Prinssi Fredrik, ja Breitfelt.
PRINSSI: Iltapuolella kokoontuu sotaoikeus tuomitsemaan tuon hävyttömän
konnan. Mutta kuinka voitte te tänään, parhain luutnanttini?
BREITFELT: Suuri kiitos, teidän korkeutenne kysymyksestä! ... mutta en
voi sanoa olevani parhaassa kunnossa, sillä vasenta säärtäni kolottaa
vieläkin, se on aivan kuin rikkimuserrettu.
PRINSSI: Niin minunkin koko ruumiini on aivan hellänä, tuon kirotun
ottelun jälkeen. Tuon sällin nyrkit olivat lujat kuin rautapihdit. Se
minua vaan harmittaa, että aikeemme raukesi näin mitättömiin. Näin
huonoissa rakkausseikkailuissa en ennen ole ollut. Mutta syy on teidän.
Miksikä ette pitäneet paremmin varaanne, vaan laskitte pojan sisään?
BREITFELT: Anteeksi, teidän korkeutenne! Mutta panenpa pääni pantiksi
siitä, että hän läksi talosta isänsä ja Larsson'in kanssa... Kuinka hän
sitten voi hyökätä teidän päällenne se on minusta aivan mahdotonta
käsittää, etenkin kun minä koko ajan vahdin ovella.
PRINSSI: Niin, se oli ihmeellistä... Mutta en nyt kuitenkaan tuomitse
teitä liian ankarasti. Kapteenin arvon saatte ensi ylennyksessä.
BREITFELT: En voi kyllin kiittää teidän korkeuttanne.
PRINSSI: Mutta jos isäni saa tästä vihiä, niin mitä me sitten teemme?
Meidän tulee löytää jokin pätevä syy käyntiimme tuossa kirotussa
käsityöläistuvassa. Korkea isäni on hyvin arkatuntoinen ja jos hän saa
tietää asian oikean laidan, niin silloin käy hullusti.
BREITFELT: Mitä syyn keksimiseen tulee, on se minusta vallan helppoa.
Teidän korkeutenne tarkoituksenahan oli (ivallisesti hymyillen) edistää
Suomen hansikkateollisuutta.
PRINSSI: Aivan niin!... Mainiota!... Sellainen syyhän on sekä
kiitettävä, että pätevä. No niin, siis ainoastaan hanskojen vuoksi
kävin tuon kauniin tytön luona, jota, meidän kesken puhuen, yhä
vieläkin haaveksin. Mutta hiljaa! Joku tulee!