Adlercreutz, Kaarle Juhana, oli v:n 1808 sodan kunniakkaissa vaiheissa
suomalaisen pääjoukon varsinaisena johtajana. Hän oli syntynyt
Uudellamaalla lähellä Porvoon kaupunkia 1757. Hän, samoin kuin useat
muut "Tarinaimme" sankareista, harjaantui ensiksi sodan urhotöihin ja
osoitti miehuuttaan jo edellisessä Ruotsin sodassa Venäjää vastaan vv.
1788-90, kuningas Kustaa Kolmannen hallitessa Ruotsin valtakuntaa,
johtaessaan ensin kapteenin ja sitten majurin arvoisena Karjalan
rakuunia; silloin kunnosti itseään esim. Porrassalmen ja Pirttimäen
tappeluissa. Kun sotaa Venäjää vastaan taas käytiin 1808, sattui niin
että 16. p. huhtik. suomalaisen sotajoukon yliajutantti, eräs kreivi
Löwenhjelm, joutui Venäläisten vangiksi, ja silloin nimitettiin
Adlercreutz hänen sijaansa. Tässä virassa hänen velvollisuutensa olisi
ollut pitää huolta siitä, että sotamarsalkka Klingsporin käskyt ja
hankkeet nopeasti ja täsmällisesti pantaisiin toimeen, mutta koska
Klingspor oli kykenemätön sodan pääjohtajaksi, ryhtyi Adlercreutz
toimeliaasti ja urheasti koko sodan johtamiseen. Jo 18 p. huhtik. löi
hän Venäläiset Siikajoen tappelussa (katso tarkemmin kertomusta siitä
Siikajoen alla), jonka jälkeen sai kenraalimajurin arvon; voitti sitte
vielä nuo kauniit voitot Lapualla ja Alavudella, taisteli miehuullisesti
joukkonsa etunenässä Ruonassa, Salmella ja Oravaisissa, ynnä muissa
paikoissa. Hän osoitti itse aina suurta urhoutta, nähtiin aina
kuumimmassa taistelumelskeessä kehoittavan, tyynnyttävän ja johtavan.
Sentähden kaikki soturit hartaasti häntä rakastivat ja ihailivat. Sen
jälkeen kun Suomen armeijan uudestaan oli täytynyt peräytyä, jätti A.
tammikuun ensi päivinä 1809 päällikönvirkansa ja meni Tukholmaan. Hän
oli sitten niiden joukossa, jotka 13. p. maalisk. 1809 vangitsivat tuon
ymmärtämättömän hallitsijan Kustaa IV Aadolfin ja panivat toimeen uuden
hallituksen Ruotsin valtakunnassa. Sittemmin hän eli vielä muutamia
vuosia Ruotsissa ja sai siellä valtakunnan korkeimpia arvoja, mm.
ylennettiin kreiviksi; kuoli v. 1815.
Aflecht, Juhana Henrik, synt. v. 1756, oli kapteeni Savon
jalkaväkirykmentissä ja sai kuolinhaavan Revonlahden tappelussa 27 p.
huhtik. 1808, kohta sodan alussa.
Alavus: Alavudella, aivan lähellä pitäjän kirkkoa, voitti Adlercreutz
Venäläiset 17 p. elok. 1808.
Aminoff, Kustaa, synt. Taalain maakunnassa Ruotsissa 1771, oli 1808-09
vuosien sodan aikana Karjalan jääkärien päällikkönä, arvoltaan
everstiluutnantti, ja sittemmin eversti, johtaen kunnolla heitä
Revonlahden, Lapuan, Alavuden ynnä muissa tappeluissa. Sodan jälkeen hän
jäi Suomeen asumaan, oli Kuopion läänin maaherrana 1810-27 ja kuoli
Ruoveden pitäjässä 1836.
Anjala, talo Elimäen pitäjässä, lähellä Kymijokea; siinä yhtyi, kun
kuningas Kustaa III v. 1788 oli ruvennut sotaan Venäjää vastaan, joukko
upseereja niin sanottuun "Anjalan liittoon" vastustaaksensa kuninkaan
hankkeita ja pakottaaksensa häntä kohta paikalla tekemään rauhan.
Armfelt, Kustaa Mauri, synt. Marttilan pitäjässä Turun läänissä 1757,
oli aikoinaan Ruotsin valtakunnan kaikkein etevin ja loistavin ylimys,
kuningas Kustaa III:n lähin suosikki ja ystävä. Sodassa 1788-90 oli hän
päällikkönä ja osoitti monesti uljuutta. Nähtyään monenlaisia kohtalon
vaiheita hän kuoli 1814. Vuosien 1808-9 sodan aikana hän oli Ruotsissa,
mutta muutti rauhan jälkeen Suomen alamaiseksi, ja oli sitten 1811-14
esimiehenä Suomen asiain komiteassa Pietarissa sekä toimitti myöskin
jonkun aikaa (1812-13) Suomen kenraalikuvernöörin virkaa.
Bagration, Pietari, venäläinen ruhtinas, synt. 1765, oli sodan aikana
enimmäkseen Etelä-Suomeen sijoitettujen sotajoukkojen päällikkönä, niin
ettei ollut itse päätaisteluissa mukana. Sen jälkeen hän taisteli
urheasti toisissa Venäjän sodissa ja kuoli 1812 taistelussa saadusta
haavasta.
Barclay de Tolly, Mikael, venäläinen ruhtinas ja sotapäällikkö, synt.
Liivinmaalla luultavasti 1761. Oli Venäjän huomatuimpia sotapäälliköitä
ja otti osaa useihin sotiin, mm. Ruotsia vastaan 1790. V. 1808 hän
keväällä ja kesällä kenraaliluutnanttina taisteli Sandelsia vastaan, vei
maalisk. 1809 venäläisen sotajoukon jäätyneen Merenkurkun yli Ruotsiin
ja palasi takaisin muutamien viikkojen kuluttua. Tämän jälkeen hänestä
tuli koko Suomessa olevan armeijan ylipäällikkö. Hän oli Suomen
kenraalikuvernöörinä 1809-10. Kuoli 1818 oltuaan vielä ylipäällikkönä
Venäjän Napoleonia vastaan käymässä suuressa sodassa 1812.
Bijou (lue: bizuu), Sandelsin hevosen ranskalainen nimi (merk. 'koru,
kalleus').
Bjerkén, Pietari af, synt. 1765, oli aikoinaan Ruotsin taitavimpia
lääkäreitä. Sodassa hän oli Suomen pohjoisen armeijan ylilääkärinä;
kuoli 1818.
"Blume vänrikki"; otaksutaan että Runeberg tarkoitti Mikael Aadolf
Blumea, joka syntyi 1785, taisteli vänrikkinä ja sitten luutnanttina
Siikajoella, Lapualla, Kalajoella, Juuttaalla ym., eli myöhemmin
Ruotsissa ja kuoli 1864. Sodassa oli läsnä myös kaksi hänen veljeänsä,
Juhana Berndt ja Mauno Fredrik; viimemainittu, synt. 1779, taisteli
Revonlahdella ja kaatui Lapualla.
Brakel, Kaarle Aadolf, synt. 1774, kunnosti itseään jo sodassa 1788-90,
oli 1808-9 luutnanttina Porin rykmentissä, kuoli majurin arvoisena 1861.
Kirjoitti vanhoina päivinänsä muistiinpanoja sodasta, jotka julkaistiin
1862 ja ovat arvokas lähde sodan historiaan.
Brask, "von Konowin korpraali"; ei tarkoittane ketään määrättyä
henkilöä; ei tiedetä urhoollisen korpraalin asuneen Konowin luona rauhan
tultua.
Bremer, Iisak Konrad, synt. 1773, kapteeni Porin rykmentissä; kuoli
everstinä 1825. Sotaan ottivat myös osaa hänen serkkunsa, veljekset
August, synt. 1787, kuoli 1861, ja Josef B., synt. 1789, kuoli 1874;
edellinen oli vänrikkinä Turun rykmentissä ja haavoittui Salmella,
jälkimmäinen tykistönjunkkarina ja haavoittui Alavudella; hän tuli
myöhemmin tunnetuksi tehtailijana.
Brusin, Kaarle Vilho, synt. 1782. Virran tappelun aikana hän oli
kapteeni ja teki ajutantin palvelusta (katso Virran tappelu); sodan
päätyttyä B. meni Venäläiseen sotapalvelukseen ja ammuttiin kuoliaaksi
Dresdenin tappelussa 1813.
Bröijer: joko Kaarle Eerik B., synt. 1749, kuoli 1827, joka oli kapteeni
Hämeen rykmentissä, tai Aadolf Juhana B., synt. Asikkalassa 1766, niin
ikään kapteeni samassa rykmentissä, kuoli Iitissä 1824 majurina.
