Esipuhe.
Hemminki.
Mattias Salamnius.
Anterus Aschelinus.
Gabriel Tuderus.
Henrikki Lilius.
Abraham Achrenius.
Gabriel Calamnius.
Simo Achrenius.
Henrikki Achrenius.
Kristfrid Ganander.
Juhana Frosterus.
Paavo Korhonen.
Jaakko Juteini.
Kaarle Aksel Gottlund.
Kaarle Saksa.
Eerikki Ticklén.
Jaakop Heickell.
Pietari Ticklén.
Klaus Juhana Kemell.
Kustavi Toppelius.
Kallio.
Eerikki Aleksanteri Ingman.
Elias Lönnrot.
Konstantin Schröder.
Jaakop Fredrikki Lagervall.
Juhana Fredrikki Granlund.
Olli Kymäläinen.
Pentti Lyytinen.
Juhana Bäckvall.
Frans Pietari Kemell.
Pietari Hannikainen.
Antti Räty.
Oksanen.
Kaarle Martti Kiljander.
Eerikki Juhana Blom.
Antero Warelius.
Antti Puhakka.
Fredrikki Polén.
Antti Juhana Wäänänen.
Opatti Lyytinen.
Kustaa Adolf Saxbäck.
Eero Salmelainen.
Yrjö Koskinen.
Pietari Mansikka.
Suonio.
Santala.
Tuokko.
Alexis Kivi.
Aleksanteri Rahkonen.
Tietymättömäin sepittämiä runoelmia.
Esipuhe.
Oli kerran isä, joka kuolinvuoteellaan kutsui poikansa luokseen, ja
käski heidän koettaa taittaa yhtä risukimppua minkä hän heille antoi.
Kun he olivat sitä turhaan koettaneet, käski hän heidän purkaa kimppu
ja taittaa risut kunkin erikseen, joka menikin hyvin helposti. "Ottakaa
tämä esimerkiksi!" sanoi isä, "seisokaa kaikki yhtenä miehenä, niin ei
teitä voi kukaan sortaa; mutta jos pysytte jokainen erikseen, niin
olette kaikki voimattomat ja heikot."
Samalla laillapa ovat meidän runoilijamme kaikki heikkoja vesoja vaan,
joista harva on kyennyt kasvattamaan itsestänsä monta haarukkaa ja
oksaa. Yksinänsä ei juuri moni heistä voisi täyttää pientäkään vihkosta
runoillaan. Mutta jos kaikki panemme yhteen mitä kullakin on parasta,
niin on arveltu, niin ehkäpä syntynee toki jotain kookkaampaa,
mehuvampaa.
Tämä ajatus puhkesi kerran sanaksi pienessä ystäväkunnassa täällä
Helsingissä, joka välistä viettää iltansa yhdessä, sanoista pian
ruvettiin tekoihin, ja tekoin hedelmät annetaan nyt täten yleisön
käsihin.
Pääjuonena tätä vihkoa kokoonpannessa on ollut, että saataisiin kaikki
mitä vaan kauniita suomenkielistä runoelmia löytyy hajallaan, siellä
täällä sanomalehdissä ja kirjoissa, kootuksi yhteen, niin että ne olisi
suuren yleisön nautittavana eikä ainoastaan niiden harvain tutkijain,
jotka joskus katselevat vanhoja sanomalehtiä läpi.
Ensimäisinä kahtena vuosisatana on kuitenkin joskus pantu joku
huonompikin runo sekaan näytteeksi semmoisten runoilijain luonteesta,
jotka olivat enemmän kirjoittaneet. Myöhempiin aikoihin päästyä sitä
vastaan on kelvollistenkin kerääminen täytynyt vähän rajoittaa, niin
että niiden miesten runoelmista, jotka ovat enemmän kirjoittaneet,
varsinkin jos heidän teoksensa jo löytyvät vihkoiksi kerättynä yleisön
käsissä, vaan on valittu muutamat maistiaisiksi. Ja vuodesta 1860
alkain on runoilijoistakin vaan valittu pari kaikkein parasta, ja
jätetty muut kaikki vastaiseksi.
Oikokirjoituksen suhteen oltiin ensi-alussa kahden vaiheilla,
pantaisiinko jokainen runoelma niin kuin se alkuperäisesti oli
kirjoitettu. Mutta vaikka siitä kyllä olisi ollut etua sille, joka
tahtoisi tutkia Suomen kielen oikokirjoituksen muodostumista aikain
kuluessa, niin olisi siitä kuitenkin ollut se suurempi haitta, että
tottumattomat tuskin olisivat voineet ymmärtää vanhimpia runoelmia.
Tätä punnittua on siis oikokirjoitus läpi koko kirjan muutettu
yhtäläiseksi. Muita muutoksia ei ole tohdittu näihin kappaleihin tehdä,
paitsi että välistä on liian pitkävetoisista jätetty värssyjä tai
rivejä pois, ynnä välistä joku vallan väärä lause tai sana niin
varovalla kädellä kuin mahdollista on tullut oikaistuksi.
