ARCIMBOLD. Jospa emo kunnioittaisi virkaani niinkuin pentu.
SIGBRIT (saapuu vasemmalta.) Ahaa, teidän armonne näyttäytyy jälleen
Juutinmaalla. (Palvelijalle.) Mene, älä päästä ketään. (Palvelija menee
oikealle.)
ARCIMBOLD. Kunnioittavin tervehdykseni, korkea matroona ja rakkain
sisar. Ilo päästä pois kirotusta Ruotsista ja jälleen nähdä sisareni
viisaita silmiä.
SIGBRIT. Kuinka se maa voi olla kirottu, jossa teidän armonne kulkee.
Vai eivätkö petturit pitäneet autuutta arvossa? Kävikö kauppa huonosti?
Ettekö voi tyydyttää Rooman syöpäläisten ahneutta?
ARCIMBOLD. Olen pyhän isän tahdosta kulkenut maailman äärimmäisiä
reunoja. Saaliini apostolien luiden suojelemiseksi ei ole suuren suuri.
Mutta voin kuitenkin tarjota sata guldenia kappelin rakentamiseksi,
jossa yötä päivää rukouksia luetaan rakkaan sisareni sielun autuuden
vuoksi.
SIGBRIT. Ohoo! Mistä tämä anteliaisuus? Sieluni ei nyt ikävöi teidän
autuuttanne. Suorittakaa ensiksi oma pesunne!
ARCIMBOLD. Oma pesuni! Mitä tarkoitatte, rakas sisar?
SIGBRIT. Ettekö pelkää kuningas Kristianin vihaa?
ARCIMBOLD. Sieluni autuuden ja viimeisen tuomion nimessä vannon, — ja
tämä on minun suurin valani — että enemmän pelkään teidän vihaanne,
kuin kuninkaan. Minulla on hänen majesteettinsa suojeluskirja.
Kokoamistani anerahoista on hän saanut osuuden, joka on kolme kertaa
suurempi kuin Saksan keisarin osuus.
SIGBRIT. Mutta liittonne ruotsalaisten kapinoitsijain kanssa voi maksaa
henkenne.
ARCIMBOLD. Apostoliselle istuimelle voin tehdä tilin kaikesta.
SIGBRIT. Mutta täällä teette tilin käynnistänne Sturen luona. Hänen
kuninkaallinen kruununsa ei teitä täällä suojele.
ARCIMBOLD. Sturen kuninkaallinen kruunu!
SIGBRIT. Jonka Johan Arcimbold, paavin legatus de latere, hänelle
lupasi. Näette, että olemme seuranneet jälkiänne. Kuningas Kristianilla
on Ruotsissa yhtä paljon korvia kuin Sturellakin. Me tunnemme tarkoin
sen maan puolelle ja toiselle liehakoivat herrat, jotka puhuvat toista
meille, toista Sturelle. Näitä liehakoitsijoita on kerran rangaistus
kohtaava. Mutta te herra legaatti, olette nyt käsissämme.
ARCIMBOLD. Minua suojelee Jumalan tuomioistuin ja apostolinen
kamarioikeus.
SIGBRIT. Eivät peloita. Jumalanne voimme luusia jonkun toisen
anekauppiaan kautta, ja apostolinen kamarioikeus — hm! — meillä jakaa
oikeutta — — —
ARCIMBOLD. Matami Sigbrit. Ja minä rukoilen häntä kaikkein pyhimysten
nimessä. Minä tarjoan kauniit hevoseni, vaununi tarjoan kolmanneksen
siitä, mitä minulla on Pietarin kirkon kalleuksia.
PALVELIJA (tullen vasemmalta). Tohtori Hemming Gad. Armonne on kutsunut.
SIGBRIT (legaatille). Menkää! Mikä on toistaiseksi jätetty, ei
ole unhotettu. Tahdon puhutella miestä, jota vihaan mutta myöskin
kunnioitan.
ARCIMBOLD. Minä rukoilen sillä välin pyhimyksiä, että he
lauhduttaisivat vihanne. Sillä, vannon taas suurimman valani, en ole
koskaan muuta tarkoittanut kuin pyhän kirkon ja kuningas Kristianin
parasta. Mutta pyydän teiltä, arvoisa maan äiti, että saisin kertoa
Hemming Gadille Ruotsista lähetetyt, terveiset.