Christjernin, Aadolf Ludvik, synt. 1765, oli läsnä sodassa 1788-90. V.
1808 hän oli Karjalan keveän rakuunarykmentin päällikkö, arvoltaan
everstiluutnantti. Kunnosti itseään varsinkin Revonlahden tappelussa,
samoin kuin muutkin "Sotamarski" -runoelmassa mainitut upseerit. Eli
sodan jälkeen Suomessa ja kuoli 1842.
Cronstedt, Juhana Aadam, kreivi, syntyi Tukholmassa 1749. Otti
kapteenina osaa sotaan 1788-90. V. 1808 hän oli Savon prikaatin
päällikkö ja peräytyi sen kanssa Ouluun, kunnostautui sitten
Revonlahdella ja ylennettiin kenraalimajuriksi sekä myöhemmin Lapualla
ja Alavudella; viimeksimainitussa paikassa hän rohkeasti hyökätessään
pahasti haavoittui. Hän oli urhoollinen upseeri, mutta päällikön taito
heikonlainen. Kuoli Ruotsissa 1836.
Dolgoruki, Mikael Petrovitsh, venäläinen ruhtinas ja yliadjutantti,
synt. 1780, kaatui etujoukon päällikkönä Virran tappelussa 27 p. lokak.
1808 tykinluodista. Hänen kuolinpaikalleen on pystytetty rautainen
muistopatsas. Tämä nuori ylimys oli jo ehtinyt nousta korkeaan arvoon ja
keisarin suureen suosioon. Toinen lähde mainitsee, luultavasti väärin,
hänen syntyneen 1766.
Don, iso virta Kaakkois-Venäjällä.
Drufva, Pietari Tuure Gerhard, syntyi Ruotsissa 1767; 1789,
Ruotsinsalmen tappelussa, hän joutui vangiksi Venäjälle, josta palasi
Ruotsiin seur. vuonna. V. 1808 hän oli erään Uplannin pataljoonan
päällikkönä, joka oli läsnä ensin muutamissa vähemmissä taisteluissa,
sitten Oravaisissa. Hän oli sittemmin Ruotsissa maaherrana, korotettiin
vapaaherraksi ja kuoli 1822.
Dufva, sotilasnimi, merkitsee kyyhkynen.
Duncker, Joakim Sakari, kaikin puolin etevä upseeri, synt. 1774
Ristiinan pitäjässä. Moni urotyö säilyttää hänen muistoaan. Huomatuksi
hän tuli ensiksi Pirttimäen taistelussa 1790. V. 1808 hän oli
kapteenina, korotettiin sodan kestäessä everstiluutnantiksi. Mainio on
se taito, jolla hän maaliskuussa 1808 johti Cronstedtin sotajoukon
jälkiosan Mikkelistä Leppävirtain ja Iisalmen kautta Ouluun. Pulkkilan
tappelussa 2 p. toukok. hän käyttäytyi niin miehuullisesti, että Sandels
siitä syystä lähetti hänet kuriirina viemään voitonsanoman kuninkaalle,
jolloin hänet nimitettiin Miekkatähdistön ritariksi. Kuuluen sitten
Sandelsin osastoon sai hän Virran tappelussa varsinaisen kunniapäivänsä
(katso Virran tappelu). Kaatui 5 p. heinäk. 1809 tappelussa Hörneforsin
tehtaan luona, joka paikka on muutama peninkulma Uumajan kaupungin
eteläpuolella Pohjois-Ruotsissa. Uumajan kirkkomaalla hautasivat
venäläiset, sotilaskunniaa osoittaen, vierekkäin D:n sekä samana päivänä
kaatuneen kasakkapäällikön Aerekovin.
Döbeln, Yrjö Kaarle von, (alkusananen "von" äännetään fon) synt.
Länsigötinmaalla 1758. Porrassalmen tappelussa 1789 sai otsaansa
kiväärinkuulan, jonka tekemä haava ei koskaan oikein umpeen mennyt, vaan
toisinaan pakotti; hän piti sentähden aina mustan silkkivanteen otsalla.
Mutta senkin jälkeen hän osoitti sotapäällikkönä erinomaista neroa,
etenkin Suomen sodassa 1808-9, jossa oli Adlercreutzin jälkeen toisen
prikaatin (Porin rykmentin ym.) päällikkönä. Hänellä oli, vielä
suuremmassa määrässä kuin Adlercreutzilla, tuommoinen johtajan
neronsilmäys, että keskellä aseitten melskettä yhdessä silmänräpäyksessä
käsitti ikäänkuin aavistamalla näki ja käsitti, kuinka tappelun riehunaa
oli johtaminen niin, että se voitolla päättyisi. Sotamiesten luottamus
häneen oli rajaton. Luonteensa oli vilkas, nopea niin vihaan kuin
kyyneleihin; suurin virheensä oli kiivaus. Lapualla, missä monet
upseerit ja rykmentit itseään kunnostivat, vei kuitenkin Döbeln ja hänen
osastonsa muiden edellä kunniaseppeleen, tekemällä päähyökkäyksen, joka
taistelun ratkaisi ("Lapuan sankari"). Samaten hän taisteli Siikajoella
ym. ja oli Kauhajoen ja Juuttaan tappeluissa ylipäällikkö paikalla. V.
1809 hän oli kenraalimajuriksi korotettuna Ahvenanmaalla olevien
sotajoukkojen päällikkönä. Kuuluisa on se jäähyväispuhe, jonka hän
rauhanteon jälkeen, kun Suomi oli Ruotsista erotettu, piti Uumajassa
armeijalle ja Suomalaisille sotilaille. Suuressa sodassa Napoleonia
vastaan 1813 hän oli erään ruotsalaisen osaston päällikkönä, lähetti
omin luvin väkensä eräälle retkeilylle, ja tuomittiin tästä
itsevaltaisuudesta ammuttavaksi. Tuomio lievennettiin vuoden
vankeudeksi, ja erityisestä käskystä hän päästettiin pikemminkin
vapaaksi. Kuoli Tukholmassa 1820.
Eek, Juhana Fredrik, synt. Raumalla 1758, otti Porin rykmentissä
uljaasti osaa sotiin, 1788-90 sekä, ensin majurina, vihdoin
everstiluutnanttina 1808-9. Sodan jälkeen hän joutui kovaan köyhyyteen,
jonka ohessa kävi sairaaksi, ja kuoli kurjuudessa Tukholmassa 1820.
Ehrnrooth, huomattavin tämänniminen osanottaja sotaan oli Kustaa Aadolf
Ehrnrooth, synt. 1779 Rantasalmella Savossa. Taisteli majurina Savon
jalkaväkirykmentissä ja haavoittui Oravaisissa. Rauhan tultua hän muutti
Suomeen, kohosi venäläisessä sotapalveluksessa kenraalimajuriksi ja
Suomen joukkojen osastonpäälliköksi; kuoli Loviisassa 1848.
Ehrnsvärd, t. Ehrensvärd, Augustin, Suomessa syntyneen everstin Juh.
Jaakko Ehrensvärdin poika, synt. 1710 Vestmanlandissa ja on erittäin
merkillinen Viaporin linnan rakentajana. Työn johto oli alusta alkaen
hänen käsissään ja vaikka hän pari erää oli ollut poissa, toisen kerran
ottamassa osaa Pommerin sotaan, toisen valtiollisista syistä vuosina
1766-70, johti hän sen jälkeen taasen työtä kuolemaansa asti, joka
tapahtui v. 1772 Mynämäen pitäjässä. Kustaa III:n käskystä hän
haudattiin Viaporissa.
Essen, Odert Reinhold von, synt. 1755 Hollolassa. Oli sodan alkaessa
eversti ja Hämeen jääkäripataljoonan päällikkö; kunnostautui mm.
Yppärin, Siikajoen ja Oravaisten taisteluissa, kuoli kenraalimajurina
Porvoossa 1837. Hän oli, niinkuin häntä runossa kuvataan, vielä
vanhuksenakin kiivas, mutta hyvänsuopa ja lämminsydäminen kunnon ukko.
Fahlander, Kustaa, synt. Ruotsissa 1764. Oli mukana vv:n 1788-90 sodassa
ja seuraavassa sodassa Sandelsin prikaatin kykenevimpiä upseereja.
