=Kaarle Suuren sukuperä.= Frankkilaisten taistellessa arabialaisia
vastaan Poitiers´n taistelussa oli heidän johtajanaan
frankkilaisvaltakunnan majordomus _Kaarle_, jolle voiton johdosta
annettiin nimeksi _Martell_, s. o. »Vasara». Tähän aikaan majordomus oli
frankkien todellinen hallitsija, sillä Klodovigin jälkeen
merovinkikuninkaat olivat veltostuneet ja elivät enimmäkseen
toimettomina maakartanoissaan. Kaarle Martellin poika _Pipin Lyhyt_
syrjäytti viimeisen merovinkikuninkaan nousten itse valtaistuimelle.
Pipinin poika oli _Kaarle_, joka historiassa on saanut »Suuren» nimen ja
jonka mukaan koko sukua sanotaan _karolinkien_ suvuksi. Hän hallitsi
frankkien valtakuntaa vv. 768–814.
[Illustration:
_Kuva 159._ Kaarle Suuri. Pieni pronssipatsas.
]
● =Kaarlen valloitukset.= Kaarle kävi hallitusaikanaan monta sotaa,
joista toiset olivat hyvin pitkällisiä. Ensiksi hän kukisti Italian
_langobardit_ turvatakseen paavin heidän hyökkäyksiltään. Jo Pipin Lyhyt
oli käynyt sotaa langobardeja vastaan ja silloin muodostanut Rooman ja
Ravennan ympäristöistä _Kirkkovaltion_, jota paavi hallitsi. Siten
paavin _maallinen valta_ sai alkunsa. Kun langobardit uudelleen
hätyyttelivät Kirkkovaltion alueita, niin Kaarle, noudattaen paavin
kutsua, saapui Italiaan, kukisti langobardien vallan, vahvisti paavin
oikeudet Kirkkovaltioon ja kruunautti itsensä Italian kuninkaaksi (774).
Vuotta ennen Italian retkeänsä Kaarle aloitti sodan pakanallisia
_saksilaisia_ vastaan, jotka asuivat Reinin ja Elben välillä. Yli 30
vuoden tuo sitkeä kansa kävi vimmattua taistelua uskonsa ja vapautensa
puolesta. Järjestelmällisellä sotataidolla ja ankarilla tuomioilla
Kaarlen viimein onnistui lamauttaa sen vastarinta (804). Pyhät
uhrilehdot hävitettiin, linnoitukset hajotettiin, ja niiden tilalle
rakennettiin temppeleitä ja luostareja.
Käyttäen hyväkseen maurilaisten keskinäisiä riitoja Kaarle marssi
_Espanjaan_ ja valloitti maan melkein Ebroon saakka. Vielä Kaarle voitti
Elben ja Oderin välillä asuvat _slaavit_ sekä pakotti _tanskalaiset_
pysymään Eider-joen takana. Hän kukisti myös turkkilaisheimoiset
_avaarit_, joten valtakunta levisi Unkarin tasangolle asti. Valloitusten
jälkeen Kaarle Suuren valtakunta ulottui Atlantin merestä Oder-jokeen,
Tiszaan ja Adrianmereen sekä Eider-joesta Napolin seuduille ja Ebroon.
Näiden sotien aikana Kaarle oli tullut _Rooman keisariksi_. Hän oli v.
800 saapunut Roomaan turvaamaan paavia vastustajain hyökkäyksiä vastaan.
Kun Kaarle sitten joulupäivänä meni Pietarin kirkkoon harjoittamaan
hartautta, paavi laski hänen päähänsä kultaisen keisarinkruunun
läsnäolevien roomalaisten toivottaessa »pitkää ikää ja voittoa
Kaarlelle, hurskaimmalle Augustukselle, Jumalan kruunaamalle, suurelle
rauhaa rakastavalle keisarille».
[Illustration:
_Kuva 160._ Sotilas Kaarle Suuren ajalta.
]
□ »=Rautainen Kaarle.=» Puolisen vuosisataa Kaarlen kuoleman jälkeen
muuan munkki kirjoitti suusanallisen muistitiedon pohjalla seuraavan
kuvauksen Kaarlen langobardiretkestä:
»Langobardien kuningas _Dēsíde´rius_ päätti linnoitetussa Pavian
kaupungissa ryhtyä vastustamaan voittamattoman Kaarlen etenemistä.
