KRISTINA ja GREN (tulevat perältä useiden linnan puolustajaan kanssa).
KRISTINA. Herra Erik ja pormestari! Linnassa on tapahtunut onnettomuus.
ERIK VAASA. Pormestari tuo tiedon pahemmasta onnettomuudesta.
KRISTINA. Pyhä neitsyt! Kertokaa!
PORMESTARI. Vesterås on tanskalaisten vallassa. He ovat sen rynnäköllä
valloittaneet.
KRISTINA. Siis uusi murhesanoma. Luulin jo niiden loppuneen. Me
kadotamme kaikki.
GREN. Uskallustamme emme, jalo sukulaiseni.
KRISTINA. Pyhän Erikin avulla olemme sen säilyttäneet. Mutta kuinka
kauan sitä voidaan kaupungin asukkaissa ylläpitää? (Porvareita saapuu
oikealta.) He ovat saaneet surullisen viestin. (Porvareille.) Mitä
tahdotte, kunnon porvarit?
1:NEN PORVARI. Anomme, että armollinen rouva soisi perheillemme
linnassa suojaa, kunnes löydämme heille kodin.
KRISTINA. Löydätte kodin? Eikö teillä ole kotia?
2:NEN PORVARI. Oli, mutta ei ole nyt.
KRISTINA. Kuinka niin?
1:NEN PORVARI. Olemme repineet ne maahan.
KRISTINA. Repineet kotinne! Miksi?
1:NEN PORVARI. Että muut kodit säilyisivät.
3:S PORVARI. Meidän talomme, armollinen rouva, olivat Harmaaveljesten
saarella. Ne yrittivät syttyä vihollisen tykkitulesta. Ja niistä olisi
voinut tulipalo koko kaupunkiin levitä.
KRISTINA. Siksi uhrasitte ne?
2:NEN PORVARI. Niin kai jokainen tekisi.
KRISTINA. Jokainen, jolla on niin jalo mieli kuin teillä, ystävät. Tämä
linna olkoon perheittenne ja teidän kotinne, niin kauan kuin haluatte ja
niin kauan kuin minä saan täällä määrätä. Mutta sen ajan pituutta ei
voi tietää.
GREN. Meitä ei kenkään täältä pois aja.
KRISTINA. Teillä on luottamusta, Maunu herra. Niin on ollut
minullakin. Kun jalon ja uskollisen puolisoni kuoltua näin Ruotsin
miesten horjuvan, epäröivän ja joukottain rientävän uskottoman ja
julman kuninkaan puolelle, huomasin pian, että maamme kohtalo oli
suljettu tämän kaupungin muurien sisään ja että se suureksi osaksi
oli minun heikoissa käsissäni. Ajattelin, kuinka onkaan kansamme
kärsivä, jos sukujemme onni ja onnettomuus jää kuningas Kristianin
yksin määrättäväksi. Ajattelin myöskin jalon vainajan lapsia. Heidän
tulevaisuudestaan on huolta pidettävä. Poikien pitää kasvaa miehiksi,
ja jonkun niistä, niin ajattelin, on perittävä isänsä valta ja arvo
sekä hallittava Ruotsia jalosti ja oikeuden mukaan kuin isäkin, mutta
häntä onnellisemmin. Siksi vannotin teillä, jalot herrat ja arvoisat
porvarit, pyhän valan suojella tätä kaupunkia ja linnaa viimeiseen
asti, että täällä säilyisi sarastus, josta vielä isänmaalle valoisa
päivä valkeneisi. Olettehan tämän valan vannoneet?
KAIKKI. Olemme.
KRISTINA. Mutta teinkö oikein vaatiessani tällaisen valan? Se kysymys
on usein mieltäni vaivannut. Useat teistä ovat perheenisiä. Teillä
niinkuin minullakin on lapsia, joiden onnea teidän on valvottava.
Teenkö oikein vaatiessani pienoisilta turvan? Kenties tahtoisitte
pelastaa perheenne ja kotinne sodan jaloista. Minulta on se särkynyt.