Ylennettiin Pulkkilan taistelun jälkeen everstiksi. Hän oli Sandelsin
lähin mies päällikkyydessä Virralla. V. 1809 hän vielä taisteli
Pohjois-Ruotsissa. Korotettiin samana vuonna aatelisarvoon ja sai
silloin nimen Edelstam; eli sitten Ruotsissa, oli maaherrana ja kuoli
1825. Hän oli urhea, jalomielinen ja tunnollinen mies.
Fieandt, Otto Henrik von, (lue: fon fiiant) synt. Ristiinassa Savossa
1762. Hänen luonteensa kuvailemiseksi runo kyllä riittää; kärkäs hänen
kätensä tosiaankin kuuluu olleen ruoskaan tarttumaan, kun joku vain ei
osannut puhua niinkuin piti. Sodan alkaessa hän oli Hämeen rykmentin
majuri. Kesällä 1808 tämä omapäinen upseeri johti menestyksellisiä
partioretkiä. Karstulassa hän kovan taistelun jälkeen joutui tappiolle
ylivoimaista vihollista vastaan. Kuoli everstinä Viipurin pitäjässä
1823. Hänen Lappeenrannassa ("Lappehella" s. 51, vuonna 1741)
kaatuneeksi mainittu esi-isänsä Juhana Henrik Fieandt (synt. 1683) oli
ollut mukana monissa suuren pohjan sodan vaiheissa, mm. puolustanut
sankarillisesti Kajaanin-linnaa. Fieandtin osastossa palveli myös hänen
nuorempi veljensä luutnantti Yrjö Mauno v. F., synt. 1777, kuoli 1840.
Furumark, Juhana Henrik, synt. Suomessa 1770, taisteli Revonlahdella,
nimitettiin everstiluutnantiksi, haavoittui Karstulassa ja otti 1809
osaa taisteluihin Ruotsin Länsipohjassa. Eli rauhan tultua everstinä
Mikkelin pitäjässä ja kuoli 1835.
Gripenberg, Hannu Henrik, synt. Huittisissa Satakunnassa 1754, johti
1788-90 majurina osastoa Hämeen jalkaväessä. Vv:n 1808-09 sodassa hän
kolmannen prikaatin (Hämeen rykmentin ym.) päällikkönä kunnostautui
useissa taisteluissa; hän oli silloin eversti, myöhemmin kenraalimajuri.
Tammik. 1809 hänelle Adlercreutzin ja Döbelnin ym. lähdettyä pois
määrättiin raskas tehtävä olla armeijan ylipäällikkönä. Tällöin hän
teki, pari päivää sen jälkeen kun talvella kestänyt aselepo oli
loppunut, 25 p. maaliskuuta liian hätäisesti venäläisten päällikköjen
kanssa Kainuun antautumissopimuksen, jonka mukaan suomalainen joukko
jätti aseensa ja palasi kotipaikoilleen. Sen johdosta on Gripenbergiä
syytetty taitamattomuudesta, vieläpä, tosin aiheetta, pelkuruudesta ja
kavalluksestakin. Hänellä ei ollut pääjohtajan kykyä, mutta hänen
tunnollisuuttaan ja urhoollisuuttaan ei voida epäillä. G. oleskeli sodan
loputtua osaksi Suomessa, osaksi Tukholmassa ja kuoli siellä 1813.
Grönhagen, Juhana Aadolf, synt. Taivassalossa Varsinais-Suomessa 1753,
oli Porin rykmentin majuri ja kuoli Mouhijärvellä Satakunnassa 1826.
Gyllenbögel, Antti, synt. Lempäälässä 1770, johti kesällä 1808
kapteenina vapaaehtoista suomalaista pataljoonaa ja taisteli myöhemmin
Döbelnin alaisena Juuttaalla. Hän eli everstiluutnanttina Porin
seuduilla, kuoli 1852.
Hatelmaa, Hattelma eli Hattelmala, harju Hämeenlinnan eteläpuolella;
kulkee pitkin Vanajan vesijakson lounaisrantaa.
Heidemann, sodassa oli kaksi veljestä; Yrjö Gillis H., syntyi Iitissä
1787, oli Uudenmaan jääkäripataljoonan aliluutnantti, kohosi Ruotsissa
everstiksi ja rykmentinpäälliköksi, kuoli 1856; ja Kaarle Reinhold H.,
s. Iitissä 1790 (tai 1786), oli 1808-9 Hämeen rykmentin vänrikki, yleni
Ruotsissa everstiluutnantiksi, kuoli 1877. Molemmat kunnostautuivat
Siikajoella.
Heinäkuun viides päivä; sinä päivänä 1809 oli tappelu Hörneforsin
tehtaan luona Pohjois-Ruotsissa, Uumajan kaupungista joku peninkulma
etelään päin, jossa Duncker kaatui.
Hertzen, Ernst Kustaa von, synt. Lapinjärvellä Uudellamaalla 1765. Oli
mukana vv:n 1788-90 sodassa palvellen jo silloin Uudenmaan
jääkäripataljoonassa. Majurina tässä joukossa hän haavoittui 1807
Pommerin sodassa. Voitti mainetta Siikajoen tappelussa johtaessaan sitä
hyökkäystä, joka mursi Venäläisten keskustan ja ratkaisi tappelun. Erosi
sodan päätyttyä everstinä armeijasta ja kuoli Ruotsin-Pyhtäällä
Itä-Uudellamaalla 1834.
Hurtti, sotilasnimi; ruotsalainen sana "hurtig", rivakka, reipas.
Hämeenlinnaan kokoontui sodan syttyessä 1808 Suomen pääarmeija
vastustaakseen venäläisten hyökkäämistä maahan. Sieltä se peräytyi
kuitenkin aina Pohjanmaalle, Siikajoelle asti.
"Hämeen poikia"; H. H. Gripenberg komensi koko kolmatta prikaatia, jonka
päävoiman muodostivat Hämeen läänin jalkaväkirykmentti sekä Hämeen
jääkäripataljoona.
Imatra, tuo kuuluisa mahtava koski, jonka Vuoksi muodostaa muutamia
kilometrejä juostuaan Saimaan järvestä ulos.
Joensuun kaupunki sama kuin Uus-Kaarlepyy.
Joutsijärvi, Hartolan ja Sysmän rajaseuduilla Itä-Hämeessä.
Juutas on kestikievaritalo kolme kilometriä etelään päin Uus-Kaarlepyyn
kaupungista, pari kilometriä meren rannalta. Taistelu tapahtui 13. p.
syysk.; 14. päivänä oli Oravaisten tappelu. Venäläiset olivat
lähettäneet Kosatshkovskin joukon saartamaan Suomalaisten päävoimaa,
joka vielä oli Oravaisten etupuolella, ja Kosatshkovski olikin jo
sulkemaisillaan Adlercreutzilta kaikki tiet pohjoiseen päin, kun Döbeln
Juuttaan voiton kautta kokonaan esti saartamistuuman ja aukaisi
Adlercreutzin armeijalle esteettömän kulun pohjoiseen. Muuten olisi
koko suomalainen sotajoukko kohta Oravaisten onnettoman tappelun
jälkeen joutunut venäläisten vangiksi.
Kaarle XII (Kahdestoista), "Ruotsin Leijona", Ruotsin ja Suomen
kuningas, kävi Venäjää vastaan sitä pitkällistä sotaa, joka on tunnettu
"ison vihan" nimellä. Ollen mainio erinomaisesta urhollisuudestaan on
hän, suuremmassa määrässä kuin kukaan muu ruotsalainen kuningas tai
sotapäällikkö, ollut Ruotsin kansan ihailtu mielisankari.
Kainuu (ruots. Kalix), pitäjä Länsipohjassa 6 peninkulmaa Torniosta
länteen päin. Siinä tekivät sotapäälliköt 25 p. maalisk. 1809 sovinnon,
jonka johdosta suomalaisten soturien täytyi lähteä kotipaikoillensa ja
luvata, ett'eivät tekisi sotapalvelusta Venäjää vastaan. Tämä suostumus
herätti katkeraa mielipahaa ja epätoivoa sotureissa, joiden mielet,
huolimatta heidän kärsimyksistään, olivat innokkaat ja murtumattomat; he
arvelivat, että he sitten "alttiiks pantihin". Vrt. Gripenberg.
Kamensky, Nikolai Mihailovitsh, synt. 1778, oli varsin taitava
venäläisten päällikkö. Toimittuaan keväällä 1808 Etelä-Suomessa hän sai
heinäkuussa venäläisten pääjoukon päällikkyyden, joka pääjoukko taisteli
Adlercreutzia vastaan. Hän oli silloin kenraaliluutnantti. Hän rupesi
käymään sotaa niin tarmokkaasti ja kokoamaan niin suuria sotajoukkoja,
että suomalaiset eivät voineet ajan pitkään pitää puoliaan. K. johti
venäläisiä Ruonassa, Salmella, Oravaisissa ja 1809 Länsipohjassa.--
Sittemmin v. 1810 hän sai voittoja turkissa, mutta kuoli jo 1811.
