Rakensin rintaani kirkon turvaksi tunteeni ainoon.
nytkö jo uuvun kirkkoni kiviseen panssaripainoon!
Tahdoin ma välttää vaarat synnin ja sielunsoiman.
nytkö jo murrun taakkaan ylpeän tahtoni voiman!
Kestä en ankaraa rauhaa kalsean jäätymisasteen,
onnea kurjaa jo himoon kyynelten autuaan kasteen.
Jälleen ma halaan leikkihin eksyväin ihmislasten,
jälleen ma tahdon itkeä ihmisen rintaa vasten.
Pelastaa päivälle mielin elämänkukkani parhaan,
jälleen ma aukaisen portit hukkuvain hetkien tarhaan,
jälleen ma lähden teille riutumuksen ja kulon
kokemaan kovuutta armaan ja lohtua kyynelten sulon.
En tahdo autuas olla valkeiden varjojen lailla,
siihen on aikaa sitten, varjojen mailla!
Leikkivälle lapselle.
Sinä leikkivä laps, tule luokseni mun,
en mitään niin lemmi kuin leikkiäs sun!
Oli nuoruus mulla, mut lapsuutta ei,
jokin outo mun lapsuus-onneni vei,
niin suur' oli kauneus taivaan ja yön
ja paino vastaisen, vaikean työn.
Veti kaipaus kauas pilvien taa,
ja kallehin maa oli korpien maa.
Mut murheesta haastoivat metsän puut:
en leikkiä voinut kuin lapset muut.
Muut tanssi ja nauroi, ma nauranut en:
oli katse niin kärsivä ihmisten.
Ma virran partaalle vaieten jäin.
yön tähtiä painelin paljain päin.
Ja päivän kehrää nähnyt en lain,
kulin usvassa aamujen valkenevain.
Meren rannalle saavuin ja aavalle uin
ja yksinäisyydessä vanhennuin.
Ah laps, ah laps, tule luokseni mun,
ma mitään en lemmi kuin leikkiäs sun!
Sulle helyjä maailmanmatkoilta toin.
Nyt vasta vanhana leikkiä voin.
Taas kaukaa laulavat lauluaan.
Taas kaukaa laulavat lauluaan
eräkankahat kalvakkaat,
ja hongat korvaani huokaavat
ja horsmat ja apilamaat...
Taas kaukaa siintävät silmiini
meren aavat aukeat nuo,
ja rannan somer soittelee
ja laine kutsuu luo...
Taas rintani lähteet aukeaa,
taas nostan väsyneen pään...
Ma tunnen: mun voimani palautuu,
kun teidät ma jälleen nään!
On mulla maa, kaunehin kaikista maista.
On mulla maa, kaunehin kaikista maista,
varjossa valkean yön, kuullossa välkkyvän veen,
kesän ja talven kukkivat kanervakankaat,
aarnihongat huojuvat hiljalleen.
Heimo on myös, josta mun syömmeni veri
pulppuaa ilmoille kuin maa-emon hetteistä vuo,
josta mun hermoni sitkeät langat lähtee,
josta mun tahtoni elpyy, aivoni juo.
Kantaja, oi, hersyvän lempehin rinnoin
kartuta voimaani mun, etten ma sortua saa!
Lastesi kautta sa astut aikojen taakse,
ijäti nuorena säilyt, syntymämaa!
Keväisten unien valkea Suomi.
Keväisten unien valkea Suomi,
auringon-nousujen maa.
Niin totta sun päiväsi saapuva on
kuin taivaasi ruskottaa!
Keväisten myrskyjen silpoma Suomi,
ei turmios loppua näy.
Niin totta sun voimasi voittava on
kuin kuohusi korkeina käy!
Keväisten kylvöjen kasvava Suomi,
on aarteesi mittaamaton.
Niin totta kuin itävi ikuinen maa
se ilmoille nouseva on!
Sun laulusi viestiäs kuljettaa,
jos saarretaan airuet muut.
Niin kauan sa soitat kuin koskesi soi
ja humisee korpesi puut!
Yö peljätä ei, kellä rinnassaan
on aarnihautojen yö.
Niin kauan sun taikasi tenhova on
kuin rintasi suuresti lyö!
Ole siunattu, valkea, korkea Suomi,
auringon-nousujen maa!
Niin totta sun päiväsi saapuva on
kuin taivaasi ruskottaa!
Siunaus.
Jo tunnen: yö minun ylleni lankee,
niin sielu on sairas ja mieli on ankee.
Mut rauha ääretön rintani täyttää;
niin kauniilta laskeva aurinko näyttää.
Se kangastaa luvattua, kaukaista maata.
Sua kohtalo raskas en kirota saata.
Niin musta on takanani elämän taulu.
Soi kauniisti elämäni murheen laulu!
Soi taivaan tahtoa särjetty rinta:
on kalliisti maksettu soittosi hinta.
Ole tähtien peili kuin uinuva vesi:
on myrskyillä ostettu tyyneytesi.
Ole puhdas kuin syntiä tehnyt voi olla,
yön lilja mi puhkeaa kalmistolla!
Ole airue polven paremman, uuden,
laps lempeni tuskan ja levottomuuden!
Ole viittoja vaarain ja tietäjän tähti
jokaiselle, ken jälkeeni lähti!
Ja ilmat korkeat, ihanammat
suo sille, ken jättävi rauhaiset rannat,
ja jaksaa hyljätä hyvyyttä monta
ja uskoa unelmaa olematonta.
Ah, teille ma siunaukseni annan,
te palvojat pettävän taivaanrannan!
Jota kaihoaan meistä ei kenkään ennä,
on osamme nuorina manalle mennä.
Ja kauneus onnen haaveksimamme
vast' aukee kukkahan haudallamme.
Niin, teille ma siunaukseni annan,
te palvojat kaukaisen taivaanrannan.