[1] Epiktetos ja Montaigne ovat olleet monien myöhempien aikojen
ajattelijoiden käytännöllisen elämäntaidon opettajia. Descartesilla on
merkittävä perustava vaikutus uudenaikaisen ajattelun eri aloihin.
_Epiktetos_, joka eli n. 59-120 j. Kr, oli roomalainen orja, joka
hengenlahjoillaan uhmasi isäntänsä julmuutta ja hämmästytti häntä niin,
että sai häneltä lopulta vapauden. Sen jälkeen hän toimi Roomassa
stoalaisten opettajana. Nähtävästi kristinuskon vaikutuksen alaisena hän
opetti mielenlaadun hyveitä kaikessa niiden alkuperäisessä kauneudessa,
itsehillintää, kärsivällisyyttä, ihmisrakkautta ja lempeyttä. Siksi
viehättävätkin hänen opetuksensa Pascalia, Emersonia, Maeterlinckia ja
Tolstoita. Epiktetos ajattelee, että ihmisen todellinen tarkoitus on
viljellä ja kehittää itsestään Jumalaa eli alkusyytä; hänen on opittava
erottamaan paha hyvästä suhteessaan itseensä ja suhteessaan toisiin
ihmisiin ja hänen on pyrittävä sitä varten sisäiseen ja ulkonaiseen
vapauteen.
_Michel Montaigne_ (1533-02), ranskalainen kirjailija ja ajattelija,
toimi nuoruudessaan tuomarina, mutta vetäytyi sitten maaseudulle
miettimään ihmiselämän kysymyksiä ja onnistuneiden maataloustoimiensa
ohella kirjoittelemaan tutkimuksiaan, joissa hän kehoitti etsimään
luontoa, teroitti luonnonmukaisen elämän tärkeyttä ja antoi vapaasti
kehittyneelle yksilöllisyydelle suuren arvon. Sisäisten sotien aikana
oli hänen kotinsa avonainen linna, jonka ovet olivat auki kaikille
puolueille. Ajattelun historiassa hän edustaa epäilyhenkistä suuntaa ja
on itseensä keskittänyt eri epäilijäluonteiden kaikki vivahdukset.
Epäily koettaa pitää olettamusten vaakaa tasapainossa. Kun asioissa on
aina tukea syille ja vastasyille, pääsee se pitemmälle, joka terveesti
epäilee, kuin se, joka tiedon ja käytännöllisen elämän tiellä kehittää
yksipuolisuuteen ihmisen luontaista uskoa. »Jos mahdollisimman tarkkaan
ja tunnollisesti punnitsen itseäni», kirjoittaa Montaigne, »niin
huomaan, että parhaimpaankin hyvään minussa on sekoittunut pahaa, ja
minä, joka rakastan tämänlaatuista hyvettä niin vilpittömästi ja
täydellisesti kuin kukaan maailmassa, pelkään, että jos itse Platon
puhtaimmassa hyveessään olisi kuunnellut ja painanut korvansa aivan
lähelle itseään, hän olisi kuullut sorahduksen ihmissekotusta itsessään,
vaikkapa vain hyvin heikkona ja etäisenä ja ainoastaan hänen itsensä
kuultavana.»
[2] Sadan vuoden kuluttua ensimmäisen painoksen ilmestymisestä julkaisi
Voltaire uuden painoksen v. 1776 varustaen sen ivallisilla
huomautuksilla ja selityksillä.
[3] Paulus Aemilius oli kaksi kertaa Roomassa konsulina. Ensimmäisen
konsulikauden päätyttyä hänet pitkäksi aikaa syrjäytettiin, jolloin hän
antautui kokonaan kasvattamaan lapsiaan. Hänen poikansa Publius, jonka
Scipio Africanus vanhempi otti ottopojakseen, oli kuuluisa Scipio
Africanus nuorempi, joka hävitti Karthagon. Roomalaiset valitsivat
Publius Aemiliuksen kuusikymmenvuotiaana konsuliksi, jotta hän saattaisi
loppuun pitkällisen sodan Makedonian kuningasta Perseusta vastaan.
Palauttamalla kurin sotajoukkoon hän pääsikin vastustajastaan voitolle
ja sai niin runsaan saaliin, että se vapautti Rooman kansalaiset
omaisuusveron maksamisesta. Voitettu Perseus lankesi voittajan jalkojen
juureen pelkurimaisesti armoa anoen. »Ystäväni», sanoi silloin konsuli
lempeästi, »käytöksesi vähentää voittoni arvoa; sinä osoitat olevasi
niin suuri pelkuri, etteivät roomalaiset saa mitään kunniaa sinun
voittamisestasi.» Kun tämä kunnon roomalainen kuoli 160 e. Kr., jätti
hän jälkeensä niin vähän omaisuutta, että se tuskin riitti hänen
vaimonsa elatukseksi.