Karstula, silloin kappelikirkko Saarijärven alla luoteisessa Hämeessä,
jonka lähellä Fieandt (ks. häntä) 21 p. elok. 1808 voitettiin ankarassa
tappelussa.
Kauhajoki, seurakunta Vaasan läänin etelärajalla; kirkon tienoossa sai
Döbeln 10 p. elok. 1808 kauniin voiton Venäläisten yli.
Kauppilan talo Iisalmen pitäjässä on aivan Virran sillan vieressä, sen
länsipäässä. Virran tappelussa Venäläiset, tungettuaan sillan yli,
valloittivat rynnäköllä tämän talon, mutta ajettiin sitten taas siitä
pois.
Kihlström, Antti Yrjö, synt. 1762, oli luutnantti Hämeen rykmentissä.
Siikajoen tappelussa hän sai Hertzenin kanssa tehdä päähyökkäyksen
vihollisten keskustaa vastaan; tässä hän kaatui, kuoliaaksi ammuttuna.
Klercker, Kaarle Natanael af, alkuansa Klerck, synt. Etelä-Ruotsissa
1734, oli siis iäkäs soturivanhus ja olikin jo 1757-62 taistellut
Pommerissa. Vv. 1788-90 hän osoitti taitoa etenkin laivaston
varustamisessa sotaa varten ja sen korjaamisessa Ruotsinsalmen
ensimmäisen taistelun jälkeen. Sodan syttyessä 1808 hän oli
kenraaliluutnantti ja ylipäällikkö Suomessa. Hän oli jo ennen
sodanjulistusta ruvennut kokoamaan armeijaa rajalle ja aikoi
Hämeenlinnassa käydä ratkaisevaan taisteluun; vihollinen oli tosin
hiukan lukuisampi, mutta suomalaiset olivat täynnä palavaa
taisteluintoa. Silloin tuli paikalle Klingspor, jonka kuningas oli
määrännyt ylipäälliköksi; ohjeisiinsa vedoten hän käski armeijan
peräytymään huolimatta siitä, että Klercker lausui panevansa harmaan
päänsä pantiksi, että urhea vastustus tällä hetkellä pelastaisi isänmaan
ja päättyisi onnellisesti. Sitten Klercker taas tuli ylipäälliköksi v:n
1808 lopussa saamatta enää mitään mainittavaa toimeen. Hänet aateloitiin
1780 ja korotettiin 1809 vapaaherraksi. Kuoli Tukholmassa 1817.
Klingspor, Vilho Mauri, "sotamarski", oli synt. 1744. Vv. 1788-90 hän
oli hoitanut armeijan varastohuoneita ja näkyy siinä virassa toimineen
onnellisesti sekä taidokkaasti (muutaman kumminkin väittävät hänen siinä
varastaneen kruunulta melkoisia summia). Nimitettynä v. 1808 suomalaisen
sotajoukon ylipäälliköksi, on hän saanut surkean maineen tässä
osoittamastaan kykenemättömyydestä. Sotilaat pitivät häntä äärettömänä
pelkurina, ja todella hän pysyikin aina pitkän matkan päässä
tappelukentistä. Koska kuningas oli käskenyt hänen koettaa, etenkin
talven kestäessä, säilyttää suomalainen armeija eheänä, pelkäsi hän myös
kuninkaan oikullisuutta, eikä sentähden tohtinut ruveta tappeluun, vaan
sotajoukko peräytyi hänen käskystään varsinaisesti vastustukseen
ryhtymättä tuon äärettömän pitkän matkan Hämeenlinnasta aina Siikajoelle
asti, enemmän kuin kuusikymmentä peninkulmaa. Ne voitot, joita sitten
Adlercreutzin y.m. melkein vastoin ylipäällikön tahtoa voittivat, jäivät
myös suureksi osaksi juuri hänen taitamattomuutensa ja ylenmääräisen
varovaisuutensa takia käyttämättä kyllin pontevasti. Lohtajan aselevon
jälkeen hänet erotettiin päällikkyydestä. Klingspor oli yksisilmäinen;
toinen silmä oli mennyt puhki tapaturmasta--ei maineen tanterella. Hän
oli ystävällinen seurustelussa, taitava hovimies ja yleensä hyvänsuopa
luonteeltaan, mutta taipuvainen herkkuilemisiin. Kuoli 1814.
Konow (lue: kuunov), Kaarle Juhana von, synt. Akaassa 1773. Otti jo
1788-90 osaa moniin taisteluihin. Porin rykmentin kapteenina hän 1808
kunnostautui varsinkin Lapualla. Rauhan tultua hän asui Suomessa ja
toimi täällä vielä pataljoonanpäällikkönä. Kuoli Helsingissä everstinä
1855. Oli kuulu karskista esiintymistavastaan.
Kosatshkovski, Kiril, venäläinen kenraalimajuri, päällikkö Juuttaalla.
Kothen (lue: kuuten), Kustaa Konstantin von, synt. 1771, oli Porin
rykmentin kapteeni ja kunnostautui Lapualla; jäi sodan jälkeen Suomeen
ja kohosi täällä majuriksi; hukkui 1815.
Kulnev, Jaakko Petrovitsh, oli synt. 1764. Taisteltuaan Venäjän sodissa
turkkilaisia, puolalaisia ja ranskalaisia vastaan hän saavutti mainetta
Suomen sodassa venäläisten etujoukon rohkeana päällikkönä. Hänen
johdossaan oli husaareja tai kasakoita. Hänen mainitaan harrastaneen
inhimillistä sodankäyntiä, suojelleen aseettomia ja vankeja sekä
rangaisseen ryöstämisiä. Talvella 1809 hän Ahvenanmaalta käsin hyökkäsi
jään yli Ruotsiin, mutta sai heti käskyn palata takaisin. Korotettiin
sodan aikana kenraalimajuriksi. Kaatui v:n 1812 sodassa.
Kustaa III hallitsi Suomea ja Ruotsia 1771-92 ja kävi 1788-90, ja kävi
Suomenmaassa ankaran, kolmivuotisen sodan Venäjää vastaan, jossa suurin
osa vv:n 1808-09 sodan sotureista ja johtajista sai sotilas-ammattiin
harjaantua; he tunsivat toistensa kuntoa aina "Kustaan sodast' asti".
Kustaa oli jäntevä ja nerokas hallitsija, ja sotaa "Venään rouvaa"
vastaan käytiin silloin pontevasti, jonka tähden sotilaat astuivat
taisteluun riemulla ja Hurtti ukko ihastuksella muistelee hänen
aikaansa. Anjalassa tehdystä salaliitosta upseerien joukossa ks. Anjala.
Kustaa kuningas sai surmansa salamurhaajan luodista, joka hänet ampui
eräässä hovijuhlassa v. 1792; hän oli synt. 1746.
Kustaa IV Aadolf, Ruotsin ja Suomen kuningas 1792-1809, oli itsepäinen,
oikullinen ja kummallinen herra. Hän oli Kustaa III:n poika, syntynyt
Tukholmassa 1778; yleensä oli hän kokonaan taitamaton johtamaan
valtakuntaa kovissa sotavaiheissa, jonka tähden suomalainen armeija ei
saanut kylliksi apua Ruotsista; aikaa voittaen hänen oikkunsa kävivät
yhä järjettömämmiksi. Hän luuli itsensä "Ruotsin Leijonan", Kaarle
Kahdennentoista, vertaiseksi, vaikk'ei kyennyt toimittamaan mitään
soturintekoja, uskoi varmasti että maailman viimeiset ajat olivat
käsissä ja että hänen vihollisensa olivat juuri ne pedot, joista
ilmestysraamatussa puhutaan, jonka tähden odotti "pääenkeliä" taivaasta
avuksensa tulevaksi. Hän ei ollenkaan ymmärtänyt niitä vaaroja ja
kärsimyksiä, jotka sota tuotti isänmaalle ja kansalle, vaan tahtoi
ruveta sotaan vaikkapa kaikkia maailman mahtavimpia valtakuntia vastaan.
Kun kuninkaan mielettömyys oli saattamaisillaan Ruotsin valtakunnan
perikatoon, ottivat muutamat upseerit, Adlercreutz etunenässä, hänet
vangiksi; hän pantiin pois kuninkaanvirasta ja Ruotsissa asetettiin uusi
hallitus. Sitten hän lähti Saksaan ynnä muille maille, ja kuoli 1837.
Kustaanmiekka (ruotsiksi Gustafssvärd), Viaporin päälinnoitus, jonka
alla on varsinainen laivakulkuväylä Helsinkiin. Aljettu rakentaa v.
1748, valmistunut Kustaa III:n aikana.
