Sally riensi vaunujen jäljissä, onnistuen tungoksessa pysyttämään ne
näkyvissään, kunnes ne vierivät erään Strandilla olevan ravintolan
avaraan pylväskäytävään, ja hän näki seurueen nousevan ajoneuvoista
sekä katoavan sisälle rakennukseen. Traill ei ollut kertonut, että he
teatterin jälkeen vielä menisivät illalliselle; tämä oli siis päätetty
vasta myöhemmin. Sally koetti uskotella itselleen, että mrs Durlacher
oli ehdottanut tätä, ja ettei Traill ollut voinut kieltäytyä, vaikka
hänen jo teki mieli palata kotiin pikku tyttönsä luo. Mutta tämä
kuvittelu ei tuonut hänen mieleensä lohtua.
Hän seisoi asemillaan muutaman hetken, katsellen herkeämättä ovea,
jonka puuteroitu lakeija oli avannut Traillille ja hänen naisilleen.
Tytön mieleen välähteli hurjia päähänpistoja. Erään niistä hän jo
ajatteli toteuttaa. Hän aikoi rientää kotiin ja pukeutua kauneimpaan
iltapukuunsa, jonka Traill oli erikoisesti valinnut hänelle, — ja
sitten hänkin tulisi tähän samaan ravintolaan illalliselle. Hän
odottelisi siellä tunnin, ehkäpä puolentoistakin, nähdäkseen lähtisikö
Traill edelleen naistensa mukaan tahi palaisiko hän ravintolasta
kotiin. Tyttö oli ehtinyt näin pitkälle ajatuksissaan, kun hänen
viereensä pysähtyi muuan mies, joka Sallyn huomaamatta oli pariin
kertaan kulkenut hänen sivuitseen, tyttöä kiinteästi tarkastellen.
"Odottelette jotakuta?" kysyi vieras sellaiseen liehittelevään sävyyn,
joka vihjaa, että likaisempi esittely ei ole tarpeellista.
Sally hätkähti ja vetäytyi loitommalle puhuttelijasta, tuntien
epämääräisen pelon tunkeutuvan kylmänä vuolteena suoniinsa, joissa
mustasukkaisuuden mielettömyys riehui polttavana kuin laavavirta.
Mies nauroi, peitelläkseen hämmästystään, ja silloin tyttö kääntyi
pikaisesti ja riensi tiehensä. Kierrettyään väsymykseen saakka katuja
ilman mitään päämäärää, hän vihdoin lähti kotiin, henkeen ja vereen
asti nääntyneenä.
Hän sytytti Traillin etuhuoneessa kynttilän ja heittäytyi nojatuoliin
odottelemaan miehen paluuta. Kului tunti, eikä hän kuullut mitään.
Vihdoin hän sammutti valon, ajatellen, että Traill kummastelisi,
tavatessaan hänet täällä itseään odottamassa. Tyttö uskoi edelleenkin,
ettei mies varmaan tiennyt aavistaakaan hänen tuskaansa; kaikkein
vähimmän Sally ymmärsi havitella, että hänet oli nähty teatterissa,
tahi kadulla juoksemassa heidän vaunujensa jäljissä.
Noustessaan portaita ylös omaan kerrokseensa hän pysähtyi useat kerrat,
kuullessaan vaunujen räminää kadulta. Mutta joka kerta vaunut jatkoivat
matkaansa edelleen, pysähtymättä, ja hevosten kavioiden kopse hukkui
epämääräiseen öiseen hälyyn, joka hetkeksikään taukoamatta alati soi
kuuntelijan korvissa.
Ehtiessään makuuhuoneeseensa tyttö sytytti valot ja katsahti
pukeutumispöytänsä suureen kuvastimeen.
"Jumalani!" hän kuiskasi kauhistuneena.