Oli sattunut muutama vuosi aikaisemmin, että eräs ylhäinen
frankkilaisruhtinas _Otker_ oli herättänyt vastaansa Kaarlen vihan
ja sen takia paennut Desideriuksen turviin. Kuullessaan
kauhistuttavan Kaarlen saapumisesta he nousivat korkeaan torniin,
josta saattoi jo kaukaa nähdä lähestyvän vihollisen tulon. Kun
kuormasto tuli näkyviin, Desiderius kysyi Otkerilta: ’Onko Kaarle
tuossa joukossa?’ Otker vastasi: ’Ei vielä´. Mutta kun Desiderius
näki eri kansoista kokoonpannut etujoukot, silloin hän virkkoi
asiasta varmana Otkerille: ’Varmaan voittoisa Kaarle ratsastaa tuon
joukon keskessä´. Tämä vastasi: ’Ei vieläkään´. Silloin
langobardikuninkaan valtasi pelko, ja hän lausui: ’Mitä teemmekään,
jos hän tuo mukanaan vielä suurempia joukkoja?’ Otker virkkoi:
’Kohta olet näkevä hänen tulonsa. Miten meidän on käyvä, sitä en
tiedä.’ Samassa tuli näkyviin tuo aina valpas henkivartiosto. ’Siinä
on Kaarle´, Desiderius hätkähti. Mutta Otker virkkoi: ’Ei
vieläkään´. Nyt saapuivat piispat, apotit ja muut hengelliset
seurueineen. Nähtyään nämä ruhtinas sammalsi kuolonkalpeana:
’Menkäämme alas ja kätkeytykäämme maan alle tämän pelottavan
vihollisen näkyvistä!’ Mutta Otker, joka aikoinaan oli oppinut
tuntemaan verrattoman Kaarlen voiman ja varustukset, lausui pelon
valtaamana: ’Kun näet kedoilla rautaisen viljavainion törröttävän ja
Pon ja Ticinon vierittävän tummia, raudanharmaita laineitaan
kaupungin muureja vastaan, silloin voit odottaa Kaarlen lähestyvän´.
Tuskin hän oli tämän sanonut, kun lännessä ja pohjoisessa alkoi
näkyä kuin mustan pilven nousu, joka peloittavaan varjoon kätkee
kirkkaimman päivän. Mutta kun Kaarle saapui lähemmäksi, niin aseiden
välke hohti piiritetyille kuni päivä, joka heistä tuntui pimeämmältä
kuin pimein yö. Silloinpa ilmestyi näkyviin hän itsekin, rautainen
Kaarle, rautakypärä päässään, rautaisissa käsivarsivarusteissa,
rinta ja leveät olkapäät rautahaarniskan peitossa; vasemmassa
kädessä hänellä oli rautainen keihäs, sillä oikea oli aina valmis
tarttumaan voittoisaan miekkaan. Reidet ja sääretkin olivat
rautasuomusten peitossa. Kilpi oli niinikään pelkkää rautaa. Hänen
hevosensakin hohti väriltään ja rohkeudeltaan raudalle. Näin
varustettuja olivat kaikki, jotka kulkivat hänen edellään, jotka
ratsastivat hänen sivullaan, kaikki, jotka tulivat hänen jäljessään.
Rauta täytti tiet ja kedot.
[Illustration: KAARLE SUUREN VALTAKUNTA ja Verdunin jako]
Raudalle osoitti kunnioitustaan kauhun valtaama kansa. Rauta pani lujat
muurit vapisemaan, ja nuorten rohkeus lamautui vanhusten raudan
nähdessään. Tämän kaiken näki tornissa tähystelevä Otker, katsahti
kerran ja lausui Desideriukselle: ’Katso, tuossa on hän, jonka tulosta
olet niin innokkaasti tiedustellut.’ Näin sanoen hän lysähti
tiedottomana kokoon.»