[4] Pascalin »Mietelmien» selityksillä varustetussa laitoksessaan
Voltaire takertuu Pascalin ajatuksiin ihmisen etevämmyydestä ja tekee
seuraavia puolittain ivallisia huomautuksia: »Mitä merkitsee sana
»_ylevä_»? On kyllä totta, eitä ajatukseni ovat jotakin aivan toista
kuin esimerkiksi auringon kehrä; mutta onko todistettu, että elävä
olento, jolla on joitakin ajatuksia, on ylevämpi kuin aurinko, joka
elävöittää koko tuntemamme luomakunnan? Onko tämä ihmisen
ratkaistavissa? Hänhän on sekä tuomari että asianosainen. _Työ_ on
toista työtä arvokkaampi siksi, että se on tuottanut enemmän vaivaa
tekijälleen, ja siksi, että se on hyödyllisempää. Mutta onko Luojalta
kysynyt enemmän vaivaa auringon luominen kuin pienen, noin viiden jalan
mittaisen elävän luominen, jolla on enemmän tai vähemmän ajatuksia? Ja
kumpi näistä kahdesta on maailmassa hyödyllisempi, elävä olentoko vai
aurinko, joka valaisee kokonaisia maailmoja? Ja mitkä aivojen ajatukset
ovat parempia kuin aineellinen maailma?»
[5] Alkuperäisessä tekstissä on toisessa luvussa puhuttu muutamien
virkapukujen vaikutuksesta ihmisten mielikuvitukseen, mutta kun tämä
luku koskee Ranskan oloja aikaisemmilta ajoilta, on se jätetty pois.
[6] Tekijä tarkoittaa katolisen kirkon rippi-isää, jolle synnit sai
tunnustaa seinään laitetusta pienestä kuunteluaukosta,
[7] Pyrrhonistit olivat epäilymielisen ajatussuunnan edustajia. Heidän
mielestään oli kaikki ihmisen tieto yhtä luuloteltua kuin unet.
[8] Tähän on Voltaire liittänyt huomautuksiaan. »Ei ole perää siinä,
ettemme hitustakaan ajattele nykyisyyttä», hän sanoo, »mehän ajattelemme
sitä tutkiessamme luontoa ja suorittaessamme kaikkia elämän tehtäviä;
yhtä paljon me ajattelemme myös tulevaisuutta. Kiittäkäämme luonnon
luojaa, joka on antanut meille lakkaamatta tulevaisuuteen viittaavan
vaiston. Ihmisen kalleimpia aarteita on toivo, joka lieventää suruamme
ja kuvailee tulevia ilojamme nykyisten ilojemme taustaa vasten. Sillä
jos ihmiset olisivat niin onnettomia, etteivät tekisi työtä muuta kuin
nykyhetken hyväksi, eivät kylväisi, rakentaisi, istuttaisi, eivätkä
pitäisi mistään huolta, puuttuisi tällaisen turhan leikin pyörteessä
kaikkea. Onko Pascalin kaltainen henki voinut joutua niin ylimalkaisen
lauselman orjaksi kuin tämä on? Luonto on järjestänyt niin, että
jokainen ihminen riemuitsee nykyisyydestä, elättäessään itseään,
synnyttäessään lapsia, kuunnellessaan suloisia säveleitä, käyttäessään
ajatus- ja tunnekykyään ja että hän, lähtökohtanaan nämä tehtävät ja
niiden keskellä ollen, ajattelee tulevaa päivää, jota ilman hän
nääntyisi nykyhetken kurjuuteen. Ainoastaan lapset ja hullut ajattelevat
vain nykyisyyttä, pitäisikö meidän olla heidän kaltaisiaan?»
[9] Kreikkalainen filosofi Platon (427-347) oli nuoruudessaan ollut
jonkun aikaa Sokrateen oppilaana. Ajatuksillaan aatteiden olemassaolosta
ainoana todellisena koko maailmankaikkeudessa on hän ratkaisevasti
luonut pohjan kaikkien aikojen aatteellisuudelle, esiintyipä se missä
muodossa tahansa, ja siten valtavasti vaikuttanut ihmiskunnan ajatteluun
aina meidän päiviimme saakka. Muunneltuina tapaamme Platonin
perusajatukset kauttaaltaan myöskin Emersonin tuotannossa, Emerson kun
jo nuoresta pitäen tunsi kiintymystä häneen. »Platon seisoo kaikkialla
teiden päässä, joilla ei ole loppua, vaan jotka jatkuvat kautta
kaikkeuden», sanoo hän kirjoitelmassaan Platonista. Hän sanoo myös, että
»yksin Platon on sen ihailun arvoinen, jota kalifi Omar kiihkomielisesti
osoitti Koraanille sanoessaan: polttakaa kirjastot, sillä se mikä niissä
on arvokasta, sisältyy tähän kirjaan». Valistusajan miehet, Voltaire
etunenässä, ovat ainoat, jotka eivät ymmärtäneet Platonin merkitystä; he
pitivät hänen ajatuksiaan sekasotkuna. »Pidot» on Platonin pääteoksia.
