● =Aleksanterin nuoruus.= Filippos kasvatti poikaansa Aleksanteria
kreikkalaiseen tapaan. Opettajaksi hän hankki Kreikan oppineimman
miehen, filosofi Aristoteleen. Opettajansa johdolla Aleksanteri lueskeli
Homeroksen lauluja ja ihastui niin tähän teokseen, että
sotaretkilläänkin piti sitä mukanaan ja koko elämänsä koetti jäljitellä
Homeroksen sankareita urhoollisuudessa.
[Illustration:
_Kuva 84._ Aleksanteri Suuri.
]
□ Filippoksen kuoleman jälkeen tuli Makedonian kuninkaaksi
_Aleksanteri_, liikanimeltä »Suuri». Jo nuorena Aleksanteri osoitti
kiihkeätä halua urotöiden suorittamiseen. Kerran tarjottiin hänen
isälleen kaunista, mutta hurjaa ratsua. Parhaat ratsastajat koettivat
turhaan kesyttää sitä. Aleksanteri pyysi saada hänkin koettaa. Hän oli
huomannut, että hevonen pelkäsi varjoaan, talutti sen tähden oriin
vasten aurinkoa, antoi viittansa pudota maahan ja oli yhdellä
hyppäyksellä sen selässä. Kuin nuoli ori lehahti kiitämään yli ketojen.
Mutta eipä aikaakaan, niin Aleksanteri jo ratsasti takaisin
säikähtyneiden hovilaisten luo, ja hevonen totteli säyseänä ratsastajan
ohjausta. Iloisena isä huusi Aleksanterille: »Hae, poikaseni, toinen
valtakunta! Makedonia on sinulle liian pieni.» — Kun Aleksanteri kuuli
kerrottavan isänsä suurtöistä, hän sanoi huolissaan: »Voi kuitenkin,
isäni valloittaa koko maailman eikä jätä minun tehtäväkseni mitään».
[Illustration:
_Kuva 85._ Issoksen taistelu.
]
● =Aleksanterin valloitukset (334–323).= Filippos oli jo suunnitellut
valloitusretkeä heikontuneeseen Persiaan. Tämän aikeen toteutti vasta
Aleksanteri. Makedonialais-kreikkalainen sotajoukko mukanaan hän kulki
Hellespontoksen yli, voitti suuren persialaisjoukon ja valloitti koko
Vähän-Aasian. Persian kuningas _Dareios III_ koetti tukkia häneltä tien
Syyriaan, mutta Aleksanteri voitti hänet _Isso´s_-nimisen kaupungin
luona ja anasti hänen leirinsä saaden vangiksi kuninkaan äidin, puolison
ja useita lapsia. Tämän jälkeen Aleksanteri kulki etelää kohti
valloittaen alueen toisensa jälkeen. Tyros teki ankaraa vastarintaa,
mutta Egypti antautui vastustelematta. Dareios pyysi jo rauhaa tarjoten
laajoja maa-alueita, mutta sai kieltävän vastauksen. Vielä kerran hän
kokosi suuren sotajoukon, mutta Aleksanteri voitti senkin perinpohjin
_Gaugă´mēla_n taistelussa. Nyt oli persialaisten vastarinta murrettu,
koko valtakunta joutui Aleksanterin haltuun, ja Dareios kaatui
salamurhaajan kädestä. Tämän jälkeen Aleksanteri teki retken Intiaan,
valloittaen Indus joen ympäristön. Palattuaan hän alkoi järjestää
valtakuntansa sisäisiä oloja. Aikainen kuolema katkaisi kuitenkin hänen
toimintansa vuonna 323.
□ Hallitsijaksi tultuaan Aleksanteri päätti valloittaa koko Persian
valtakunnan, joka persialaissotien jälkeen oli rappeutunut. Ennen kuin
hän lähti matkaan, hän kävi Delfoissa tiedustelemassa ennustajapapeilta
retken onnistumista. Pythia kieltäytyi kuitenkin ilmaisemasta jumalan
tahtoa, koska Aleksanteri oli saapunut ennustamiseen sopimattomana
päivänä. Silloin kuningas tarttui papitarta käsivarteen ja vei hänet
hänen istuimelleen. Pythia huudahti suutahtaen: »Sinä olet
vastustamaton, poikani». Kohta Aleksanteri päästi papittaren, vaatimatta
pitempää vastausta, ja riensi sotajoukolleen ilmoittamaan, mitä
Delfoissa hänelle oli ennustettu.