SIGBRIT. Terveiset Ruotsista? Keneltä?
ARCIMBOLD. Sturelta.
SIGBRIT. Mitä ne sisältävät?
ARCIMBOLD. Ei mitään hyvää. No koskevat yksinomaan tohtori Hemmingiä.
SIGBRIT. Mitä sanoo Sture? Suuren osan rikoksistanne voitte kenties
sovittaa kertomalla sen minulle.
ARCIMBOLD. Rakkaan sisareni viisaudelta en tahdo mitään salata. Sture
ja Ruotsin valtaneuvosto ovat julistaneet Gadin petturiksi. Luullaan
hänen houkutelleen kuninkaan viemään panttivangit. Hänen läänityksensä
ja omaisuutensa on kruunulle otettu, ja Ruotsiin ei hän saa enää palata.
SlGBRIT. Mutta jos hän palaa sinne Dannebrogen suojassa. Kuka
silloin estää? Hyvästi! Jätän teille tilaisuuden kertoa terveisenne.
(Palvelijalle.) Tulkoon ruotsalainen! (Leqaatille.) Teidän
puheluaikanne ei saa olla pitkä. (Menee vasemmalle.)
GAD (saapuu oikealta Jaakko Kurjen kanssa). Viiden haavan nimessä!
Hänen pyhyytensä ylikomissari. Täällä, noidan pesässä!
ARCIMBOLD. Pyhän neitsyen kautta, puhukaa varovammin, tohtori Hemming!
GAD. Lähtiessäni aijonkin ottaa vettä suuhuni, että olisin vaiti.
Teidät nähtyäni olisin kuitenkin vatsani kastellut. Missä olemmekaan
viimeksi tavanneet?
ARCIMBOLD. Setäni luona Roomassa.
GAD. Kardinaalin?
ARCIMBOLD. Niin.
GAD. Siitä on vuosia. Te olitte nuori. Ennustin teille vähintäänkin
arkkipiispan hiippaa tahi kardinaalin hattua. Ennustinko väärin?
ARCIMBOLD. Kumpaakaan en ole saavuttanut.
GAD. Kaukana ette ole. Nykyistä virkaanne en kuitenkaan kunnioita.
ARCIMBOLD. Se on vaarallinen ja vaikea.
GAD. Ihmisten tyhmyyttä on vaikeampi rahaksi lyödä, kuin ennen lyötyä
tuhlata. Te olitte Ruotsissa?
ARCIMBOLD. Tulin juuri.
GAD. Ja saitte runsaan saaliin?
ARCIMBOLD. Kymmeniä tuhansia guldenia rahassa, voissa, talissa ja
vaskessa.
GAD. Se oli kelpo suonenisku. Mutta siedämmehän me sen. Mitä siellä
muuten aijotaan tehdä meidän pelastamiseksemme, meidän panttivankien?
ARCIMBOLD. En tiedä, mitä muihin tulee; teille minulla on terveiset
Sturelta.
GAD. Hänen herruudellaan ei liene minulle mitään hyvää sanomista?
ARCIMBOLD. Ei. Hän pitää teitä rikollisena.
GAD. On yhtä mieltä hänen pyhyytensä paavin kanssa. Sen tiedän.
ARCIMBOLD. Te olette hänestä rikkoneet rehellisyyttä ja kunniaa vastaan.
GAD. Sitenkö, että pidän rehellisyyttä kunniana? Se ei näy olevan
onneksi.
ARCIMBOLD. Että olette omalla ehdollanne antautuneet kuningas
Kristianin valtaan sekä houkutelleet toiset samaan ansaan.
GAD. Mitä! Tämähän katkuaa, sanoi piru pätsin suulla. Sanoiko Sture
niin?
ARCIMBOLD. Ei ole tapani keksiä juttuja, herra electus.
GAD. Te elätte siis toisten keksimillä. Mutta sanokaa, kenen silmä
älysi minussa petturin? Sturen aistit eivät itsestään niin terävät ole.
ARCIMBOLD. Läsnäolijat selittivät siten käytöksenne ja jäähyväissananne.
