Lukemattomat kerrat olen minä saman toivomuksen lausunut. Vaimon osa
on iloita miehensä menestyksestä ja surra hänen vastoinkäymisistään.
Hän seuraa hartaalla osanotolla kaikkia puolisonsa toimia,
vähäpätöisimpiäkin, mutta erittäinkin hänen suuria ponnistuksiaan
isänmaan ja kansan hyväksi. Samoilla tunteilla, kuin minä tästä
tornista katselen nuoremman Sten Sturen taistelua toista Kristiania
vastaan, katseli aikoinaan Ingeborg rouva pohjoisesta tornista vanhan
Sten herran taistelua Brunkevuorella, ja hänen rukouksensa olivat
yhtä palavat kuin minunkin. Samanlaisella hartaudella seurasi myöskin
Engelbrektin vaimo miehensä jaloa työtä. Uskallan asettaa itseni näiden
ylevien naisten rinnalle, koska tiedän, että rakastan isänmaata yhtä
lämpimästi kuin hekin.
ELSA. Siinä, armollinen rouva, ei teitä kenkään voita.
KRISTINA. En tahdokaan jäädä jälelle. Mutta kuinka on taistelukentällä?
ELSA. Hurraa! Tanskalaiset on lyöty!
KRISTINA. Jumalan ja pyhän Erikin avulla.
ELSA. Kuningas Kristian vie joukkonsa laivoihin.
KRISTINA. Ja Sten marssii kaupungin eteläistä porttia kohden. Hän on
kohta täällä.
ELSA (surullisesti). Moni kunnon poika jäi kuolleena kentälle.
KRISTINA. Isänmaan puolesta, Elsa. Mutta onko tuossa soturiparvessa
joku nuori sankari, jonka elämä on sinulle erittäin kallis?