Naisten noustua päivällispöydästä juoksi Elizabeth joutuin sisarensa
luo ja käärittyään tämän ylle lämpimiä huiveja talutti hänet alas
saliin, jossa talon naiset lausuivat riemuiten potilaan tervetulleeksi
joukkoonsa. Ennen herrojen tuloa he olivat niin hyvällä päällä, ettei
Elizabeth muistanut nähneensä heitä vielä koskaan niin miellyttävinä.
He osasivat tarinoida erinomaisen rattoisasti, kertoilla hauskoja
kaskuja, luoda sattuvia luonnekuvia tuttavistaan ja saada kuulijansa
alinomaa nauramaan.
Mutta kun herrat ilmestyivät naisten pariin, lakkasi Jane oitis
olemasta seuran keskushenkilö. Nti Bingleyn silmät etsivät kiinteästi
hra Darcya ja hänellä näytti olevan jotakin tärkeää sanottavaa tälle.
Darcy kävi kuitenkin suoraan Janen luo ja lausui hänelle kohteliaan
onnittelunsa hänen toipumisestaan; hra Hurstkin kumarsi hänelle ja
mutisi "olevansa hyvin iloinen", mutta Bingleyn tervehdys varsinkin
oli iloinen ja lämmin. Hän ei tiennyt kuinka oikein osoittaa
huomaavaisuuttaan herttaiselle vieraalleen. Hän rakensi oitis ison
valkean salin uuniin toipilaan lämpimiksi ja vaati hänen istumaan sen
toiselle puolelle, jotta ei tuntuisi ovivetoa, istahti sitten itse
hänen viereensä ja puheli tuskin ollenkaan toisten kanssa. Elizabeth,
joka istui käsitöineen vastakkaisessa uuninsopessa, iloitsi sisarensa
onnellisesta mielentilasta.
Teen juotua hra Hurst huomautti kälylleen pelipöydän esiinkantamisesta
-- mutta turhaan. Nti Bingley oli saanut vihiä, että hra Darcylla ei
ollut halua kortinlyöntiin, ja hänen lankonsa sai kelmeän kiellon,
joten hänellä ei ollut muuta neuvoa kuin viskautua sohvalle ja koettaa
narrata nukkumattia. Darcy otti käteensä kirjan, nti Bingley teki oitis
samoin ja rva Hurst, joka etupäässä kulutti iltaansa leikkimällä
sormuksillaan ja rannerenkaillaan, otti jolloinkin osaa veljensä ja nti
Bennetin keskusteluun.
Nti Bingleyn huomio kohdistui ainakin yhtä paljon hra Darcyn kirjaan
kuin omaansa, ja alinomaa hän häiritsi tätä joko kyselyillään tai
vilkumalla hänen kirjansa lehdille. Hänen ei kuitenkaan onnistunut
taivuttaa kavaljeeriaan puheenpitoon, tämä vastaili yksikantaan hänen
kysymyksiinsä ja luki edelleen. Vihdoin hän ikävystyi kirjaansa, jonka
hän oli valinnut vain senvuoksi, että se oli toinen nide Darcyn käsissä
olevaa teosta, haukotteli hartaasti ja julisti muulle seuralle: "Voiko
tämän rattoisammin viettääkään iltaansa! Kaikkeen muuhun väsyy ennemmin
kuin lukemiseen. Kun minä kerran saan oman talon, niin tuntisin oloni
kurjaksi ilman hyvää kirjastoa."
Kellään ei ollut siihen vastattavaa. Hän haukotteli uudelleen, viskasi
kirjansa syrjään ja rupesi katselemaan ympäri salia löytääkseen muuta
rattoa. Kuullessaan veljensä mainitsevan nti Bennetille jotain
tanssiaisista hän yhtyi kohta puheluun ja sanoi:
"Kesken puhein, Charles, aiotko sinä oikein tosissasi toimeenpanna nuo
lupaamasi tanssiaiset täällä Netherfieldissä? Minä neuvoisin sinua,
ennenkuin ratkaiset asian, tiedustelemaan ensin nykyisen seuramme
mieltä. Jollen erehdy, on täällä joukossamme joku, jolle sellainen huvi
olisi pikemminkin rasitukseksi kuin ratoksi."