□ =Satu Rolandista.= II:nnen vuosisadan jälkipuoliskolla syntyi
Pohjois-Ranskassa kertovainen runoelma, _Rolandi´n_ [rolā´] _laulu_,
johon aihe on saatu Kaarle Suuren Espanjan retkestä. Kaarlen palatessa
hyökkäsivät vuoristokansat Pyreneitten Roncevaux-[rõsvo´] laaksossa
jälkijoukon kimppuun ja tuhosivat sen. Silloin kaatui mm. Bretagnen
kreivi Roland, jonka sankarillista rohkeutta laulussa erittäin
ylistetään.
Näin kertoo Rolandin laulu: Paluumatkalla Espanjasta syntyi frankkien
leirissä _Roland_´in ja kiivasluontoisen kreivi _Ganelon_in [ganlõ´]
kesken kiista siitä, kumpi veisi kuninkaan rauhanehdot Espanjan
emiirille. Roland tarjoutui lähtemään, mutta kuningas ei tahtonut antaa
näin vaarallista tointa kenellekään pääsankareista. Silloin Roland
ehdotti kilpailijaansa Ganelonia. Suuttuneena tämä astui satulaan ja
ratsasti leiristä. Emiirin hovissa Ganelon ilmaisi vihansa Roland´ia
kohtaan, ja ilolla maurit tarjosivat hänelle kultaa ja kallisarvoisia
aseita, kunhan hän vain kavaltaisi heille vihatun ja pelätyn Roland´in.
Ganelon suostui ja mukanaan sata muulia täyteen sälytettyinä
arabialaisten kullalla sekä kokonaiset kuormalliset komeita pukuja ja
hohtavia aseita hän palasi frankkien leiriin tuoden kuninkaalleen sen
sanoman, että maurit olivat hyväksyneet kaikki hänen rauhanehtonsa.
Tyytyväisenä suuri kuningas puhallutti lähtömerkin, ja torvien iloisesti
soidessa frankit järjestyivät kulkemaan kotiin. Heidän saavuttuaan
Pyreneitten rinteille, ahtaaseen Roncevaux´n laaksoon, Ganelon ehdotti,
että Roland saisi jälkijoukon päällikkyyden. Ehdotus hyväksyttiin, ja
pääjoukko kulki eteenpäin kadoten pian pilvenkorkuisten vuorten taakse.
Mutta Ganelonin kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti maurit olivat
asettuneet väijyksiin laaksoon ja karkasivat nyt esiin nopein ratsuin.
Heidän lukemattomat joukkonsa täyttivät vuoret ja vuorisolat. Kaikkialla
vilisi valkoisia haarniskoita, kiiltäviä kypäriä ja säkenöiviä
käyräsäiliä.
Roland´illa oli _Olifant_ [olifã´]-niminen norsunluinen torvi, jonka
ääni kuului peninkulmien päähän, ja hänen ystävänsä _Olivier_
[olivje´] kehoitti häntä siihen puhaltaen kutsumaan kuninkaan
takaisin. Mutta ylpeänä Roland kieltäytyi sitä tekemästä; hän kutsui
miehensä kokoon, astui ratsunsa selkään ja vyötti kupeelleen miekkansa
_Durendal_in [dyrãda´l], jolla saattoi paaden kahdeksi halkaista.
Urhoollinen arkkipiispa, joka ratsasti hänen rinnallaan, puhui
frankkilaissankareille: »Tähän on kuninkaamme asettanut meidät, ja
tässä me taistelemme ja kaadumme kristinuskon puolesta. Rukoilkaa siis
Jumalalta armoa syntiemme tähden, että pyhinä marttyyreinä pääsisimme
taivaan autuuteen!» Ja frankkien langettua polvilleen hän antoi heille
synninpäästön ja kehoitti heitä, Jumalan armon saadakseen,
taistelemaan uskottomia vastaan.
Syttyi kiivas taistelu. Iskuja vaihdettiin kasvavalla tulisuudella, ja
tuhansittain maureja kaatui tappotanterelle. Revittyjä lippuja,
särjetyitä kypäriä, runneltuja ruumiita näkyi kaikkialla ruohikossa.
Frankkien uljuus oli loistossaan. Ihastuneena piispa huudahti: »Koko
maan piirissä ei ole kuningasta, jolla olisi miehuullisempia miehiä.
