Toran häät lähenivät lähenemistään. Ne oli päätetty pitää lokakuussa,
ja nuori pari aikoi samana iltana matkustaa Parisiin ja Ranskan
Rivieralle. Tora oli maininnut nuo nimet kuin mitkä satujen nimet.
Mukavuuden vuoksi oli häät päätetty pitää eräässä pääkaupungin
hotellissa. Viimeiseksi olisi tanssiaiset. Morsian tanssisi
alammaisesti ensi tanssin miehensä kanssa, sitten pyörähtäisi vähän
parhaiden ystäviensä kanssa, ja sitten vielä kerta esille saliin,
hyvästelemään juhlaväkeä fanfaarien raikuessa, ja sitten ulos
vaunuihin, alas höyrylaivalle, ja pois maailmaan, missä ihana elo
kuohui, miehen kanssa, jota hän rakasti niin ettei oikein tiennyt,
saiko hän tosiaan niin syöksyä päistikkaa maailmalle hänen seurassaan.
Eräänä päivänä oli jälleen sovittu, että Gunvor menisi tapaamaan
Toraa. Mutta kun hän tuli pensionaattiin, tuli emäntä etehiseen
ja kertoi, että neiti Pharo oli matkustanut kotiin. Häntä oli
käsketty tulemaan heti. "Tietääkö neiti Kjeld muuten vielä mitään?"
kysyi emäntä. Ei, Gunvor ei tiennyt. Mutta eikös neiti Pharo ollut
puhunut. Ei ollenkaan. Emäntä ei kuitenkaan hellittänyt: Ei, ei
tiettävästikään... mutta eikö neiti Kjeld satu ajattelemaan mitään
syytä? "Ei", vastasi Gunvor ainoastaan... Emäntä tuntui hänestä
hiukan liian innokkaalta. Ehkä hän sen Gunvorin äänestä huomasi.
Emäntä kyllä peräytyi heti: "Ei, eipä niinkään! Syynä oli kai se,
että halusivat vain tytärtänsä kotona pistäytymään."
Gunvor lähti pois. Emäntä oli ollut hyvinkin kummallinen...
rauhaton... Hm, ehkäpä hän pelkäsi menettävänsä parhaan
vuokralaisensa.
Kun Gunvor tuli kotiin, oli hänen pöydällänsä kirje. Kirje oli
Toralta, ja sen oli kaupunginlähetti äsken tuonut. Gunvor avasi
sen ja luki. Siitä ei lähtenyt selvyyttä. "Äiti sähköitti tulemaan
kotiin: 'Isä levoton. Tule!... Voi, mikäs nyt on tullut? Kun kaikki
on niin parhaillaan. Isää vaivaa kai hermostuneisuus, hän ollut viime
aikoina hyvin ärtty ja ei ole saanut unta. Hui, Gunvor, miten kauheaa
on muistella tämän elämän vaivoja, kun on oikein onnellinen. No,
toivottavasti pääsen kaupunkiin takaisin päivän tai parin päästä."
Gunvor huomasi kirjeestä, että Tora oli huolissaan. Itse hän ei
aavistanutkaan seikkaa. Mikähän oli tullut?... Sähköittämällä
oikein!... Miten se herra Pharo nyt niin hermostunut... että Toran
täytyi tulla heti samana päivänä.
Hän istui parhaillaan kirje kädessä, mietiskellen, kun ovikello soi,
ja palvelijatar toi hänelle kortin: Michael Holm. Gunvor nousi ja
meni etehiseen. Michael Holm seisoi siellä ja kumarsi: "Anteeksi,
neiti Kjeld... saanko puhua sanasen Teidän kanssanne... en häiritse
Teitä kauan."
Gunvor avasi perhehuoneen, ja Michael Holm astui sisään. Hän näytti
kalpealta ja rasittuneelta.
"Minä alan heti asiasta, neiti Kjeld", sanoi hän, "miksi Tora
matkusti kotiinsa? Tiedättekö?"
