X.

Toinen Arthur.

Arthur Peterson, nuori mies, jonka Forrest oli tavannut

boulognelaislaivalla ja joka oli koettanut hakkailla mrs Cavalossia

Folkestone Leassilla, istui Radway Grangen pienessä kirjastossa.

Maatila sijaitsi laaksoalanteessa. Sen takana kohosi harju, jolta

saattoi nähdä selkeinä päivinä niiden Viiden Kaupungin savun ja tulen,

joiden kaivoksista ja rautatehtaista vanha Peterson, miljonääri, oli

saanut miljoonansa.

Oli iltapuoli ja joulukuinen päivä oli laskemaisillaan. Arthur Peterson

istui vanhassa, pähkinäpuisessa nojatuolissa laiskana kuten näytti.

Itse asiassa oli hän täydessä työssä harjoitellakseen rikkaana oloa.

Hän oli nyt ollut noin pari kuukautta Radway Grangen omistaja ja

nimellisesti myöskin isänsä omaisuuden haltija. Hän havaitsi, että oli

hyvin mutkikas asia saada niin suuri perintö. Hän oli monta kertaa

neuvotellut juriidisen asianajajansa, mr Thrushin kanssa, joka oli myös

isän testamentin laatija, mutta tähän mennessä ei niillä neuvotteluilla

ollut ollut mitään suurempaa merkitystä. Sekä juristia että hänen

asiakastaan olivat häirinneet monet sivuseikat -- keksittyjä

sivuseikkoja, joita ei kuitenkaan voinut jättää huomioonottamatta. Nämä

sivuseikat olivat kuitenkin viimein tulleet järjestetyiksi ja suuri

loppuselvitys piti oikeastaan tapahtua tänään iltapäivällä.

Arthur Peterson odotti parastaikaa mr Thrushia, jonka piti tulla

Manchesterista.

Hän katsoi kelloaan. Se oli puoli neljä. Juuri silloin astui palvelija

sisälle.

-- Mr Thrush on täällä ja sitten minä jättäisin tämän kirjeen.

Peterson otti kirjeen, jonka käsialan hän tunsi, aukaisi sen

innostuneesti ja rupesi lukemaan. Kirjeen sisältö oli seuraava:

Lontoo, 15 joulukuuta.

Rakas Arthur!

Kiitän sinua vielä kerran ystävällisestä osanotostasi sairauteni

aikana. Se kesti kauan, mutta nyt minä olen viimeinkin todellisesti

parantumaan päin. Ihmetellään, sanotaan, että oli suorastaan

käsittämätöntä, kun läpäsin. Tuon ihmeen teki vanha Colpus, josta

kai olet kuullut puhuttavan ja joka sivumennen sanoen on mennyt

naimisiin kunnioitettavan anoppini kanssa. Ja minä olen tietysti

hyvin kiitollinen tohtorille. Kirjoitan sanoakseni sinulle, että

Sylviane ja minä voimme nyt ottaa vastaan kutsusi. Voit odottaa

meitä perjantaina iltapäivällä 18:na, jos ei aika ole sinulle

sopimaton. Juna tulee Crewen asemalle puoli viisi iltapäivällä

ja me toivomme, että tulet meitä vastaan tai lähetät jonkun

toisen. Sylviane on vähän heikko terveydeltään tai ennemminkin

alakuloinen. Minun sairauteni on kai ollut liian suuri koetus

hänen voimilleen. Hänestä on niin hauska tutustua sinuun. Me

tapaamme siis perjantaina.

Ystäväsi

Arthur C. Forrest.

J.k. -- Älä levittele miljooniasi liian laveasti. Muista, että

minä olen vain tavallinen yksinkertainen ihminen, ja samoin olit

sinä itsekin siihen aikaan, kun meistä tuli hyvät ystävät.

S:a.

Peterson hymyili miettivästi lukiessaan kirjeen loppua. Sitten hän

huomasi, että palvelija seisoi odottaen.