Frankkien aikakirjat tietävät kauan kertoa, kuinka uljaita ovat sankarit
suuren Kaarlen.»
Mutta jo saivat maurilaiset lisäjoukkoja. Onni kääntyi, Olivier kaatui,
ja pian taisteli Roland´in rinnalla vain piispa ja muutamia urheita
sankareja, kaikki veren tahraamina. Piispan kehoituksesta Roland puhalsi
torveensa kutsuakseen kuninkaansa kostamaan, ei auttamaan. Puhaltaessa
ohimo repesi Roland´ilta ja veri purskahti hänen suustaan. Ääni kulki
kuninkaan kuuluviin, ja Kaarle arvasi Roland´in olevan vaarassa. »Eipä
olekaan», Ganelon vakuutti, »hän vain huvittelee jäniksen
metsästyksellä». Pian kuului uusi torventoitotus. »Kavaltaja se, joka
kieltää Roland´in olevan vaarassa!», kaikki huusivat, ja Ganelon
vangittiin Kaarlen rientäessä harmistuneena sankarinsa avuksi.
Mutta Roland tunsi loppunsa lähestyvän. Hän otti rakkaan miekkansa, löi
sen terän kallioon, josta se särkymättä kalskahti takaisin, ja puhkesi
lausumaan: »Surullinen on sinun kohtalosi, kelpo Durendal. En voi sinua
enää suojata, meidän on erottava. Pelkuri älköön sinua milloinkaan
kantako, ja niin kauan kuin elän, ei kukaan ole sinua minulta riistävä.
Sinut omisti sankari, jonka vertaista ei ole oleva vapaassa frankkien
maassa.» Hän asetti miekkansa ja torvensa päänsä alle ja paneutui
kuolevana pinjapuun juurelle kasvot käännettyinä vihollisiin päin.
Kostettuaan maurilaisille Roland´in kuoleman Kaarle palasi joukkoineen
Aacheniin. Siellä nuori, ihana _Aude_ [õd] kysyi kuninkaalta: »Missä on
Roland? Hän lupasi pyhästi ottaa minut vaimokseen.» Kyynelsilmin
kuningas ilmoitti sankarin kuolleen ja tarjosi poikaansa neidolle
puolisoksi. »Puheesi on kummallista», virkkoi Aude. »Jumala ja pyhät
enkelit antakoot minun seurata kreivi Roland´ia hautaan!» Hän lausui
näin ja vaipui kalveten kuolleena maahan.
● =Sisäinen hallitus.= Kaarle ei ollut ainoastaan etevä sotapäällikkö,
hän oli suuri ennen kaikkea rauhan toimissa. Hänen alituisena
huolenpitonaan oli rauhan ja järjestyksen aikaansaaminen tuohon laajaan
valtakuntaan. Sitä varten hän sääti monta viisasta _lakia_. Varsinkin
jos ne koskivat koko valtakuntaa, hän esitti ne _valtiokokouksen_
pohdittaviksi. Valtiokokouksia pidettiin kahdesti vuodessa, syksyisin ja
keväisin. Niihin saapui maallisia ja hengellisiä ylimyksiä.
Kevätkokouksessa tarkastettiin myös _sotaväki_. Aikaisemmin kaikki
vapaat miehet olivat olleet velvolliset palvelemaan sotureina; nyt tämä
velvollisuus kuului yksistään maanomistajille. Jos maaomaisuus oli
pieni, yhtyi 3–4 tilallista yhdessä asettamaan sotamiehen, siten että
yksi lähti sotamieheksi toisten hankkiessa aseet ja ruoan.
[Illustration:
_Kuva 161._ Kaarle Suuren valtaistuin.
]
Mutta tärkeätä oli myös valvoa, että säädettyjä lakeja noudatettaisiin
kaikkialla valtakunnassa. Kun valtakunta oli suuri, se oli hallintoa
varten jaettuna piireihin, joissa kuninkaan asettama virkamies hoiti
hallintoa. Näitä virkamiehiä sanottiin _kreiveiksi_. Heidän tehtävänään
oli, paitsi yleinen hallinnon hoito, huolenpito kreivikunnassa olevista
kuninkaan tiluksista ja verojen kokoaminen. Kreivi oli sitä paitsi
tuomioistuimen esimies, ja sodan syttyessä hän toimi kreivikuntansa
soturien päällikkönä.
