ELKKA (kuiskuttaen). Tule pois! Piiloudu! Karjalaiset lähestyvät.
(Vetää Irjan mukanaan kallion rotkoon.).
ENSIMMÄINEN KARJALAINEN. Mitä tässä suotta laukkoo? Antaa tytön juosta
jolkutella. Ja johan nyt on jo pilkkoisen pimeäkin. Toista on istua
lekottaa nuotion ääressä ja juoda pähkäläisten oluvia.
TOINEN KARJALAINEN. Äläs nyt! Hanka on rikas. Se joka sieppaa Irjan
käsiinsä, saa periä ukon. Usu, näet, korahti jo äsken viimeisillään.
ENSIMMÄINEN KARJALAINEN. Silloin saat myös Pähkän penikan
vastuksiksesi, sillä kyllä kai tyttö jo raskaana on.
TOINEN KARJALAINEN. Entäs sitte! Pianhan pojan hengiltä nutistaa.
ENSIMMÄINEN KARJALAINEN. Niin, käyhän sekin laatuun. Mutta minä nyt
luistan kumminkin tieheni! (Häviää).
TOINEN KARJALAINEN. Minäpä etsin tytön käsiini. Usu on kuollut, ja
minusta voi tulla Hangan talon isäntä, jos Irjan löydän. (Pois).
IRJA (hiipii esiin). Elkka, paetkaamme täältä!
ELKKA. Minä kannan sinua, kultakyyhkyseni. Sinussa elää Hämeen heimon
kosto!
(Menevät nopeasti. Lunta sataa. Korppiparvi laskeutuu
taistelukentälle).
Väliverho.