● =Tarpeet lisääntyvät.= Varhaisempana keskiaikana ihmiset tulivat
yleensä toimeen niillä tuotteilla, joita valmistettiin omalla maatilalla
tai likeisimmässä ympäristössä. Kauppa eli tavarainvaihto supistui näin
ollen sangen vähään. Mutta vähä vähältä ihmisten tarpeet lisääntyivät.
Alettiin kaivata moninaisempia ja hienommin valmistettuja tavaroita.
Varsinkin sen jälkeen, kun Euroopan kansat ristiretkien aikana tulivat
likeiseen kosketukseen kreikkalaisten ja arabialaisten kanssa ja oppivat
tuntemaan heidän korkeammalle kehittyneet sivistysolonsa, heräsi heissä
halu saada Idän tuotteita Eurooppaankin sekä pyrkimys valmistaa
samantapaisia tuotteita kotimaassa. Näin kauppa ja teollisuus entistä
nopeammin alkoivat edistyä.
● =Kaupunkien synty.= Kaupan ja teollisuuden vilkastuessa kaupungit
vaurastuivat. Entiset Rooman vallan aikaiset kaupungit, joita oli
säilynyt etenkin Italiassa, kohosivat jälleen kukoistukseen, ja uusia
perustettiin Euroopan eri maihin. Niitä syntyi tietenkin sellaisiin
paikkoihin, jossa vanhastaan oli käyty kauppaa taikka joista oli helppo
matkata vieraille seuduille. Suurten jokien varsille ja meren lahdelmiin
kohosivat vauraimmat kaupungit. Samalla oli katsottava, että paikka oli
turvallinen, koska ajat edelleen olivat levottomat ja ihmiset
väkivaltaisia. Niinpä perustettiin kaupunki monesti jonkun mahtavan
lääniylimyksen linnan lähistöön. Usein valittiin myös kaupungille paikka
rauhoitetun kirkon tai luostarin likeltä. Tällainen paikka oli edullinen
senkin takia, että sinne varsinkin suurina kirkollisina juhla-aikoina,
»messuina», kerääntyi joukoittain ihmisiä, jotka ostivat ja myivät
tavaroita: juhla-ajat olivat samalla markkina-aikoja.
[Illustration:
_Kuva 181._ Carcassonnen kaupunki Ranskassa.
]
● =Kaupunkien ulkomuoto.= Turvallisuuden takia täytyi kaupungit varustaa
vahvoilla muureilla ja korkeilla torneilla.
Tästä johtui, että keskiajan kaupungit yleensä olivat alaltaan pieniä ja
ahtaita. Ne olivat myös likaisia ja pimeitä. Usein raivosi niissä
kulkutauteja. Toisinaan tulipalo hävitti kokonaiset kaupungin-osat,
varsinkin niissä kaupungeissa, joissa enimmät rakennukset olivat puusta
ja sammutuskeinot huonot.
□ Väkiluku keskiajan kaupungeissa ei ollut suuri. Kölnissä, joka oli
Saksan suurin kaupunki, oli keskiajan lopussa 40,000 asukasta. Kumminkin
mainitaan Alankomaiden suurten kaupunkien väkiluvun nousseen
100,000:een, ja Pariisin asukasmäärän sanotaan olleen vuoden 1400
paikkeilla 300 000.
[Illustration:
_Kuva 182._ Keskiaikaisia porvaristaloja pohjoissaksalaisessa
kaupungissa.
]
Kun kaikkien asukkaiden tuli asua muurien sisäpuolella, tila kävi
ahtaaksi väkiluvun vähänkin lisääntyessä. Sen tähden rakennettiin talot
korkeiksi. Italian ja Ranskan kaupungeissa ne olivat tavallisesti
kivestä. Seinät olivat valkeiksi maalatut ja katot laakeat, niin että
vilpoisina kesäiltoina perheen jäsenet saattoivat siellä joutohetkensä
viettää. Saksan ja Pohjoismaiden kaupungeissa oli enimmäkseen
puurakennuksia. Ne olivat usein korkeita ja suipot päädyt käännettyinä
katuun päin. Ylemmät kerrokset rakennettiin alempia ulommaksi, niin että
talojen välitse tuskin sai nähdä taivasta ollenkaan. Kahden vierekkäisen
talon asukkaat saattoivat melkein kukottaa kätensä toisilleen. Kullakin
varakkaalla porvarilla oli talonsa, ja kun ne rakennettiin ilman
ennakolta valmistettua yhteistä suunnitelmaa vain paikan laadun mukaan,
niin kadut tulivat ahtaiksi ja mutkaisiksi.
