaneet Pantsarlahden ojennuslaitokseen. Mutta nyt he ovat
jalomielisesti unehuttaneet hänen vikansa ja virheensä ja vielä
koettavat auttaa häntä eteenpäin elämisessä. Ja nyt sinä Hörkkö,
näytä puolestasi, että sinä heität entiset kujeesi pois ja pidät
vaimollesi komennon, niin voit sinä vielä kunniallisena ihmisenä elää.
Sitten kun rovasti oli Hörkön asian saanut selvitetyksi, hän sanoi
kylänvanhimmalle:
-- Jos täällä on vanhoja, heikkoja ja muita sellaisia, jotka eivät
kykene tulemaan kirkkoon Herran ehtoolliselle, niin käskekää heitä
tulemaan esiin. Minä toimitan heille ripin tässä ja annan ehtoollisen.
Kohta tulivatkin ripitettävät esille: kaksi kumpaakin sukupuolta,
yhteensä neljä henkeä.
Rovasti alkoi puhella heidän kanssaan synnistä ja syntien anteeksi
saamisesta. Vihdoin hän kysyi sokealta Simolta:
-- Tunnetkos sinä itsesi syntiseksi?
-- En minä tässä ole mitään syntiä nähnyt tehdä, kun olen sokea. En
ole varastanut, en valehdellut enkä toisen omaa turmellut, vastasi
Simo.
-- Me olemme kaikki syntiset erotuksetta, sillä me teemme joka
päivä syntiä ajatuksin, puhein ja töin ja semmoisina ansaitsemme
Jumalan vihan ja rangaistuksen sekä viimein iankaikkisen kadotuksen
helvetissä, jossa on ikuinen tuli, mikä ei milloinkaan sammu. Mutta
jos me kadumme syntimme, niin Jumala on uskollinen, joka meille
synnit anteeksi antaa ja ottaa meidät armollisesti tästä surun ja
murheen laaksosta tykönsä taivaaseen, jossa me lakkaamatta saamme
iloita ja riemuita, selitti rovasti.
Sitten hän kysyi ruotu-Maikolta:
-- Nyt kun te kuulitte sekä helvetin kuumuudesta että taivaan ilosta,
niin mihin sinä, Maria, tahtoisit kuolemasi perästä tulla?
-- Mitäpä tään vanhan ilosta, kunhan vain lämmintä saapi, vastasi
ruotu-Maikko levollisesti.
Rovasti huokasi raskaasti ja selitti asian uudestaan laveammin ja
tarkemmin sekä teki Maikolle uudestaan saman kysymyksen.
-- "Kun hyvän saata taitan, niin huonon hyljät mahtan" (Vvk. 274:10),
vastasi Maikko hiukan hyvillään, kun luuli löytäneensä oikean
vastauksen.
Sitten rovasti kehotti pitemmässä puheessa heitä turvautumaan
syntisten Vapahtajaan, niinkuin "Vaivaisessa syntisessä",
synnintunnustuksessa, sanotaan, ja saadakseen tietää, miten he olivat
hänen puheensa käsittäneet, hän kysyi valaja-Pekalta:
-- Mihin sinä, Pietari, itsesi turvaat, kun tunnet itsesi syntiseksi?
-- Vaivaiseen syntiseen minä olen aina turvannut ja siihen minä
nytkin itseni turvaan, vastasi Pietari.
-- Ei vaivaiseen syntiseen, vaan vaivaisten syntisten Vapahtajaan
pitää meidän turvautuman, oikaisi rovasti.
-- Sitähän minä aioinkin sanoa, vaikka hämmennyin vähän puheessani,
selitti Pietari.
-- Mihinkä sinä Riitta Rita luotat ja turvaudut, kun omatuntosi
kantelee päällesi ja sanoo, että sinä olet kadotettu ja tuomittu?
kysyi rovasti.