[10] Plutarkhos (n. 46-120), kreikkalainen historioitsija, jonka
arvokkain teos »Elämäkertoja» on onnistuneitten luonnepiirrostensa
voimalla jättänyt jälkiä monen aikakauden kirjallisuuteen ja monen
nuoren ihastuneeseen mieleen. Chaucer (1340-1400), Englannin suurin
runoilija ennen Shakespearea. Shakespearesta (1564-1616), Englannin ja
maailmankirjallisuuden suurimmasta näytelmäkirjailijasta, Emerson on
teoksessaan »Ihmiskunnan edustajia» kirjoittanut tutkielman »Shakespeare
tai runoilija». Milton (1608-74), kuuluisa englantilainen runoilija,
joka maaseudun sydämessä kirjoitti uskonnollisen kertomarunoelman,
pääteoksensa »Kadotettu paratiisi». Burns (1759-96), kuuluisa
skotlantilainen runoilija, joka viettäen aikansa maalla mitä
erilaisimmissa puuhissa sepitteli runojaan; luonnonrunot ja
rakkauslaulut ovat hänen parhaitaan. Wordsworth (1770-1850), hänkin
merkittävimpiä englantilaisia runoilijoita, luonnon hiljaisuuden
ihastunut laulaja, joka iloisesti kohtasi luonnossa ilmenevän
salaperäisen kuin ystävän ikään; pääteos laaja opetusruno »Retkeily».
Coleridge (1772-1834), englantilainen runoilija ja arvostelija,
vakaumukseltaan uskonnollinen; hänen runoelmansa sisältävät
luonnonihailua ja hänen ihanteensa oli Milton. Hän eli kauan järven
rannalla ja oli luotu järvilaulajaksi. Tutkielmassaan »Montaigne tai
epäilijä» Emerson lausuu tämän edustavasta ajatussuunnasta:
»Spartalainen tai stoalainen ajatussuunta on liian jyrkkää ja jäykkää
meidän tarpeisiimme. Pyhän Johanneksen ja nöyrän vastustamattomuuden
kanta toisaalta taas tuntuu liian ohuelta ja ilmavalta. Me kaipaamme
kimmoavaa, mukautuvaa teräspukua, lujaa kuin edellinen, taipuisaa kuin
jälkimmäinen.»
[11] Emerson sai todeta toistenkin mieltymystä Sokrateeseen.
Tutkielmassaan Montaignesta hän lausuu: »Hänen kirjoitustavassaan ei ole
mitään innostusta tai kaipuun henkevyyttä: tyynen tyytyväisenä ja
itsekylläisenä noudattaa se keskitietä. On ainoastaan yksi poikkeus
tästä -- hänen rakkautensa Sokrateeseen. Puhuessaan hänestä alkavat
hänen kasvonsa kerrankin hehkua, ja hänen kirjoitustapansa kohoaa
intomielisemmäksi.»
[12] William Channing (1780-1842), amerikkalainen jumaluusoppinut ja
mainio kirjailija, taisteli elämän ikänsä suvaitsevaisuuden,
kansainvallan, raittiuden ja orjien vapauttamisen puolesta. Hänen
kaunopuheisilla ja voimakkailla sanoillaan oli jalostava vaikutus hänen
aikalaisiinsa ja yleiseen mielipiteeseen »Itsekasvatus» on hänen
parhaimman kirjoitelmansa nimi. Merkittäviä ovat myös hänen tutkielmansa
Napoleonista ja Miltonista. Channingin maanmiehenä on Emerson monessa
suhteessa hänen ajatustensa elähyttävän vaikutuksen alainen ja hänen
elämäntyönsä ansiokas jatkaja.
[13] Uuden Englannin valtioiden kautta kulkee vuorijono, joka on jatkona
Alleghany-vuorille.
[14] Emerson ja Carlyle, englantilainen historioitsija ja kirjailija
(1795-1881), pitävät ikäänkuin kädestä kiinni toisiaan; niin läheisiä he
ovat henkisesti toisilleen. Carlyle on jäykkä, ankarasanainen opettaja,
Emerson hieno, henkevä luennoitsija, Carlyle on ikäänkuin veistetty
graniittiin, Emerson marmoriin.
[15] John Brown (1800-1859) oli Yhdysvalloissa ensimmäisiä, jotka tosi
teossa ryhtyivät ajamaan neekeriorjien vapauttamisen asiaa.
Kourallisella hengenheimolaisia hän valloitti 1859 Harpers Ferryn
asevaraston Virginiassa aikoen jakaa aseet orjille, mutta näinä eivät
liittyneet häneen. Orjuudenpuoltajien joukot kukistivat hänen
hankkeensa, ottivat hänet kiinni ja tuomitsivat kuolemaan. John Brownin
sankarikuolema hirsipuussa herätti pohjoisvaltioissa intoa
vapautustaisteluun, joka alkoi heti kuu presidentiksi v. 1S60 valittiin
samojen ihanteiden elähyttämä Abraham Lincoln, joka sitten
julistuksellaan vapautti Yhdysvaltojen neekeriorjat v. 1863 ja johti
kansalaissodan voitokkaaseen loppuun.
[16] Ällös tavoittele ulkonaisia.
[17] Ihminen on oma tähtensä; ja sielu, joka voi tehdä hänestä
rehellisen ja täydellisen ihmisen ja käskeä valoa, vaikutusta ja
kohtaloa; ei mikään tule hänen osakseen liian aikaisin tai liian
myöhään. Tekomme ovat enkeleitämme, joko hyviä tai pahoja, ne ovat
meidän kohtalokkaita varjojamme, jotka alati vaeltavat rinnallamme.