-- Niinpä tosiaan, virkkoi Peterson. Pyytäkää mr Thrushia tulemaan

tänne ylös ja tuokaa sitten tänne pari lamppua ja hiukan teetä.

Ainoa mr Thrushin ulkonaisesti havaittava lakimiehen, etevän

Manchesteriläis-asianajajan, merkki oli hänen pieni ruskea

asiapaperisalkkunsa, joka tuntui olevan olennainen osa hänestä, kun hän

oli matkoilla, muuten hän muistutti maalaisherraa, joka oli vetänyt

keuhkoihinsa raikasta ilmaa tarpeeksi. Hän oli puettuna leveälieriseen

hattuun, siniseen pukuun ja kaulassa hänellä oli vaalea kaulahuivi.

Hänen täyteläiset, sangen leveät kasvonsa olivat sileiksi

ajellut. Hän oli viidenkymmenenviiden vuoden vanha ja näytti

neljäkymmentäviisi- vuotiaalta. Siinä osassa Englantia ei ollut

älykkäämpää ja tunnetumpaa asianajajaa.

-- Minulla on täsmällisesti tunti ja kolmeneljännestä aikaa olla

täällä, sanoi hän Petersonille, kun hän oli juonut teensä ja puhellut

yhtä ja toista. Minun täytyy matkustaa Derbyhyn. Ehkä siirrymme nyt

liikeasioihin ja puhumme sitten ilmasta -- jos meillä on aikaa? Hän

hymyili hyväntuulisesti.

Peterson nyökäytti. Vaikka hän oli miljoonain herra, näytti Peterson

edelleen pojalta pyöreine, sileäksiajeltuine kasvoineen.

-- Te kirjoititte viimeisessä kirjeessänne, että te halusitte tehdä

minulle joitakin kysymyksiä. Olen nyt palveluksessanne, sanoi mr

Thrush.

-- Niin, aloitti Peterson kurkkuaan kakistellen. Minä haluan tietää

tarkalleen, mitä minä omistan, miten suuriarvoista se on ja paljonko se

tuottaa. Te annoitte minulle käteisrahaa kolmekymmentäviisituhatta

puntaa kaksi kuukautta sitten, mr Thrush. Ehkä teitä huvittaa kuulla,

että minä olen hävittänyt suurimman osan tuosta rahamäärästä.

-- Niitä ette ole ainakaan sijoittanut tähän taloon, virkkoi mr Thrush

nauraen ja katsoi ympärilleen kolkossa huoneessa.

-- Ei, tämä ei kiinnosta mieltäni tarpeeksi, mutta kuten tiedätte,

rakennutan parhaillaan toista.

-- Joka tulee kuluttamaan vielä enemmän rahaa?

-- Aivan niin.

-- Olen kuullut, että rakennustapa on teidän hullutteluanne, virkkoi

mr Thrush.

-- Minun hullutteluani?

-- Niin, tai teidän erikoisesti keksimäänne.

-- Kuka sen on sanonut?

-- Eräs minun kirjureistani, joka vietti loma-aikansa Italiassa viime

kesänä ja näki teidän istuvan piirrellen taloja Paviassa.

-- Totta on, virkkoi Arthur Peterson ja kuin hieman suuttuneena hän

lisäsi: Näyttää siltä, että teenpä minä mitä tahansa, keskustellaan

siitä Manchesterissakin. Minulla ei ollut aavistustakaan, että minä

olin niin tärkeä henkilö.

Eniten huomiota herätti Arthurissa hänen muuttunut käytöksensä

senjälkeen, kun hän oli saanut perintönsä käsiinsä. Hän oli

ulkomuodoltaan edelleen poikamainen, mutta tuon tuostakin ilmaantui

hänen kasvoilleen väsymys ja närkästys, joka sopi huonosti hänen

tavallisesti raikkaille, avoimille kasvoilleen.

