Hra Collins ei todellakaan ollut mikään erityisen viisas mies, siinä
oli hra Bennet oikeassa, ja hänen luontaisia vajavaisuuksiaan oli
kasvatus ja seuraelämä varsin vähän korjannut. Suurimman osan elämäänsä
hän oli viettänyt oppimattoman ja ahneen isänsä silmien alla; ja
yliopistossakaan hän ei tutkintolukujensa ohella ollut paljonkaan
seurustellut tovereitten kanssa. Isä oli kasvattanut häntä nöyryyteen,
mutta oma heikko päänsä oli hänessä vahvistanut luontaista
itsetuntoisuutta, jota sitten odottamaton onnenpotkaus oli mahtavasti
paisuttanut. Hyvä sallima oli johtanut hänet silloin avoimeksi
joutuneeseen Hunsfordin kirkkoherrantoimeen, ja hänen ylenmääräinen
kunnioituksensa mahtavan emäntänsä ylhäistä säätyä kohtaan ynnä hänen
korkea käsityksensä omasta hengellisestä asemastaan ja oivallisista
sielunpaimenlahjoistaan oli kehittänyt hänen sielussaan merkillisen
sekoituksen itsetuntoa, mahtipontisuutta ja nöyristelevää alamaisuutta.
Päästyään nyt hyville tuloille ja sievän pappilan isännäksi oli
hänen aikomuksensa astua pyhään aviosäätyyn. Ja itse asiassa oli
Longbournin-matkan tarkoituksena katsella, oliko täkäläisessä
tytärparvessa hänelle sopivata vaimoa, joka vastaisi hänen ja hänen
suojelijattarensa korkeita vaatimuksia. Tällä tapaa hän aikoi heistä
"murhetta pitää" riistäessään heiltä heidän isänperintönsä; ja hänestä
se oli kerrassaan oivallinen suunnitelma, älykäs ja jalomielinen hänen
puoleltaan ja kehumisen arvoinen maailman silmissä.
Hänen suunnitelmansa ei suinkaan horjunut, kun hän pääsi tyttöjä
näkemään. Vanhimman neiti Bennetin viehättävät kasvot saivat hänet
oitis tekemään valintansa. Hänen perinpohjaisuutensa mukautui mieluusti
noudattamaan vanhaa ohjesääntöä: "Päästä on pino alettava". Huomenissa
hänellä oli kuitenkin aihetta vaihtaa valintansa esinettä; sillä hänen
jouduttuaan emäntänsä kanssa ennen aamiaista rattoisaan kaksinpuheluun
ja hänen kehitettyään tälle lähemmin suunnitelmaansa oli rva Bennet
ystävällisin hymyin ja silmäniskuin torjunut _vanhinta_ tytärtään
uhkaavan hyökkäyksen. Mitä hänen nuorempiin tyttöihinsä tuli, niin
olivat näiden sydämet vielä vapaat, sikäli kuin hän tiesi; mutta Janen
suhteen hänen oli mainittava -- ainakin näin kahdenkesken viitaten --
että tämä oli jo miltei kihlattu toiselle.
Hra Collins sai ajatuksissaan vaihtaa Janen Elizabethiin -- ja se
vaihdos oli pian tehty -- sillä aikaa kuin rva Bennet kohenteli tulta
uunissa. Elizabeth oli vanhimman jälkeinen ja miltei yhtä sievä kuin
tämä, ja kelpasi siis hyvin hra Collinsille Janen puutteessa.
Rva Bennet käsitti ja osasi oivallisesti arvostaa hänen viittauksensa
ja riemuitsi mielessään, että hän kohta voi naittaa kaksi tytärtään
yht'aikaa. Ja sulhaskokelas, jota hän vielä edellisenä aamuna ei ollut
tahtonut nähdäkään, löysi kaikin puolin armon hänen silmissään.
Lydia ei ollut unohtanut aikomustaan kävellä Merytoniin, ja kaikki
sisaret, Marya lukuunottamatta, suostuivat lähtemään hänen kanssansa;
ja heidän isänsä tyrkytti heille hra Collinsin ritariksi, tahtoessaan
kaikin mokomin päästä eroon vieraastaan ja hautautua kirjastonsa
yksinäiseen rauhaan.
Matkalla serkku haasteli mahtipontisesti Hunsfordin pappilan
ihanuudesta ja sen tulevan emännän onnesta, tyttöjen kohteliaasti
vastaillessa hänelle ja salaa hihittäessä toisilleen. Kauppalaan tultua
nuorempien sisarusten huomio kuitenkin kääntyi hänestä vilkuilemaan
kaduilla kulkevia upseereja tahi tarkkailemaan uusia päähinemalleja ja
musliinikankaita puotien näyteakkunoissa.