Ladau, Kaarle Reinhold, synt. 1762, oli Savon jalkaväkirykmentin
kapteeni, otti osaa jo edelliseen Venäjän sotaan, haavoittui
Karstulassa, erosi sotapalveluksesta 1810 everstiluutnanttina ja kuoli
Heinolan postimestarina 1823.
Lagerbring, Kaarle, synt. 1751, oli sota-asioiden valtiosihteeri,
sittemmin maamarsalkka, valtioneuvos ja kreivi, kuoli 1822.
Lange, Kaarle Henrik, synt. luultavasti 1767, oli Hämeen rykmentin
kapteeni ja Adlercreutzin adjutantti, muutti sodan jälkeen majurina
Suomeen ja kuoli 1835.
Lappehelta, Lappeella tarkoittaa Lappeenrannan kaupunkia, jonka
vieressä niin sanotun "pikku vihan" sodassa v. 1741 oli verinen
ja tärkeä tappelu, missä Venäläiset voittivat ja hajoittivat
ruotsalais-suomalaisen sotajoukon.
Lapuan kirkon luona Etelä-Pohjanmaalla voittivat Suomalaiset
Adlercreutzin johdolla kauniin voiton 14. p. heinäkuuta 1808. Edellisinä
päivinä oli oteltu Kauhavassa, pari peninkulmaa pohjoisempana; kun
sitten 14. p. Suomalaiset marssivat eteläänpäin, olivat Venäläiset heitä
vastustamassa maantien varrella Lapuan kirkon pohjoispuolella ja jonkun
peninkulman päässä; siitä kohdasta asti yhä ammuttiin ja taisteltiin,
Suomalaisten edetessä Lapuaa kohti. Kirkonkylään asti päästyään
iltapäivällä klo 4:n tienoissa he tässä tapasivat Venäläisten pääjoukon
ja kävivät tämän kimppuun ja tappeluun. Urhealla rynnäköllä valloitti
Döbeln Porilaisineen itse kirkonkylän, ja Venäläisten oli kiittäminen
Rajevskin taitoa ja tyynimielisyyttä siitä että pääsivät peräytymään
hyvässä järjestyksessä.
Lemun kylän luona Ala-Lemun niemellä, muutamien kilometrien päässä
Turusta kaakkoiseen (erotettava Lemun pitäjästä), astui 19 p. kesäk.
1808 maihin kenraalimajuri Vegesack ruotsalainen sotajoukon kanssa;
hänen tarkoituksensa oli valloittaa Venäläisiltä takaisin Turun
kaupunki, joka jo muutamia kuukausia oli ollut heidän hallussaan, ja
ruveta ahdistamaan venäläisten sotajoukkoja etelästä päin. Mutta illalla
tuli vastustamaan voimallinen vihollisjoukko, joka yhä sai vahvistusta
Turun kaupungista, ja Ruotsalaisten täytyi, taisteltuaan läpi koko yön,
väistyä ylivoiman alla, mennä uudestaan laivoihin ja lähteä pois.
Lintulahti, pari taloa Karstulassa, pari peninkulmaa luoteispohjaan päin
Vaasan ja Kokkolan teiden risteyksessä. Siellä Fieandt kärsi tappion 3
p. heinäk. 1808.
Lode, Kaarle Leonard, oli syntynyt Turussa 1752. Kolmivuotisessa sodassa
1788-90 hän ansaitsi majurin, 1808 everstin arvon. Alavudella hän sai
vaarallisen haavan. Tämä yleisesti kunnioitettu ja rakastettu soturi,
"lumitukka, tulirinta", jonka lapsellinen hurskaus varsinkin ihastutti
hänen tovereitansa, kuoli Kuopion tienoilla 1816.
Lützenin kaupungin lähellä Saksanmaalla oli v. 1632 se tappelu, jossa
Ruotsin ja Suomen mainio kuningas, uskonsankari Kustaa II Aadolf kaatui,
mutta hänen soturinsa saivat verisen voiton.
Länsipohja, Ruotsin pohjoisin rannikkomaakunta. Se luetaan ulottuvaksi
hiukan matkaa Suomenmaahankin, Kaakamajoen paikoille asti, joka on
pienoinen joki vähä länteenpäin Kemijoelta.
Malm, Kaarle Vilho, synt. Kerimäellä 1772, oli muassa taistelemassa ja
johtamassa melkein kaikkialla, missä vaan Sandelsin osasto toimitti
jonkun urostyön. Hänen soturi-uransa loistokohtana oli etenkin, kun hän
partioretkeilyllä toukokuussa 1808 valloitti parin sadan miehen voimalla
Kuopion kaupungin Venäläisiltä. Ollen sodan alussa kapteeni, korotettiin
hän muutamia päiviä ennen Virran tappelua everstiluutnantiksi. Kaksi
viikkoa viime mainitun ottelun jälkeen M. yöllisessä kahakassa saman
sillan vieressä haavoittui ja joutui Venäläisten vangiksi. Loppu-ikänsä
rauhan jälkeen hän asui Joroisissa, missä kuoli 1826. Malm oli koko
armeijan nerokkaimpia upseereja.
Matkamiehen näky, ks. Ramsay.
Mensa, latinalainen sana merkitsee "pöytää"; käytetään kieliopeissa
taivus-esimerkkinä, jonka kaikkia sijamuotoja oppilaille opetetaan
kohta, kun rupeavat latinan kielen oppimiseen.
Munter, sotilasnimi, merkitsee ilomielinen.
Möttönen eli Isomöttölä, kylä Karstulassa, toista peninkulmaa kirkosta
pohjoiseen päin.
Narvan luona Inkerinmaalla voittivat Ruotsalaiset ja Suomalaiset
kuningas Kaarle XII:n johdolla v. 1700 loistavan voiton monin kerroin
lukuisamman venäläisen sotajoukon yli.
Nordensvan, Sakari, synt. 1767, oli kapteeni, haavoittui Karstulassa
pahasti käsivarteen, palasi Suomeen takaisin majurin arvoisena ja kuoli
Hausjärvellä 1823.
Näsijärvi; Runeberg asui ylioppilaana, loppuvuodesta 1825,
kotiopettajana kapteeni Enehjelmin perheessä Ritoniemen talossa Ruoveden
kirkonkylässä, ihanassa paikassa Näsijärven seudulla. Siinä pitäjässä
hän tutustui useaan soturivanhukseen. Ks. Stool.
Oravaisten kirkko Etelä-Pohjanmaalla on meren rannalla melkein
puolivälissä Vaasan ja Uus-Kaarlepyyn välimatkalla. Sen eteläpuolella
tapahtui 14 p. syysk. 1808 viimeinen suuri, ratkaiseva tappelu koko
sodassa, jossa Suomalainen sotajoukko 14:n tunnin verisen ottelun
perästä joutui kokonaan tappiolle. Jo olivat Ruotsalaiset (joita oli
tässä paikassa muassa muutamia rykmenttejä kenraalimajuri Vegesackin
johdolla) ja Suomalaiset torjuneet muutamia vihollisten hyökkäyksiä;
vihdoin rupesivat he ajamaan ahdistajia takaa, ja tunkeusivat
voitollisesti eteenpäin pari virstaa. Mutta silloin sai Kamensky
vereksiä apujoukkoja, uusi taistelu syttyi; ruotsalais-suomalaiset
soturit olivat peräti väsyneet pitkällisistä ponnistuksistaan eivätkä
jaksaneet enää pysyä koossa; he peräytyivät, joutuivat epäjärjestykseen,
heidän rintamansa murrettiin ja hajoitettiin. Yön saapuva pimeys lopetti
verenvuodatuksen ja esti vihollisia pahemmin ahdistamasta.
Palmfelt, Aukusti Fredrik, synt. Mikkelissä 1767, johti everstinä
Siikajoella yhtä prikaatia. V. 1809, kun tuo epäedullinen Kainuun
sovinto tehtiin, oli hän Gripenbergin yliajutantti. Siinä tilassa hän
käyttäytyi suorastaan konnamaisesti; hän ei ainoastaan kehottanut kaikin
mokomin G:iä hätäiseen pakkosovintoon suostumaan, vaan petti
keskustelemisissa röyhkeästi G:iä. Sittemmin tuli Palmfelt Suomessa
senaattoriksi, kuoli 1814.
Partala, kylä Iisalmessa, noin virstan päässä Virran sillasta
pohjoiseen.
Perho, siihen aikaan kappeli Etelä-Pohjanmaalla, Karstulasta
luoteispohjaan päin viidettä peninkulmaa.
Piper, Kaarle Klaus, synt. 1770, oli v. 1808 everstin arvoinen, ja
kapteeniluutnantti henkivartiossa, nousi sitten yli-kamarijunkariksi
y.m.; kuoli 1850.