-- Ehdottomasti te olette julkinen henkilö, sanoi mr Thrush, ja

sellaisena ette voi välttää keskustelua teistä -- minä toivon vaan,

että se olisi aina kunnioittavaa ja ystävällistä.

Arthurin innostus arkkitehti- ja rakennusalaan oli kyllä todellista.

Häneltä puuttui yleisempiä, merkittävämpiä harrastuksia, mutta

arkkitehtuuriin hänellä oli ilmeiset taipumukset. Hän oli, sen jälkeen

kuin hänen arvostelukykynsä oli kasvanut, aina kärsinyt siitä, että

Radway Grange oli niin ruma, ja hän oli kauan sitten päättänyt rakentaa

kauniimman talon paremmalle paikalle. Raisulla pontevuudella, joka

ilmaisi sekä hänen luonteensa vahvuutta että heikkoutta, oli hän heti

käynyt käsiksi siihen asiaan saavuttuaan maatilalle ja useita kuukausia

sitten hän oli keskustellut erään nuoren arkkitehdin kanssa, jota hän

luuli hyvin eteväksi.

-- Niin, sanoi Arthur miettivästi, uusi Radway Grange tulee olemaan

yksi kreivikunnan kauneimpia herraskartanoita.

-- Hauska kuulla, virkkoi mr Thrush muodollisen kohteliaasti.

-- Mutta kuitenkaan ette usko, että siitä tulee kaunis missään

tapauksessa.

-- Kyllä, toivon, että niin käy, mr Peterson, mutta minä en pysty

arvostelemaan rakennustaidetta, enkä ole kyllin rohkea lausuakseni

minkäänlaisia ennusteluja. Kuulkaahan, mitä aiotte tehdä tälle talolle,

joka on niin iso ja tilava?

-- Minä revitän alas tämän kirotun rakennuksen! huudahti Arthur

näennäisesti suotta kiivastuen. Se on niin ruma, että sitä katsellessa

saattaa sairastua.

-- Teillä on suuret vaatimukset. Matkanne ovat tehneet teistä liian

arvostelevan.

-- No, joka tapauksessa aion toimittaa täkäläisille, puheluun

halukkaille ihmisille jotain puheen aihetta. Mutta palatakseni

kysymykseeni, mr Thrush, miten paljon tulee uuden rakennuksen omistaja

saamaan käyttövaroja itselleen?

-- Saatte kuulla, virkkoi mr Thrush ja otti esille erään paperin.

Minulla on tässä luettelo omaisuudestanne. Ensiksikin teillä on

kuusituhatta osaketta -- kappaleelta sadan punnan arvoiset --

Osakeyhtiö Petersonin kivihiilikaivoksissa ja rautatehtaissa. Ne

merkitsevät sadanviidenkymmenentuhannen punnan tuloa vuodessa ja ovat

nykyään suunnilleen yhden miljoonan kahdeksansadan tuhannen punnan

arvoiset.

-- Ihastuttavaa, virkkoi Peterson lyhyesti.

-- Sen lisäksi on teillä neljänsadantuhannen punnan osakkeet

koillisella rautatiellä, jossa yhtiössä te kuulutte suurimpain

osakkeenomistajain joukkoon. Siitä tulee kuusitoistatuhatta vuodessa.

-- Hyvä, vastasi Peterson.

-- Sitten teillä on kaksisataakaksikymmentätuhatta viisisataa puntaa

valtio-obligationeissa, joka tuottaa kuusituhatta vuodessa.

-- Nyt me tulemme pikkusummiin, huomautti Peterson.

-- Sitten teillä on Viidessä Kaupungissa tontteja kaiken kaikkiaan

viidenkymmenenkahdentuhannen arvosta, joiden tuotto on viisituhatta.

Teillä on myös talo ja siihen kuuluva kahdentuhannen tynnyrinalan

suuruinen maa-alue -- jonka arvo on tuntematon.

-- Sen me jätämme pois laskuista, virkkoi Peterson lakonisesti.

