MATHIS (yksinään).
MATHIS. — Ne ovat poikessa... (Hän kuuntelee, sitten nousee hän
istuiltaan ja katsahtaa ulos ikkunasta). Niin, kaikki ihmiset ovat
kirkossa. (Hän kävelee edestakaisin, ottaa nuuskua toosastaan ja
vetää sitä nenäänsä päristen). Hyvästi menee. Kaikki on käynyt hyvin.
Mikä muistutus, Mathis, mikä muistutus!... vähäpätöinen seikka, ja
juutalais-juttu nousi kuolleista ja kaikki meni helvettiin päin. Se
on samaa, kuin viedä sinut hirteen! (Hän miettii; sitten inholla) En
tiedä, missä ihmisellä toisinaan on päänsä. Eikö pidä olla hullu?
Jyvänkauppias, joka astuu huoneesen, toivottaen hyvää iltaa...
ikäänkuin ei kaikki Puolalaiset juutalaiset, jotka myövät jyviä,
olisi yhdennäköisiä! (Hän kohottaa olkapäitään sääliväisesti, sitten
tyyntyy jälleen äkkiä). Jos minä huutaisin halki maailman, ei se
muuttaisi asiaa ollenkaan. Hyväksi onneksi ihmiset ovat niin tuhmia,
etteivät ymmärrä mitään. (Hän katsoa tihruuttaa, sitten istuutuu
jälleen keinutuoliinsa). Niin... niin... (Hän korjaa tulta). Se on
kuitenkin tuo Parisilainen, joka On syy kaikkeen... se teki minun
levottomaksi. Tuo kurja tahtoi langettaa minuakin uneen, mutta minä
ajattelin paikalla: Seis!... seis... Ole varuillasi, Mathis, tuo tapa
langettaa ihmisiä uneen on saatanan keksintö; sinä voisit kertoa
juttuja... (Hymyillen). Pitää olla viisas, ei pidä pistää kaulaansa
hirsinuoran solmuun. (Hän nauraa ilkeästi). Sinä kuolet vanhana,
Mathis, ja rehellisimpänä miehenä koko maakunnassa; olet näkevä
lapsesi lapsenlapset ilossa; ja sun haudallesi pannaan kaunis kivi,
kultakirjaimilla kirjoiteltu ylhäältä alas. (Äänettömyys). No niin,
kaikki on käynyt hyvin!... Se vaan, koska sinä näet unta, ja Catherine
räkättää kuin harakka tohtorin edessä, sentähden sinä makaat tuolla
ylhäällä avain taskussa; seinät kuulkoot, jos tahtovat. (Nousee
istuiltaan). Ja nyt käykäämme vävyn rahoja lukemaan, että vävy meitä
rakastaa (hän nauraa) ja että vävy auttaisi appea, jos appi puhuisi
tuhmuuksla juotuaan vähän liikaa. He! he! he! hän on sukkela mies,
Christian, se ei ole mikään Kelz, puoleksi kuuro j& sokea, joka tekee
asiakirjoja kyynäränpituisia, jotka eivät sisällä mitään; ei, hän voi
asiaa kääntää hyvälle uralle. Ensimmäisen kerran, kuin hänet näin,
sanoin itsekseni: — Sinä olet tuleva vävykseni; ja jos Puolalainen
tahtoisi nousta eloon, sinä sysäät hänet jälleen toiseen maailmaan!
(Hän tulee totiseksi ja menee kirjoituspöytänsä luo, jonka aukaisee.
Sitten hän istuutuu, vetää pohjasta suuren pussin täynnä kultarahoja,
jonka tyhjentää eteensä ja alkaa lukea verkkaan, järjestäen rahatukut
huolellisesti. Tässä työssä on hän juhlallisen näköinen. Vähänväliin
hän seisattuu lukemisessaan, katselee jotakuta rahaa, ja alkaa
uudestaan, punnittuaan sitä hyppysillään. — Hiljaa).
Sanoo 30 tuhatta... (lukien rahatukut) niin, kolmekymmentä tuhatta
livreä... kauniit myötäjäiset Annetten puolesta... He! he! he! se on
kaunista kuulla noiden helisevän... santarmi on oleva tyytyväinen. (Hän
lukee edelleen, sitten tarkastaa hän yhtä rahaa suuremmalla huomiolla
kuin loisia). Vanhaa kultaa... (Hän kääntää sitä vasten valoa). Ah!
tämä tulee vielä vyöstä... se on meille tehnyt paljon hyvää, se vyö...
(Uneksuen)... niin... niin... ilman sitä olisi ravintola mennyt nutin
päin... Tuli hyvissä ajoin... kahdeksan päivää myöhemmin ja husaari
Ott olisi tänne ajaa körryyttänyt... Mutta me olimme valmiit, meillä
oli rahaa... se oli, niinkuin luulettelin! setä Martine'n perintöä...
(Hän panee rahan takaisin erääsen tukkuun, jota hän tasoittaa). Vyö
meiltä kiskoi pahan okaan jalasta. Jos Catherine olisi tiennyt...
Catherine-rukka! (Katsellen rahatukkvja) Kolmekymmentä tuhatta livreä.
(Kellon helinä; hän kuuntelee). Se on myllyn kello. (Huutaen). Nickel!
Nickel! (Ovi aukenee, Nickel näkyy kynnyksellä, kirja kädessä).