[18] Francis Beaumont (1584-1616) ja John Fletcher (1579-1625),
suosittuja englantilaisia näytelmänkirjoittajia, jotka yhdessä
sepittivät näytelmäkappaleita Shakespearen esikuvien mukaan.
[19] Heitä lapsi kallioille ja ruoki häntä emäsuden maidolla; kun hän
talvehtii kotkan ja ketun kanssa, tulee voima hänen käsikseen ja nopeus
hänen jaloikseen.
[20] Mooses ei taipunut toisten israelilaisten tavoin kumartamaan
kultaista vasikkaa. Hän oli nähnyt vuorella Jumalan ja kuullut hänen
äänensä, joka puhui hänen sisimmälleen. Sentähden hän saattoi julistaa
kansalleen uudet lait.
[21] Vähien Antillien itäisin saari Länsi-Intian saaristossa. Saaren
asukkaista on vielä nytkin 90 % neekerejä ja sekarotuisia, jotka
työskentelevät suurilla sokeriruokoviljelyksillä.
[22] Andit on sen mahtavan, korkeahuippuisen vuoristosarjan yhteisnimi,
joka ulottuu pohjoisesta etelään pitkin Amerikan mannermaata. Himalaya
taas on Aasian korkein vuorijono.
[23] Akrostikhoni on runo, jossa säkeiden alku- tai loppukirjaimet tai
jotkut muut määrätyt kirjaimet muodostavat jonkin merkittävän sanan tai
lauseen samaan tapaan kuin nyt puolueiden, yhdyskuntien tai laitosten
nimen alkukirjaimista muodostetaan lyhennettyjä sanoja. Aleksandriinisäe
on taitehikkaasti sommiteltu säe, joka sisältää 12 tai 13 lyhytpitkää
tavua, tahtilepo aina 6:nnen tavun jälkeen.
[24] Chatham, oikeastaan Chathamin jaarli William Pitt vanhempi
(1708-78), etevä englantilainen valtiomies, oli voimakas puhuja ja suuri
kansanmies. Ylisotarahaston hoitajana hän toimi aikalaisekseen
harvinaisella omanvoiton pyytämättömyydellä, seitsenvuotisen sodan
aikana hän nostatti sotajoukkoon suuren rohkeuden ja urhoollisuuden:
puolusti parlamentissa valtavalla puhetaidollaan amerikkalaisten
siirtolaisten itseverotusoikeutta ja piti v. 1778 ylähuoneessa
hengenheikkona niin järkyttävän voimakkaan puheen, jossa tällä kertaa
vastusti Englannin sotajoukkojen poiskutsumista Amerikasta, että meni
tainnoksiin ja kuoli kuukauden kuluttua.
Yrjö Washington (1732-99), Yhdysvaltojen vapautussodan sankari ja
ensimmäinen presidentti, oli ihmisenäkin jalo ja kaikkien kansalaistensa
ihailema. Yleväryhtisenä seisoi hän veneen kokassa, joka vei hänet
Delaware-joen yli jouluk. 26:ntena 1776 ratkaisemaan vapautussodan
kulkua. Hänen hautakiveensä on kaiverrettu sanat: »Ensimmäisenä sodassa,
ensimmäisenä rauhassa, ensimmäisenä kansalaistensa sydämessä.»
Adamsilla Emerson tarkoittaa joko Samuel Adamsia (1722-1803),
amerikkalaista valtiomiestä, joka työskenteli tehokkaasti Yhdysvaltain
vapauttamiseksi Englannin vallan alta, ja jota on sanottu Amerikan
Catoksi, tai John Adamsia (1735-1826), joka tuli Yhdysvaltain
presidentiksi Washingtonin jälkeen; hän oli kirjoituksillaan puolustanut
Amerikan oikeuksia, oli ollut mukana itsenäisyysjulistusta laatimassa
maalleen ja oli edustanut maataan Euroopassa.
[25] Spartalainen huilu on pieni kolmireikäinen, terävä-ääninen huilu,
jota käytettiin rummunlyönnin säestyksenä sotilasmarsseissa.
[26] Antonius pyhää (n. 250-356) pidetään kristillisen munkkilaisuuden
isänä. Kaksikymmenvuotiaana kuuli hän saarnan rikkaasta nuorukaisesta,
päätti elämässään toteuttaa täydellisen uhrautumisen vaatimuksia ja
luovutti kaiken omaisuutensa köyhille. Senjälkeen hän vetäytyi erämaan
yksinäisyyteen. Aika oli sellainen, että tuhannet muut riensivät
seuraamaan hänen esimerkkiään.
Kveekarien kirkkokunnan perusti George Fox (1624-91), joka jo
19-vuotiaana suutarinoppipoikana rupesi miettimään uskonnollisia
asioita. Hän tahtoi sanoa, että ihmisen tulee ennen kaikkea tarkata
»sisällistä sanaa» omassa sielussaan ja pitää sitä valolähteenään. Itse
hän jo nuorena näki näkyjä.