GAD. Ne käärmeet! Ja valtionhoitaja julisti selityksen
valtakunnalliseksi totuudeksi?
ARCIMBOLD. Hän uskoi siihen.
GAD. Sture! Nimi, joka on loistanut minulle yhtä kirkkaana kuin
isänmaan nimi! Sture! Se sana on näihin asti merkinnyt minulle Ruotsin
vapautta. Mutta nyt! Mihin syökset sinä minut?
ARCIMBOLD. Valtionhoitaja on omistanut läänityksenne Kastelholman ja
kaiken muun omaisuutenne kruunun omaksi. Hän on julistanut, että te
ette saa palata Ruotsiin.
GAD. Jumalan kuoleman nimessä, prelaatti, teidän suussanne on katala
valhe. Sitä ei ole voinut tehdä Svante Sturen poika. Hänkö riistäisi
minulta isänmaan, jonka omistan suuremmalla oikeudella kuin kukaan muu,
joka on minulle ylin, kallein kaikista? Ja Kastelholma! Sen hävittivät
tanskalaiset rosvot. Sen uudestaan rakentamiseen panin kaiken sen
vähän, mitä maailmassa omistin. Sekö minulta nyt riistettäisiin? Se ei
ole totta. Sanokaa, kuinka suuren summan rahassa, voissa, talissa ja
vaskessa olette valheestanne saaneet!
ARCIMBOLD. Herra tohtori, te solvaatte minua, hänen pyhyytensä
täysivaltaista ylikomissaria! Se on röyhkeyttä! Aivan kuulumatonta!
Olen kertonut Sturen sanat. Sen voivat todistaa piispa Matias ja
läsnäolleet vapaasukuiset miehet. He olivat kaikki yhtä mieltä kuin
Sturekin. He tietävät minun totta puhuneen. Itse sen tiedän. Ja
jumalaton, kirottu kielenne syyttää minua valhettelijaksi. Mahdotonta
on jatkaa keskustelua kanssanne. Hyvästi! (Menee oikealle.)
GAD (katsoen hänen jälkeensä). Hah hah haa! Nauraisin, jollei
sitä estäisi suru ja inho. Kaiken muun kestäisin, mutta isänmaan
kiittämättömyys, sitä en voi kestää. Hemming Gad kavaltaja! He ovat sen
yksimielisesti päättäneet. Eikä yksikään ääni noussut sitä vastaan. Ei
yksikään niistä, jotka ovat nähneet pitkän elämäntyöni, väsymättömän
taisteluni, palavan muukalaisvihani. Ei yksikään! Ei, ei!
KURKI. Kustaa Erikinpoika, minä, kaikki toiset panttivangit − me
tiedämme, että teidän armonne on syytön. Paetkaamme tästä noidan
pesästä! Paetkaamme Kööpenhaminasta!
GAD. Minne minä pakenen? Isänmaa on minulle suljettu. Olen vanki,
kirottu, maanpakolainen. Kristusta kiusasi perkele, näyttämällä hänelle
maailman valtakunnat ja niitten kunnian, minua kiusataan riistämällä
kaikki. Minä en sano: mene pois! minä sanon: tule, saatana! Minä
palvelen sinua, jos saan koston, niin, koston.
SIGBRIT (tullen vasemmalta). Tohtori Hemming Gad!
GAD. Ken kutsui minua? Haa! Oletko sinä se henki, jota huusin? Kun
perkele pukeutuu naisen haamuun, ei hän tavallisesti ole sinun
näköisesi. Se ottaa notkean ja norjan muodon; se on utuharsoon
kääriytynyt alastomuus, häilyväkutrinen, silmissä helvetillinen
himonlieska. Ja sinä olet paksu punainen noita-akka. Hah hah haa!...
Niin, arvoisa matami, teidän olisi ollut parasta kutsua luoksenne joku
muu ylistäjä. Te huomaatte, että minä sovin siihen sangen huonosti.
SIGBRIT. Minä en halua ylistystä.
GAD. Tahdoitteko sitten nähdä ihme-eläimen? Tietäkää, että sillä on
kynnet!