Nuot lyhyet elämäkerrat, jotka ovat jokaisen runoilijan nimeen
liitetyt, on koeteltu kaikella tarkkuudella ja huolella tehdä. Mutta,
kun aineita niihin on täytynyt niin monelta eri haaralta haalia, on
ehkä joku virhe siihen tai tähän sattunut, jota asiantietävät
hyväntahtoisesti oikaiskoot sanomalehdissä tai kirjeissä
allekirjoittaneelle. Samalla lailla olisi hyvin suotua, jos saataisiin
joitakuita tietoja niistä runo-niekoista, joista minulle ei ole
onnistunut saada selkoa, ja joiden runot ovat kirjan loppuun liitetyt.
Helsingissä Kesäk. 29 p. 1866.
_J. Krohn_.
Hemminki.
Oli Kurikan poika. Näkyy tulleen Maskun kirkkoherraksi v. 1587, kuoli
v. 1618 t. 1619.
Hän oli toimittanut painosta virsikirjan (ennen vuotta 1614) joka
sisältää 142 hänen tekemäänsä virttä, mitkä melkein kaikki sitten
otettiin nykyiseen suomalaiseen virsikirjaamme. Paitsi sitä suomensi
hän v. 1616 latinalaisen virsi- ja veisukokouksen: _Piæ Cantiones_.
Teinein säädystä.
O te teinit oppikaa,
Korvihinne ottakaa,
Silmillänne nähkää:
Autuast' eloo pidätt',
Jota rakastaa pyytkäät,
Kotia ehtoon' oljette,
Pidätt' opin muistoss'.
Mikä elo suotuisemp'?
Mikä myös levollisemp'?
Empä tiedä toista.
Suuret herrat päämiehet,
Huovit nuot sotamiehet,
Levottomat ovat
Rauhattomast' elävät,
Aseit' aina kantavat,
Walmiit sotaan ovat.
Herroiks' kyllä kutsutaan,
Palvellaan ja kumartaan,
Pois se heiltä ehtyy.
Heidän hyvyys hukkuva,
Kunnians on katoova,
Kuin se kyll' on nähty.
Kauppamies kalun perään
Ahnehtii, samoo erään,
Ei voi lepoo saada;
Ostaa, myy, ottaa lainan,
Yöt, päivät pelkää aina
Meren aallon vaaraa.
Koron tähden kulkevat,
Äkilt' aivan hukkuvat
Itset niin kuin kalu.
Epätiedoss' elämä
On niinkuin muukin saama,
Loppu toisnans valju.
Talonpojat on orjat,
Kuiden yli maan herrat
Wallitsevat tuimast',
Mitä heill' on, ottavat,
Jos ei ole, karkottavat
Ulos asuinpaikast'.
Wähäst' varast' vaivaiset
Suurten saamaa lisäävät,
Elävät kyll' köyhäst',
Jota suurta surkiutta,
Ankarata orjuutta
Walittavat vaikiast'.
Teinein sääty suotuis' on,
Kaikkein paras myös muutoin
Elämän levolla.
Waikk'ei yhtään senkaltaist',
Ole karhiaa ja työläst'
Opin ankaruulla.
Ehk' isoovat, janoovat,
Jumalaa palvelevat
Puuttumisen vaivass',
Kuiden suurta köyhyyttä,
Empä voi niin valittaa,
Kristus kostaa taivaass'.
Sanoin säätyy jokaista;
Mitä tahdott' rakastaa,
Walitkaa nyt näistä.
Nyt olett' ehdollanna,
Teille kyll' on tarjona
Yhtä eli toista.
Jos oikiat' ajatusta,
Niin te kirjain menoista
Kiin' riippukaa vielä;
Koska vanhaks joudutta,
Papeiks taiten tuletta
Jumalaa palvellen.
(Suomen maan piispain latinan kieliset laulut v. 1616).
Keväällä.
Kylmän talven taukoomaan
Päivän penseys soimaa,
Wilun valjun vaipumaan
Auttap' auringon voima.
Kevät käkee kesän tuomaan,
Hengetön hangitsee virkoomaan,
Kovan kallon alta
Meri, maa ja mantere,
Orot, kedot ja kankareet
Toivovat suven valtaa.
Pilvet pakohon pyrkivät
Seestys taivaan täyttää,
Ilmat ankarat asettuvat
Aurinko lämpimens näyttää.
Toukoo toivottaa kyyhkyinen,
Lintu pieni pääskyinen
Suven sanoman saattaa;
Käet kukkuvat kuusistoss',
Linnut laulavat haavistoss',
Wisertäin suven virttä.
Lehdet puihin puhkeevat,
Wesovat suuret ja pienet,
Metsät, vainiot vihoittavat,
Kasvavat niitut ja niemet;
Kukkaiset ihanast' ihastuvat,
Maast' maan yrtit ylös käyvät,
Hajahtain makialt' päänäns.
Kuolleet elämään ihastuvat,
Linnut, luodut kaikk' iloitsevat,
Ilma on iloa täynnäns.
Herran ihmeit' ajatelkaa,
Uskokaa hänt' hänen töistäns,
Hänen murhettans muistakaa,
Jonka hän pitäpi meistä.
Luodut siunaa kaikk' sikiämään,
Linnut, kalatkin kasvamaan,
Eläimet, laihot meill' lainaa.
Luotuin kanssa kaikk' iloitkaa,
Herran hyvyyttä kiittäkää,
Jonka meill' osoittap' aina.
(Samasta kirjasta kuin edellinen).