Sotaretkellään Aleksanteri osoittautui yleväluontoiseksi, lempeäksi ja
jaloksi. Sattuipa esim. kerran, että kuningas hikisenä heittäytyi
uimaan. Silloin hänet valtasi äkillinen vilustus, ja hän sairastui
ankaraan kuumeeseen. Seuraavana päivänä oltiin jo huolissaan hänen
hengestänsä. Hänen lääkärinsä valmisti voimakkaan lääkejuoman. Mutta
muuan lääkärin kadehtijoista kirjoitti kuninkaalle varotuskirjeen, jossa
ilmoitti lääkärin muka persialaisten lahjomana aikovan myrkyttää hänet.
Kirjeen luettuaan Aleksanteri mitään virkkamatta ojensi sen lääkärilleen
ja nautti sillä välin juoman. Hänen jalon luottamuksensa palkitsi
pikainen paraneminen.
Sotaretkensä alussa Aleksanteri saapui muun muassa _Gordion_in
kaupunkiin. Siellä oli vaunut, joiden hihnat olivat niin taidokkaasti
yhteensolmitut, ettei kukaan niitä voinut aukaista. Vanha ennustus
tiesi, että solmun avaaja oli tuleva koko Aasian herraksi. Aleksanteri
koetti hetken selvittää solmua, mutta sitten hän veti miekkansa ja
katkaisi hihnan, väittäen siten täyttäneensä ennustuksen.
Laskettuaan Vähän-Aasian valtansa alle Aleksanteri valloitti Syyrian ja
Egyptin. Tällä välin Persian kuningas _Dareios III_ kokosi viimeisen
suuren sotajoukkonsa. _Gaugă´mēla_n luona tapahtui ratkaiseva taistelu.
Jo aikaisemmin Dareios oli tarjonnut Aleksanterille edullisilla ehdoilla
rauhaa. _Parmenĭ´ōn_, joka oli etevin Aleksanterin sotapäälliköistä,
kehoitti häntä suostumaan ehtoihin. »Niin minä tekisin», hän sanoi, »jos
olisin Aleksanteri». — »Niin minäkin», vastasi Aleksanteri, »jos olisin
Parmenion». Dareiokselle hän kirjoitti, että taivaallakin on vain yksi
aurinko. — Kun kreikkalaiset sotapäälliköt näkivät persialaisten laumat
Gaugamelan lakeuksilla, hämmästyivät he niiden suuruutta ja kehoittivat
Aleksanteria yöllä tekemään äkkirynnäkön niitä vastaan. Mutta
Aleksanteri vastasi: »En tahdo varastaa voittoa», ja aloitti taistelun
vasta seuraavana päivänä. Persialaiset voitettiinkin perin juurin, ja
Dareios pakeni valtakuntansa sisäosiin. Siellä eräs uskoton maaherra
murhasi hänet, toivoen siten saavuttavansa Aleksanterin suosion. Mutta
Aleksanteri ristiinnaulituttikin hänet hänen uskottomuutensa tähden.
Nyt koko Persian valtakunta oli Aleksanterin vallassa. Aleksanteri ei
kuitenkaan vielä ollut tyytyväinen, vaan lähti Intiaan. Erään joen
takana oli muuan intialainen kuningas nimeltä _Pōros_ sotaelefantteineen
häntä vastassa. Kauan piti Poros uljaasti puoliaan, mutta eräänä pimeänä
yönä Aleksanterin onnistui kulkea joen yli. Intialaiset voitettiin, ja
Poros joutui vangiksi. Aleksanteri ihmetteli Poroksen komeutta ja
uljasta käytöstä sekä kysyi häneltä: »Miten soisit itseäsi
kohdeltavan?» — »Kuninkaana», Poros vastasi. — »Eikö sinulla ole muuta
toivomusta?» Aleksanteri kysyi. — »Ei mitään», toinen lausui, »sana
kuningas sisältää kaiken». Aleksanteri lahjoitti hänelle silloin
takaisin kaikki hänen maansa, vieläpä laajensi hänen valtakuntaansa.
