Hämeenlinnassa,
Arvi A. Karisto,
1918.
Honoré de Balzac.
Honoré de Balzac (1799-1850) syntyi toukok. 20 p:nâ Toursissa.
Suvun nimi oli alkuaan Balsa tai Baissa, mutta Honorén isä oli sitä
hieman kaunistellut ja Honoré itse liitti siihen v. 1830:n jälkeen
de-partikkelin. Balsat olivat olleet jonkinlaisia päivätyöläisiä tai
pikkuviljelijöitä, mutta vallankumouksen myrskyissä oli Honorén isä
osannut kohota johonkin tärkeään asemaan armeijan sanitääri- ja
vartiovirastoissa. Äiti oli kaunotar, pesijätär, sitä paitsi lahjakas
ja miestään paljon nuorempi. Honorélla oli kaksi siskoa, joista
vanhempi, Laure, oli hänen hyvä uskottunsa ja myöhemmin hänen
elämäkertansa kirjoittaja, sekä yksi veli, Henri, josta tiedetään vähän
ja sekin vähemmän mairittelevata.
Isä toivoi pojastaan lakimiestä, mutta taipumukset veivät häntä
toisaalle. Hänestä tuli kirjailija, vieläpä laatuaan aivan
ensiluokkainen, hänestä tuli hänen oman aikansa Ranskan paras
kirjallinen kuvastin.
Balzac aloitti kirjallisen toimintansa salanimellä. Hän julkaisi
muutamia romaaneja, mutta niillä ei ollut menestystä. Nyt koetti
hän onneaan kustantajana, mutta velkaantui siten ainoastaan
pahanpäiväisesti. Tällöin saavutti hän kuitenkin runsaasti kokemusta ja
ihmistuntemusta ja sai sammumattoman keinottelemishalun, mikä painoi
lähtemättömän jäljen hänen myöhempään elämäänsä ja kirjalliseen
toimintaansa. Pysyäkseen taloudellisessa tasapainossa hän kirjoitteli
vuorokaudet umpeen, usein kuusikintoista tuntia yhteen menoon. Ja hänen
kirjallisesta työpajastaan läksikin sitten teos toisensa jälkeen,
kaikkiaan parisataa, mitkä hän järjesti yhdeksi suureksi kokoelmaksi,
"inhimilliseksi komediaksi" (La comédie humaine). Sitäpaitsi julkaisi
hän "Sata hullunkurista kertomusta" (Les cent contes drolatiques),
vieläpä joukon näytelmiäkin.
Balzac ei ottanut suuresti osaa seuraelämään, hän eli vain työssään ja
omassa mielikuvamaailmassaan. Ja hän olikin oikea mielikuvituksen
jättiläinen. Hänen terävä silmänsä tunki inhimillisen elämän kaikille
aloille, sen salaisimpiinkin sopukoihin, näki kaikki sen pyyteet, sen
kiehumisen ja kuohumisen. Ja tämän kaiken hän esitti räikeässä
alastomuudessaan. Hän viihtyi kernaammin ihmisluonteen kehnompien
puolien, kuten rahanhimon, ahneuden ja eläimellisten vaistojen
kuvaamisessa ja vaikutti siten kokonaan uuden, n.s. naturalistisen
taidekoulun syntymiseen, niin romanttisen runsas ja rikas kuin hän itse
olikin ollut mielikuvitukseltaan ja esittämistavaltaan.
_Eversti Chabert_, joka nyt tarjotaan suomalaiselle yleisölle, edustaa
hyvin, suppeudestaan huolimatta, Balzacin suunnatonta tuotantoa. Siinä
saadaan tutustua tekijän tyyliin, sen moniin ansioihin, mutta myöskin
sen vikoihin, hänen haluunsa esittää ihmisiä, joilla on jokin kiihko,
tai joku päähänpisto, mikä ratkaisevasti vaikuttaa heidän kohtaloonsa.
Saammepa siinä tutustua jossain määrin hänen paatokseensakin.