Sally tuskin uskoi katselevansa itseään kuvastimessa. Näinä muutamina
tunteina, jotka olivat kuluneet siitä, kun Devenish kertoi hänelle
kenen seurassa Traill oli lähtenyt teatteriin, tyttö oli vanhentunut,
melkeinpä kuihtunut, hurjan kiintymyksensä syövyttävän tulen
polttamana. Mustasukkaisuus oli rynnistänyt hävittävänä kuin erämaan
palava samum-tuuli hänen ylitseen ja jättänyt jäljelle surullisen
raunion. Hänen poskensa olivat tuhkanharmaat, ja syvälle painuneiden,
luonnottomasti tuijottavien silmien alla oli mustat varjot, ikäänkuin
pitkän valvonnan jäljiltä. Tyttö katseli säikähtyneenä tätä kurjaa
naisraukkaa, joka peilistä tuijotti häneen melkeinpä mielipuolisin
katsein; sitten hän äkisti tunsi suunsa käpristyvän kuivaksi nahaksi,
ja hän tarttui vesikarahviin, nostaen sen huulilleen. Hän joi siitä
pitkään, ajattelemattakaan käyttää juomalasia.
Vesi tyynnytti hänen kuumeista vertaan. Ajatukset kävivät selvemmiksi
ja järjellisemmiksi; ne ikäänkuin palautuivat luonnollisiin uomiinsa.
Sally muisti, että Traill juuri edellisenä iltana oli laatinut
heidän suhdettaan koskevan sopimuksen, jonka oli määrä turvata hänen
elämäänsä. Turvata! Nyt hän mielestään ymmärsi Traillin tarkoituksen.
"Jos minä kuolisin" — oli mies sanonut. Sokaisua! Traill vain oli
tahtonut peittää hänen silmänsä, ettei hän voisi nähdä hänen todellista
tarkoitustaan. Mutta nyt hän luuli ymmärtävänsä sen. Traill oli jo
silloin päättänyt hyljätä hänet.
Tyttö aukaisi kiihtyneenä pöytälaatikkonsa ja otti esille paperiarkin.
Siinä oli sopimuskirjan jäljennös.
Traill oli vaatinut häntä ottamaan sen haltuunsa ja tallettamaan sen.
"Siitä sinä näet sopimuksen yksityiskohdat", hän oli sanonut, ja tyttö
oli, paperiin vilkaisemattakaan, pannut sen pöytälaatikkoonsa. Nyt hän
levitti sen kuumeisella kiihkolla luettavakseen.
"Minun kuolemani sattuessa, tahi sen suhteen katketessa, mikä nyt
yhdistää miss Sally Bishopia sekä minua toisiimme —"
Nämä ensimmäiset sanat luettuaan Sally rutisti paperin kouraansa. Eihän
hän kaivannut enempiä todistuksia! Hän ei ymmärtänyt, että tällaista
suhdetta koskevan välikirjan sanamuoto oli kirjoitettava tähän
tapaan. Tyttö kuvitteli, että Traill oli viitannut kuolemantapauksen
mahdollisuuteen vain näön vuoksi. Kolmessa vuodessa mies siis oli
väsynyt, — kyllästynyt häneen. Sen vuoksi hän siis oli edellisenä
iltana ollut kylmä ja välinpitämätön, tytön käydessä hänen luonaan
valittamassa onnettomuuttaan. Sallyn posket kuumenivat, kun
hän ajatteli, että mies kyllä oli ymmärtänyt hänen todellisen
tarkoituksensa. Traill oli nähnyt sen; mutta hän oli kyllästynyt.
Kuinka mies oli mahtanutkaan halveksia häntä! Traill oli käsittänyt
hänet kokonaan väärin, — luullut että hän etsi omaa iloaan. Kuinka mies
olisikaan voinut tietää, että Sally vain tahtoi miellyttää häntä ja
tahtoi kuulla, että häntä yhä rakastettiin!
Häpeäntunnon rusentamana ja lopen uupuneena tyttö heittäytyi
vuoteelleen riisuutumatta. Hän makasi siinä silmät kirveltävinä ja
kuivina, ja sydän jyskytti hänen rinnassaan pakahtuakseen. Mutta kun
hän kuuli Traillin askeleet portaissa, hän nousi pikaisesti ylös. Hän
ryhtyi irroittamaan hattua päästään kuvastimen edessä, ja kun miehen
koputus kuului ovelta, hän karkoittl pelon vivahdukset äänestään,
pakoittaen sen soimaan ilostuneena, kun hän kutsui tulijan sisään.