SIGBRIT. Tahdoin nähdä vääryyttä kärsineen miehen, jonka mielen
ohdakkeet ovat häijyjen ihmisten kylvämiä; siksi niiden piikit eivät
minuun pysty. Tahdoin myöskin, jos niin suvaitsette, näyttää teille
ihme-eläimen.
GAD. Minusta ei ole mikään ihmettä.
SIGBRIT. Jos ei se suuri kunnioitus, jota tunnen teitä kohtaan, herra
piispa.
GAD. Ahaa! Seuraako rakkaudentunnustus? Se sopisi mainiosti. Mutta
minulle on kunnioituksenne ja ylenkatseenne palaneen äyrityisen
arvoinen. Enkä ole piispa. Minulla ei ole hiippakuntaa. Minun
matlakakseni ei kannata pyrkiä.
SIGBRIT. Hiippakuntanne on teiltä vääryydellä riistetty.
GAD. Sepä uutinen! Ettekö luule minun sitä teidän todistamattanne
tietävän?
SIGBRIT. Mutta kuinka voisin olla ihmettelemättä sitä kuulumatonta
kiittämättömyyttä, jolla teitä on kohdeltu. Oma puolueenne on teidät
pettänyt. Sturekin.
GAD. Hän pahimmin.
SIGBRIT. Milloin te olette luopuneet hänestä ja isänmaasta?
GAD. En koskaan.
SIGBRIT. Ja olette saaneet pelkkää kiittämättömyyttä?
GAD. Niin.
SIGBRIT. Pilkkaa ja häväistystä?
GAD. Olen maksanut samalla mitalla.
SIGBRIT. Mutta te olette kärsineet siitä?
GAD. Mutta en masentunut. Iloitkoot minun polkemisestani.
Nöyrtymisestäni he eivät saa iloita. En kerjää suosiota enkä armoa.
SIGBRIT. Mutta jos joku tarjoaisi teille apuaan?
GAD. Kenpä sitä tarjoaisi?
SIGBRIT. Vaikkapa minä.
GAD. Te? Mihin?
SIGBRIT. Voittamaan vihamiehenne.
GAD. Minä halveksin heitä.
SIGBRIT. Se ei teitä tyydytä. Tiedän mitä kaipaatte.
GAD. Mitä?
SIGBRIT. Ainoastaan raukka jättää väärinteon kostamatta.
GAD. Viiden haavan nimessä, siinä olemme yhtä mieltä.
SIGBRIT. Enkö minä tuntisi, mitä vaatii voimakas luonne? Olen itse
ollut teidän asemassanne. Minua on vihattu, pilkattu, monella tavalla
solvattu, aivan niinkuin teitäkin. Mahtavat ylimykset ovat kutoneet
juonia minua vastaan. He ovat saattaneet minulle kipua ja murhetta.
Mutta minä olen kostanut He matelevat nyt minun edessäni, nuo
töyhtöpäiset suvustaan kerskuvat narrit. Minä halveksin heitä. Minä
nautin kostosta sanomattomasti. Tahtoisitteko sitä herkkua maistaa?
GAD. Tahdon, tahdon!
SIGBRIT. Kaikki ruotsalaiset kavaltajat tarvitsevat koston.
GAD. Niin, kaikki.
SIGBRIT. Koston siitä, mitä ovat rikkoneet teitä ja maataan vastaan.
GAD. Kummastakin.
SIGBRIT. Te tahtoisitte kostaa?
GAD. Sanoin jo sen. Elän ja hengitän sitä varten.
SIGBRIT. Mutta miten kostatte?
GAD. On vain yksi kamala mahdollisuus. En ole tohtinut sitä
itsellenikään sanoa.
SIGBRIT. Te viette maahan kuningas Kristianin.
GAD. Ääni helvetistä! Se sanoi sen. Ja jos sen teenkin, jos vien maahan
kuningas Kristianin, en tee mitään muuta kuin sen, mitä vihamieheni
Banérit, Oxenstjernat, Trollet ja piispat olisivat joka hetki valmiit
tekemään — nuo herrat, jotka ovat minut petturiksi julistaneet.
SIGBRIT. Ja silloin saavat he kaikki koston.
GAD. Hirmuisen.
SIGBRIT. Te olette valmis yhtymään kuninkaaseen?
GAD. Olen valmis perkelettä palvelemaan.