Aleksanteri olisi tahtonut jatkaa täältäkin edemmäs, mutta hänen
sotamiehensä alkoivat napista, ja silloin hän palasi Babyloniin.
Ensimmäisinä sotavuosina Aleksanteri säilytti ne yksinkertaiset
elintavat, joihin hän Makedoniassa oli tottunut, mutta mitä kauemmin hän
sai nauttia Persian aarteista, sitä ylellisemmäksi ja komeammaksi hänen
elämänsä kävi. Viimeisinä elinvuosinaan, jolloin hän asui komeassa
Babylonissa, yksi ainoa ateria voi maksaa jopa omaisuuksia.
Sotaretkillään hän kuitenkin saattoi, jos tarvittiin, kestää nälkää ja
janoa yhtä uljaasti kuin halvin sotamies. Niinpä hän palatessaan Intian
retkeltä kulki erään joukko-osaston kanssa Etelä-Iraanin autiomaiden
kautta, jolloin sotamiehet veden puutteessa kärsivät sanomattomia
vaikeuksia. Eräänä päivänä muutamat ratsumiehet vuoren rotkosta löysivät
tilkan vettä ja toivat sen kypärässään kuninkaalle. Mutta kuningas
sanoi: »Pitääkö minun yksin juoda?», ja kaatoi veden maahan. Kun sitten
saavuttiin asutuille maille, alkoi toinen elämä. Silloin syötiin ja
juotiin ylenmäärin.
Aleksanterin taipumus ylellisyyteen tuli näkyviin varsinkin siinä, että
hän käytti kohtuuttomasti väkijuomia. Sotaretkillään hän kyllä tässäkin
kelpasi muille esikuvaksi, mutta juhlapidoissa tuo vika tuli näkyviin.
Päihtyneenä hän rakasti imartelua, saattoipa tehdä tekoja, joita
myöhemmin katui. Niinpä hän eräissä pidoissa suuttui _Kleitos_
ystäväänsä, joka kerran taistelussa oli pelastanut hänen henkensä.
Ystävä, hänkin päissään, soimasi kuningasta hänen persialaisista
tavoistaan ja itserakkaudestaan. Aleksanteri nousi synkkänä
istuimeltaan, hänen silmänsä säihkyivät vihasta. Läsnäolijat koettivat
saada Kleitosta vaikenemaan ja toimittivat hänet ulos salista. Hetken
kuluttua Kleitos kuitenkin palasi ja soimasi Aleksanteria vielä
kiivaammin. Mutta silloin Aleksanteri hypähti istuimeltaan, sieppasi
henkivartijan kädestä keihään ja lävisti sillä ystävänsä. Kohta kun hän
oli tehnyt tämän verityön, valtasi hänet katkera katumus, hän oli kolme
vuorokautta nauttimatta ruokaa ja juomaa, ja vain vaivoin päälliköt
saivat hänet taas näyttäytymään ihmisille. Tuollaisia väkivallantöitä
sattui Aleksanterille vain harvoin; mutta hänen hallituksensa
loppuaikoina, kun hänen elämänsä muutoinkin alkoi käydä
epäsäännöllisemmäksi, ne kuitenkin joskus toistuivat.
Sotaretkelle lähtiessään Aleksanteri tahtoi lähinnä vain kostaa
persialaisille kärsimykset, jotka Kserkses persialaissotien aikana oli
tuottanut Kreikalle. Mutta kuta pitemmälle aika kului, sitä enemmän hän
muutti suunnitelmaansa. Myöhemmin hänen tarkoituksensa oli sulattaa
yhteen kaikki nuo eri kansallisuudet ja muodostaa suuri maailmanvalta.
Sen tähden hän kohteli lempeästi voitettuja kansoja. Egyptissä hän
julistautui Ammon-Ren pojaksi. Tällä hän osoitti, ettei hän tullut
valloittajana, vaan että hän tahtoi olla Egyptin muinaisten faraoiden
seuraaja. Persiassa hän otti neuvoskuntaansa persialaisia ylimyksiä,
alkoi käyttää persialaista pukua ja osoitti muutoinkin suurta suosiota
persialaisille. Niinpä hän heidänkin silmissään oli enemmän vapauttaja
raskaista veroista kuin valloittaja. Makedonialaiset osoittivat usein
tyytymättömyyttä kuninkaan persialaismielisyyteen, jonka tähden hän
toisinaan lähetti suuria sotaväenosastoja takaisin Makedoniaan, kiittäen
heitä hyvästä palveluksesta ja lahjoittaen heille melkoisia rahasummia.