Mutta kaikkien neitosten huomio kääntyi yht'äkkiä mitä ylväimmän
näköiseen nuoreen herraan, jota he eivät olleet vielä koskaan täällä
nähneet ja joka lähestyi toisella katuvierellä erään upseerin rinnalla.
Upseeri oli sama hra Denny, jonka paluuta Lontoosta Lydia oli juuri
tullut tiedustelemaan, ja hän kumarsi naisille ohimennessään.
Tuntemattoman herran kauniit kasvot ja komea ryhti herättivät kaikkien
huomiota. Kitty ja Lydia päättivät ottaa siitä selon, ja tehden asiaa
kadun toisella puolella olevaan puodinakkunaan he ennättivät parahiksi
jalkakäytävälle, kun molemmat herrat ympäri pyörrettyään joutuivat
samaan kohtaan. Hra Denny kävi oitis puhuttelemaan heitä ja pyysi lupaa
esittää ystävänsä hra Wickhamin, joka oli edellisenä päivänä saapunut
hänen kanssaan Lontoosta ja aikoi liittyä upseerina samaan rykmenttiin.
Se näyttikin olevan aivan kohdallaan, sillä univormu yllään tuo
nuoriherra varmasti tekisi kerrassaan komean vaikutuksen. Yleinen
esittely tapahtui ja koko seura pysähtyi juttelemaan vilkkaasti, kun
hevoskavioiden kapse sai kaikki katsahtamaan kadunpäähän, mistä Darcy
ja Bingley tulivat ratsastaen.
Naiset nähdessään ratsastajat ohjasivat hevosensa heitä kohti ja
alkoivat lausua tavallisia kohteliaisuuksia. Bingley sanoi olevansa
matkalla Longbourniin tiedustamaan nti Bennetin terveydentilaa. Darcy
yhtyi jutteluun, vahvasti päättäen välttää Elizabethia; mutta
vilkaistessaan vasten tahtoaan tämän puoleen hän äkkäsi vieraan herran
tämän rinnalla; ja Elizabeth joutui ihmeisiinsä nähdessään kummankin
hahmon merkillisesti muuttuvan. Toinen kävi aivan kalpeaksi, toinen
tumman punaiseksi. Hetken epäröityään hra Wickham kosketti hattuaan.
Tervehdykseen suvaitsi hra Darcy nipin näpin vastata. Mitähän tuo
kaikki tarkoittikaan?
Seuraavassa tuokiossa hra Bingley, joka ei näyttänyt huomanneen tuota
pientä välikohtausta, kumarsi naisille ja ratsasti ystävänsä kanssa
pois.
Hrat Denny ja Wickham seurasivat neitosia hra Philipsin portille ja
poistuivat sitten tervehtien, vaikka Lydia tahtoi heitäkin kaikin
mokomin käymään sisään ja vaikka rva Philipskin heittäytyi puoliväliin
ulos akkunasta ja toisti kovaäänisesti kehoituksen.
Rva Philips oli aina mielissään saadessaan sisarentyttärensä
vieraikseen. Hra Collinsin hän vastaanotti erittäin kohteliaasti, minkä
tämä arvon herra maksoi takaisin ylivuotavaisesti. Kotia palattuakin
hän kiitteli rva Bennetille rva Philipsin hienoa käytöstä, jonka
veroista hän ei ollut vielä saanut osakseen kenenkään toisen naisen
puolelta, Lady Catherinea ja tämän tytärtä tietenkin lukuunottamatta.
Kittyn ja Lydian saattoi täti ilon hurmioon kertoessaan, että eräitä
upseereita tuli huomenna heille päivälliselle ja luvatessaan pyytää
miehensä toimittamaan kutsun myöskin hra Wickhamille, jonka komea
olemus oli akkunasta kiinnittänyt tädinkin huomiota. Sovittiin, että
koko Longbournin nuoriso, hra Collins mukaan luettuna, silloin saapuisi
vierailemaan herrasväki Philipsin luo.
Kotimatkalla Elizabeth kertoi Janelle huomionsa hrain Darcyn ja
Wickhamin suhteen; ja vaikka oikeamielinen Jane olisi moittinut näistä
toista tai kumpaakin, jos olisi arvannut heidän menetelleen väärin, ei
hänkään voinut selittää tuota outoa tapahtumaa.