-- Sen lisäksi teillä on joukko arvopapereita, joiden yhteissumma

nousee kolmeensataankolmeenkymmeneentuhanteen puntaan, joista tulee

yhdeksän tuhatta vuodessa. Ja lopuksi -- Te tahdoitte, että minä

hankkisin osaksi käteistä rahaa. Olen tehnyt sen. Loppujen lopuksi on

teillä siis kaksisataatuhatta puntaa talletettuna, jotka lisäävät

tuloja joutavalla kahdeksallakymmenellä punnalla viikossa.

-- Onko siinä kaikki?

-- On.

-- Ja mikä on loppusumma?

-- Omaisuutenne kokonaisarvo on pyörein luvuin kolme miljoonaa

satakaksituhatta viisisataa puntaa.

-- Isäni omaisuus on siis lisääntynyt hänen kuoltuaan?

-- Suurilla omaisuuksilla on ihastuttava ominaisuus kasvaa itsestään.

Niin, se on lisääntynyt noin kolmellasadalla tuhannella punnalla. Summa

olisi ollut suurempi, jos ei perintövero olisi nykyisin niin korkea.

-- Ja minun nykyiset tuloni?

-- Teidän nykyiset tulonne lähentelevät kahtasataa tuhatta puntaa

vuodessa.

-- Kiitos, virkkoi Arthur Peterson. Nyt, mr Thrush, on minulla

annettavana teille muutamia yksinkertaisia ohjeita. Te olette minua

paljon vanhempi ja te olette minun juriidinen neuvonantajani.

-- Sallikaa minun ensin sanoa, huomautti mr Thrush leikillisesti, että

te, mr Peterson, olette minun korkea-arvoisin asiakkaani, minun rikkain

asiakkaani. Toiset tulevat minun luokseni, mutta minä tulen teidän

luoksenne.

-- Minä otankin sen asian kunnia-asiaksi, vastasi Peterson hymyillen.

Te olette, kuten sanoin, vanhempi minua ja minun juriidinen

neuvonantajani. Ne ohjeet, jotka aion antaa teille, tulevat

ihmetyttämään teitä. Mutta sanon jo etukäteen, että en halua niistä

syntyvän mitään neuvotteluja -- olen perustellut päätökseni.

-- En anna minkään hämmästyttää itseäni, virkkoi mr Thrush, olkaa hyvä,

jatkakaa!

-? Ohjeeni ovat nämä: teidän täytyy myydä koko omaisuuteni,

oli se mitä laatua tahansa, paitsi valtio-obligationit, ja ostaa

valtio-obligationeja.

Mr Thrush oli juuri sanonut, että hän ei aikonut antaa minkään

ihmetyttää itseään, ja kuitenkin hän havaitsi nyt olevansa sellaisessa

sieluntilassa, jota ilman epäilystä saattoi sanoa hämmentymiseksi.

-- Oletteko hullu! huusi hän.

Etevä juristi oli tuskin lausunut nuo sanat, kun hän jo huomasi, että

hän oli mennyt yli sopivaisuuden rajojen.

-- Hullu? toisti Arthur Peterson. Vai niin, niinkö ihmiset sanovat?

Näytänkö minä hullulta? Onko minussa jotain, josta saattaa päätellä

minun olevan mielenvikainen, mr Thrush?

-- Te käsitätte minut väärin, rakas mr Peterson, virkkoi mr Thrush

lepytellen. Me juristit olemme liian valmiit katsomaan jokaista tekoa,

joka ei pohjaudu liiketottumuksiin, kuin -- niin, kuin hullutusta.

Tarkoitin vain sitä. Enkä tietenkään ole niin kiintynyt materiaan,

etten voisi ymmärtää, että löytyy muitakin katsantokantoja kuin meidän.

Mr Thrushin käytös oli muuttunut. Olematta vähimmässäkään määrin

mielistelevä ilmaisi hänen käytöksensä nuorelle miljonäärille

kuitenkin, että vanha asianajaja kunnioitti häntä.

