"Rauhoittukaa! Mitäpä merkitsee, vaikka minulle tapahtuisikin jotakin?"
Megan ei vastannut. Hiukan harmissaan nuorukainen jatkoi:
"Mutta pelkään pahoin, etten saa sitä nähdä, sillä minun kai täytyy
pian lähteä täältä pois."
"Joko nyt?"
"Tätinne ei kaiketikaan halua enää pitää minua täällä."
"Kyllä varmasti! Meillähän on aina kesävieraita."
Ashurst käänsi silmänsä tyttöön ja kysyi:
"Tahtoisitteko te, että minä jään tänne?"
"Kyllä."
"Minä aion tänä iltana rukoilla teidän puolestanne."
Tyttö karahti tulipunaiseksi, rypisti kulmiaan ja lähti pois huoneesta.
Ashurst sadatteli tyhmyyttään. Tee jäähtyi kylmäksi ja mauttomaksi.
Aivan kuin olisi raskaat saappaat jalassa tallannut keskelle
sinikelloryhmää. Miksi hän oli päästänyt suustaan mokoman tyhmyyden?
Oliko hänkin samanlainen kaupunkilainen ja yliopistoaasi kuin Robert
Garton, yhtä mahdoton kuin hänkin ymmärtämään tuota tyttöä?