"Mutta miksen minäkin saa tehdä työtäni?"
Janna katsoi häneen, ja hänen muuten niin iloiset silmänsä olivat
kummallisen väsyneet:
"Minä koetin, mikäli voin", vastasi hän; "minä voin kyllä luvata
niiden puolesta, joista pidän. Minä voin mainita vain yhden ainoan
tavan, jolla saattaa pulman selvittää niin että saat pitää virkasi:
Sinä ja Grögaard menette heti paikalla naimisiin, tai ette toisianne
tapaa enää."
Gunvor istui hetken hiljaa, sitten hän pudisti päätänsä.
Janna nousi ylös.
"Ei, ei", sanoi hän, "minä tahdoin vain mainita senkin. Sinähän voit
puhua koko asian Grögaardille. Minun täytyy lähteä nyt."
"Täytyykö sinun mennä näin heti?"
"Täytyy, hyvä ihminen, minä menen kotiin ja koetan nukahtaa."
"Oletko sairas vielä, Janna... Tuleppa nyt pian terveeksi."
"Oo, kyllä se paranee. Eihän minulla ole mitään erikoista. Hyvästi
Gunvor, eläkä nyt sure kovasti." Janna kohotti päätänsä. "Onnellinen
sinä olet kuitenkin. Hän pitää sinusta. Äärettömästi, luullakseni.
Hyvästi."
"Hyvästi, Janna. Osaatko ulos? Minä olen väsynyt."
"Kyllä osaan. Noudata esimerkkiäni. Koeta nukahtaa."
Gunvor jäi yhä paikalleen.
No niin pitkälle se vei! Hänen työnsä riistetään häneltä. Niin, sen
hän uhraa Grögaardille. Vaikkei Grögaard sitä tahtoisikaan. Hän
tahtoi luopua tuosta työstänsä, kalleimmasta, mitä hänellä oli vielä.
Hän saisi kyllin muuta onnea sensijaan...
Hiljainen riemu, jota hän ei ollut tahtonut toivoa saavansa
pitää, kasvoi hänessä päivä päivältä varmemmaksi. Hän saisi itse
hoidettavansa. Pienen, hennon ihmisraukan. Gunvor oli tulossa äidiksi.