IRJA (vilkkaasti). Hm! Mutta Orvo on niin reipas ja iloinen. Eikö
totta, anoppi?
ELKKA. Sinä kai pidät Orvosta.
IRJA (empien). No, aina vähin.
ELKKA. Hm -- eihän asia enää salaten parane. Näetkös, Tuukan rakkaus
rupeaa jo ruostumaan, ja hän arvelee, että sinä et sovi hänelle.
IRJA (iloisesti). Sanoiko Tuukka niin?
ELKKA. Hän arvelee, että sinä sopisit paremmin Orvolle.
IRJA (nauraa sydämellisesti). Voi sitä Tuukkaa! -- kaikkia se puhuukin.
(Äänettömyys).
ELKKA. Orvo on mieltynyt sinuun.
IRJA (katsoo maahan). Onkohan vain?
ELKKA. Ja Tuukka ei voi ikinä rakastaa naista.
IRJA. Ehkäpä ei! Sinä kai hänet parhaiten tunnet.
ELKKA. No niin, ehkäpä ihanaa orjatarta, mutta sehän on vallan toista.
Tuukka rakastaa vain äitiään, Orvoa ja -- sitten --
IRJA. Ja sitten?