Suviaurinko kimmelsi kultainen
sinitaivaalla korkeimmallaan,
emon hellällä lämmöllä silmäillen
sinivesiä ja lehtoja allaan.
Helolämmössä taivahan auringon
sinikirjavat kukkaset nurmikon
ihan uhmaten tuoksuivat.
Käki kukkui, luritteli leivonen,
suven leijuvat lintuset kilpaillen
elon onnea lauloivat.
Kuin aurinko elvytti kukkia,
niin lääkäri tieteen voimalla
loi lahjoja uuden terveyden
kituvaisille lapsille ihmisten.
Oli taasen hän tänään hoidella
monet kymmenet sairaat saanut.
Mut vihdoin pääsi hän sairaista,
oli yksin hän vihdoin huoneessa
ja sairasten ruikutus laannut.
Hän nousi ja virkahuoneestaan
ulos asteli, käytävän sulki.
Läpi kaupungin luontohon tuoksuvaan
hän ilosin mielin kulki.
Hänen elämänsä kesä oli kirkkahin,
ja kunnasta kerkein askelin
läpi kukkivan kesän hän kiiti.
Mut päästyä varjohon lehtojen,
ajelehtava aatos nuoruuden
kevätmuistojen kenttiä liiti.