Riitta mietti hiukan aikaa sitä ainoaa virren värssyä, jonka hän
ulkoa osasi, ja viimein tavattuaan alun luki:
Tulkaat, katsokaat Herran töitä,
kuin hän maan päällä tekee:
hän sodat pois soittaa, hajottaa,
joutsen ja keihään särkee,
rattaat rikkoo, pyssyt polttaa,
ei kenkään Hänt voi odottaa,
hän sotii käsivarrell tuimall. (Vvk. 53:4)
-- Jaa, jos sinulla on todellinen luottamus tähän suureen sankariin,
niin Hän auttaakin sinua, sanoi rovasti hetken mietittyään.
Selitettyään Herran ehtoollisen tarkoituksen rovasti piti
rippisaarnan, jonka jälkeen hän viittasi heitä käymään
polvilleen pöytärahin viereen, jossa he rovastin perästä lukivat
synnintunnustuksen, saivat synninpäästön ja nauttivat Herran
ehtoollisen. Lähtiessään kumarsi jokainen rippi-isällensä ja meni
liikuttuneena ovensuun penkille istumaan odottamaan kotiin saattajia.
-- Nyt taitavat jo olla kaikki hengelliset toimitukset päätettyinä,
sanoi rovasti. Mutta jos mitä vielä on, niin kylänvanhin saa
ilmoittaa.
-- Ei minun tietääkseni ole enää mitään, vastasi kylänvanhin.
Rovasti riisui "rajin" kaulastaan ja tupakoitsi. Koulumestari,
lukkari, jopa talonisännätkin tekivät samoin.
Liiemman väen hälvettyä tarjosi talon isäntä rovastille viinaryyppyä,
jota hän ei ottanut, kiitti vain tarjouksesta ja lojahti pitkälleen
pöydänpään penkille selkäänsä oikaisemaan. Lukkari ja koulumestari
menivät kammariin jossa heille annettiin ryypyt.
-- Tämä olikin hyvään tarpeeseen, virkkoi kanttori ryypättyään.
-- Niin oli minustakin kuin rasvaa rattaille, todisti koulumestari.
Alkoikin jo kupariseppä päätä takoa koputella.
Ryypättyään menivät koulumestari ja lukkari tupaan, jossa he
korjasivat kirkonkirjat laukkuun.
Talonmiehet kantoivat tupasesta suuren pöydän tupaan ja asettivat
sen toisen pöydän päähän. Naiset kantoivat ruokaa pöytään.
Kylänlukuherroille oli kanttorin neuvon mukaan keitetty madesoppaa,
vaan talonpojille oli keitoksena liharokka. Lampaan- ja sianlihaa oli
paistina lukuherroille. Muulle rahvaalle annettiin rokassa kiehunutta
lihaa.
Kun ruoka oli pöydässä, käski isäntä vieraat ruualle.
Rovasti istausi yksinään pöydän päähän, kanttori ja koulumestari
kävivät pöydän taakse sarvenelle. Holttolan kirkonmies, kylänvanhin
ja talonisäntä istuivat toisen sarvenen kohdalle. Alapuolelle pöytää
kävivät Niemelän miehiset kestivieraat. -- Kylänlukuaikana pidettiin
tavallisesti kevätkestit. Toiseen pöytään kävivät kinkerikunnan
kaikki isännät, jotka talon isännän pyynnöstä olivat jääneet
päivälliselle lukutaloon.
Kun kaikki olivat asettuneet paikoillensa, rovasti sanoi:
-- Nyt saavat talonisännät toimittaa ruokasiunauksen; meidän luvut ja
laulut olette te kyllä kuulleet.
Talon isäntä rykäisi ensin ja luki ruokaluvut. Kylänvanhin lauloi
ruokavärssyn.
-- Kylänvanhimmalla on vielä noin kajakka ääni, vaikka on jo vanha
mies, sanoi rovasti laulun loputtua.