Mutta kreivienkin toimia kuningas vuosittain tarkastutti erityisillä
_lähettiläskreiveillä_. Se olikin tarpeen, sillä usein kreivit
harjoittivat laittomuutta kiskomalla liiallisia veroja sekä
käyttäytymällä väkivaltaisesti. Tästä kansa sai valittaa
lähettiläskreiville, jotka kuninkaan nimissä ryhtyivät asiaa tutkimaan
ja korjaamaan.
□ =Kapitulaarit.= Kaarle Suuren antamia lakeja ja asetuksia sanotaan
_kapitulaareiksi_. Niitä on toista tuhatta, ja ne koskevat mitä
erilaisimpia asioita. Milloin hän niissä vastustaa ylimystön paisuvaa
valtaa turvaten pikkutilojen omistajia heidän oikeuksissaan, milloin
kieltää kerjäämisen, milloin määrää kaupassa käytettävät mitat ja
painot, milloin säätää ankaria rangaistuksia varkaudesta. Otamme tähän
osan sitä kapitulaaria, joka v. 785 annettiin saksilaisten
noudatettavaksi.
»Ensiksi päätettiin, että Kristuksen kirkkojen, jotka Saksiin on
rakennettu ja Jumalalle pyhitetty, ei tule olla vähemmän kunnioitettuja,
vaan enemmän ja korkeammasti kuin epäjumalain temppelien.
Jos ken pakenee kirkkoon turvaa etsien, niin älköön kukaan häntä
väkivalloin ajako sieltä ulos, vaan hän olkoon rauhassa, kunnes
tuomioistuin on hänet langettanut; ja Jumalan kunniaksi ja kirkon pyhäin
kunnioittamiseksi lahjoitettakoon hänelle henki ja jäsenet. Mutta hän
sovittakoon rikoksensa, siinä määrin kuin hänen voimassaan on ja
tuomioistuin hänelle määrää, ja sitten hänet tuotakoon kuninkaan eteen,
ja hän lähettäköön hänet sinne, minne armossaan suvaitsee.
Jos ken tunkeutuu kirkkoon väkivaltaisesti ja sieltä jotakin ryöstää tai
varastaa taikka sytyttää kirkon tuleen, niin kuolkoon kuolemalla.
Jos ken halveksien kristinuskoa on pitämättä pyhää 40 päivän paastoa ja
syö lihaa, niin kuolkoon kuolemalla. Kumminkin tutkikoon pappi, onko
kukaties hätä saattanut hänet lihaa syömään.
Jos ken tappaa piispan tai papin, niin häntä tuomittakoon kuolemaan.
Jos ken pakanalliseen tapaan polttaa vainajan ruumiin tulella, niin
hänet rangaistakoon kuolemalla.
Jos ken surmaa isäntänsä tai emäntänsä, niin häntä rangaistakoon
samoin.»
● =Kaarlen toimet henkisen sivistyksen hyväksi.= Ennen on mainittu,
kuinka alhaisella kannalla henkinen sivistys kansainvaellusten
aikakaudella oli frankkien valtakunnassa samoin kuin muissakin entisen
Länsi-Rooman maissa. Kaarle Suuri teki voitavansa saadakseen parannusta
aikaan. Hänen oma opillinen sivistyksensä samoin kuin muidenkin sen ajan
ruhtinaiden ja ylimysten oli puutteellinen, mutta hänessä asui elävä
sivistysharrastus. Ikämiehenä hän harjoitteli uutterasti
kirjoitustaitoa, ja vielä vanhoilla päivillä hän hallitustointensa
lomassa opiskeli latinan ja kreikan kieltä. Hän suosi kirkkoa ja
papistoa, sillä papit ja munkit olivat hänen auttajiaan henkisen
sivistyksen levittämisessä. Hoviinsa Kaarle keräsi aikansa oppineimmat
miehet. Kuuluisimmat heistä olivat frankkilainen _Einhard_, joka
kirjoitti Kaarlen elämäkerran latinan kielellä, sekä oppinut
anglosaksilainen munkki _Alkuin_, joka kirjoitti sarjan oivallisia
oppikirjoja sekä järjesti _koulut_ Kaarlen valtakunnassa. Hän pani
uuteen kuntoon hovissa olevan koulun ja hänen johdollaan perustettiin
kaikkiin suurempiin kaupunkeihin ylempiä ja alempia kouluja. Luostarien
yhteydessä toimivat _luostarikoulut_ ja tuomiokirkkojen yhteydessä
_katedraali-_ eli _tuomiokoulut._ Niihin valmistettiin pääsymahdollisuus
köyhänkin kansan lapsille. Opetusta saivat etupäässä papeiksi aikovat,
mutta ns. »ulkokouluun» otettiin oppilaiksi muitakin.
