Sa katso, kukkahan puhkeaa
taas vanha, väsynyt maa.
Näet kaiketi lailla Ofelian
hänen yrttejä meille ojentavan;
kukan sulle, kukan mulle hän antanee,
ja nyökkää, ja raskaasti hymyilee.
Ota vastaan se lahja, minkäs sait,
se on alttiilla mielellä annettu kait.
Ota vastaan, ota hajamielisnä, vait,
kuin antajakin on tuo, jolta sen sait.
Sa katso, kuin kaikkeen jo väsynyt ois,
hän kukkaset käsistään karisti pois.