Mik’ onkaan päivän ihanuus
yli kaiken maailman!
Jok’ aamu syttyy ihme uus
ja sammuu iltahan.
Ei mielialojen vaihtelut,
ei raskas menneisyys
sitä heittele, ken auennut
ja altis olla pyys.
Mitä uskoa tunnustaa ma voin,
se ei kuulu kellekkään.
jos hartauden hetken toin
vain arjen vilinään.
Ja ma tuon sen, niinkuin uupunut,
joka työstä huoahtaa
ja katsoo kuinka muuttunut
on ihanaksi maa.
Mitävarten tänne synnyttäis
jos kirous vain ois
se, mikä saaliiksemme jäis
kun kerran käymme pois?
Miks emme etsis iloa,
jos löytää voimme sen?
Miks oisi meille maailma
vain laakso murehen?
Jok’ aamu syttyy ihme uus
ja sammuu iltahan.
Mik’ onkaan elon ihanuus
yli kaiken maailman!