"Miksi matkusti?" kysyi Gunvor... "minä en tiedä muuta syytä kuin
että käskivät... isänsä on kai hermostunut ja sairas."
Michael Holm katsoi terävästi häneen.
"Tiedättekö yhtään, miksi herra Pharo on hermostunut?"
"En... mitähän se lie...?"
"Eikö Tora ole kertonut Teille mitään?"
"Ei, mitäpä hän olisi?... Onko heidän kotonaan mitä tapahtunut?"
Michael Holm ei vastannut. Hän vain kysyi, ja hänen äänessään oli
ehkä hänen tietämättään vaativa sävy:
"Te ette siis tiedä mitään, neiti Kjeld?"
"Mutta mitä Te? Mitä minä tietäisin?"
Michael Holm ikäänkuin hillitsi itseään. Hän nyökkäsi ja sanoi
karttavasti:
"Ei mitään... kun ette tiedä mitään... Minä en tiennyt, oliko Tora
puhunut Teille mitään."
Nyt Gunvor kiihtyi: "Onko Toran kotona mitä tapahtunut?... Niin, kun
tuolla tavalla puhutte, niin tottakai tiedätte jotain. Minun piti
tavata Toraa tänään. Olisimme puhelleet vähän. Kun minä menin hänen
luokseen, hän oli matkustanut... Katsokaa, tämä kirje tuli minulle
tänne. Se odotti minua jo täällä. Saatte kyllä sen lukea."
Michael Holm luki kirjeen. Sitten tuli hänestä yhtäkkiä kohtelias
mies. Hän hymyili, mutisi, etteihän neiti Kjeld tiennyt mitään, että
varmaankin hänelle oli kirje Toralta hänen asunnossaan. Hänen täytyi
kiiruhtaa katsomaan.
Hänen kylmä tylyytensä, joka juuri äsken oli ilmennyt, peittyi
nyt. Hän hymyili, ja silmiin tuli kuin ystävällinen hohde... "Hän
valhettelee, hän valhettelee", ajatteli Gunvor, "ah, miten hän
valhettelee kaiken, mitä hänellä on mielessään."
Hän hyvästeli: "Anteeksi tungetteluni, neiti Kjeld", sanoi hän
viimein. "Hm, tehän olette Toran paras ystävätär... minä luulin, että
Tora olisi kertonut Teille jotain... ainakin vihjannut. Kiitoksia
nyt. Tohdinko pyytää Teitä sanomaan terveisiä äidillenne."
Hän poistui kiireesti... Gunvor seisoi paikallaan, pudisti päätänsä.
"Hän oli varmaan salaa raivoissaan", ajatteli hän... "minä alan
uskoa, että on tulossa jotain pahaa."
Seuraavana päivänä Gunvor tapasi Einar Henningin. Gunvor huusi heti
hänelle: "Tiedätkö mitä, Einar?... onko jotain tapahtunut Toran
kotona... Sillä Tora on mennyt maalle, ja illalla tuli Michael Holm
luokseni ja tiedusteli, tiesinkö mitään. Hän oli varmaan hyvin
jännityksessä, oliko mitä tapahtunut."
Einar vastasi vakavasti: "Oh, tiedänhän minä aina vähän. Eilen
kuulin huhuja. Tänään tiedetään se varmaan. Herra Pharo on mennyt
perikatoon. Perinpohjainen vararikko."
Gunvor aivan mykistyi; vihdoin hän sai sanotuksi: "Onko Halvor Pharo
vararikossa?"
"On... Halvor Pharo. Se kuuluu kummalliselta. Salama kirkkaalta
taivaalta... Halvor Pharo on köyhempi tuota tuossa!"
Hän osoitti raihnaista kerjäläisukkoa, joka torkkui surkeana
kadunkulmassa.
Einar jutteli lisää. Hän kertoi monta sivuseikkaa, joita oli kuullut
virastossaan... Huhuhan kierteli jo kaikkialla... Eräs oli Gunvorille
kerrottava, sillä se oli niin hauska. Jo puoli vuotta sitten oli
katastroofia ennustanut eräs harmahtava Pharon konttoristi...