Kussakin kaupungissa oli avoin tori. Sen keskellä oli kaupungin kaivo,
jota tavallisesti koristi kaupungin suojeluspyhimyksen kuva. Torin
varrella oli raatihuone, joka usein oli kaupungin komein rakennus.
Siellä pitivät kaupungin virkamiehet kokouksiaan, mutta siellä viettivät
usein myös varakkaat kauppiaat perhejuhliaan. Raatihuoneen kattoakin
korkeammalle kohosivat monien kirkkojen tornit.
Torin ja katujen varsilla olevat myymälät olivat enimmäkseen
yksinkertaisia avonaisia suojia. Kauppias tavaroineen oli myymälän
sisällä, mutta ostajat olivat ulkona alas lasketun luukun edessä
kauppojaan tekemässä. Käsityöläiset asuivat useimmiten siten, että saman
ammatin harjoittajat olivat saman kadun varrella. Sen vuoksi alettiin
katuja sanoa seppien kaduksi, kankurien kaduksi, räätälien kaduksi,
oluenpanijain kaduksi j. n. e. Italian kaupungeissa käsityöläiset usein
tekivät työtä ulkosalla, mutta pohjoisemmissa maissa oli kullakin omat
työhuoneensa.
[Illustration:
_Kuva 183._ Ypernin kaupungin goottilaistyylinen raatihuone Belgiassa.
]
Puhtaus oli keskiajan kaupungeissa perin huonolla kannalla. Italiassa
kadut oli katettu tiilillä tai kivilaatoilla, mutta muissa maissa ne
yleensä olivat kiveämättömät. Sen takia ne poudalla hirveästi pölysivät,
ja sateella ne olivat loan peitossa. Kaduille ja pihoille viskattiin
taloista arvelematta lika-aineet, eikä niitä korjattu pois, vaan
jätettiin siihen sateen huuhdottaviksi. Puhtaudesta huolehtivat siat,
joita makaili talojen edustalla tai kuljeskeli pitkin katuja ruokaa
etsien.
[Illustration:
_Kuva 184._ Kauppaholvi.
]
Yön aikaan kaupungissa oli pimeä, ellei sattunut kuu taivaalla
kumottamaan. Katuja näet ei siihen aikaan valaistu. Ainoastaan milloin
kuningas oli kaupungissa vieraana taikka suuri vaara oli uhkaamassa,
piti jokaisen talon edustalla palaa lyhty. Ihmisten oli vallitsevan
pimeyden takia pakko mennä aikaiseen maata ja nousta varhain aamulla
töitänsä toimittamaan. Jos jonkun oli pakko pimeässä liikkua, jota hän
rosvojen pelossa ei mielellään tehnyt, hänellä oli lyhty kädessä.
[Illustration:
_Kuva 185._ Keskiaikainən asiakirja. (Kaupungin vapauskartta.)
]
● =Kaupunkien hallitus.= Oikeus perustaa kaupunkeja oli kuninkaiden
ohella myös maallisilla ja hengellisillä ylimyksillä. Monet ylimykset
käyttivät ahkerasti tätä oikeutta, koska he siten saattoivat lisätä
tulojaan. He kantoivat veroja kaupunkien asukkailta ja ottivat tullia
kauppiailta, jotka saapuivat niihin tavaroitaan myymään.
Mutta mikäli kaupunkien varallisuus karttui, ne vapautuivat
lääninherrain vallasta. Toiset ostivat vapauskirjan eli _kartan_, toiset
hankkivat vapauden asevoimin. Tämän takia ja turvatakseen vastedeskin
itsenäisyyttään kaupungeilla oli aseellisia joukkoja, niin kuin
mainittiin Hohenstaufien ja Lombardian kaupunkien välisistä sodista
kerrottaessa. Kun kuningasvaltakin useimmissa maissa oli heikko,
kaupungit saivat jotenkin täydellisen _itsehallinnon_. Tulivatpa
Lombardian kaupungit vallan itsenäisiksi.
