Oh leppeä lauvantainen ilta,
puut puhkesi vihreään,
kun Tuppilan Jussi tuli kaupungilta
ja haasteli mielissään:
»Nyt, muijani, nyt on lauvantai
Ja Jussi litviikkinsä sai,
mut ostoksia teki Jussi,
ja nyt on tyhjä pussi.
So-soo, ei huolita kiivastella,
ei itselleni ole ostokset,
vaan muijani tahdon kaunistella
kuin tulipaanin kukkaiset.
Hei katsoppas hattua, kenkiä koita,
pitspöksyjä, liivejä valkeoita,
ja katsele hepeniä muitakin,
pue itsesi niihin kaikkihin.»
Mutta Jussin muijassa siinä on muijaa;
sepä kiljahtaa, sepä pystyyn tuijaa.
Tämä vaimo pulskista tuomisista
vain keksii touhua lapsellista,
jopa keksii pilkkaa ja typeryyttä,
kun vanha muija, näin, ilman syyttä,
nyt tehtäis nauruksi naapurein.
Ja muija se Jussin korvaan huusi
etten minä oo joku joulukuusi,
joka puetaan rimpsuin ja hetalein.
Niin pauhaa muija, ja Jussi parkaa
se meteli hämmästyttää.
Ovipuolessa viitisen lasta arkaa
pelon vallassa kohtausta kyttää.
Mut vaimo on tullut jo tikahtumalleen,
hän vaivoin kopeloi penkin alleen
ja itkua tehden äijältä kysyy
että näilläkö rimpsuilla eletään
ensviikko, ja näilläkö mukulat kengissä pysyy,
ja entäs, kun tölli on kahviton
ja sokeriastia tyhjä on.
Sepä kysymys nyt ei Jussia paina,
ja sellainen syytös tällä tovin
on väärä ja ilkeä kovin!
Hän, joka on lauhkea ollut aina,
tämä Jussi, hän pöytään nyrkillä möykkää,
kaks pienintä myttyä esille töykkää
ja haastaa asian vakaan,
sanat lyö kuin lukkoon ja hakaan:
»On huolehdittu sun kaffistas,
sitä muistanut oon, ja sokerias;
sinä todistat väärin ja turhia torut.
Pian nähdä saat: nyt ei auta porut,
vaan kun on saunassa piipahdettu,
iho löylyn poltossa norjennettu,
puet siivosti yllesi korut. —
Minä tahdon katsoa muijaani omaa
ja leivänhuolille antaa lomaa;
sua halata tahdon, ja penikkakullat
ajan saunanlavolle nukkumaan,
mut ensiksi niillekkin annetaan
kai kompiaiset ja kottapullat
— toki sitäkin sorttia muisti
tämä Jussi, ja markat luisti. —
Niin, muijariepuni, pyörällä päästäin
tänä iltana oon, minä tiedän sen,
mut sanasi tuonnemmaksi säästäin
koe olla altis ja suloinen
etten minä aivan hulluksi tulis
ja kiivauteeni sulis.
Kas nyt on päivä, se veriä vievä,
kun kevät on tullut kaupunkiin,
kun nainen on silmälle sangen sievä
ja sormia syyhyttävä niin.
Voi voi sitä vilskettä Espiksellä,
sitä paljasta kaulaa valkeaa
ja pohjetta, joka silkkisellä
vain kalvolla karvansa verhoaa;
voi sentoki, kun minä katselin,
pää kuumeni, tulinpa vimmoihin,
ihan silmillä nielin mamsselleita
ja ne nielin kaikkine riepuineen,
silksukkine, pitseine, paitoineen,
jotta täyteen tulin niitä parselleita.
Ja niin tulin täyteen mamsselleita
ja niitten fiinejä parselleita
että puodista puotiin markkani vein,
jymykaupat tein
ja töinpä ne tuomiset muijallein.
Siin’ on ne, kisko ne päällesi vainen,
sinä tykkäät rimssuista varmasti,
ja jos tykkää et, et ole se nainen,
jota Jussi nuorena armasti.
Ja sen minä sanon että vaikka luet
ikävuosia takanas ankaroita,
kun oikeat hynttyyt ruholles puet,
sua Espis-likat ei syrjään soita;
sull’ on paksut reidet ja pyöreä ruho
ja käy siitä yhäti lämpimän uho
— kun painautuu sen kylkeen,
niin on kuin vierellä hylkeen.»
Näin Tuppilan Jussi haastaa ties
— Jöröjussiksi haukuttu jämerä mies —
oli suulas, suonissa tulta.
Ja siitäpä muija-kulta
ties nätisti suppuun hillitä suunsa
ja ottaa tuomiset tarkasteluunsa.
Liki mittoja mallasi vaateparsi!
— hyvin Jussill’ oli muistissa muijansa varsi.
Ja kun oli saunassa piipahdettu,
suut mustalla kahvilla huljuutettu,
niin muija jo tukkansa suki,
ylen pörhölleen sen kietoen,
jopa rautanaulalla piippasi sen,
ja kaikki ne parsellit päällensä puki,
ylen paljon peiliä käyttäin,
pian tyytyväiseltä näyttäin.
Mut Jussin naama, se peili paras,
sekin hyviä merkkejä näytti,
tämä Jussi hymyten partaansa haras,
näin peilin tehtävät täytti:
»Jopa joo, sit’ on pulskaa naisenpuolta
näet meilläkin, kun sen pukee parhain,
ja minä sen puetan, pidänpä huolta
ett’ on se kuin ruusunen yrttitarhain
tai niinkuin ihana joulukuusi.
Pahus soi miten taas on se fiini ja uusi!
Ei espislintuja tarvita täällä;
ne raukat mua ihan säälittää,
kun ei niill’ oo lihoja luittensa päällä,
ja kintut niitten — kuin ristissä ois
kaks kaunaa vain, ja kuivia netki.
Minä käännän niistä mieleni pois,
ne olivat harharetki. —
Hei mukulat saunaan nukkumaan!
Minä käyn tätä hyljettä halaamaan.»
Oli leppeä lauvantainen ilta.
Puut puhkesi vihreään.
Ja Tuppilan tölliin kaupungilta
toi Jussi kevätsään.