John Wesley (1703-1791) pani muutamien ylioppilaiden kokouksessa
Oxfordissa 1729 alulle laajalle levinneen metodistisen suunnan;
kokouksen osanottajat päättivät tyytymättöminä ajan paheellisuuteen
ruveta elämään ankaraa säännönmukaista kristillistä elämää. Wesleyllä
oli hyvät hengenlahjat, puhujakyky, järjestelytaito ja uupumaton halu
saada toimia. Englantilaiset ovat arvostelleet hänen vaikutustaan
numeroilla: hän matkusti 40 tuhatta englanninpenikulmaa, piti 40,500
saarnaa ja antoi pois lahjoina 32 tuhatta puntaa. Hän sanoi
kääntymyksensä tapahtuneen toukok. 24:ntena 1738 »kello neljännestä
vailla yhdeksän» Lutherin roomalaisepistolan selitystä luettaessa.
Välittömän hurskautensa ja yleisestä ajan suunnasta poikkeamisensa takia
hän sai kärsiä paljon pilkkaa ja vainoa. Hän kuoli todellisena
sankarina.
Thomas Clarkson (1760-1846) oli englantilainen orjuuden vastustaja ja
sai Cambridgen yliopiston palkinnon v. 1785 kirjoittamastaan
tutkielmasta »Onko oikein tehdä ihmisiä orjiksi vastoin heidän
tahtoansa?» Hän pyhitti koko elämänsä taisteluun orjuutta ja orjakauppaa
vastaan.
[27] Mainittu kansansatu on laajalle levinnyt eri maiden
kirjallisuudessa. Tanskalainen kirjailija Ludvig Holberg (1684-1754) on
sitä käsitellyt huvinäytelmässään »Jeppe Niilonpoika.»
[28] Yrjö Kastriota (v. 1403-68), jota turkkilaiset nimittivät
Skanderbegiksi, oli albanialainen vapaussankari. Hän pakeni
panttivankeudesta Turkin sulttaanin hovista, nostatti albanialaiset
kapinaan ja voitti Albanian vapailla vuorilla kaikki turkkilaisjoukot,
jotka lähetettiin häntä vastaan, olivatpa ne kuinka suuret tahansa,
ehkäisten siten turkkilaisten tunkeutumisen Eurooppaan. Vasta hänen
kuoltuaan joutui Albania vieraan ikeen alle pitkiksi ajoiksi. Kastriotan
vapaudenkaipuuta vireillä pitävä henki on nyt vihdoin meidän aikoinamme
luonut vapaan Albanian!
[29] Thor on skandinavilainen ukkosenjumala; skandinavilaisen
jumalaistaruston ylin jumala Odin tunnetaan Wodan-nimisenä Ala-Reinin
varrella, missä ennen vanhaan anglien kera Iso-Britanniaan muuttanut
germaninen kansanheimo, saksilaiset l. saksonit, asui.
[30] Hänen kätketty ajatuksensa elää meidän pyrkimyksissämme, meidän
uljuutemme on meidän paras Jumalamme.
[31] Kreikkalaisessa rakennustaiteessa on kaksi huomattavaa suuntaa,
doorilainen ja joonialainen; jälkimmäisessä ovat muodot yleensä
rikkaammat ja joustavammat kuin edellisessä.
[32] Henry Hudson (n. 1550-1611), englantilainen löytöretkeilijä koetti
pienellä laivallaan, johon mahtui noin 12 miestä, ensin koillisväylän
kautta ja sitten luoteisväylän kautta Pohjois-Amerikan yläpuolitse
purjehtia Kiinaan, jolloin tuli Hudson-joen suulle, Hudsonin-salmeen ja
suureen Hudsonin-lahteen, mihin jäi talveksi. Vuonna 1611 nousi hänen
laivamiehistönsä kapinaan ja jätti hänet poikansa ja muutamien muiden
retkeilijöiden kanssa avonaiseen veneeseen meren aaltojen ajeltavaksi.
Senjälkeen ei ole saatu mitään tietoa hänen kohtalostaan. Bering
(1681-1741), tanskalaissyntyinen löytöretkeilijä, jonka mukaan ovat
saaneet nimensä Beringin-meri ja Beringin-salmi, osoitti, eitä Siperian
pohjoispuolitse on olemassa koillisväylä Amerikkaan ja varusti v. 1734
suuren pohjoismaisen retkikunnan sitä tutkimaan. Amerikan rannikolla
ajoi myrsky hänen vaatimattomasti varustetun laivansa autiolle saarelle,
missä hänen terveytensä murtui ja hän kuoli. Englantilainen merisotilas,
naparetkeilijä Parry (1790-1855) teki useita onnistuneita löytöretkiä
Pohjois-Amerikan pohjoisrannikon saariryhmiin ja saavutti
Huippuvuoren-retkellään 1827 pohjoisennätyksen, joka pysyi voimassa 50
vuotta. Englantilainen napaseuturetkeilijä John Franklin (1786-1847)
joutui ensimmäisellä retkellään suunnattomaan hätään, josta töintuskin
pelastui hengissä, mutta teki v. 1845 kahdella erinomaisesti
varustetulla laivallaan uuden retken etsien luoteisväylää. Laivat jäivät
kuitenkin sille tielleen ja vuoteen 1857 mennessä oli kaikkiaan 39
laivaa käynyt etsimässä kadonneita, mutta turhaan. Lopulta saatiin
kuitenkin selville, että laivat olivat jäätyneet kiinni, Franklin
kuollut ja miehistö pelastunut maihin, mutta menehtynyt siellä matkan
vaivoihin.
