Sjövall, Ölander, Grip, Ek, Theodor ja näyttelijöitä.
1:nen laulu.
Kuoro.
Taide meille loiston antaa,
Oomme suuret taiteessa;
Ystadista Haaparantaan
Taiteemme on kuuluisa.
_Sjövall_.
1) Kun traagillisen roolin näyttelen,
Kun näyttämöllä joudun raivon myrskyyn,
Yleisö ulvoo, parkuu, tyrskyy
Ja kauhistuen ryntää ovellen.
Kuoro.
Niin, niin, se ryntää heti ovellen.
_Sjövall_.
2) Mä ilveilyssä varmaan kaikki voitan,
Mun pelkkä naamanikin naurattaa;
Ja kun ma oikein suuta soitan,
Yleisö huutaa, nauraa, kitkattaa.
Kuoro.
Niin, niin, se huutaa, nauraa kitkattaa.
_Sjövall_.
3) Kun ohjelmassa vaan on nimeni,
Varsinkin omass' näytelmässäni
Niin piljeteistä heti otellaan
Jo kaduillakin niistä tapellaan.
Kuoro.
Niin, kadullakin niistä tapellaan.
_Sjövall_.
4) Neroni kaikkialla tunnetaan
Ja apploodeja mulle annetaan
Hevoset riisuttaisiin vaunuistain
Jos oisi mulla hevosia vain.
Kuoro.
Taide meille loiston antaa.
Oomme suuret taiteessa,
Ystadista Haaparantaan
Taiteemme on kuuluisa.
_Sjövall_. Niin lapset, seuratkaa te minun esimerkkiäni, niin me
yhdessä muodostamme sellaisen neron liiton, joka hämmästyttää
koko Eurooppaa... niin, minä olen johdattanut teitä kaupungista
kaupunkiin, voitosta voittoon...
_Ölander_ (pistää mukaan). Mutta minnekkäs te olette johdattanut
palkanmaksupäivän?
_Sjövall_. Herra Ölander! te olette tyytymätön ihminen.
_Ölander_. Vai tyytymätön! Kahteen viikkoon en ole saanut äyriäkään
palkastani; minä olen laihtunut, ohentunut, käynyt melkein
läpikuultavaksi.
_Sjövall_. Sellaisen pitää tositaiteilijan ollakin... kevyen
eteerillisen.
_Ölander_. Tietysti... hänen läpitsensä pitää näkyä taivaat ja
maat... Minä olen pian siinä tilassa. Mutta surkeinta kaikista on
se, että vaikka minä olen teaatterin _père noble_, minulla tuskin on
nuttua niskassani.
_Sjövall_. Hyvä herra, niissä rooleissa, joita te näyttelette, ette
tarvitse omaa nuttua -- niissähän te käytätte teaatterin pukuja.
_Ölander_. Kauniita pukuja! Ne tuskin kestävät käsin koskettaa...
suurempaa gestiä tehdessä -- joka on tragediassa välttämätöntä --
irtautuvat puvuista hihat, niin että ihminen näyttää variksen
pelätiltä.
_Sjövall_. Minähän olen aina saarnannut että pukujen ja dekorationien
liiallinen komeus on tosi taiteelle vahingoksi. Mehän näyttelemme
melkein yksinomaan muinaisaikaisia klassillisia kappaleita, ja
muinaisaikaan käytettiin pukuja tuskin ollenkaan. Tarkastelkaa noita
kuolemattomia taideteoksia, jotka maalarit ja kuvanveistäjät ovat
jättäneet perinnöksi jälkimaailmalle, noita klassillisia kuvapatsaita
kivestä ja metallista.
_Ölander_. Mitä niihin tulee, niin on jokainen meistä pian yhtä
klassillinen.
_Sjövall_. Mitä, herra? Puuhaatteko te seurassani työlakkoa, vai?
Katsokaa tovereitanne; voisinpa melkein vannoa, että jokaisella on
palkkansa saamatta minulta.
_Grip_ (kiivaasti). Niin onkin!
_Kalkki_. Niin, Herra paratkoon!
_Sjövall_. Nähkääs, mitä minä sanoin -- olisin kyllä voinut vannoa sen.
Mutta onko yksikään heistä viikkokauteen sanonut minulle sanaakaan?
_Ölander_. Minun tietääkseni ei ainakaan ruoka ole heiltä suuta
tukinnut.
_Sjövall_ (ottaa Theodoria kädestä ja tuo hänet esille). Hyvät herrat!
Katselkaa tätä toivorikasta nuorukaista. Kolme kuukautta sitten
seisoi hän ruokakaupassa tiskin takana... nyt hän näyttelee kaikki
sankariroolit minun teaatterissani... Sellaista Wallensteiniä kuin
hän, saa tikulla etsiä. Hän on karannut syntymäkaupungistaan
seuratakseen minun teaatteriani, hän on jättänyt Vesterviikin
rauhalliset muurit, hyljännyt oman isänsä -- joka on etelä Ruotsin
rikkain nahkurimestari -- ja kaiken tämän on hän tehnyt rakkaudesta
taiteeseen.