Minä pidän puolustautumisen välttämättömänä. Useat teistä voivat olla
toista mieltä. Varsinkin nyt, kun Vesteråskin on vihollisen valtaan
joutunut. Vapautan teidät valastanne. Ken toivoo antautumista ja
rauhaa, lausukoon vapaasti ajatuksensa.
GREN (tempaisee tikarin vyöltään ja laskee sen voimalla pöydälle.) Mitä
minuun tulee, vannotan teitä kunnian ja kristillisen uskon nimessä,
että silloin, kuu minä antautumista ehdotan, lähin mies syöksee tämän
pöydälle jättämäni tikarin minun rintaani.
KAIKKI. Hyvä! Hyvä!
ERIK VAASA. Mitä meillä on kuningas Kristianilta odotettavissa, sen
tunnen minä. Meidän on kestettävä viimeiseen asti. Se on tietääkseni
läsnäolevan puolustusväenkin mielipide.
SOTILAAT. Viimeiseen asti!
PORMESTARI. Ruotsin muut kaupungit ja linnat, nyt Vesteråskin, ovat
vihollisen vallassa. Mitä siitä? Me olemme maamme ensimäisen kaupungin
asukkaita. Sellaista kunniaa ei osteta halvalla hinnalla. Meidän
täytyy olla ensimäisiä, kun on kysymys uhrauksista ja isänmaallisesta
mielialasta, viimeisiä velvollisuudesta väistyessä. Niin,
ymmärtääkseni, ajattelee pääkaupungin porvaristo. Se tahtoo puolustaa
isäin kaupunkia ja tätä linnaa viimeiseen asti.
PORVARIT. Viimeiseen asti.
ERIK VAASA. Vaan kuulkaa! Vihollisen tykkituli on tauonnut. Saammekohan
rynnäkön?
GREN. Niin kauan kuin yksikään mies jaloillaan pysyy, ei sitä ole
vaikea torjua.
VARTIJA (vasemmalta saapuen.) Kuningas Kristianin edustaja on portilla.
GREN. Taas! Luuleeko hän kaupungin ja linnan kerjäämällä saavansa.
Luotia heille! (Aikoo lähteä.)
KRISTINA. Pysähtykää, Maunu herra! Kuninkaan asia on kuultava.
(Vartijalle.) Mitä tahtoo Tanskan mies?
VARTIJA. Portilla ei ole Tanskan mies, vaan tohtori Hemming Gad.
KRISTINA. Herra electus! Häneltä en voi odottaa muuta kuin hyvää.
Hän tulkoon! (Vartija menee.) Teitä, jalot herrat ja arvoisat
porvarit, sekä kaikki urheat puolustajamme, kiitän tästä hetkestä.
Vihollisjoukkojen saartamanakin on elämä tässä lujassa linnassa
tuntunut minusta turvalliselta. Suurimman turvallisuuden tunteen antaa
kuitenkin teidän miehuullinen lujuutenne. Niin voimme me halveksua
vihollisen väkivaltaa ja pelastamme isänmaan ahdistuksesta Jumalan ja
pyhän Erikin avulla.
KAIKKI. Jumalan ja pyhän Erikin avulla!
KRISTINA. Jumala ja pyhimykset suokoot siihen armoa ja voimaa!
PORMESTARI. Ken meistä on näihin saakka syönyt kokonaisen sillin
päivässä, syököön tästedes ainoastaan puolen. Antakaamme oluemme
hapata, leivän homehtua ja suolalihan vanhentua. Sillä meidän on
kestettävä pitkä piiritys. Ja hapan olut, härskeentynyt silli ja
vanhentunut liha on parempi kuin aivan tyhjä pöytä.
GREN. Ja parempi on kuollakin vapaina vaikkapa tyhjän pöydän ääreen
kuin antautua kuningas Kristianin armoille.
ERIK VAASA. Kummastakin pyhimykset meitä varjelkoot! Nyt kukin
paikoillemme, ja lannistumaton mieli hyvät toverit!
