CATHERINE. — Joko viimeinkin lopetit!
ANNETTE. — Olen lopettanut, minä olen valmis.
MATHIS (katsoen Annettea liikutetun näköisenä). — Voi kuinka olet
kaunis, Annette!
ANNETTE. — Minä olen ottanut päähineen.
MATHIS. — Siinä teit oikein. (Annette katsoo peiliin).
CATHERINE. — Herran aika... emme kuuna päivänä joudu alkuun;
lähtekäämme, Annette lähtekäämme! (Menee ottamaan messukirjansa
pöydällä).
ANNTTE (katsoen ulos ikkunasta). — Eikö Christian ole tullut vielä?
MATHIS. — Ei, hänellä on varmaan asioita.
CATHERINE. — Tule nyt! hän saa sinua nähdä myöhemmin. (Hän menee,
Annette perästä).
MATHIS (huutaen). — Annette... Annette... sinä et sano minulle mitään?
ANNETTE (tullen takaisin häntä suutelemaan). — Sinä tiedät hyvin, että
minä sinusta pidän!
MATHIS. — Tiedän... tiedän... Mene nyt, lapseni, äidilläsi ei ole
malttia.
CATHERINE (ulkona, huutaen). — Kolmannen kerran soittavat. (Annette
menee).
MATHIS (äkäisesti). — Kolmas kerta, kolmas kerta. Eikä voisi luulla
papin heitä odottavan alottaakseen. (Ulko-ovi kuuluu sulkeutuvan.
Kirkon kellot soivat; kansa pyhävaatteissa kulkee ikkunain ohitse;
sitten kaikki hiljaa).