_Ölander_ (erikseen). Taikka rakkaudesta tirehtöörin tyttäreen.
_Sjövall_. Minun koulussani on tämä nuorukainen kehittynyt
tositaiteilijaksi, ja hän on jo tuottanut minulle monta lippua
luukulla, eikä hän ole vielä vaatinut äyriäkään palkkaa -- ei edes
puolta resettiä. Lahjakkaisuus yhdistettynä vaatimattomuuteen, on
kuin aurinko, joka paistaa kaikille, vaatimatta siitä maksua. Ja sitä
paitse, hyvä Ölander, te olette huikentelevainen ihminen... te juotte
ja pelaatte...
_Ölander_. Minä!... Joskus kenties olen pelannut viimeistä voittoa
pienestä tuutingista, mutta nyt ei kukaan enää tahdo pelata kanssani,
kun ei minulla koskaan ole millä maksaa.
_Sjövall_. Te olette hutikassa melkein joka ilta.
_Ölander_. Niin sentähden että minä aina olen nälkäinen juomaan
ruvetessa.
_Theodor_ (Sjövallille). Mutta setä hyvä, mitä me teemme täällä
Vimmerbyyssä?
_Sjövall_. Minulla on rakkaita muistoja tästä kaupungista...
täällähän kuoli vaimoni, rouva Antoinette Sjövall, syntyisin
Hulling... olisittepa nähnyt hänet Katariina Bragadinina Angelika
nimisessä tragediassa... jaa-a, olisittepa nähnyt hänet juuri sinä
silmänräpäyksenä, kun hän tyhjentää myrkkypikarin.
_Ölander_. Hän oli tottunut pikaria tyhjentämään, hän.
_Sjövall_. Ja sitäpaitsi: mitä voin muuta tehdä? Kaikissa
isommissa kaupungeissa on toisia näyttelijäjoukkoja. Ja muuten on
se minun kutsumukseni saattaa pikkukaupunkilaisetkin käsittämään
näytelmätaidetta ylevämmältä kannalta. Minä tuon muassani Vimmerbyyhyn
korkeampaa sivilisationia, fiinimpää makua.
_Ölander_. Mutta missä me näyttelemme? Eihän täällä ole
teaatterihuonetta.
_Sjövall_. Ettekö nähnyt sitä suurta latoa kaupungin portilla?
Kesäaikoina käytetään sitä tallina.
_Theodor_. Näytellä ladossa, tallissa... sehän on kauheaa!
_Ölander_. Huoletta, nuori sankari! Tallin tavalliset asukkaat saavat
ateriansa säännöllisemmin kuin me.
_Sjövall_. Kuten sanottu, sinne rakennan minä teaatterini, kuuden
puupukin perustalle, jotka kyllä saan lainata maistraatilta.
_Grip_. Ja mihin hevoset pannaan?
_Sjövall_. Ne saavat olla siellä. Teaatteri rakennetaan hevosten
päälle.
_Ölander_. Sepä hyvä, hevoset voivat auttaa yleisöä jalkoja
tömistämään.
_Ek_. Mutta mistä me saamme yleisöä? Kaikki ihmiset ryntäävät tietysti
katsomaan sirkusta, joka näyttelee clownia, apinoita ja marakatteja.
_Sjövall_. Piru periköön koko sirkkuksen, kaikki marakatit -- ja
apinat myöskin! Se ei olisi ensi kertaa kuin varietee vetää runottaria
nenästä.
_Theodor_. Se oli kaikista pahinta!
_Sjövall_ (Hetken mietittyään). Vartokaapas -- -- minä sain päähäni
fiksun ideean, ideean, joka -- kaikkien apinain ja marakattien
uhallakin -- tuottaa meille täyden huoneen. Theodor, istuppas
kirjoittamaan ohjelmaa... minä sanelen.
_Theodor_ (Istuu kynä kädessä pöydän ääreen).
_Sjövall_ (sanelee). "Asianomaisten korkealla luvalla antaa
allekirjoittanut tänään Vimmerbyyn suuressa teaatterissa ensimäisen
ja viimeisen kerran: 'Vestan temppelin' eli 'Capitoolin hanhet',
tragedia 5:ssä näytöksessä ja 15:ssa kuvaelmassa; kuoroineen,
kupletteineen, melodraamoineen, taisteluineen, kansallistanssineen
ja bengaaline tulineen y.m., y.m., kirjoittanut Adolf Sjövall,
teaatteritirehtööri, jolta jo ennenkin on ilmestynyt monta suurta ja
ylevää tragediaa, joita suurenmoisella fjongilla ja menestyksellä on
näytelty melkein kaikilla Euroopan näyttämöillä. -- --"
_Ölander_ (Erikseen). Toinen Alexander Dumas -- --
_Sjövall_ (jatkaa). "Viime kuvaelmassa tulee Capitooliosta lentäen
kaksi hanhea seppelöimään nuorta morsiusparia..." Sepä se tekee
tragediassa suurenmoisen effektin, luullakseni.