Ovi aukeni. Peilistä Sally näki miehen pysähtyvän kummastuneena
ovelle. Hän kääntyi silloin, käsi edelleen hattuneulan nupissa, jota
hän parhaillaan oli irroittamassa. Traillin huulet olivat puristetut
tiukasti yhteen ja hänen silmänsä olivat ankarat ja armottomat. Tytön
mieleen välähti, että Traill kenties sittenkin oli nähnyt hänen
vakoilleen heitä, ja hän käsitti, että sitä mies ei koskaan antaisi
hänelle anteeksi.
"Vasta äskenkö sinä tulit kotiin?" kysyi Traill, katsoen häntä
tutkivasti.
Sally ei ollut näyttelijä. Moni toinen nainen hänen sijassaan olisi
varmaan katsahtanut mieheen hämmästystä teeskennellen ja kysynyt,
mistä sellainen kuulustelu aiheutui. Sally oli päättänyt, että hän
ei tunnustaisi seuranneensa Traillin jälkiä, mutta hänen oli työläs
valehdella, ja peitellä tekoaan.
"Olen ollut sisällä ehkä puolen tuntia", tyttö vastasi.
"Olitko sinä päivällisellä Devenishin seurassa?"
"Olin."
"Missä?"
Kysymykset jysähtivät Sallyn korviin tylyinä ja kiertelemättöminä. Hän
mainitsi ravintolan, jossa he olivat aterioineet.
"Ja minne sitten lähdit?"
Tytöllä oli vastaus valmiina. Hän ei epäröinyt silmänräpäystäkään.
"Palace'en", sanoi hän.
"Palaec'en?" toisti Traill ja keihästi katseensa tytön silmiin.
Nyt Sally tiesi, että hänet oli huomattu teatterissa mutta hän päätti
väittää jyrkästi, että Traill siinä oli erehtynyt.
"Olitko siellä loppuun saakka? Viivyitkö sinä ohjelman loppuun saakka?"
jatkoi mies.
"Kyllä, — me viivyimme loppuun saakka".
Sally ajatteli, että hän saisi Devenishin vakuuttamaan sanansa tosiksi;
olihan Devenish luvannut auttaa häntä, jos hän tarvitsi apua. Nyt hän
tunsi tarvitsevansa.
"Mitä teit sen jälkeen, koska tulit kotiin vasta puoli tuntia sitten?
Kello on nyt jo yksi".
Äkisti Sally oli ymmärtävinään, että Traill oli mustasukkainen. Hän ei
ollut huomannut Sallya teatterissa; hän vain oli mustasukkainen. Tytön
sydän keventyi ja hän huokasi kiitollisuudesta. Hän hiipi Traillin luo,
ja hänen silmänsä sädehtivät määrätöntä rakkautta, jonka hän nyt oli
valmis jättämään vaikka miehen, jalkojen tallattavaksi.
"Jack", — hän kirkasi — "Jack, ethän ole mustasukkainen? Devenish —"
Traillin nauru keskeytti hänet ja sen naurun kovuus viilsi hänen
mieltään.
"Minne menit sen jälkeen?" toisti mies järkähtämättömästi.
"Illalliselle — me menimme syömään illallista, — samaan ravintolaan
jälleen. Miksikä et tahdo sanoa minulle, jos olet mustasukkainen?
Luuletko —"
"Mustasukkainen?" Mies tarttui Sallyn käsivarteen ja talutti tytön
lähemmäksi valoa. Siinä hän pysähtyi ja kumartui katselemaan häntä
suoraan silmäteriin, "Kaikki, mitä sinä nyt olet sanonut, on sulaa
valetta"! puhui hän, "kirottua, häpeällistä valhetta. Sinä et käynyt
Palace'ssa, sinä lähdit York-teatteriin. Sinä istuit alhaalla,
kolmannella tuolirivissä, ja kohotit ohjelmalehden kasvojesi suojaksi,
milloin luulit meidän katselevan sinne päin. Etkä sinä lähtenyt sitten
illalliselle. Sinä juoksit meidän vaunujemme jäljissä Strandille;
vakoilit meitä kaiken aikaa. Vai mustasukkainen? Minä? Suuri luoja!