Bässesen nimeltään. Niin, sanottiin häntä hassuksi, mutta hän
mahtoikin olla viisaampi kuin kaikki kaupungin pankinjohtajat,
rahamiehet, asianajajat ja kauppiaat yhteensä. Tuo Bässesen oli
ihan mahdoton saita otus. Eihän hänellä ollut paljoa palkkaa,
mutta jok'ainoa kuu pani hän aina vähän säästöön... Se on: monena
vuonna hän oli sijoittanut ne Pharon liikkeesen; mutta kerranpa hän
ottikin osansa pois ja vei ne pankkiin. Ja sitten, kuten sanottu,
jok'ainoa kuu hän kantoi säästöjään pankkiin. Niin kerran kasööri
sanoi hänelle... noin pilalla: "Miksi ette sijoita omaisuuttanne
Pharon liikkeesen, herra Bässesen?" Mutta silloin rupesi tuo vanha
veijari nauramaan ja nauroi jotakuinkin häikäilemättä: "He he, koreat
kiitokset vain... Siihen liikkeesen minä en sijoita pääomiani... ei,
koreat kiitokset", kasööri aivan, hölmistyi... "Mitäs puhetta tuo on,
Bässesen? Tehän olette vielä hassumpi kuin näytättekään." "Oh, eipä",
vastasi Bässesen, "en minä ole niinkään hassu. Ei, kyllä niitä on
minua hassumpia..." Ja niin köpitti Bässesen tiehensä... No, mutta
kasööri tuntee herra Pharon persoonallisesti, ja hän tapasi hänet
kadulla juuri samana päivänä. "Kuulkaas, herra tehtailija", sanoi
hän puheltaessa, "mikäs kummallinen mies Teillä on konttorissanne,
Bässesen taisi olla nimeltään." "Mitä... ukko Bässesen... ei ole
hulluimpia... vanha, viisas rotta, voin Teille vakuuttaa... mutta
miksi sitä kysytte?" -- "Niin, näettekös, minä kerron... On ikäänkuin
velvollisuuteni kertoa, herra tehtailija." Ja sitten hän läimäsi
hänelle jutun vasten naamaa! Ja Pharo kalpeni! "Hän mahtaa olla
hullu", hän mutisi, "hänhän on hullu". "Niin, ette tiettävästikään
voi pitää enää sellaista miestä toimistossanne, herra Pharo." "Enpä
en, pois se pitää ajaa." Ja sitten oli herra Pharo oikaissut selkänsä
ja hyvästellyt arvokkaasti: "Kiitokset tiedosta, herra pankinkasööri,
hyvästi!" "Niin, herra tehtailija... minä toivon, ettei Teistä tunnu
siltä, että olen esittänyt asian epähienosti... Minustahan..." Mutta
ukko Pharo keskeytti: "Kullakin tapansa... pyydän, kuten sanottu,
kiittää teitä tiedosta -- hyvästi!" Ja ukko Pharo meni matkaansa,
kopeasti kuin kuningas.
"Mutta pankinkasööri Morten Mortensen aprikoi kaiken sen päivää.
Ehkäpä hän itsekin oli aavistanut... hän on oikeastaan oikea
talonpoikais-kettu... ja hänellä oli ollut oikeastaan aikomus
heittää jutulla nuuskaa ukko Pharon silmiin... tarkoitus tuolla
ilmoittamis-tavallaan siis... Ja ehkäpä hän nyt muisti, että ukko
Pharo oli sanonut Bässeseniä vanhaksi, viisaaksi rotaksi... rotathan
ne aina ensiksi huomaavat, milloin laiva alkaa upota.