KRISTINA. Älkäämme erotko! Ottakaamme herra electus yhdessä vastaan.
Siitä, kun hän läksi tästä linnasta, ovat olot paljon muuttuneet.
Katsokaamme, onko hän muuttunut. Te kaikki tunnette hänet.
PORMESTARI. Ken ei häntä tuntisi? Hän tämän linnan viimeksi
tanskalaisilta riisti.
1:NEN PORVARI. Hän pelasti minun taloni tanskalaisten ryöstöstä.
2:NEN PORVARI. Minun talossani hän asui linnaa piirittäessään. Jalompaa
soturia en ole koskaan nähnyt.
3:S PORVARI. Minä taistelin hänen rinnallaan, kun myöhäisenä huhtikuun
iltana kahdeksantoista vuotta sitten teimme rynnäkön. Kiivaimmassa
kahakassa linnan portilla tanskalainen sotilas nosti kalpansa
halkaistakseen minun pääni. Herra electus oli häntä ripeämpi ja iski
tanskalaisen kuoliaaksi.
KRISTINA. Ken ruotsalainen ei voisi mainita useitakin hyviä töitä,
joita tohtori Hemming on tehnyt kansalaisilleen ja isänmaalleen.
Te, herra Maunu, käykää häntä vastaan! Ohjatkaa hänet tänne
kunnianosoituksilla. (Gren aikoo lähteä, mutta Gad tulee perältä
häntä vastaan.) Vaan siinä saapuukin jo vieraamme. Tervetultua
ystävien joukkoon! Tervetultua tähän linnaan. Täältä tervehtää teitä
Engelbrektin ja Sturen henki. Onni, että te olette vielä isänmaalle
säilynyt. Teidät keskuudessamme nähtyämme, emme epäile. Me pääsemme
pian ahdistuksestamme.
GAD. Pian, armollinen rouva. Kaikki riippuu itsestänne.
KRISTINA. Entinen jalo luottamus teissä, herra electus. Niin on
meissäkin. Me olemme lujasti päättäneet puolustaa viimeiseen saakka.
GAD. Se on uljas päätös.
KRISTINA. Innostus on kaikissa sama! Porvaristossa sekä
puolustusväessä. Olemme valmiit kaikki uhraamaan. Se on suurta!
Se on surullistakin. Kuinka moni koti kukistuukaan vielä? Kuinka
monen perheen tuki kaatuu? Kun sitä ajattelen, uudistuu sydämessäni
se katkera kipu, jonka tunsin saadessani sanoman Bogesundin
onnettomuuspäivästä.
GAD. Te saatte rauhoittua, armollinen rouva. Porvaristosta ja
puolustusväestä ei kaadu enää ainoatakaan miestä.
KRISTINA. Te lohduttelette liiaksi, herra electus; sota on sota.
GAD. Sota loppuu nyt.
KRISTINA. Kuinka? Lakkaako piiritys?
GREN. Onko kuningas jo saanut tarpeekseen?
ERIK VAASA. Huomaako hän, että Tukholmaa ei voida kukistaa?
PORMESTARI. Eikä sen porvareita houkutella?
GAD. Ei, ei! Tukholma avaa porttinsa kuninkaalle.
KRISTINA (hämmästyen). Mitä sanotte, herra electus!
GREN ja VAASA. Se on mahdotonta!
GAD (tyynesti). Se on ainoa mahdollisuus.
KRISTINA. Te sanotte niin, tohtori Hemming!
GAD. Jos jotakin pelastaa tahdotaan, on se ainoa keino. Enkä voi uskoa,
että se hylätään. Kuningas Kristian on jalosti unhottava kaikki. Vanhan
ruotsalaisen kuningassuvun vesana on hänellä oikeus Ruotsin kruunuun.
Sen saatuaan hallitsee hän täällä pyhän Erikin lain mukaan.
KRISTINA (kiivaasti). Kavaltaja! Sananne häväisevät harmaan päänne.