En! Miksikä minä olisin mustasukkainen? Mutta sanohan, — mitä sinä
ajattelet menettelystäsi — nyt? Mitä sinä luulit sillä voittavasi?"
Aluksi Sally oli kohdannut hänen katseensa vakavana, vaikkakin
pelokkaana. Mutta kun Traill sitten sanoi: 'Mustasukkainen? Suuri
luoja! En!' — silloin tyttö ymmärsi miehen äänestä ja hänen
katseestaan, että hänen oli turha toivoa enää.
"Kuvitteletko sinä," jatkoi Traill säälimättömästi, "että minä olen
elänyt näin sinun kanssasi sen vuoksi, että sinä huolellisesti
valvoisit minun askeleitani?"
"Tein sen siksi," sanoi tyttö hiljaisesti, "kun tiedän, että sinua
petetään."
"Petetään? Kuinka? Kuka pettää minua."
"Sisaresi."
"Kuinka hän pettää minua? Millä tavoin?"
Vaikka Sally itse oli kieltänyt Devenishtä kertomasta kenellekään, mitä
he olivat puhelleet mrs Durlacherin ja hänen miehensä suhteista, niin
nyt hän itse kertoi kaiken Traillille.
"Kas, siten sinä kerrot sivullisille," jatkoi Traill, "asioita,
jotka minä luottamuksessa olen uskonut tietoosi perhesalaisuutena.
Jumaliste! On ihanaa, ettemme me ole naimisissa. Onneksi sinulle ja
onneksi minulle; sillä meidän ei nyt tarvitse sekoittaa nimiämme
avioero-juttuun."
"Avioero?"
"Niin. Taivas! Luuletko, että me tämän jälkeen voimme elää yhdessä?
Kuvitteletko, että minä sallisin vakoiltavan, nuuskittavan ja
seurattavan askeleitani — ja että minä lisäksi keinuttelisin
vainukoiraa polvellani?"
"Ah, Jack!" Tyttö kietoi kätensä hänen kaulaansa ja painoi päänsä
tiukasti hänen povelleen. "Jack, minä olin mustasukkainen! Etkö huomaa
sitä? Olin mustasukkainen sen tytön vuoksi."
Traill irroitti hänet säälittä ja työnsi hänet luotaan. "Oh, kirottua
lörpötystä!" hän huudahti.
Tyttö vavahti. Hän oli tavotellut edes sääliä; mutta tuossa äänessä
ei soinut armahduksen värettäkään. Epätoivoissaan hän tarttui miehen
käteen, kohotti sen huulilleen, peitti sen suudelmilla ja kyyneleillä
ja rukoili anteeksiantoa äärimmäisessä hädässään ja alennuksessaan.
"Maksaako nyt puhua anteeksiannosta?" sanoi Traill kylmästi, vapauttaen
kätensä. "Asia on auttamaton. Minä yksin en ollut sinun järjettömyyten
todistajana."
"Sisaresi?"
"Niin; hän ensiksi osotti sinut minulle."
"Olisin voinut sen arvatakin!" huudahti Sally katkerasti.
"Miksikä niin?"
"Hän vihaa minua. Ja hän tiesi, että sinä kiukustut, kun näet minut
siellä."
"Loruja! Miksikä hän vihaisi sinua?"
"Oh, hän toivoo sinun kiintyvän toiseen naiseen. Ja nyt sinä pidätkin
siitä toisesta, — pidätkö? Pidäthän?"
Traill kääntyi kiusaantuneena syrjään. "Me emme huoli kajota _siihen_",
hän sanoi. "Minulla ei ole pienintäkään halua tällaiseen. Huomisaamuna
minä jätän asuntoni. Sopimuskirjan mukaan huoneet jäävät sinun haltuusi
vuokra-ajan loppuun saakka. Se kestää vielä kolme vuotta. Mutta sinä et
saa vuokrata niitä muille."
Vuokrata! Hän saattoi nyt puhua vuokraamisesta! Tämän ajatuksen katkera
iva houkutti onton naurun tytön huulille.