[33] Tory ja whig olivat Englannin kahden suuren puolueen nimet Kaarle
II:n ajoista lähtien. Yhdysvalloissa käytettiin edellistä nimitystä
vapaussodan aikana niistä, jotka tahtoivat pysyä Englannin yhteydessä ja
jälkimmäistä vapauden puolustajista sekä myöhemmin eräästä puolueesta,
joka sitten liittyi »tasavaltalaisiin».
[34] Titaaneiksi nimitetään muinaistarustossa taivaan ja maaemon
synnyttämää jumalasukukuntaa. Titaanit olivat rajuja, uhmamielisiä
alkuolentoja, joiden kukistumisen kautta jalommat jumalolennot pääsivät
valtaan.
[35] Atlantin valtameressä Afrikan länsirannikolla sijaitseva Saint
Helenan saari oli Napoleonin kuuluisa karkoituspaikka.
[36] Monipuolista kreikkalaista filosofia Aristotelesta (384-322 e. Kr.)
voi pitää yleensä kaiken tieteellisyyden isänä. Hänen oppinsa ovat
parintuhannen vuoden ajan vaikuttaneet monien, etenkin luonnontieteiden
viljelyyn. Emerson ottaakin erään hänen oppinsa pääkohdan esimerkiksi
arvovallasta, josta ihminen luonnossa vaeltaessaan sisäisesti voi olla
täysin piittaamatta samoin kuin yleensä kaikesta, joka on omiaan
sitomaan hänen sisintään. Aristoteleen kolmella yhteydellä Emerson
nähtävästi tarkoittaa Aristoteleen luonnossa näkemää saman asian kolmea
pääperustetta: muotoa, liikuttavaa syytä ja tarkoitusta, jotka yhdessä
yksilöllisessä ihmissielussakin ilmenevät kolmena sielun lajina eli
asteena: kasvisieluna eli ruumiin elinvoimana, aistillisena eläinsieluna
ja järjellisenä, ajattelevana sieluna.
Kölnin kolmella kuninkaalla Emerson tarkoittaa ulkonaista
hallitusmahtia, josta sisäinen ihminen on riippumaton. Kölnissä on
Wilhelm I:n, Fredrik Wilhelm III:n ja Fredrik Wilhelm IV:n kuvapatsaat.
Sorbonnen yliopisto oli keskiajalla teologisen opiskelun pääpaikkoja;
myöhemmin on ruvettu Sorbonnen nimeä käyttämään Pariisin koko
jumaluusopillisesta tiedekunnasta. Nykyään on Sorbonnessa toista sataa
opettajaa ja toistakymmentä tuhatta ylioppilasta.
Edinburgh Review on huomattava englantilainen aikakauskirja, joka v.
1802 perustettiin Edinburghissa, mutta on nyt ilmestynyt Lontoossa. Sen
vaikutus yleiseen mielipiteeseen oli aikoinaan tavattoman suuri.
[37] Ralph Cudworth (1617-88), englantilainen filosofi, pappi ja
Cambridgen yliopiston opettaja, vastusti mekaanista luonnonkäsitystä ja
ateismia tehostaen sen sijaan ihanteellista ja uskonnollista
maailmankatsomusta sekä siveellisten aatteiden ehdotonta pätevyyttä.
[38] Egyptissä syntynyt ajattelija Plotinos (204-270 j. Kr.) oli
uusplatonilaisen filosofian huomattavin edustaja, jonka mystiikalla on
kautta aikojen ollut vaikutusalaa, kirkkoisien aikana ja keskiajalla,
vieläpä uudella ajallakin. Korkean henkisyyden kannattajana on hänellä
suuri merkitys. Hän opettaa, että Jumalan ykseydestä säteilee maailman
moninaisuus asteittain yhä vähenevää täydellisyyttä kohti. Hänen
viimeiset sanansa olivat: »Minä koetan nyt itsessäni löytyvän
jumalallisen viedä takaisin kaikkeuden Jumalan luo.» Hänen oppilaansa
Porphyrios julkaisi hänen teoksensa nimellä »Enneadit» ja kirjoitti
hänen elämäkertansa.
[39] Saksalainen historiantutkija Barthold Georg Niebuhr (1776-1831)
perusti nykyaikaisen arvostelevan historiantutkimuksen. Pääteoksessaan
»Rooman historia» hän koetti lähdeteoksia, m. m. Liviuksen
historiallisia teoksia, tarkasti seulomalla päästä historiallisen
totuuden perille ja muodostaa itselleen oikean kuvan muinaisen Rooman
oloista. Saksalainen muinaistutkija ja kielentutkija Friedrich August
Wolf (1759-1824) oli muinaistutkimuksen huomattavimpia tienraivaajia.
Pääteoksessaan »Prolegomena ad Homerum» hän osoitti Homeroksen runojen
olevan monen eri runoilijan tekemiä ja näytti siten, mitä palveluksia
kielitiede saattoi tehdä muinaistutkimukselle. Kreikkalainen Thukydides
(synt. n. 454 e. Kr,) oli ensimmäinen etevä historiankirjoittaja.
Roomalaisen historioitsijan Liviuksen (59 e. Kr.-17 j. Kr.) elämäntyönä
oli Rooman historian kirjoittaminen.