Saadakseen makedonialaiset ja voitetut kansat paremmin sulautumaan
toisiinsa Aleksanteri kehoitti sotamiehiään valitsemaan puolisonsa
Aasian tyttäristä. Yhtenä ainoana päivänä hän täten solmitutti 10,000
avioliittoa. Itse hän näytti esimerkkiä, ottaen Dareioksen tyttären
vaimokseen.
Kansojen lähentämistä toisiinsa tarkoitti myös kreikkalaisten
siirtokuntain perustaminen valloitetulle alueelle. Kaikkiaan Aleksanteri
lienee perustanut noin 70 kaupunkia, joista useilla oli hänen nimensä.
Tärkeimmäksi muodostui ajan pitkään Egyptiin Niilin suulle rakennettu
_Aleksa´ndria_. Kreikkalaisten siirtokuntien perustamista itämaille
jatkui vielä Aleksanterin kuoleman jälkeen. Niissä kauppa ja teollisuus
pian kohosivat korkealle kannalle.
Kerran Aleksanteri oli Babyloniassa ystäviensä seurassa viettänyt
juomingeissa kokonaisen yön. Seuraavana päivänä hän sairastui ankaraan
kuumeeseen, joka Babylonin lämpimässä ja kosteassa ilmanalassa on
tavallista. Kymmenen päivää kesti kuumetta. Aluksi kuningas ei tahtonut
sairaudestaan tietää, vaan kannatti itseään kantovuoteessa
sotaväenkatselmukseen ja neuvotteli sotapäällikköjensä kanssa valtion
asioista. Mutta päivä päivältä taudin valta kasvoi. Vihdoin kuningas
makasi liikkumattomana vuoteellaan. Sotamiehet seisoivat henkeään
pidätellen palatsin edustalla. Lopulta he kävivät levottomiksi ja
lausuivat kiivaita uhkauksia kuninkaan ystäville, koska pelkäsivät
heidän myrkyttävän hänet. Heidät laskettiin silloin sisään. Yksitellen
he kulkivat varpaillaan hallitsijansa ohi, joka kalman kalpeana makasi
vuoteellaan. Muutamat kuninkaan ystävistä tiedustelivat, kenen hän
määräsi hallitsijaksi jälkeensä, koska häneltä ei jäänyt poikaa.
»Arvokkaimman», kuningas vastasi hiljaisella äänellä. Pian sen jälkeen
Aleksanteri kuoli 32 vuoden vanhana, hallittuaan lähes 13 vuotta.
● =Aleksanterin seuraajat.= Aleksanterin kuoleman jälkeen hänen
sotapäällikkönsä joutuivat ilmi taisteluun keskenään. Jokainen heistä
tahtoi saada osansa, ja niin valtakunta hajosi moneen pieneen valtioon.
Tätä sisäistä sotaa kesti noin 50 vuotta, joiden kuluessa Aleksanterin
valtakunnasta muodostui kolme päävaltiota: _Makedonia_ Eurooppaan,
_Syyria_ Aasiaan ja _Egypti_ Afrikkaan.
Makedonia, johon myös Kreikka kuului, pysyi itsenäisenä vuoteen 146 e.
Kr., jolloin se joutui Rooman valtaan.
Syyria oli kaikista Aleksanterin jälkeisistä valtioista laajin, mutta se
oli silti heikko. Ehtimiseen siitä lohkesi pois jokin maakunta, joka
muodostui itsenäiseksi valtioksi. Näistä tytärvaltioista olivat
tärkeimmät _Parthia_, _Pontos_, _Pergamos_ ja _Palestiina._ Vuonna 64 e.
Kr. roomalaiset laskivat Syyriankin valtansa alle.
Huomattavin Aleksanterin jälkeisistä valtioista oli Egypti, jonka
_Ptolema´ios_ sai osallensa. Egypti oli ajoittain sangen voimakas, ja
sen hallitsijat suojelivat elinkeinoja ja kohottivat henkistä
sivistystä. Vihdoin tämäkin maa v. 30 e. Kr. joutui roomalaisille.