-- Ei minun ääneni nyt enää kulje niin kuin nuorena; silloin minä
vedin kuin pajupillillä, vastasi kylänvanhin.
-- Kylläpä tuo vielä soipi nytkin, kehui rovasti.
Isännän jaettua ruokaryypyt alkoi jokainen syödä. Aterian aikana
puheltiin minkä mitäkin. Kun kaikki olivat ravitut. Holttola luki ja
Lahtelan isäntä toimitti veisuun. Pöydästä noustua kiitti jokainen
isäntää ja emäntää. Talon perhe ja vieraat naiset söivät perästä.
Kun ruoka oli korjattu, rovasti sanoi:
-- Nyt ei muuta kuin hevoset eteen, miehet rekeen ja antaa mennä
alamäkeen.
-- Pitäähän lähtökahvit vielä ottaa, vastasi talonisäntä.
-- Tehdään niin, myödytti rovasti.
Kun kahvi oli juotu, valjastivat nuoret miehet rovastin ja kanttorin
hevoset. Koulumestarille valjastettiin talon hevonen. Sitten ajettiin
hevoset tuvan rappusten eteen ja kannettiin kirjalaukut kanttorin
rekeen. Isäntä tarjosi vieraille lähtöryypyt.
Sillä aikaa kun hevosia valmistettiin, harkitsivat lukuherrat lähtöä.
Isäntä auttoi rovastille turkkia päälle ja köytti punaisella pitkällä
vyöllä turkin kiinni. Mauno-setä ja kylänvanhin auttoivat toisia
lukuherroja pukutuumassa. Kun kaikki oli saatu reilaan, he kättelivät
miehiä ja likistivät naisia jäähyväisiksi. Ovesta mennessään he
lukivat kiitoksia ja sanoivat yhteiset jäähyväiset.
-- Jumalan haltuun, vastasivat tuvassa olevat kumartaen. Isäntä,
Holttolan kirkonmies, kylänvanhin ja Mauno-setä saattoivat vieraita
rekeen. Toiset katsoivat ikkunasta vierasten lähtöä.
-- Rovasti ei pane pahaksi, minä laitan tässä vähän tuomisia pappilan
rouvalle, sanoi emäntä ja samassa laskea muksautti suuren tuohikontin
rovastin reen seville.
-- Suuri kiitosta, hyvä emäntä, virkkoi rovasti. Käyhän pappilassa
kahvilla kirkossa käydessäsi!
-- Kiitoksia paljon! vastasi emäntä niiaten.
Sitten emäntä toi torppasäkillisen tuomisia ja antoi koulumestarille,
joka sen kiittäen otti vastaan ja pyysi emäntää käymään kotonansa.
-- Mielelläni minä laittaisin kanttorinkin emännälle tuomisia,
mutta kun en häntä tunne, niin olkoon laittamatta tällä kertaa.
Vastaisuudessa kun tulen hänet tuntemaan, niin laitan sitten, sanoi
emäntä nauraen.
-- On niistä akoista välistä hyötyäkin, ilvensi koulumestari. Lapsen
synnyttyä kannetaan rotinoita, annetaan hammasrahaa ja vieläpä hyvät
ystävät muulloinkin tuovat tuomisia. Mutta sinulla ukkopahalla kun ei
ole akkaa, niin saat olla tuomisitta.
-- Sinä saat ylpeillä akastasi, vastasi lukkari. Jos ei minulla ole
akkaa tuomisia saamassa, niin ei sitä ole sitten vatiakaan velomassa.
Kun oli vielä kerran kiitetty ja jäähyväiset sanottu, lukuherrat
ajoivat matkaansa.
-- Nyt on tukkajuhla tarkoin lopussa, sanoi Mauno-setä tupaan
mennessään.
Toiset lukuvieraat läksivät myös matkaansa, vaan kestivieraat jäivät
vielä huomiseksi, jolloin hekin runsaasti tuomisilla evästettyinä
menivät kotiinsa.