Porin urhot, Porilaisten marssi. Porilaisten päällikkönä oli Döbeln.
Todisteena heidän tunnustetusta sotamaineestaan kerrotaan esim., että
Lapuan päivänä Savon jääkärit olivat koko aamupäivän kulkeneet armeijan
etunenässä, yhä taistellen peräytyviä Venäläisiä vastaan, niin pyysivät
Porilaiset hekin vuorostaan saada käydä siihen sijaan; mutta Savolaiset
vastasivat: "Porilaisten urhoollisuus on tunnettu; mutta me tahdomme
osoittautua heidän vertaisikseen". Iltapäivällä saivat sitten
Porilaisetkin näyttää kuntoaan ja tehdä vaarallisen pääryntäyksen
kirkonkylässä seisovia Venäläisiä vastaan.
Rajevski, Nikolai Nikolajevitsh, kenraalimajuri, sittemmin ratsuväen
kenraali, synt. 1771, oli kesän alussa 1808, toukokuusta heinäkuuhun,
Venäläisten pääjoukon johtaja. Hän oli yksinkertainen, vakava ja
kunnioitusta herättävä soturi. Leipzigin tappelussa hän haavoitettiin.
Kuoli 1829. Kuoli 1829.
Ramsay (lue ramse) veljekset, kaksi nuorta etevää upseeria, jotka
kaatuivat Suomen sodassa melkein samaan aikaan, vaikka eri paikoissa.
Antero Vilho, synt. 1777, oli voittanut arvon muun muassa eräällä
kirjoituksella sotatieteessä ja oli jo majurina, kun hän 20 p. kesäk.
1808 Vegesackin yliajutanttina kaatui Lemulla; Kaarle Kustaa, synt.
1783, oli luutnantin arvoinen ja palveli sodassa toisen prikaatin
ajutanttina sekä sai kuolinhaavan Lapualla 14 p. heinäk.; Siikajoella he
olivat kumpikin läsnä ja kumpikin muassa ryntäyksessä tappelun lopussa.
Heidän äitinsä Sofia Loviisa R. asui sittemmin Espoon kartanossa
Uudellamaalla, jossa siis "Matkamiehen näky" tapahtuu.
Rantsila (Frantsila), silloin kappeli Siikajoen varrella, noin neljä
peninkulmaa yläpuolella Revonlahtea. Cronstedtin joukko piti siinä
leiriä juuri Siikajoen taistelun jälkeen. Muutamia päiviä jäljemmin
hyökkäsi Cronstedtin joukko Venäläisten päälle Revonlahdella ja sai
siellä voiton, jossa tilaisuudessa kaikki "Sotamarskissa" mainitut
upseerit itseään kunnostivat.
Reiher, Kaarle Juhana, synt. Savossa 1781, luutnantti tai vänrikki,
mainitaan miehuudestaan Karstulassa, sai Ruotsin sotapalveluksesta
eronsa majurina ja kuoli Sulkavan pitäjässä 1846.
Revonlahti, kappelikirkko Siikajoen varrella, lähes kaksi peninkulmaa
Siikajoen kirkolta. Sen luona löi everstin, kreivi Cronstedtin osasto
Venäläiset 27 p. huhtik. 1808.
Ristiinan pitäjä Mikkelin läänissä, Fieandtin ja Dunckerin
syntymäpaikka.
Ruonan silta, Ruonan kylän vieressä Kuortaneella. Siinä ahdisti Kamensky
1 p. syysk. 1808 kovasti Adlercreutzin johtamaa suomalaista sotajoukkoa,
joka urhoollisesti torjui kaikki Venäläisten hyökkäykset. Yöllä vetäytyi
Adlercreutz kuitenkin pois, peräytyen Salmelle.
Ruotsinsalmi, nykyisen Kotkan edustalla, on tunnettu kahdesta verisestä
meritaistelusta, 24 p. elok. 1789 ja 9-10 p. heinäk. 1790. Edellinen
päättyi Ruotsalaisten tappioksi, mutta jälkimäistä pidettiin
loistavimpana voittona, minkä ruotsalaiset aseet olivat saavuttaneet
Narvan tappion jälkeen. Siinä kunnosti itseään etenkin Kaarle Olavi
Cronstedt, joka sittemmin 1808 oli Viaporin päällikkönä.
Röikön torppa Alavudella, aivan lähellä tai keskellä sitä paikkaa, jossa
17. elok. taisteltiin, on Röikön talo, mitään Röikön torppaa ei tätä
nykyä näillä paikoin löytyne.
"Salmen sadat lahdelmat"; nuo avarat vedet, jotka ulottuvat
Lappeenrannasta Mikkeliin asti ja Savonlinnaan päin, sekä vielä
Savonlinnan ohitse aina Joroisiin saakka, ovat niin monilahtiset ja
monisaariset, ett'ei voi määrätäkään, missä varsinainen Saimaan järvi
loppuu ja toiset vähemmät järvet alkavat.
Salmi, kylä Kuortaneella, puolen peninkulman päässä Ruonasta länteen ja
luoteeseen päin. Siinä taisteltiin ankarasti 2 p. syysk. 1808. Illalla
vetäytyi suomalainen sotajoukko Klingsporin käskystä pois meren
rannikolle päin ennen taistelun päättymistä ja tärkeä tienristeys joutui
Venäläisille.
Sandels, Juhana Aukusti, synt. Tukholmassa 1764, oli eversti ja Savon
jääkärirykmentin päällikkö sekä johti 1808 sitä erityistä
armeijaosastoa, joka taisteli Itä-Suomessa, enimmäkseen Pohjois-Savossa.
Tämä osasto voitti ensin 2. p. toukok. Venäläiset Pulkkilassa,
Pohjanmaalla ja tunkeusi sitten Kuopioon asti, joka kaupunki
valloitettiin (ks. Malm), sekä kauas sen etelä- ja itäpuolellekin.
Sittenkin, kun Venäläiset heitä vastaan kokosivat monta kertaa
lukuisamman sotajoukon, piti S. koko kesän puoltansa Barclay de Tollya
ja Tutshkovia vastaan Kuopion tienoilla. Hän pakotettiin sitten
peräytymään sen epäedullisen suostumuksen kautta, minkä ylipäälliköt
olivat tehneet Lohtajalla. Voitti vielä tuon loistavan voiton Virran
luona, mutta koska pääarmeija kokonaan vetäytyi Suomenmaasta pois,
täytyi hänenkin siihen yhtyä ja siirtyä Ruotsiin. Sodan päätyttyä hän
nousi Ruotsin ja Norjan korkeimpiin valtiovirkoihin ja kuoli 1831. Hän
oli urhea ja taitava sotapäällikkö, osasi suuressa määrässä voittaa
sotilaitten rakkautta ja innostuttaa heidän mieltään taistelussa.
Taistelun välissä hän kernaasti piti hauskaa elämää, rakasti vilkasta
seurustelua, juhlailemista ja herkkuatrioita.--Tarkoittaako Sandelsin
ajutantti, "nuori luutnantti", ketään määrättyä henkilöä, ei voi varmaan
sanoa. Brusin (ks. häntä) teki siihen aikaan ajutantin palvelusta, mutta
hänen luonteensa ei kuvaan soveltune.
Savon miehet; Savon rykmenteistä seurasi osa Cronstedtin johdolla
pääarmeijaa, toinen osa kuului Sandelsin osastoon ja taisteli Savossa.
Vrt. Porilaiset.
Savon varajoukko, ks. Varajoukko.
Schantz; Porin rykmentissä palveli kaksi veljestä. Kapteeni Kaarle
Konstantin von S., synt. 1773, sai Lapuan taistelun päivänä, 14 p.
heinäk. 1808, kultaisen urheusmitalin, haavoitettiin kahakassa
Lapvärtissä, sai virkaeronsa everstiluutnanttina, eli sitten Suomessa
kruununmakasiinin hoitajana ja kuoli Turussa 1851. Luutnantti Juhana
Eberhard v. S., synt. 1774, kunnosti itseänsä Lapualla, mutta joutui
Venäläisten vangiksi eikä liene ollut muassa Juuttaalla, vaikka Runeberg
häntä tarkoittaneekin runossa "Döbeln Juuttaalla". Palattuaan Ruotsista
sodan jälkeen Suomeen S. meni sotapalvelukseen ja kohosi täällä
everstiluutnantiksi, kuoli Porissa 1837.
Schwerin, Vilhelm Juhana Ludvig von, kreivi, oli synt. jouluk. 1792.