"Luuletko sinä minun ryhtyvän vuokraajaksi?" hän kysyi vihlovalla
äänellä. "Luuletko, että minä välitän, mitä minä teen, missä minä elän,
kuinka minä elän?"
"Olet houkkio, ellet siitä välitä," huomautti Traill.
Tytön äänen hysteerinen sävy kammotti häntä. Traill ei halunnut olla
osallisena missään hurjassa, mielettömässä kohtauksessa. Hän poistui
hitaasti ovelle. Mutta kun tyttö näki hänen aikovan lähteä, näki
hänen kätensä tapailevan ovenkahvaa, niin hän hillitsi kyyneleensä ja
tukahutti nyyhkytyksensä. Hän ei voinut kestää ajatusta, että heidän
suhteensa täytyisi päättyä näin vastenmieliseen hetkeen.
"Ei sinun tarvitse kiirehtiä pois," hän sanoi hiljaisesti. "Minä lupaan
hallita itseäni, — lupaan, etten kiusaa sinua heikkoudellani. Jos sinä
lähdet täältä huomisaamuna, niin etkö voisi viipyä nyt hiukan puhumassa
minun kanssani?"
Tämä koruttomuus tyynnytti Traillin ärtynyttä mieltä, mutta se ei
vähääkään järkyttänyt hänen päätöstään.
"Mitä puhuminen hyödyttäisi meitä?" hän kysyi tyynesti.
"Niin, me ehkä puhelemme nyt viimeisen kerran."
"Mutta silti se on yhtä hyödytöntä. Sinä vain tulisit siitä
onnettomammaksi."
"Luuletko, että minä voin tulla onnettomammaksi kuin nyt olen?" kysyi
tyttö.
Traill kohautti hartioitaan. Hän tunsi sisimmässään, ettei hän ollut
aivan syytön tytön onnettomuuteen, mutta hän vakuutti itselleen yhä
uudelleen ja uudelleen, että tyttö oli itse kaiken aiheuttanut. Olihan
Traill heidän ensimmäisenä iltanaan kunniallisesti varoittanut tyttöä
liittymästä hänen pariinsa; hän oli lähettänyt tytön pois luotaan;
mutta Sally oli kuitenkin tullut takaisin. Vastuu oli tytön. Ja
kuitenkin, — mies tunsi nyt olevansa julma ja itsekäs. Sen vuoksi hän
toivoi tämän osansa päättyvän niin pian kuin suinkin. Hän ei halunnut
pitkittää sitä keskustelulla, jonka kuluessa hän lisäksi tiesi olevansa
pakotettu — oman tunnonrauhansa vuoksi — olevansa pakotettu yhä enemmän
raatelemaan tytön mieltä.
"Minä en tullut nyt tänne, sinun luoksesi, keskustelemaan asioista,"
hän sanoi. "Minun nähdäkseni kaikki on selvää ja itsestään
ymmärrettävää. Kun minä näin sinun seuraavan meidän vaunujamme, —
juosten pitkin katuojia, — silloin minä jo päätin kaiken. Sinä teet nyt
viisaimmin, kun luet sopimus-jäljennöksen, ja jos arvelet, että minä
olen ollut saituri, niin voit huomauttaa siitä minulle huomisaamuna.
Minä lähden kotoa vasta yhdeltätoista."
Hän aukaisi oven, poistui, ja sulki sen jälleen takanaan. Sally
kuunteli hänen jokaista askeltaan, kun Traill pimeässä hitaasti
laskeutui alas portaita omaan kerrokseensa. Tytön suu oli avoimena ja
hänen silmänsä tuijottivat jäykästi oveen, sille kohtaa, jossa hän oli
nähnyt viimeksi Traillin kasvot. Kun hän sitten kuuli miehen askelten
pysähtyvän alapuolellaan makuukamarissa, eikä enää erottanut mitään,
hän lysähti hervottomana lattialle ja valitti joka hengähdyksellään:
"Oh — oh — oh!"
Traill, joka parhaillaan oli riisuutumassa, kuuli sen. Murahtaen
hän kiskaisi paidan yltään päänsä yli ja paiskasi sen raivokkaasti
nurkkakomeroon, pesemättömien liinavaatteidensa joukkoon.