Läsnäolevat suuret henget häveten täältä pakenevat, kun kuollut on
kunnia ja kunto, Menkää! Imarrelkaa ostajaanne. Äänenne kuuluu korpin
rääkynnältä. (Menee kiivaasti vasemmalle.)
GREN. Minäkin poistun; sillä miekkaani on vaikea hillitä. (Menee
vasemmalle.)
GAD. Nuori kuohuva veri! Kun se on singahtittanut tuomionsa harmaata
päätäni kohden, kenpä minua enää kuulisi? Seuratkaa heitä kaikki! Ja
jos tahdotte, voin kulkea edellänne rumpua lyöden ja huutaa: Näin
uljaasti me kuolemaan riennämme. Ei minulla ole mitään kadotettavaa,
jos ei teillä. Siis eteenpäin! Otsa säpäleiksi vuorta vasten! Mitä?
Te seisotte ja minuun töllistelette. Ja näyttää niinkuin ajatukset
kallossanne kierteleisivät. Mitä ajatuksia tarvitsee se, ken
kuolla aikoo? Tuleen kaupunki! Joka talo! Sitten muurilla itsemme
murhatkaamme! Siinä on kosto vihamiehelle. Menkäämme!
KAIKKI. Ei.
GAD. Viiden haavan nimessä! Miksi ei? Kun teidän on kuoltava,
olette hulluja, jos kidutusta pitkittää tahdotte. Vai luuletteko
vielä onnenpäiviä näkevänne? Sitä älkää uskoko! Taistelun loppua
ette näe, kun itse ette päättää sitä tahdo. Katsokaa! Tämä sota on
niellyt äärettömiä uhreja. Ja se nielee meidät kaikki. Kalmarin
kuuluisasta kokouksesta asti ei Tanska ole suonut Ruotsille rauhaa
muuten kuin sen valtaan alistettuna. Luuletteko, että se suo sen
nyt? Nyt, jolloin Dannebroge liehuu jalopeuran hartioilla ja jolloin
kuningas Kristianilla keisarin lankona on omien apuneuvojensa lisäksi
käytettävänään koko roomalaisen keisarikunnan, Alamaiden ja Espanjan
pohjattomat voimat. Mitä apua on Ruotsilla odotettavissa? Puola?
Kuningas Kristianin liittolaiset Moskovan suuriruhtinas ja Preussin
ritariston suurmestari pitävät sen pinteessä. Lyypekki?
PORMESTARI. Niin, Lyypekistä tulee aseita ja ruokavaroja.
GAD. Ne ovat tulleet jo.
ERIK VAASA. Tulleetko?
GAD. Ne on tuotu kuningas Kristianille.
PORMESTARI. Lyypekkiläiset meidät pettäneet!
ERIK VAASA. Se on kostettava.
GAD. Niin, kostettava se on. Mutta kuinka kuolleet kostavat? Kun
kuningas Kristian hävittää Tukholman — ja sen hän on pirun sarvien
nimessä vannonut tekevänsä, ellei kaupunki heti antaudu — saavat
lyypekkiläiset oikeuden rakentaa sen uudestaan. Niin tulee tänne
jälleen saksalainen porvaristo. Lyypekkiläiset nauttivat kaikki ne
edut, jotka te saisitte pitää, jos kuningas Kristianiin turvautuisitte.
ERIK VAASA. Mekö turvautuisimme?
GAD. Niin sopii ainakin Erik Vaasan kysyä. Ainoa poika on häneltä
petoksella viety. Uljas nuorukainen! Hän on päässyt karkuun.
Tanskalaiset vainoavat häntä kaikkialla. Heitä on hänen lopultakin
mahdoton karttaa. Nuorukaisen veri vuotaa kohta tanskalaisten
vainukoirien keihäissä. Siitä ei koko maailmassa voisi häntä suojella
kukaan muu kuin kuningas Kristian. Mutta hänen vihaansa kiihdyttää jalo
isä.
ERIK VAASA. Lakatkaa! Säälikää isänsydäntä!
GAD. Isänsydäntä! Se ei kieltäydy poikaansa pelastamasta.