-- Minä en täyttäisi velvollisuuttani teitä kohtaan, jatkoi asianajaja,

jos en minä ainakin olisi olevinani äärimmäisen hämmästynyt niistä

neuvoista, jotka juuri annoitte minulle.

Hän nauroi ja Arthur Peterson nauroi myöskin -- verrattain äänekkäästi.

-- Te olette käsittänyt ohjeeni?

-- Kyllä, vastasi mr Thrush ja veti syvään henkeä. Tiedättekö te, mr

Peterson, että siten menetellen te tulette alentamaan tulojanne 200,000

punnasta vuodessa -- odottakaahan, kun katson -- vähän vähemmän kuin

100,000 puntaan vuodessa ja että te siis heitätte syrjään 2,000 puntaa

viikossa?

-- Tiedän sen.

-- Ja saanko luvan kysyä, mikä on syynne?

-- Vain se syy, että haluan nauttia rikkaudestani. Siten kuin nyt on,

häiritsisi kaikkien näiden osakkeiden ja arvopaperien huolehtiminen

elämääni. Jos rahani ovat sijoitetut valtio-obligationeihin, ovat

tuloni verrattain pienet, mutta minun ei tarvitse olla levoton sen

takia ja minä olen riippumaton pörssielämästä.

-- Se on totta, myönteli mr Thrush.

-- Sitäpaitsi en voi kuluttaa 100,000 puntaa vuodessa, vielä vähemmin

200,000.

-- Ymmärrän, vastasi mr Thrush. Sallikaa minun sanoa, että te olette

eriskummallinen nuori mies, mr Peterson.

-- Ehkäpä, mutta minä haluan pitää hauskaa. Tahdotteko siis noudattaa

ohjeitani?

-- Minähän olen teidän homme d'affaire. Mutta sen täytyy tapahtua

varovaisesti. Minä tarvitsen aikaa. Jos minä esimerkiksi laskisin

markkinoille kaikki teidän hiiliosakkeenne yhtä aikaa, alenisi niiden

arvo ehdottomasti, ja jos minä menisin pörssiin ja ostaisin

valtio-obligationeja 3,000,000 samalla kertaa, nousisi niiden hinta

ehdottomasti. Minä tarvitsen aikaa, mr Peterson.

-- Saatte kuusi kuukautta. Riittääkö se?

-- Koetan.

-- Te mainitsitte 200,000 punnan käyttövaroista. Onko sellainen summa

tililläni?

-- Kyllä.

-- Siispä voin heti käyttää 25,000 punnan shekin?

-- Niin voitte.

Arthur Peterson otti esiin shekkikirjansa eräästä laatikosta, kirjoitti

shekin mainitsemalleen summalle ja ojensi sen mr Thrushille.

-- Tämä on asetettu minulle, virkkoi asianajaja.

-- Se kuuluu teille.

-- Mutta miksi ihmeessä?

-- Pelkästään vain tunnustukseksi työstänne ja siksi, kun jätitte

sikseen enemmät neuvottelut kanssani tulojeni supistamisesta.

-- Mutta mr Peterson, minä en tosiaankaan voi ottaa tätä vastaan.

-- Miksi ette? Oletteko siis niin rikas?

-- Tämä on niin luonnotonta.

-- Kuulkaa nuoren miehen neuvoa, mr Thrush. Älkää kieltäytykö ottamasta

shekkiä. Se on hyväntahtoisuuden ilmaisu ja sellaista ei pidä

milloinkaan vähäksyä.

Sanallakaan vastaamatta puristi mr Thrush Arthur Petersonin kättä.

-- Te olette liian antelias, änkytti hän sitten työntäessään shekkiä

lompakkoonsa.

He keskustelivat vielä joistain pikkuseikoista ja puoli tuntia

myöhemmin lähti mr Thrush herraskartanosta. Hänen nuori asiakkaansa oli

hämmentänyt hänet, mutta myöskin tehnyt häneen suuremmoisen

vaikutuksen.