Sodan syttyessä hän oli kadetti Karlbergin opistossa. Sinne tuli silloin
käsky, että ne kadetit, joiden arveltiin voivan palvella sodassa,
päästettäisiin kesällä 1808 opistosta; näiden joukossa oli Schwerin. Hän
tuli elok. 1808 Suomeen kenraalimajuri Vegesackin osaston kanssa. Hänen
lyhyt soturi-uransa on kerrottu runoelmassa. Ensimmäinen taistelunsa oli
Lapvärtin tienoilla, missä Drufva vähäisellä joukolla vastusti vahvempaa
venäläistä osastoa. Toinen soturikokeensa oli Oravaisissa 14 p. syysk.
Siellä hän sai kaksi haavaa ja kuoli niistä sekä sotataudista 27 p.
syysk. 1808. Runo perustuu säilyneeseen Schwerinin kirjeeseen.
Siikajoen kirkko on meren rannalla, muutamien peninkulmien päässä
Oulusta lounaaseen päin. Taistelu täällä 18 p. huhtik. 1808 oli
ensimmäinen alku Suomalaisten voittoretkeen, mikä sitten kesti kesäajan
1808. Taistelun kulku, joka kuvataan "Adlercreutz'issa", oli seuraava:
Suomalaisilla oli yhä Klingsporin käsky peräytyä, jota Adlercreutz oli
toimeenpanemassa. Jo joen eteläpuolella rupesivat Venäläiset Suomalaisia
ahdistamaan ja kova ampuminen syntyi. Kulnev, joka Venäläisten etujoukon
päällikkönä oli Venäläisten ylin johtajansa paikalla, lähetti joukkoja
kiertämään Suomalaisia ja ahdistamaan heidän siipiänsä sivulta. Siten
Venäläisten keskusta heikontui, ja silloin Adlercreutz lähetti
joukkojansa keskustaa vastaan ankaraan hyökkäykseen, joka täydellisesti
onnistui; Venäläisten täytyi nopeasti peräytyä ja heitä ajettiin takaa
puolen peninkulman matka.
Stolt; kerrotaan v:n 1808 sodassa usein todella tapahtuneen, että
tuntemattomat miehet asettuivat sotilaitten riviin ja ottivat osaa
tappeluihin.
Stool, vänrikki. Asuessaan Näsijärven seuduilla, Ruovedellä (ks.
Näsijärvi) tutustui Runeberg useihin vanhoihin sotureihin, joilta kuuli
juttuja sodasta. Samassa talossa asui entinen aliupseeri Adolf Fredrik
Pelander, "vänrikki arvoltaan, vaikk' onni näytti menneen". Hänen
tavallisena toimenansa oli kutoa nuottaa y.m. semm., ja yleensä kuvaus
vänrikki Stoolin ulkoasusta ja R:n ilveilemisistä ukon kanssa kuvannee
häntä. Samaan aikaan asui näillä seuduin monta muutakin soturia. Itse
kapt. Enehjelm, jonka perheessä R. oli opettajana, oli luutnanttina
ottanut osaa sotaan ja R. kuuli paljon häneltä sen tapahtumista. Kurun
kappelissa, Hainarin talossa löytyi eräs entinen lipunkantaja Kaarle
Kustaa Polviander, jonka kanssa R. seurusteli metsästysretkillään ja
joka osasi runsaasti sotajutelmia kertoella. Vielä muutamat luulevat
tietävänsä että miehekäs luutnantti Kaarle Palmroth, joka myös asui
Ruovedellä, kertomuksillaan sodasta suuresti sytytti R:n innostusta.
Itse R. lausuu kirjeessä Montgomerylle: "Mitä lähteihini tulee olen
seurannut arv. veljeäni (Montgomeryn historiaa sodasta) sekä
suusanallisia kertomuksia. Vänr. Stool on johonkin määrin
historiallinen, kumminkin on hän kertonut minulle paljon toistenkin suun
kautta. Myöskin tuo runossani mainittu kirjanen on ymmärrettävä
yleisemmässä merkityksessä. Kun nuorena ylioppilaana olin kotiopettajana
yhden luona noista sodan urhoista ["bussar"], olin tilaisuudessa lukea
moniaita lyhyempiä kertomuksia sotatapahtumista."
"Suursaaren aikuinen"; Suursaaren lähellä, keskellä Suomenlahtea, oli
heinäk. 1788 ratkaisematta jäänyt meritappelu Ruotsin ja Venäjän
laivastojen välillä. Siis "Suursaaren aikuinen" on sama kuin "soturi
1788 v:n sodassa".
"Svean maa", "Svean kansa", Ruotsin maa ja kansa. "Svean linna" on
Viapori, nykyään Suomenlinna, ruotsiksi "Sveaborg" se on "Ruotsin
linna".
Tigerstedt, Eerik Aleksanteri, synt. Pieksämäellä 1781, mainittu
"Sotamarskissa", oli luutnantti Savon jalkaväessä, kaatui luodista
Revonlahdella 27 p. huhtik. 1808.
Tigerstedt, Gregori Fredrik, synt. 1784 Joroisissa, vänrikki Savon
jalkaväessä, oli edellisen serkku; hän pahasti haavoittui Revonlahdella
kahdesta painetinpistoksesta, niin että parani vasta sodan loputtua.
Siirtyi takaisin Suomeen ja oli täällä taas sotapalveluksessa, josta
erottuaan eli everstiluutnanttina Helsingissä; kuoli täällä 1863.
"Toll marski", synt. 1743, toimitti osaansa v:n 1772 vallankumouksessa,
kun Kustaa III lavensi kuninkaallista valtaa Ruotsissa; korotettiin
sittemmin vapaaherraksi ja kreiviksi, oli 1801-09 Skånen
kenraalikuvernööri ja hoiti samaan aikaan korkeita sotapäällikön toimia.
Oli yleensä tiedokas ja etevä virka- ja valtiomies; kuoli 1817.
Tornio; joulukuun keskipaikoilla 1808 sijoittui suomalainen armeija
sitten kun Olkijoen aselepo oli Venäläisten kanssa tehty, talvimajoihin
Tornion kaupunkiin ynnä läheisiin pitäjiin. Siinä se viipyi siksi,
kunnes aselepo loppui maaliskuun loppupuoliskolla. Talvi oli ankaran
kylmä, majat riittämättömät, ravitsevia ruoka-aineitakaan ei ollut
kylliksi. Niin urhoolliset soturit saivat täällä nähdä kovia
kärsimyksiä, ja heidän joukossaan syntyi sotatauteja, jotka tappoivat
väkeä suurin joukoin.
Turun urhot, "Turun läänin jalkaväkirykmentti", jota tässä tarkoitetaan,
ei käsittänyt Porilaisia eikä siis koko lääniä, vaan ainoastaan sen
Turunpuolisen osan. Tämä rykmentti kuului Siikajoella, ynnä Uudenmaan
rykmentin kanssa, siihen prikaatiin, jonka päällikkö Palmfelt oli.
Tutshkov, Nikolai Aleksejevitsh, synt. 1761, venäläinen
kenraaliluutnantti; johti keväällä 1808 jonkun aikaa, huhti- ja
toukokuussa, Klingsporia vastaan taistelevaa venäläistä joukkoa.
Sittemmin hän, heinäkuusta asti, sai päällikkyyden Sandelsia vastaan.
Kuoli 1812.
Törne, Juhana Reinhold von, synt. Kirkkonummella Uudellamaalla 1752,
Savon rykmentin majuri, ylennetty sodan kestäessä everstiluutnantiksi,
kuoli Porvoossa 1810. Hänen kankean arvokkainen käytöksensä nosti
valloilleen toverien pilan, joka sitten säilytti ja yhä paranteli
naurettavia juttuja hänestä. Takin läpiampuminen jutellaan tapahtuneen
Oravaisissa.
Utin kankaalla Valkealan pitäjässä (jossa nyt on rautatieasema), saivat
Ruotsalaiset Kustaa III:n johdolla 1789 voiton Venäläisistä. Valkeala
kuuluu "vanhaan Suomeen", joka siihen aikaan oli Venäjän alusmaata.
Uumaja (Umeå), kaupunki Ruotsin rannikolla melkein vastapäätä Vaasaa.
Sen läheisyydessä tapahtui kahakoita maaliskuussa ja elokuussa 1809;
krenatööri-vanhuksen käsivarsi oli siinä ammuttu pois.
Vaasan pojat; Vaasan uusi rykmentti (erotettava Pohjanmaan rykmentistä)
järjestettiin vasta talvella 1807-8; reipas, miehuullinen henki elähytti
tätä nuorta väkeä, kun se maaliskuussa 1808 oli kokoontunut Pietarsaaren
kaupunkiin ja siellä harjoitettiin sotapalvelukseen.