[Illustration:
_Kuva 162._ Syntiinlankeemus. Kuva Alkuinin raamatusta.
]
Aluksi opetettiin oppilaille luku- ja kirjoitustaito, hiukan laulua,
luvunlaskua sekä latinan kielen alkeet. Pitemmälle menevässä opetuksessa
pantiin oppimääräksi Rooman valtakunnan julkisten koulujen
oppisuunnitelmasta lainatut _seitsemän vapaata taidetta_. Ne jakautuivat
kahteen ryhmään. Ensimmäiseen, _kolmi-oppiin (trĭ´vium)_, kuuluivat
grammatiikka, retoriikka ja dialektiikka (väittelytaito); toiseen,
_nelioppiin (quadrĭ´vium)_, aritmetiikka, astronomia, musiikki ja
geometria. Nämä opinnot suorittanut katsottiin kypsyneeksi syventymään
pyhiin kirjoihin. — Kaarle tahtoi tehdä jokaisesta pappilasta koulun;
ajattelipa hän koulupakolla toteuttaa yleisen _kansanopetuksenkin_. Tämä
supistui kumminkin pääasiassa siihen, että papit velvoitettiin joka
sunnuntai- ja juhlapäivä saarnaamaan kirkossa ja kansan käskettiin käydä
ahkerasti jumalanpalveluksessa.
□ Kaarle valvoi henkilökohtaisesti koulujen toimintaa, käyden
tilaisuuden tarjoutuessa niitä tarkastamassa. Edellä mainittu St
Gallenin munkki kertoo eräästä Kaarlen koulussa käynnistä seuraavaa:
»Kun voittoisa Kaarle pitkän poissaolon jälkeen saapui Galliaan, hän
kutsui luokseen pojat, jotka oli uskonut irlantilaiselle munkille ja
käski heitä näyttämään kirjeitään ja vihkojaan. Käskyä noudattaen
köyhemmät ja alempisäätyiset pojat toivat vihkonsa, jotka olivat yli
kaiken odotuksen viisauden mausteilla makeoituja, mutta ylhäiset
näyttivät tyhjää ja vallan arvotonta tavaraa. Mutta Kaarle, joka oli
erittäin viisas keisari, teki ikuisen tuomarin tavoin: hän erotti hyvät
työntekijät eroon, pani ne oikealle puolelleen ja lausui heille näin:
»Kiitän teitä, poikani, hartaasti siitä, että voimainne mukaan olette
koettaneet täyttää käskyni, joka tarkoittaa parastanne. Pyrkikää nyt
täyttämään, mitä teiltä vielä puuttuu, niin minä olen antava teille
ihania hiippakuntia ja luostareita ja olen aina pitävä teitä suuressa
arvossa!» Tämän jälkeen hän kääntyi ankarana vasemmalla puolellansa
oleviin, vavahdutti heidän omiatuntojaan leimuavin silmäyksin ja
singahdutti heille pelottavan pilkallisesti, pikemmin jyristen kuin
puhuen, seuraavat sanat: »Te ylhäissäätyiset, te ruhtinaiden pojat, te
hienosteleva, korea väki, jotka luotatte ylhäiseen sukuperäänne ja
rikkauksiinne, unohtaen minun määräykseni ja oman kunnianne, olette
laiminlyöneet tieteet ja kuluttaneet aikanne ylellisyydessä, pelissä,
laiskuudessa ja tyhjäntoimituksessa». Ja tämän sanottuaan hän kohotti
ylvään päänsä ja voittamattoman nyrkkinsä kohti korkeutta ja ärjäisi
ukkosen tavoin: »Taivaan nimessä! Minä en välitä teidän aatelisesta
suvustanne ja kauniista ulkomuodostanne, olkoonpa että muut teitä
ihaillen katselevat. Ja siitä saatte olla varmat: ellette nopeasti
ahkeroiden korjaa, mitä olette tähän asti laiminlyöneet, niin Kaarlelta
teillä ei ole mitään hyvää odotettavana.»