[40] Ranskalainen filosofi Victor Cousin (1792-1867) oli eklektisen
ajatussuunnan edustaja koettaen valikoiden sovitella järjestelmäänsä
Schellingin, Hegelin ja Descartesin ynnä muiden ihanteellisten
ajattelijain aatteita.
[41] »Ivanhoe» ja »Wawerley» ovat maailmankuulun englantilaisen
kirjailijan Walter Scottin (1771-1832) kirjoittamia historiallisia
romaaneja. »Wawerley» (1814), jonka hän julkaisi salanimellä, oli
ensimmäinen hänen 29:stä historiallisesta romaanistaan. »Ivanhoen» hän
kirjoitti v. 1820.
[42] Pindaros (n. 520-440 e. Kr.) oli muinaisen Kreikan suurimpia
runoilijoita. Rafael (1483-1520) oli kuuluisa italialainen taidemaalari,
»onnen helmalapsi, joka kulki kunniasta kunniaan,» ja josta suuri
italialainen kuvanveistäjänero Michelangelo (1475-1564) sanoi, että
hänen saavutuksensa perustuu ahkeruuteen eikä neroon. Dryden
(1631-1700), englantilainen runoilija ja näytelmänkirjoittaja, jonka
näytelmät parhaastaan koskettelivat sankarien suuria kohtaloita.
Ranskalainen kirjailijatar, rouva de Staël oli aikansa merkillisimpiä
naisia; hän otti osaa myöskin Ranskan valtiolliseen elämään ja sai
kirjoitustensa vuoksi tavan takaa lähteä maanpakoon ja kokea mitä
ihmeellisimpiä vaiheita. Hänen kirjallinen tuotantonsa on sangen laaja
ja kuvastaa sekä hänen aikaansa että hänen omia kokemuksiaan ja
elämyksiään.
[43] Kreikkalainen viisas Pythagoras (n. 570-500 e. Kr.) perusti
veljeskunnan, joka ankarine ohjeineen, vertauskuvineen ja
salamerkkeineen on tullut myöhäisempien veljeskuntien esikuvaksi.
[44] Jäähyväispuhe, pidetty nuorison kokouksessa Jasenkissa Tshertkovien
luona vuona 1907.
[45] Venäläinen sensuuri on tästä kohdasta aikoinaan poistanut seuraavan
mielenkiintoisen kappaleen, joka tuntuu eritoten koskettavan nykypäivien
oloja: »Jo kauan on ihmisten kesken ollut vallalla se harhaluulo, eitä
hyvän järjestelyn avulla voidaan huonoista ihmisistä valmistaa hyvää
elämää (kuin pilaantuneesta viljasta paistaa hyvää leipää), ja tämä
harhaluulo on aiheuttanut ihmisille paljon pahaa ja aiheuttaa sitä vielä
nytkin. Ennen aikaan ovat tätä harhakäsitystä pitäneet yllä vain
hallitsijat. He ovat koettaneet (ainakin ovat sanoneet koettaneensa) ja
nytkin koettavat kaikenlaisen väkivallan, omaisuuden riistämisen,
vankeuden ja mestausten avulla tehdä kunnottomista ihmisistä hyvän ja
rauhallisen yhteiskunnan. Nyt koettavat tätä samaa tehdä
vallankumoukselliset ja teitäkin yllytetään siihen. Rakkaat veljet,
älkää antautuko tämän harhan valtaan. Tehkööt hallitsijat, tsaarit,
ministerit, vahdit ja poliisit pahoja töitään; koettakaa te, jotka
olette pysyneet niistä erillään, pysyä edelleenkin puhtaina. Samoin
koettakaa säilyä puhtaina ja vapaina osanotosta niihin väkivallan
töihin, joihin teitä kutsuvat vallankumoukselliset.»
[46] Nuorena tuomarina Maeterlinck sai oikeussalissa katsahtaa
rikollisten sielunelämään. Hän oppi heissäkin näkemään jumalallisen
kipinän.
[47] Mira on Valaskalan tähtikuvioon kuuluva tähti, jonka
valonvaihtelujen syytä ei ole saatu selville. Altair on kaksoistähti
Kotkan tähtikuviossa, ja Berenicen-hiuksiksi nimitetään erästä pohjoisen
taivaan tähtiryhmää.
[48] Johann Kaspar Lavater (1741-1801) oli saksalainen kirjailija, joka
eli Sveitsissä. Ankarasti paheksuttuaan Ranskan vallankumouksen
väkivaltaisuuksia hän sai järkähtämättömän vakaumuksen miehenä istua
Baselin vankilassa. Sittemmin hän haavoittui Zürichiä piiritettäessä ja
kuoli koviin tuskiin. Hurskas, lempeä ja uhrautuva luonne kuvastuu
kaikista hänen teoksistaan ja sanoistaan.
[49] Emanuel Swedenborg (1688-1772), ruotsalainen luonnontutkija ja
henkien näkijä, on ihmiskunnan historian merkillisimpiä miehiä, mutta
sellainen, että hänen nimensä, kuten Emerson sanoo, on muuttuva
sananparreksi. Se, että hänen älynsä ja järkytetty henkensä hiipaisee
elämän ja maailmankaikkeuden äärimmäisiä rajoja, on hänestä kuitenkin
tehnyt monen, etenkin mystiikkaa kunniassa pitävän suurmiehen
harjoitusmestarin. »Hänen elämällään oli tarkoitus: hän antoi
elinohjeen. Hän valitsi hyvyyden siksi johtolangaksi, jota ihmissielun
on noudatettava kaikessa luonnon ongelmallisuudessa».
Swedenborg syntyi Tukholmassa 1688. Kykyjensä monipuolisuuden ja
runsauden vuoksi hän näytti olevan kuin yhdistetty useammista
henkilöistä. Nuorena jo hän tutki luonnontieteiden kaikkia haaroja ja
täydensi tietojaan ensimmäisellä ulkomaanmatkallaan hankkien samalla
toimeentulonsa kojeidentekijänä. Kotimaassaan hän toimitti ensimmäistä
tieteellistä aikakauskirjaa, teki Kaarle XII:lle ehdotuksen kanavan
rakentamisesta Ruotsin halki Göteporista Tukholmaan, kuljetti kuninkaan
piirittäessä v. 1718 Fredrikshaldia useita suuria sotalaivoja maitse
neljätoista englanninpenikulmaa, kun vihollinen oli sulkenut vesitien,
ja laati valtiopäivillä erinomaisia raha-asioita koskevia kirjoitelmia.
Hänen painetut teoksensa nousevat noin viiteenkymmeneen nidokseen. V.
1743 tuli jumaluusopin vuoro. Silloin alkoi tämän merkillisimmän henkien
näkijän uusi, eriskummallinen kehityskausi, joka kumpusi vertauskuvia,
näkyjä, joita hän jo aikaisimmasta lapsuudesta alkaen oli nähnyt, ja
ennustuksia, kunnes hän kuoli halvaukseen 85 vuoden ikäisenä tietäjänä.
Maeterlinck on omalaatuisesti kehittänyt Swedenborgin vakaumusta siitä,
että ihminen on aina elävässä yhteydessä henkien kanssa, vaikka
useimmilla ihmisillä ei ole siitä mitään tietoa, ja että henget
ihmisille ilmestyessään vaikuttavat ihmisen sisäiseen aistiin.
Swedenborgin mielestä on kaikilla olioilla ja esineillä
vertauskuvallinen, salattu merkityksensä. »Eläin, vuori, virta, ilma
--vieläpä avaruus ja aikakaan eivät ole olemassa itsensä vuoksi tai
yleensä minkään aineellisen päämäärän vuoksi, vaan jonkinlaisena
kuvakielenä kertoakseen kokonaan toisesta olemisesta ja toisista
velvollisuuksista.» Swedenborg kuvailee yksityiskohtia myöten
henkimaailman oloja ja kultaisen ajan arvoja. »Taivaassa enkelit päivä
päivältä lähenevät nuoruutensa kevättä, niin että vanhimmat enkelit
näyttävät nuorimmilta», on hänen ihmeellisimpiä lauseitaan.
[50] Jean Paul oli salanimenä saksalaisella kirjailijalla Jean Paul
Friedrich Richterillä (1763-1825), jonka teokset huokuvat herkkää
tunteellisuutta ja ovat täynnä rikkaita ajatuksia.
[51] Ernest Renan (1823-92) oli kuuluisa ranskalainen teoloogi,
historioitsija ja ajattelija. Hänen ihmeteltävän runsas ja monipuolinen
kirjallinen toimintansa käsittää uskonnollisia aiheita ja kielitiedettä
koskevia tutkimuksia sekä kaunokirjallisia teoksia.
[52] Kreikkalaisessa muinaistarustossa kerrotaan, että Priamoksen tytär
Kassandra sai Apollonilta lemmenlahjaksi ennustuskyvyn, mutta kun
Kassandra ei vastannut Apollonin rakkauteen, laittoi tämä niin, ettei
kukaan uskonut hänen ennustuksiaan.
[53] Katso alaviite 49.
[54] Johannes Müllerin teoksista mainittakoon: Die Reden Jesu I, II. --
Die Bergpredigt, verdeutscht und vergegenwärtigt. -- Von den Qvellen des
Lebens. -- Hemmungen des Lebens. -- Bausteine für persönliche Kultur: 1.
Das Problem des Menschen. 2. Persönliches Leben. 3. Das Ziel. -- Von
Weihnachten bis Pfingsten.
[55] Henrik Ibsenin (1828-1906) kuuluisa näytelmä »Hedda Gabler» (1890)
on »kuvaus nykyaikaisen, lankeamaan jännitetyn hermoelämän kaameasta,
tyhjästä pingoituksesta.»
[56] Tule hiljaisuus, oi tule, tummansinisine siipinesi minut peitä,
tukahduta sielun pyhää hartautta julkeasti häiritsevät äänet.
[57] Säkeistö Viktor Rydbergin »Lentävästä hollantilaisesta»:
»Taas joka poimun, purjehen
vihuri virittää
ja lahdest' unten laivan
sen kuin lastun lennättää.
Taas alkaa retki rauhaton,
maan ääriin matka vie,
niin kiirut, kiirut sillä on,
vaikk' onkin päätön tie.»