Wadenstjerna; molemmat tässä mainitut Wadenstjernat eivät olleet itse
teossa veljeksiä, vaan soturitovereita sekä tavallansa otto-isä ja
ottopoika, vanhempi heistä, Kaarle Vilho W., syntyi 1751, oli kunnolla
taistellut 1788-90 ja kohonnut everstiluutnantiksi; hän oli läsnä
Viaporissa ja istui siellä sotaneuvoston jäsenenä, kun hyväksyttiin tuo
onneton suostumus, jonka johdosta Viapori joutui Venäläisille. Hän asui
sodan jälkeen yksityisenä miehenä Suomessa ja kuoli Laukaalla 1819.
Kaarle Vilho W. oli ruotsalaisen Wadenstjerna-aatelissuvun
viimeinen miesjäsen; mutta 1802 aateloitiin ja kirjoittiin
Wadenstjerna-aatelissuvun jäseneksi, Kaarle Vilho W:n lailliseksi
"ottopojaksi", hänen sotatoverinsa ja lankonsa Otto Juhana Colliander,
joka on toinen "veljeksistä", "Juhana Wadenstjerna vanhus". Tämä Juhana
Colliander-Wadenstjerna oli synt. 1764 ja taisteli myöskin
Kustaa-kuninkaan sodassa; sitten hän oli ottanut eron sotapalveluksesta
majurina ja eli Kalhon kartanossa Hartolan pitäjässä likellä
Joutsijärveä, mutta kuoli jo huhtik. 1809, siis sodan vielä kestäessä,
noin vuosi Viaporin heittäymyksen jälkeen. Kerrotaan, että iloisessa
seurassa tähän aikaan J. Colliander-Wadenstjerna oli ankarasti moittinut
K. V. Wadenstjernaa Viaporin antaumuksen johdosta, niin että he
joutuivat kiivaaseen sanakiistaan; tämä tapaus on antanut runoilijalle
aiheen runoelmaan.
Varajoukot olivat rykmenttien melkein paraat soturit; nuorta väkeä,
mutta olivat kumminkin monta vuotta harjoitetut.
Vegesack (lue: feisak), Eberhard Ernst Gotthard von, synt. Saksassa
1763. Hän taisteli urheasti, jopa uhkarohkeasti Suomessa 1788-90,
Saksassa 1806-7 ja Norjassa 1808. Sittemmin kenraalimajuri Vegesack
viimemainittuna vuonna oli niiden joukkojen päällikkönä, jotka Ruotsista
lähetettiin laivoilla Suomeen. Kesäkuussa koetti hän turhaan nousta
maalle Lemulla (ks. Lemu). Elokuussa toi hän laivoilla Kristiinan
kaupunkiin ruotsalaisen sotajoukon, joka sitten oli läsnä esim.
Oravaisissa. Sodassa hän sitten oli vielä Saksassa 1813, Norjassa 1814.
Kuoli 1818. V. oli tulinen ja pelkäämätön päällikkö, joka ei säästänyt
sotilaitaan, vaan uhkasi rangaistusta ja kuolemaa sille, ken väistyi.
Mutta hän ei myöskään säästänyt itseään; oli sen ohessa niin vapaa
itsekkyydestä, että kuoli kovassa köyhyydessä.
"Venään rouva ylpeä"; Kustaa III:n hallitessa Ruotsissa hallitsi
Venäjällä keisaritar Katariina, joka oli jäntevä ja toimelias hallitsia.
Viapori, linnoitus meren saarissa Helsingin ulkopuolella, Augustin
Ehrensvärdin rakennuttama. Surkein kohta 1808 vuoden sotatapauksissa on
tämän erinomaisen vahvan linnan heittäymys; se ei tehnyt Venäläisille
ollenkaan mitään kunnollista vastustusta, vaan päällikkö, amiraali K. O.
Cronstedt, antautui ja koko linna jätettiin toukokuussa Venäläisten
haltuun.
Wibelius, Olavi, synt. 1752 Ruotsissa, mutta oli jo palvellut 27 vuotta
lakimiestoimissa Suomessa, kun hän 1803 tuli Kuopion maaherraksi. Siinä
virassa hän oli keväällä 1808, kun Venäläiset jo olivat valloittaneet
maan, ja puolusti väsymättömällä huolella, pelkäämättä, asukkaiden
oikeuksia sekä koetti lieventää sodan tuottamia rasituksia. Venäläisten
ylipäällikköä kreivi Buxhövdeniä W. ei liene henkilökohtaisesti
kohdannut, mutta esitti kirjallisesti miehekkään vakaumuksensa
venäläisten suunnittelemien kostotoimien laittomuudesta, joita ei sitten
pantukaan täytäntöön. Kun Sandelsin sotajoukko valloitettuaan takaisin
nämä seudut syksyllä uudestaan peräytyi niiltä pois, seurasi Wibelius
Sandelsia. Hän oli sen jälkeen muutamia vuosia Ruotsissa, Vermlannissa,
maaherrana. Erosi siitä virasta 1813, eli sitten yksityisenä miehenä ja
kuoli 1823.
Virran eli Koljonvirran tappelu oli merkillisimpiä ja loistavimpia
voittoja sodassa; siinä taisteli 1,400 Suomalaista 6-8,000 Venäläistä
vastaan. Virran silta on noin virstan päässä Iisalmen kirkosta luoteesen
ja kulkee yli Koljonvirran; tämä on salmi eli aivan lyhyt joki, joka
yhdistää kaksi järveä. Aamupäivällä 27. p. lokak. lähetti Sandels
ajutantti Brusinin Tutshkovin luo viemään muutamia yksityisiä kirjeitä;
mutta varsinainen tarkoitusperä oi siinä, että samalla Brusin sai
tehtäväkseen peräyttää palatessaan muutamia etuvartioita sekä hajoittaa
Virran sillan. Mutta venäläinen upseeri, joka otti vastaan kirjeet,
kieltäytyi rupeamasta mihinkään pitempiin puheisin ja sanoi välirauhan
jo olevan lopussa, väittämällä että Venäläisten kellot muka olivat
tunnin määrää Ruotsalaisten kellojen edellä. Brusinin täytyi joutuisasti
palata, venäläinen ratsuväki kantapäillään, niin ett'ei ehditty
täydellisesti siltaa hajoittaa. Venäläiset tunkeusivat, huolimatta
luotituiskusta, sillan yli ja valloittivat rynnäköllä Kauppilan talon,
ajaen siitä pois Suomalaisten etujoukon; talon suojassa Venäläiset
sitten taas kokoontuivat ja ryntäsivät suoraan vastoin Suomalaisten
pattereja, jotka olivat ylempänä. Heitä ei voitu pidättää, ennenkuin
tehtiin heitä vastaan kiivas painettihyökkäys.--600 miestä, etunenässä
tuo "urhea, hyvin tunnettu kolmonen: Fahlander, Malm ja Duncker". Ja
tämä onnistui niin, että Venäläiset täydellisesti viskattiin takaisin ja
sorrettiin aina jokeen asti.
"Virtain järvet"; Virtain kappeli kuuluu Ruoveden alle ja on Ruoveden
kirkosta luoteesen päin; se on järvirikasta ja kaunista samoin kuin
Ruoveden kirkonkylän seudut. "Virtain järvet" merkitsee tässä melkein
samaa kuin "Näsijärven rannat", s.o. niitä seutuja, joissa Runeberg ja
vänrikki Stool toisensa tapasivat.
Vlastov, Jegor Ivanovitsh, synt. 1770, eversti, Venäläisten päällikkö
Karstulassa; kuoli 1837.
Volga, iso joki Venäjällä.
Vuoksi, tuo Saimaasta Laatokkaan juokseva virta, on vesirikkain ja
mahtavin joki Suomenmaassa.
Vänrikki; tätä arvonimeä on käytetty eri aikoina vähän eroavalla
tavalla, mutta yleensä kahdessa eri merkityksessä: alin yliupseerin
arvo, joka on nuorimmilla oppineilla upseereilla; arvonimi, joka
annetaan kokeneille, ansiokkaille aliupseereille tai vääpeleille
("ala-vänrikki"). Entisaikoina kuitenkin erotus aliupseerein ja
yliupseerein välillä oli paljon vähemmin jyrkkä kuin nykyänsä; tapahtui
paljon useammin että aliupseerit kohosivat yliupseereiksi.
Zidén, Jaakko Henrik, synt. 1785, otti sotaan osaa vänrikkinä tai
luutnanttina Vaasan rykmentissä. Hän oli pojasta pitäen osoittanut
vallattomuutta ja uhkarohkeaa mieltä; sitä jälkimmäistä hän myöskin
sodassa aina osoitti. Palveluksessaan hän kuuluu olleen hiukan
huolimaton, mutta sotamiehet häntä kiittivät hyvästä kohtelusta. Kaatui
Virralla useista haavoista.