Kaupunkien asukkaat valitsivat omat virkamiehensä yhteisistä asioista
huolehtimaan. Eri maissa virkamiesten arvonimet olivat erilaiset ja
heidän tehtävänsäkään eivät aina olleet samat. Italiassa sanottiin heitä
_konsuleiksi_. Saksassa ja Pohjoismaissa _pormestari_ ja _raati_ eli
_neuvosto_ muodostivat kaupungin hallituksen, mutta myös kaupungin
asukkaat eli porvarit saivat _raastuvan kokouksessa_ olla päättämässä
tärkeimmistä asioista.
● =Ammattikunnat.= Käsityönharjoittajat liittyivät _ammattikunniksi_,
siten että saman ammatin harjoittajat kussakin kaupungissa muodostivat
oman ammattikunnan. Ammattikunnan jäsenet jaettiin _oppipoikiin_,
_kisälleihin_ ja _mestareihin_. Ammattikunnan johtajaa sanottiin
_ammatinvanhimmaksi_. _Ammattisäännöissä_ oli määrätty, montako
oppipoikaa ja kisälliä mestarilla sai olla. Ammattikunta valvoi myös
tavarain laatua ja määräsi hinnat. Yksityisen ammattilaisen vapaus oli
siis perin rajoitettu; mutta samalla hän oli taloudellisesti turvattu.
Pian käsityöläiset kohosivat arvossa ja pääsivät osallisiksi kaupungin
hallitukseen, jossa aluksi kauppiaat yksin vallitsivat.
□ =Oppipojasta mestariksi.= Ammattikunnan ahtaissa rajoissa keskiajan
käsityöläinen eli elämänsä. Nuorena hänet pantiin oppiin mestarille,
joka määräsummasta opetti hänelle tarpeellisen ammattitaidon sekä antoi
ruoan ja vaatteet. Todistajain, mieluimmin kahden mestarin läsnäollessa
tehtiin tästä juhlallinen sopimus. Hän oli nyt _oppipoika_. Oppiajan
pituus vaihteli jossain määrin, tavallisesti se oli 9–12 vuotta. Jos
mestari kuoli ennen oppiajan päättymistä, oppipoika sai uuden mestarin.
Voitiinpa hänet myydäkin mestarilta toiselle. Jos oppipoika karkasi,
tuotiin hänet väkivalloin takaisin; jos karkaaminen uudistui kolmasti,
niin hänet suljettiin ammattikunnasta, ja hänen tulevaisuutensa oli
mennyttä. Mutta mestarillakin oli velvollisuutensa. Hänen tuli
huolellisesti opettaa oppipoikaa sekä antaa hänelle riittävästi ravintoa
ja vaatteita.
[Illustration:
_Kuva 186._ Ranskalaisia käsityöläisiä 14:nneltä vuosisadalta.
]
Kun oppiaika oli päättynyt, tuli oppipojasta _kisälli_. Kisälli sai
työstään määrätyn palkan. Hänellä oli oikeus vaihtaa mestaria, jopa
vaeltaa kaupungista kaupunkiin. Tätä oikeutta kisällit mielihalulla
käyttivätkin. Heillä tuli kumminkin olla todistus edelliseltä mestarilta
eivätkä he olleet oikeutettuja poistumaan työpaikoistaan, ennen kuin
sovittu aika oli mennyt umpeen.
Kun kisälli tahtoi tulla _mestariksi_, hänen myöhemmaltä keskiajalta
alkaen tuli osoittaa taitonsa suorittamalla näyte, jota sanottiin
_mestarinnäytteeksi_. Joskus häneltä vaadittiin lisäksi tutkinto, jossa
hänen oli tehtävä selkoa ammattinsa ja työnsä perusteista. Sen jälkeen
hänet otettiin juhlallisesti ammattikuntaan, ja hän vannoi ammattivalan
luvaten kaikessa noudattaa ammattikuntansa sääntöjä.
Ero mestarin ja kisällin välillä ei ollut suuri. Jokainen mestari oli
itse kerran ollut kisälli. Mestari teki työtä samassa ahtaassa huoneessa
kuin hänen kisällinsä ja oppipoikansakin, jakaen heidän kanssaan
yhteiset ilot ja surut. Keskiajan lopulla juopa kumminkin leveni.
Muutamat mestarit tulivat muita varakkaammiksi ja alkoivat harjoittaa
ammattia monine kisälleineen ja oppipoikineen tehdasmaisesti.
● =Kaupunkiyhtymät.= Keskiajan tärkeimmät kaupungit olivat seuraavat: