"Minä toivon, rakkaani", sanoi hra Bennet seuraavana aamuna
aamiaispöydässä vaimolleen, "että toimitat tänään hyvän päivällisen,
sillä on syytä odottaa erästä vierasta perhepöytäämme."
"Mitä sinä tarkoitatkaan, rakas Bennet? Enhän minä tiedä ketään tänään
tulevaksi, jollei Charlotte Lucas satu pistäytymään, ja _hänelle_
toivon meidän päivällisemme toki aina kelpaavan. En usko hänen kotonaan
useinkaan saavan niin hyviä päivällisiä kuin täällä."
"Vieras, josta puhun, on herra ja meille outo."
Rva Bennetin silmät alkoivat loistaa. "Mitä -- herrako ja meille outo!
Sitten se on herra Bingley, siitä olen varma, vaikkei hänkään enää niin
outo ole -- kas vain, Jane, tästä sinä et ole hiiskunut sanallakaan,
sinä viekastelija! No, voi minun päiviäni, tottahan minua riemastuttaa
saada herra Bingley vieraaksemme. Mutta -- hyvä isä sittenkin! Tämäpä
sattui onnettomasti -- meillä ei ole tänään kalan häntääkään panna
päivällispöytään. Lydia, sydänkäpyseni, soitappas kelloa. Minun täytyy
saada puhua taloudenhoitajattaren kanssa heti paikalla."
"Se _ei_ ole herra Bingley", sanoi hänen miehensä; "se on mies, jota en
ole vielä eläissäni nähnyt."
Tietysti syntyi yleinen hälinä, ja perheenisällä oli nautintoa saada
kiihkeitä kyselyjä vaimoltaan ja viideltä tyttäreltään yht'aikaa.
Hauskuteltuaan hetken heidän uteliaisuudellaan hän kävi selittämään
asiata. "Kuukauden päivät sitten sain hänen kirjeensä ja vastasin
siihen jo kahden viikon perästä, koska asia oli mielestäni hiukan
arkaluontoinen ja vaati joutuisaa vastausta. Kirje oli eräältä herra
Collinsilta, serkultani, jolla on valta minun kuolemani jälkeen ajaa
teidät tiehenne tästä talosta jos hän tahtoo."
"Oh, oh, rakkaani", parahti hänen vaimonsa, "älä mainitsekaan tuota
hirmuista miestä! Eikö ole kamalata, että sinun tilasi pitää tulla
ryöstetyksi omilta lapsiltasi! Sinun sijassasi minä olisin jo aikoja
sitten yrittänyt tavalla tai toisella korjata asian."[13]
Jane ja Elizabeth koettivat selvitellä hänelle sukuperimyksen
määräyksiä. He olivat tehneet sitä monesti ennenkin, mutta se oppi ei
pystynyt koskaan rva Bennetin päähän. Hän vaikeroi edelleen katkerasti
säälimätöntä kohtaloa, joka riisti tilan viideltä tyttäreltä vennon
vieraan hyväksi, josta ei kukaan välittänyt viiden pennin vertaa.
"Se on todellakin mitä kohtuuttominta", sanoi hra Bennet, "eikä mikään
lieventävä asianhaara voi pestä herra Collinsia puhtaaksi perijän
viasta. Mutta jos tahdot kuulla, mitä hän kirjoittaa, niin kenties
hänen ilmaisutapansa on omiaan hieman lieventämään sinun katkeruuttasi
häntä kohtaan."
"Ei, sitä en voi uskoa -- ja minusta on sangen röyhkeätä hänen
puoleltaan, että hän lainkaan rohkenee kirjoittaa sinulle. Minä inhoon
kerrassaan sellaisia tekopyhiä ja vääriä ystäviä. Miksi hän ei voi
jatkaa riitaa ja käräjöimistä sinun kanssasi, niinkuin hänen isänsä
teki ennen häntä?"
"Hm -- hänellä näyttää tosiaan olevan vähän tunnonvaivoja isänsä
käytöksen johdosta; kuulehan nyt kun luen."
"Hunsfordissa, lähellä Westerhamia, Kentissä, lokakuun 15 päivänä.
"_Hyvä herra_. -- Teidän ja kunnioitetun isävainajani välillä
vallinnut erimielisyys on aina murehduttanut suuresti mieltäni;
ja sitten kun minulla oli suru kadottaa hänet, olen monesti
toivonut tilaisuutta saadakseni perheittemme välit korjatuksi.
Ensi alussa minua kuitenkin pidätti siitä epäilys, oliko oikein
ja pojallisen rakkauden mukaista hänen muistoaan kohtaan elää
sovinnossa miehen kanssa, jota kohtaan häntä oli aina miellyttänyt
tuntea vastenmielisyyttä." ("Siinä sen kuulet, rakkaani!") "Nyt
olen kuitenkin määrännyt kantani asiassa, sillä suoritettuani
pappistutkintoni viime pääsiäisen aikaan on minulla ollut sanomaton
onni päästä korkeasti kunnianarvoisan[14] Lady Catherine De
Bourghin, Sir Lewis de Bourghin lesken suosioon, jonka erinomainen
suopeus ja hyväntahtoisuus on nähnyt minut otolliseksi
astumaan sangen hyvätuloiseen kirkkoherran toimeen hänen
patronaattipiirissään[15] -- mikä mielisuosio kiihoittaa minua
mitä vakavimmin palkitsemaan hänen armonsa hyvyyttä ahkeroitsemalla
toimittaa kaikkia kirkollisia menoja ja toimituksia Englannin
valtiokirkon lakien ja tapojen mukaisesti. Pappismiehenä nimenomaan
tunnen velvollisuudekseni palauttaa rauhaa ja levittää siunausta
kaikkiin piireihin ja perheisiin, joihin vaikutukseni ulottuu; ja
sillä perusteella rohkenen toivoa, että nykyinen edesottamiseni
sovinnon palauttamiseksi meidän välillemme on kaikin puolin
kiitosta ansaitseva, ja että se seikka, että olen Longbournin tilan
lähin perillinen, ei estäisi teitä kohdaltanne tarttumasta minun
nyt kurottamaani öljypuun oksaan. En voi muuta kuin olla hyvin
pahoillani siitä, että olen valittu välikappaleeksi vahingoittamaan
teidän rakastettavain tytärtenne etua, josta kaikesta tahdon
anteeksi pyydellä sekä luvata heistä vastaisuudessa kaikkea
mahdollista murhetta pitää, mikä minun vallassani vain on; mutta
siitä vast'edes lähemmin. Jollei teille ole vastenmielistä
vastaanottaa minua huoneeseenne, niin rohkenen ehdottaa, että
saavun tervehtimään teitä ja arvoisaa perhettänne maanantaina
marraskuun 18 päivänä kello 4 iltapäivällä, ja toivon saavani
nauttia vierasvaraisuudestanne seuraavan viikon lauantai-iltaan
saakka; minkä voin haitatta itselleni ja pyhälle toimelleni
tehdä, sillä Lady Catherine on hyvyydessään luvannut hankkia
toisen pappismiehen saarnaamaan välillä olevana sunnuntaina.
Lähettäen kunnioittavat terveiseni arvoisalle puolisollenne ja
tyttärillenne, pysyn teidän aina hyvää toivovana ystävänänne.
"_William Collins_."
"Kello neljäksi saamme siis vartoa tuota rauhanrakentajaa", sanoi hra
Bennet, käärien kirjeen kokoon. "Hän tuntuu minusta todellakin olevan
sangen tunnollinen ja kohtelias nuori mies, enkä epäile, että meistä
voi tulla hyvätkin ystävät, edellyttäen, että tuo kunnianarvoisa Lady
Catherine päästää hänet vastakin matkustamaan tänne."
"Siinä ainakin on jonkin verran järkeä, mitä hän tytöistä puhuu",
huomautti hänen vaimonsa. "Ja jos hän todella rupeaa heistä murhetta
pitämään, niinkuin lupaa, niin en niinäkään asetu poikkiteloin häntä
vastaan."
"Vaikkakin on vaikea ymmärtää", sanoi Jane, "millä tavalla hän aikoo
korvata meille tappiomme, niin ainakin hänen hyvä tahtonsa on
kiitettävä."
Elizabethin huomiota oli etupäässä kiinnittänyt kirjoittajan syvä
kunnioitus Lady Catherinea kohtaan ja hänen vakaa päätöksensä ahkeroida
seurakuntalaistensa kastamisessa, vihkimisessä ja hautaamisessa --
kaikki valtiokirkon lakien ja tapojen mukaisesti.
"Hänen täytyy olla hyvin omituinen mies", hän sanoi. "En minä voi
oikein käsittää hänen ajatustaan. Hänen kirjoitustapansa on
niin mahtipontinen. Ja mitä hänen tarvitsee pyydellä anteeksi
perimisoikeuttaan? Ei suinkaan hän tahtoisi korjata asiaa, jos se
kävisi päinsä. Mahtaako hän olla oikein viisas, isä?"
"Ei suinkaan, rakkaani, sitä en luule. Minulla on hyvä syy toivoa, että
hän on kaikkea muuta kuin viisas. Hänen kirjeessään on sellainen
sekoitus nöyristeleväisyyttä ja mahtailua, joka lupaa sangen hyvää.
Olen oikein kärsimätön näkemään hänet luonamme."
"Kokoonpanoltaan hänen kirjettään ei voi sanoa puutteelliseksi",
huomautti viisas Mary. "Lausetapa öljypuun oksasta ei tosin ole aivan
uusi, mutta se ilmaisee hyvin hänen ajatuksiaan."
Catherinessa ja Lydiassa ei kirje eikä sen kirjoittaja herättäneet
vähintäkään mielenkiintoa. Mahdotonta oli ajatella, että heidän
serkkunsa saapuisi punaisessa takissa, ja monien viikkojen kuluessa oli
heillä ollut iloa pelkkien punatakkien seurasta. Heidän äidiltään sen
sijaan oli hra Collinsin kohtelias kirje sulattanut hyvän määrän
sappea, ja hän valmistautui ottamaan vierasta vastaan niin tavattomalla
touhukkaisuudella, että hänen miehensä ja tyttärensä joutuivat vähän
ihmeisiinsä.
Hra Collins saapui täsmälleen lupaamaansa aikaan, ja koko perhe
tervehti häntä hyvin kohteliaasti. Hra Bennet tosin puheli hyvin vähän,
mutta naiset olivat sangen halukkaita juttelemaan, eikä hra Collins
näyttänyt tarvitsevan erikoista rohkaisua. Hän oli pitkä ja luiseva
nuori mies, iältään ehkä viisikolmattavuotias. Hänen sävynsä oli ylen
juhlallinen ja käytöksensä mahtipontinen. Tuskin vielä viittäkään
minuuttia istuttuaan hän onnitteli rva Bennetiä hänen kukoistavista
tyttäristään ja sanoi kuulleensa paljonkin näiden suloudesta, mutta
että tässä tapauksessa huhu ei ollut tiennyt puoliakaan. Ja hän lausui
varmana vakaumuksenaan, ettei kai kestäisi kauankaan, ennenkuin kaikki
olisivat onnellisissa naimisissa. Tällainen imartelu ei tosin ollut
kaikkien kuulijain mieleen, mutta rva Bennet, jonka tapana ei ollut
seuloa kohteliaisuuksia, vastasi sulavin sydämin:
"Te olette kovin mairitteleva, herraseni, ja kaikesta sielustani
toivoisin teidän ennustaneen oikein, sillä muuten on heidän kohtalonsa
kovin tukala. Asiat ovat nyt kerta niin hullusti järjestetyt!"
"Te ehkä tarkoitatte tuota perimyssääntöä?"
"Niin, mitäpäs muuta! Se on surkea kohta minun tyttöparoilleni, se
teidänkin täytyy myöntää. Ei sen puolesta, että pitäisin _teitä_
syyllisenä, sillä sellainenhan on maailman meno yleensä, mikäli tunnen
niitä asioita. Ei koskaan tiedä, kenenkä haltuun maatilat joutuvat
perinnönjaossa."
"Minä käsitän ja tunnen sangen hyvin, hyvä rouva, kauniiden serkkujeni
kovan aseman, ja voisin asiasta puhella paljonkin, mutta pelkään, että
ehkä näyttäisin liiaksi suorasukaiselta ja hätiköivältä. Sen voin
kuitenkin vakuuttaa näille armaille nuorille neitosille, että sydämeni
aivoituksena jo tänne tullessani oli tunnustaa heille julki totinen
ihailuni. Tällä erää en tahdo sanoa sen enempää, mutta kukaties, kun
olemme tutustuneet toisiimme paremmin..."
Päivälliskutsu keskeytti hänen, "aivoituksensa"; ja tytöt hymyilivät
salaa toisilleen. He eivät kuitenkaan yksistään herättäneet hra
Collinsin ihailua. Eteishalli, ruokasali ja niiden sisustus sai
osakseen seikkaperäistä tarkastelua ja ylistystä, mikä jonkun toisen
suusta kuultuna olisi sulattanut rva Bennetin sydämen vahaksi. Mutta
tuo mieshän tarkasteli taloa tulevaisena perintöosanaan. Myöskin
päivällistä vieras kunnioitti ihailullaan; ja hän halusi tietää, ken
hänen kauneista serkuistaan ansaitsi kiitoksen sen laittamisesta. Mutta
tässä suhteessa oikaisi emäntä hänen nurjan käsityksensä vakuuttaen
hänelle hiukan kärkevästi, että heillä oli varaa pitää kelpo
keittäjätärtä ja ettei hänen tytärtensä tarvinnut heiskua keittiössä.