Tuukkalassa. Perällä pirtti portaineen. Vasemmalla luhti. Oikealla
ulkohuoneita ja veräjä. Syyskesä. Varhainen aamu. Kuuluu lintujen
viserrystä.
IRJA (tulee pirtistä, vasta valveutuneena). Raitis aamu! Kuinka täällä
on ihanata! Päivä kultaa Louhivaaran kukkuloita. Niiden takana oli
kotini -- nyt se on täällä. Ja tuolla, vielä kauvempana asuu Usu.
Onkohan Ennu Lyylikkinsä luona? Ja mitähän tehnee nyt Vaina? Hän kai
ikävöipi minua, raukka.
Niin, niin, livertele sinä, kultakiuru! Jospa saisin sinulta siivet,
niin lentäisin hetkeksi tuonne vuorten taakse. Eikä kukaan tuntisi
minua, ei kukaan, paitsi Vaina, sillä hän on niin viisas ja järkevä.
(Istuu portaille ja rupeaa palmikoimaan hiuksiansa. Laulaa).
Linnut ne laulaa ja käet ne kukkuu,
Paimenetki soittaa.
Päästä paimentyttö pois,
Jo nyt päivä koittaa!
ORVO (tirkistää unisena luhdista). Hyvää huomenta, Tuukkalan pikku
kotopeippo. Vallanhan sinä herätät minut.
IRJA (nauraa sydämellisesti). Hyvää se vain tekee. Nyt on niin ihana
aamu.
ORVO. Se on totta. Hullu kaiket aamut torkkuu. Ennen sinun tuloasi minä
nukkua huristin päiväni puoleen.
IRJA (nauraa). Tästä lähtein laulan sinut joka aamu valveille.
ORVO. Tee se, niin saamme jutella ratoksemme. Tuukka, tiedän ma, vetää
vielä näille päivin makeinta untaan.
IRJA. Samoin kuin Ennu kotiluhdissa.
ORVO. Ikävöitkö kotiasi?
IRJA. En, luullakseni. Sinä olet niin iloinen -- sinä.
ORVO. Olen kai, kun sinä olet täällä.
IRJA (tarkoituksella). Hyvä, että olen edes jollekin ratoksi.
ORVO. No -- kyllähän Tuukkakin on iloinen.