● Kaarle suosi myös _runoutta_ ja _kuvaamataiteita_. Hänen toimestaan
ruvettiin kokoamaan vanhoja sankarirunoja, ja etenkin Kaarlen
lempikaupunkiin Aacheniin rakennettiin komeita kirkkoja ja palatseja.
Kuuluisaksi on tullut bysanttilaiseen tyyliin rakennettu kupolikattoinen
Aachenin tuomiokirkko, joka on säilynyt meidän aikaamme asti.
□ =Kaarle Suuren elintavat.= Kaarle oli kookas ja muodoltaan ryhdikäs.
Toimissaan hän oli nopea ja tarmokas, mutta samalla luonteeltaan kiivas.
Einhard kertoo Kaarle Suuren elintavoista mm. seuraavaa:
»Kaarle harjoitti alinomaa ratsastusta ja metsästystä, niin kuin hänen
kansansa tapa oli; sillä ei ole helppo löytää toista kansaa, joka näissä
taidoissa pystyisi kilpailemaan frankkien kanssa. Hän oli myös ahkera
uimaan ja oli siinäkin niin taitava, ettei kukaan häntä voittanut.
Kaarle pukeutui frankkilaiseen tapaan. Hänellä oli liinainen paita ja
liinaiset alushousut ja niiden päällä silkkireunainen nuttu sekä housut.
Sääriä peittivät siteet ja jalassa hänellä oli kengät. Talvella riippui
hartioilta saukon- tai majavannahkainen turkki. Lisäksi oli hänellä
sininen vaippa sekä sivullaan aina miekka, jonka kahva ja kannike olivat
kullasta ja hopeasta. Juhlatiloissa tai ottaessaan vastaan vieraiden
kansain lähettiläitä hän vyötti vyölleen jalokivillä koristetun miekan.
Ulkolaisia vaatteita hän ei halunnut, olivatpa ne kuinka kauniita
hyvänsä. Vain Roomassa hän pukeutui kerran paavi Hadrianuksen pyynnöstä
ja toisen kerran paavi Leon pyynnöstä pitkään tunikaan, keisarivaippaan
ja roomalaisiin jalkineisiin. Juhlatiloissa hänellä oli kullalla
kirjailtu puku, jalokivillä koristetut kengät ja kultasoljella sidottu
vaippa, päässä jalokivillä koristettu kultainen otsaripa. Muina päivinä
hänen pukunsa ei suuresti eronnut tavallisesta kansanpuvusta.
Ruoassa ja juomassa Kaarle noudatti kohtuutta, juomassa vieläkin
suurempaa, sillä hän inhosi juoppoutta, lankesipa siihen kuka tahansa,
puhumattakaan itsestään tai omaisistaan. Ruoassa hän ei voinut olla yhtä
pidättyväinen, vaan valitti usein, että paastoaminen oli haitaksi hänen
terveydelleen. Harvoin hän piti pitoja, vain joskus juhlain yhteydessä
ja silloin suurelle seuralle. Jokapäiväiseen ateriaan kuului paitsi
paistia neljä ruokalajia. Aterian aikana hän kuunteli mielellään
musiikkia taikka hän luetti ääneen. Luettiin muinaisaikaisista
tapahtumista ja sankareista taikka Augustinuksen kirjaa »Jumalan
valtakunnasta». Päivällisen jälkeen hän riisuutui ja nukkui pari kolme
tuntia. Öisin hän heräsi usein, jopa nousikin. Pukeutuessaan hän otti
vastaan ystäviään, ratkaisipa usein tärkeitä riita-asioitakin.»