"Ja sitten sattui, hupaista kyllä, pari viikkoa sen jälkeen, että
herra Mortensen oli illalla menossa kotiin, ja näki erään jehun
köpittävän samaa katua... se oli konttoristi Bässesen, tosiaan. 'Kas
tekös se olette, herra Bässesen, asutteko te täälläpäin?' Kyllä,
siellä hän asui. 'Minä tunnustan muuten Teille, Bässesen, että minä
silloin samana päivänä kerroin herra Pharolle, miten varomattomasti
Te juttelitte siellä pankissa.' Oh, sen kyllä Bässesen tiesi. 'Teidät
kai eroitettaneen... vai liekö eroitettu?' Mutta silloin kutisi
vanhan veitikan sisuksissa. 'Oh, eipäs', hän vastasi, 'minua ei ole
eroitettu, tiedän minä! En ihan erossa vielä, enpä! Hyvästi, herra
kasööri, minun täytyy mennä tänne.' No, mitä nyt Morten Mortensen
olikaan ajatellut, sen arvaa. Mutta hän teki sen tavattoman teon,
että kirjoitti 'Halvor Pharo & Kumppanille', että pankki halusi nähdä
liikkeen kirjat ennenkuin suostui laina-anomukseen. No, sellainen
on lievimmin sanoen ankara toimenpide. Ja voit arvata, että ukko
Pharo vastasi. Hän vaati, että pankin oli julkisesti pyydettävä
hänen liikkeeltään anteeksi. Muuten hän piti välejänsä pankin kanssa
rikottuina ja oli pakoitettu lakkauttamaan liikeyhteyden.
"Siitäkös pankissa tyrmistyttiin. Morten Mortensen oli mennyt
toimimaan omin nokkinsa! Hän kyllä oli pirun pystyvä mies, samainen
Morten Mortensen, mutta nyt hän oli pöllö! Johtokunta vimmastui
ja vaati, että Morten Mortensenin on joko pyydettävä anteeksi
tahi otettava ero! Johtokunta vaati sitäpaitsi selviä perusteita
Mortensenilta: miksi hän meni solvaamaan Pharo & Kumpp. liikettä.
"Mutta Mortensen oli itsepintainen. Tiesi, mitä tiesi, sanoi hän,
mutta ei voinut tosiaan selvitellä eikä perustella. Eikä ruvennut
pyytämään anteeksi. Joten hän päätti erota. Ja erosi. Suu varovasti
supussa. Ei puhunut mitään...
"Ja nyt Halvor Pharo & Kumpp. -- nurinniskoin... Ja pankin tappiot
ovat suuret! Sillä juuri sitä Pharo lypsi viime aikoina ahkerasti.
Sehän oli pyytänyt häneltä anteeksi, hm, nythän se ei voinut hänelle
sanoa muuta kuin: 'Olkaa hyvä!'... No, kyllä hän kiskoo muitakin
muassaan."
"Sehän oli kamalaa", sanoi Gunvor kuin itselleen. "Ja Tora! Tora
parka!"
"Niin kyllä... ei tule aivan helpot päivät hänelle nyt... Ja
sellainen roikka Michaelin laskelmiin. Sellainen roikka yli kaiken!
Hänhän luuli saavansa tuossa miljoonan verran... ehkä enemmänkin...
Ja nyt..."
"Hän saa ruveta tekemään työtä", sanoi Gunvor, "ihan tosissaan
tekemään... Näin ei hän menesty..."
"Tekemään _työtä? hän?_" Einar kohotti hymyillen kulmiansa. "Mitä
työtä hän rupeisi tekemään? Oh, ei hän ole mikään työmies...
Hänkin on omalla tavallansa aika liuvari. Hän on suuri charmööri,
rakastettava niille, joita kohtaan näkee kannattavan olla
rakastettava... muuten ylpeä ja kylmä kuin pentele. Hän on
jonkunlainen elämän keinottelija, koettaa voittaa suurta arpaa, saada
siltä peijatuksi mitä haluaa... Mutta heittääppä mukavuuttaan toisen
vuoksi, vaikka tavallansa pitäisikin tuosta toisesta -- ei, siihen
hän ei näppiään pistä, se on varma. Lyhyesti: loisto-liuvari...
haluaa ennen muuta loistoa, pitää sentähden rahoista, seurasta,
herroista ja naisista... Elää siinä vaahdossa, joka helmeilee
suurkaupungin elämän pinnalla... siinä on Michael Holm."
