Enskerrat kun aurinko nousi
mun kehtoni piirihin,
en tiennyt mitä päivät toisi,
mut huusin kuitenkin.
Ja päivät ne ajavat toisiaan.
Mitä on ne tuonehet tullessaan?
Kai tuhansin kierroin juoksi
jo ylitseni auringon tie,
toden ankaran tuoden luoksi,
mut enään ei huudettu lie.
Niin päivät on ajaneet toisiaan.
Ne tuskalla kyntivät uhriaan.
Sen käsittelyn mä kestin,
joskohta läähätin.
Ma huutoni uhalla estin
ja leikit luikkasin.
Yhä päivät ajavat toisiaan
syvin viilloin leikkeen uhriaan.
Niin kyllähän aura vaivan
teki jälkeä kuohkeaa,
mut en ole tunnoton aivan,
olen ihminen, enkä maa.
On hermovoimani uupuneet.
Kuka kylvää ne kynnetyt tantereet?