_Theodor_. Mutta eikö olisi parempi käyttää joutsenia?
_Sjövall_. Ei kelpaa, ei kelpaa... täällä Vimmerbyyssä hanhista
tykätään enemmän.. Kirjoittakaa sitten suurilla kirjaimilla: "Näytäntö
annetaan erään köyhän lesken hyväksi, jolla on yksitoista lasta, niistä
vanhin 7 vuotias". Se naula vetää, luulisin. Ihmisten uhrauvaisuuteen
ei tarvitse vedota turhaan -- -- tarkoitan: niinkauan kuin se on
muodissa.
_Theodor_. Mutta eikö pitäisi mainita jotain tilinteosta tai millä
tavalla resetti jaetaan?
_Sjövall_. Se on tarpeetonta... Muodissa olevat hyväntekijät eivät
koskaan kysele sellaisia pikkuseikkoja.
_Ölander_. Kaikki tuo on kyllä hyvää, mutta minä toden totta en tiedä
mistä saamme päivällistä tänään.
_Sjövall_. Sehän juuri on ihmisen suurin onnellisuus, kun hän ei
edeltäpäin tiedä mitä tulee tapahtumaan.
_Ölander_. Tällä Vimmerbyyn ravintoloitsijalla, jonka luona nyt
olemme kortteeria, hänellä kyllä on neljä taloa kaupungissa ja neljä
perunapeltoa sen ympäristössä, mutta hän kuuluu olevan ahne kuin
susi, ja jos hän tullessamme olisi ollut kotona, olisimme varmaankin
saanut jäädä kadulle asumaan. Minä pilkistin äsken kyökkiin...
Siellä parhaillaan paistettiin makkaroita ja keitettiin puuroa, ah,
niin mainiota maitopuuroa... Mutta samalla tulla tuoksahtaa
emännöitsijä vastaani ja tiuskasee, että se ei ole komediantteja
varten, niin justiin! -- ja paiskaa oven kiinni ihan nokkani edessä.
_Sjövall_. Te olette paksu materialisti, Ölander.
_Ölander_. Olenko minä paksu? -- sitä ei kukaan voi nähdä minusta.
Ei, minä en kestä tätä elämää kauemmin, minä peruutan kontrahtini.
Inhimillinen kyky ei riitä olemaan _père noble_ kymmenen taalerin
viikkopalkasta.
_Sjövall_. Te olette saaneet kahdeksan resettiä yhdessä vuodessa.
_Ölander_. Kahdeksan resettiä? niin... mutta yhtäkään niistä ei
näytelty -- yleisön puutteessa. Resettiä muka sellaisissa kaupungeissa
kuin Skanör, Falsterbo, Hjo, Sköfde y.m., voiko niissä toivoakaan
yleisöä. Minä näyttelen teille melkein ilmaiseksi!
_Sjövall_. Entäs kyytirahat, herra, kyytirahat!
_Ölander_. Kauniit kyytirahat! Ensi vuonna sain 3/4 hevosen kyydin,
mutta te olette kiskonut siitä yhden neljänneksen pois, niin että nyt
minun täytyy ajaa puolella hevosella... no, no, kulku onkin sen mukaan.
_Sjövall_. Piru olkoon teaatteritirehtöörinä!
_Ölander_. Ei siihen pirua tarvita... Hänettäkin teaatteri voi olla
oiva helvetti.
_Sjövall_. Mutta kunnia, hyvä ihminen! Kunnia saada kuulua minun
teaatteriseuraani! Tietääkö hän mitä Hjortberg sanoi, kun hän
10 vuotta sitten matkusti täältä Vimmerbyyn kautta ja näki
minut Romeona? "Sjövall", sanoi hän, "te olette Ruotsin suurin
näyttelijä", sanoi hän... "Ensin te, sitten minä", punastuen
vastasin minä kainosti... Minä tarjosin hänelle engagementtiä
teaatterissani... Tiedättekö mitä hän siihen vastasi?... "Sjövall",
vastasi hän, "minä olen mieluummin ensimmäinen Tukholmassa kuin
toinen Vimmerbyyssä", hän vastasi... (pateetillisesti.) Ah,
Hjortberg, Talma, Shakespeare ja Molière, te täältä eronneet suuret
henget, te loistatte nyt tähtien joukossa tuolla ylhäällä! Kuinkahan
kauan Sjövall-ukon vielä täytyy luntustella täällä maan päällä!
2:nen kohtaus.