Olipa kerran erakko, joka kolmekymmentä vuotta asui salolla ja kaiken
aikansa rukoili jumalaa. Ja niin mieluinen hän oli jumalalle, että tämä
hänelle lähetti enkeliensä kautta kaiken ravinnon.
Eräänä päivänä sanoi erakko itsekseen:
-- Onkohan jumalalla ketään minua armaampaa, kun hän lähettää minulle
taivaallisen väkensä kautta kaiken ravinnon? Kyllä minä lienen kaikista
parhain!
Seuraavana päivänä eivät taivaalliset ilmestyneetkään hänelle ruokaa
tuomaan. Erakko sitä kovasti ihmetteli. Hän oli sen päivän syömättä.
Seuraavana päivänä taivaalliset taas tulivat ja toivat hänelle ravinnon.
Silloin erakko kysyi:
-- Miksi ette eilen minun luokseni tulleet?
-- Sen teimme siksi, että sinä tuumit sillä tapaa, että jumalalla ei
ole ketään sinua armaampaa.
-- Enkö minä sitten olekaan oikeassa?
-- Et ole. Jumalalla on vielä eräs, joka hänelle on sinua armaampi.
-- Mikä se sellainen mies on?
-- Hän on kyntömies.
Kun erakko tämän kuuli, tuli hän kovasti kummiinsa.
-- Kuinka kyntömies voisi olla minua pyhempi, minua, joka kolmekymmentä
vuotta olen tätä saloa pyhittänyt. Nähtävä se sellainen mies on ja
häneltä opittava.
Ja erakko läksi majastaan liikkeelle ja meni etsimään kyntömiestä.
Astui, astui, astui, ja vihdoin tuli kyntömies hänen vastaansa. Tämä
seisautti hevosensa ja sanoi:
-- Jumalan rauhaa sinulle!
-- Rauhaa, rauhaa, vastasi erakko. Joko sinä olet syönyt?
-- Eihän vielä ole syöntiaika. Eihän taivahallinen väki vielä kelloa
soita.
Kuultuaan, että taivaalliset soittivat ruokakelloa, tuli hänen mielensä
pahaksi, sillä hänelle ei koskaan oltu soitettu ruokakelloa.
Heidän siinä puhellessaan, kuului kirkasta soittoa ilmassa. Sen
kuullessaan sanoi erakko:
-- Pyhempi tämä mies on, paljon pyhempi kuin minä! Kolmekymmentä vuotta
olen tehnyt pyhiä töitä ja rukoillut, mutta minulle ei ole soitettu
koskaan.
Kun he olivat aterioineet ja yö tuli, päätti erakko katsoa, miten tämä
kyntömies jumalaa palveli, koska hän hänelle oli niin rakkaaksi tullut.
Ennen levolle menoaan rukoili kyntömies talonväen kanssa jumalaa, ja
kaikki kävivät levolle. Mutta erakko ei saanut unta silmiinsä, vaan
mietti, mitenkä tämä mies oikeastaan oli saavuttanut niin suuren armon.
Siinä valveilla ollessaan hän näki, miten kyntömies nousi vuoteeltaan
mennen hiljaa tuvan nurkkaan ja ottaen sieltä kirveen. Sitten hän
varovasti, jotta ei ketään herättäisi, meni tuvasta ulos.
Aamulla ei erakko voinut olla kysymättä kyntömieheltä, mitä hän yön
aikaan oli ulkona tehnyt, ja miksi hän kirveen oli ottanut.
Kyntömies sanoi hänelle:
-- Siksi minä kirveen otin, kun tiesin, että aita oli kaatunut ja minä
tahdoin sen korjata.
-- Sillä tavoinko sinä pyhyyttä harjoitat?
-- En minä tiedä, onko se pyhyyttä, vai mitä. Minä vain tahdoin sen
tehdä kaikessa hiljaisuudessa, jotta ei sitä huomattaisi.
Erakko oli kuullut, että toiset sanoivat kyntömiestä Kauhaseksi. Hän
päätti kysyä, miksi hän tämän nimen oli saanut.
-- Siksi minua Kauhaseksi sanotaan, vastasi kyntömies nauraen, kun minä
aina viljaa mitatessani, panen vielä kauhallisen kapan päällisiksi.
Erakko läksi mietteissään pois ymmärtämättä, miksi tämä mies, joka teki
työtä, oli jumalalle mieluisempi häntä, joka aina rukoili.