ERIK VAASA. Ei, jos on keinoja.
GAD. Ne suo kuninkaan ystävyys.
ERIK VAASA. Sitäkö minä etsisin?
GAD. Minä olen etsinyt. Katsokaa minua! Harmaata päätäni! Käsiäni!
Ken on heiluttanut miekkaa Ruotsin puolesta enemmän kuin minä? Ken
on paremmin tuntenut hetken tarpeen? Minä tohdin sanoa, että vaadin
rauhaa, antautumista ja etsin kuningas Kristianin ystävyyttä.
ERIK VAASA. Ja tahdotte syöstä isänmaanne Tanskan orjuuteen.
PORMESTARI. Tanskan orjuuteen!
GAD. Vai Tanskan orjuuteen? Mitä syytä olisi minulla tanskalaisten etua
valvoa. Vihaan heitä kuin helvetin kuilua. Niin vihasi heitä vanha Sten
herrakin. Mutta kuitenkin katsoi hän tarpeelliseksi avata Tukholman
portit Hannu kuninkaalle, hänet sitä varmemmin jälleen karkoittaakseen.
Jos muistonne ulottuisi sinne asti, tietäisitte, että se oli silloin
ainoa mahdollinen keino isänmaan pelastamiseksi. Mikä silloin oli
välttämätön, on nyt vielä välttämättömämpi. Minua säälittää tämän
kansan tuska ja lukemattomien kotien kärsimykset. Mutta te tahdotte
niitä jatkaa? Tunnen teidät jokaisen. Jos sinä, jalo Vaasa, voitkin
uhrata sukusi...
ERIK VAASA. Ei! Minä tahdon pelastaa, poikani.
GAD. Vai voitti jo ihmisyys. Anteeksiannon ja vapauden suo kuningas,
kun vastustuksesta luovutte. Mutta sinä, pormestari! Saksalainen
porvaristo oli saatu kaupungissamme lannistumaan. Kotimaiset miehet
nousivat liikkeen päämiehiksi, ja sinä pääsit vaurastuneen porvariston
johtajaksi. Onko nyt kaikki hävitettävä ja sijat luovutettava
muukalaisille?
PORMESTARI. Ei! Sitä en tahdo.
GAD. Ja te porvarit, joiden luona olen asunut ja joiden kanssa olen
taistellut. Mikä olisi teille edullisempi kuin mahtavan valtikan
suoja. Miten käy nyt suola-, viini-, humala- ja kangaskuormille, joita
koetatte maahan tuottaa? Ne vihamies ryöstää. Kuningas Kristian Ruotsin
hallitsijana suojeleisi niitä maailman äärissäkin. Mutta minä puhun
suotta. Te tahdotte kuolla. Kotinne on poltettava, omaisenne murhattava.
PORVARIT. Ei! Ei!
GAD. Siis hakekaa turvaa ja rauha! Kun hetkeksi alistumme ja rauhan
saamme, kasvaa voimamme kuin Simsonin tukka vankilassa, ja silloin me
muukalaisuuden pylväät murramme.
ERIK VAASA. Vaan valamme?
PORMESTARI. Niin, meitä sitoo vala.
GAD. Ken teitä siitä voisi tuomita. Täällä on puolue puoluetta vastaan,
ja jokainen etsii omaa etuaan. Missä on siis puolueeton tuomari? Mutta
itsenne, omaisenne, maan ja kansan te tuomitsette alati kasvavaan
kurjuuteen, jos jatkatte mieletöntä uhmaa. Vaan minä voin puhdistaa
jaloistani kaupunkinne tomun. Kysyn kuitenkin vielä: Minäkö poistun,
vai tekö kaikki menette rouva Kristinan luo antautumista vaatimaan?
On kohtalomme käsissämme. Minulla on ollut rohkeutta ratkaista omani.
Ratkaiskaa te omanne! (Hetken vaiti.) Siis eroammeko?
ERIK VAASA. Ei, herra electus.
PORMESTARI. Me menemme armollisen rouvan luo.