Gunvor vastasi kärsimättömästi:
"Niinhän se ehkä lienee. Mutta nythän hänen _täytyy_ tehdä työtä,
Einar!"
Einar nykäytti hartioitaan.
"_Täytyy_ tehdä? Oh, minä melkein luulen, ettei hän arvele sen
maksavan vaivaa. Ajatteles nyt, että vaikka _minä_ istun virastossani
ja aherran. Minulla on suunnitelmani. Minä tahdon edistyä. Mutta
Michael Holmin kunnianhimo ei ole sellaista. Hän tahtoo, kuten
sanottu, elämästä nauttia, sellaisenaan... säästäen mikäli
mahdollista ponnistustansa... Ei, ei, ei, tosiaan ei voi tulla mitään
hänen ja Toran väleistä nyt. Se loppuu nyt varmaan."
Gunvor huusi: "Mutta Einar, et kai sinä tarkoita, että hän nyt jättää
Toran?"
Einar Henning katsoi rauhallisesti Gunvoriin ja nyökkäsi:
"Tarkoitan, Gunvor kulta. Sitä en ole hetkeäkään epäillyt."
"Oh, mutta et saa sanoa niin, Einar!... Et ainakaan sillä tavalla.
Kuten se olisi aivan luonnollista. Sillä eihän se voi olla
mahdollista."
"Voi, rakkaani!" Einar puristi hänen käsivarttansa ja pani
kätensä hänen käteensä. "Jos sinä olisit ollut rikas ja olisit
tullut köyhäksi -- minä en koskaan jättäisi sinua sen tähden.
Mutta ajatteles Michaelia! Kuvittele häntä uutterana, pyrkivänä
työntekijänä, velvollisuus toisensa niskassa! Ei, hän ei ole koskaan
aikeitaan salannut. Sen kai Torakin lie ymmärtänyt."
"Hän ei ole sitä ymmärtänyt koskaan, eikä luonnollisesti koskaan
ymmärrä, Einar! Minä toivon, ettei uskosi toteudu... Ei nyt enää
puhuta tästä, kuules. Saatatko minut kotiin. Minä olen niin väsynyt
tuon Toran asian tähden."
Einar Henning saattoi Gunvorin kotiin, he koettivat puhella kuten
tavallisesti, mutta mikä lie tullut väliin...
Einar tuli kuin muulloinkin sisään, ja kietoi yhtäkkiä kätensä hänen
päänsä ympärille, niin että hän piteli koko hänen uhkeaa tukkaansa
käsissään, ja suuteli häntä kauan ja kuumasti. Ja Gunvor vastasi
hänen suudelmiinsa, unhoittaen hetkiseksi kaiken.
Mutta sitten hän kohta tuli surulliseksi. Hän suri Toran kohtaloa.
Mutta itseäänkin. Einar oli tehnyt hänet surulliseksi. Hän ei pitänyt
siitä puhetavasta, joten Einar oli tänään puhunut. Hän ei vuorostaan
sellaista kärsinyt!
Puhua Michael Holmin laskelmista siten kuin hän oli puhunut... kuten
olisi aivan selvä asia, kokeili ihmisillä tuolla tavalla.
Hän ikävöi Toraa. Hän halusi kirjoittaa hänelle Ja hän otti paperia
ja kirjoitti:
"Rakas, rakas Tora!
Minä olen kuullut niin paljon, että olen ihan ymmällä, mikä on
totta, mikä ei. Minä vain tiedän, että isäsi ja äitisi aina ovat
olleet hyviä minua kohtaan, ja minä tiedän, että minä pidän
niin paljon sinusta, Tora, etten jaksa ajatella sinun surevan.
Jumalani, miten minä olen huolissani tähtesi, Tora kulta. Ehkä
olen enemmän huolissani kuin sinä itse, sillä ehkei seikka ole
niin vaarallista kuin luulen. Kun saisin pian nähdä sinua ja
puhella kanssasi!