"Jos tarkoitat Darcya", vastasi hänen veljensä, "niin käyköön hän maata
ennen sen alkua, jos mielii, mutta tanssiaiset ovat päätetty asia, ja
kohtapuoleen lähetän kutsukortit ympäri seutua."
"Omasta puolestani pitäisin tanssiaishuveista äärettömän paljon
enemmän", vastasi sisar, "jos niissä huviteltaisiin toisella tapaa.
Varmastikin olisi paljon järkevämpää viettää ilta seurustellen kuin
tanssimalla."
"Paljon järkevämpää kyllä, Caroline, mutta mitkä tanssiaiset ne
sellaiset huvit sitten olisivatkaan!"
Nti Bingley ei vastannut, ja pian hän nousi pystyyn ja lähti kävelemään
ympäri huonetta. Hänellä oli korkea, notkea vartalo ja hän astui
sirosti; mutta Darcy, jonka huomiota hänen tarkoituksenaan oli
kiinnittää itseensä, ei tuntunut kerkiävän irroittamaan katsettaan
kirjasta. Harmissaan ja loukattuna hän teki vielä epätoivoisen
yrityksen; hän pysähtyi Elizabethin eteen ja sanoi:
"Neiti Eliza Bennet, tehkääpä niinkuin minä ja lähtekää kävelemään
kanssani. Ette usko kuinka se virkistää, kun on istunut niin kauan
samassa asennossa."
Elizabeth hämmästyi hiukan tästä kehoituksesta, mutta noudatti sitä
oitis. Nti Bingleyn kohteliaisuus kantoi hedelmää, hra Darcy
silmäsi ylös kirjastaan. Hän näytti yhtä hämmästyneeltä tuosta
kohteliaisuudesta kuin Elizabeth ja painoi huomaamattaan kirjansa
kiinni. Hän sai kehoituksen liittyä mukaan, mutta kieltäytyi sanoen,
että naisten kävelyyn hän voi huomata vain kaksi aihetta, jotka
auttamattomasti häiriytyisivät, jos hän tulisi mukaan. Mitähän hän
tuolla tarkoittikaan? Nti Bingley oli aivan tuskissaan uteliaisuudesta
-- ja kysyi Elizabethilta, käsittikö tämä hra Darcyn mieltä.
"En vähääkään, mutta olkaa varma siitä, että hänen tarkoituksenaan on
vain tehota mahtipontisesti meihin. Ja paras keino saada hänet
pettymään on se, ettemme lainkaan kysele hänen mieltään."
Nti Bingley ei kuitenkaan voinut sallia hra Darcyn pettyvän missään
asiassa, vaan rohkaisihe vaatimaan häneltä itseltään selitystä.
"En minä mitenkään tahdokaan pitää ajatustani salassa", vastasi Darcy,
kohta kun toinen antoi hänelle suunvuoroa. "Te näitte parhaaksi viettää
iltaa kävelemällä joko sen vuoksi, että teillä oli kahdenkeskisiä
salaisuuksia kuiskailtavana toisillenne, tahi koska tiesitte sirojen
vartaloidenne esiintyvän parhaiten edukseen kävellessänne. Edellisessä
tapauksessa olisin ollut tiellä, ja jälkimmäisessä tapauksessa voin
parhaiten ihailla teitä täältä istualtani."
"Oh, kuinka hirveä mies!" huudahti nti Bingley. "Onko moista röyhkeyttä
koskaan kuultu! Kuinka me oikein rankaisemme häntä julkeudestaan?"
"Mikään ei ole sen helpompaa", sanoi Elizabeth, "jos teillä vain
todella on halua siihen. Kaikkihan me osaamme kiusata ja rangaista
toisiamme. Härnätkää häntä -- naurakaa hänelle. Niin läheisiä ystäviä
kuin te olette, pitäisi teidän hyvin tietää, miten se parhaiten käy
päinsä."
"Mutta ihan totta, sitä minä _en_ tiedä. Vakuutan teille kunniani
kautta, ettei läheinen ystävyytemme ole vielä opettanut minulle _tuota_
asiaa. Kuinka noin kylmäveristä ja itsensähillitsevää luonnetta
voisikaan härnätä! Ei, ei, minä tunnen, että hän nujertaisi kohta
meidät. Ja mitä nauramiseen tulee, niin kuinka _hänelle_ voisi nauraa?
Ei, me olemme aivan avuttomat."
