Joutui viisaskin vipuhun,
kettu riivattu ritahan,
hukka hautahan humahti,
karhu kaatui keihä’äsen.
Minkä vierähti vipuhun
senpä silmihin syvihin,
taas min tarttuihe ritahan
senp’ on huulihin hyvihin,
minkä hautahan humahti
senpä muihin muotoisihin,
keihääseen min kellistyihe
lysmyi lemmen leikkilöihin,
Varjele vakainen luoja,
auta armias jumala ettei
pää perin palaisi,
kaula varsin katkeasi
näissä pauloissa pahoissa,
omin uhmin ottamissa.
Anna usko aivuihini,
rikas riemu rintahani,
että vivussa viserrän,
ritasessa riuskuttelen,
hukka, hauassa huhuan,
karhu, keikun keihä’ässä
niinkuin oiva ois oloni,
hunajainen muu huvini,
vaikka istuisin ijäksi
naisen vierehen verevän,
soma rengas sormessani,
kätten kahle kaulallani.