"Eikö herra Darcylle voisi nauraa?" huudahti Elizabeth. "Sehän on
kerrassaan tavaton etuoikeus, ja tavattomana toivon sen pysyvänkin,
sillä minua surettaisi, jos minulla olisi paljon sellaisia tuttavia.
Minun suurin iloni on saada nauraa."
"Neiti Bingley on puhunut hiukan liikaa minun puolestani", sanoi hra
Darcy. "Viisaimmat ja parhaatkin ihmisistä -- ei, vaan ihmisten
viisaimmat ja parhaat teot saattavat joutua naurettaviksi, kun niitä
pääsee ivailemaan henkilö, jonka suurimpana mielihaluna on toisten
naurattaminen."
"Varmastikin _on_ sellaisia henkilöitä", vastasi Elizabeth, "mutta minä
toivon, etten kuulu niihin. Minä toivon, etten koskaan tee
naurunalaiseksi sitä, mikä elämässä on viisasta ja hyvää. Mutta
hullutukset ja höperyys, oikullisuus ja epäjohdonmukaisuus todella
huvittavat minua ja niille nauran, missä vain niitä näen. Mutta näiden
ominaisuuksien arvaan olevan aivan vieraita teille."
"Ehkäpä ne eivät ole vieraita yhdellekään ihmiselle. Mutta koko elämäni
ajan olen pyrkinyt välttämään sellaisia heikkouksia, jotka usein
tekevät ihmisen naurunalaiseksi tuntemattomien silmissä."
"Sellaisia kuin esimerkiksi turhamaisuus ja ylpeys?"
"Niin -- turhamaisuus on todella heikkous. Mutta ylpeys -- missä ylpeys
on ylvään mielenlaadun ilmaus, siellä se aina pysyy sopivien rajojen
sisällä eikä joudu vaaraan tulla naurettavaksi."
Elizabeth kääntyi syrjään salatakseen hymynsä.
"Joko te olette kylliksenne tarkastellut herra Darcyn ominaisuuksia?"
kysyi nti Bingley. "Ja saako tietää tuloksen?"
"Olen varmasti vakuutettu, ettei hra Darcyssa ole vähintäkään vikaa ja
heikkoutta. Hän myönsi itsekin suoraan sen tosiasian."
"Eihän", vastusti Darcy, "niin julkea en toki ole. Minulla on kylläkin
vikani, mutta toivon, että ne eivät ole naurettavia. Kiivasta
luonteenlaatuani en rohkene käydä puolustamaan. Se lienee tosin paha
vika -- paha varsinkin maailman sovinnaisten käsitteiden mukaan. Minä
en voi hevillä unohtaa toisten hupsutuksia ja puheita niin pian kuin
minun ehkä tulisi, enkä myöskään kärsimiäni loukkauksia. Minun tunteeni
eivät myöskään kuohahda jokaisesta yrityksestä vaikuttaa niihin.
Arvaan, että luonteenlaatuani voidaan ehkä sanoa pitkävihaiseksi. Mutta
mikä on kerran kadottanut arvonsa minun silmissäni, se on kadottanut
sen tyyten ja ikipäiviksi."
"_Se_ on tosiaankin vika!" huudahti Elizabeth. "Leppymätön,
pitkävihainen ärtymys _on_ luonteenvika. Mutta te olette valinnut
vikanne hyvin. Minä en todellakaan voi nauraa teille. Te olette hyvässä
turvassa minulta."
"Minä uskon, että joka ihmisen luonteessa on taipumusta johonkin
pahaan. Se on luontainen vika, jota ei paraskaan kasvatus kykene
poistamaan."
"Ja teidän vikanne on taipumus vihaamaan kaikkia ja kaikkea, niinkö?"
"Ja teidän vikanne", vastasi Darcy hymyillen, "on taipumus tahallanne
käsittää väärin toisia."
"Ei, nyt me tarvitsemme jo vähän musiikkia", huudahti nti Bingley
ikävystyneenä sananvaihdosta, johon hän ei voinut itse ottaa osaa.
"Louisa, ethän pane pahaksesi, jos satun herättämään miehesi."
Rva Hurst ei pannut ollenkaan pahakseen. Piano avattiin jälleen, eikä
Darcykaan surrut sitä. Hän rupesi huomaamaan itselleen vaaralliseksi
omistaa Elizabeth Bennetille liiaksi huomiotaan.