JON. Tahdotteko, että kirous maassanne jatkuu? Enteet ovat pelottavat.
Taivaalla on nähty veripunaisia pilviä. Muutamin paikoin ovat
kalliot hikoilleet verennäköistä nestettä. Ja aivan äsken on Ruotsin
rannikolta löydetty mahdottoman suuri kala, jolla oli hirmuinen pää
ja käärmeen kieli. Ennustettuja onnettomuuksia ette voi karttaa
muuten kuin muuttamalla menettelytapaa. Kuningas Kristian lähestyy
sotajoukkoineen näitä seutuja. Hän vaatii nyt vihdoinkin valtakuntansa
hallituksen itselleen. Valitkaa, ketä kuulette! Sture on kutsunut teitä
joukkoihinsa. Jos tottelette, tiedättekö, mitä tapahtuu?
TALONPOJAT. Mitä?
JON. Talonne polttaa kuningas Kristian. Mutta niin tyhmiä ette liene.
Seuratkaa minua kuninkaan joukkoon!
TALONPOJAT. Että herra Sten polttaisi talomme.
JON. Sitä ei hän uskalla.
HEMMING GAD (on tullut, Jaakko Kurki seurassa, metsästä ja kuullut
viimeisen sananvaihdon). Mutta jos hän uskaltaisi!
JON (hämmästyen). Kirottu mies! Karttakaa häntä! Muistakaa sitä
hirmuisen suurta kalaa, jolla oli käärmeen kieli! (Juoksee pirttiin.
Talonpojat seuraavat häntä, jonka jälkeen pirtin ovi suljetaan. Gad ja
Kurki jäävät yksin pihaan).
GAD (katsoo kauan talonpoikain jälkeen ja puhkeaa sitten katkeraan
nauruun). Jos perkele auttaisi minua viskaamaan nuo ja ne kaikki
muut tanskalaisen tiikerikissan kitaan, niin olisi se kerran ollut
osallisena hyvässä työssä. Hah, hah, haa! Ne pelkäävät minua. Ken ei
minua pelkäisi? Minä elin kauan siinä helvetissä, jota sanotaan paavin
hoviksi. Näin jumalan sijaisen rypevän ilkeimmässä riettaudessa..
Näin kauheimmat lokavirrat vyöryvän pyhyyden kukkuloilla. Näin pyhää
hiippaa ja kardinaalin punaista päähinettä kantavain henkilöiden
viettävän kemuja, joiden vertaisia irstaisuudessa eivät pakanuuden
saastaiset metsiköt nähneet! Kyrie eleison! Näin sukurutsausta,
näin salamurhia, Tiberiin viskattuja ruumiita. Kyrie eleison! Tätä
nähdessäni kunnioitin niitä piispoja, jotka hylkäsivät alttarien
laulut — Kyrie eleison! — pukeutuivat haarniskaan ja syöksyivät miekka
kädessä mieltä virkistävään sodan pauhinaan. Miserere mei! Rinnassani
mieltäetova inho kumarsin minä noille irstailijoille. Minä palvelin
heitä. Minä olin sukkela, kekseliäs. He nauroivat jo, ennen kuin ehdin
suutanikaan aukaista. Minulla oli päämäärä. Minä ajoin Ruotsin vapauden
ja itsenäisyyden asiaa. Isänmaa ja oma kansa ovat ainoat, joiden
vuoksi kannattaa elää. Muu kaikki halveksittavaa. Vastustajani minua
pelkäsivät. Minä heitä halveksin. Mutta vielä enemmän halveksin minä
niitä, jotka irstaisesta Roomasta odottivat ohjetta toiminnalleen ja
omilletunnoilleen..
KURKI. Mutta Rooma on rangaissut teitä.
GAD. Hah hah haa! Rooma ei ole rangaissut. Kun Ruotsin
valtionhoitajalla ei ollut rohkeutta panna olkapäätä kukkulalta
heitettyä pyörää vastaan, ovat vihamieheni saaneet minut satulasta
heitetyksi. He ehkäisivät työni Ruotsin hyväksi. Mutta minä nauran
heille, hah hah haa! He ovat pelänneet minua kaikki nuo hengelliset ja
maalliset mahtimiehet, jotka eivät ole ymmärtäneet eivätkä ymmärrä,
mitä isänmaan ja kansan onni vaatii, vaan näkevät ainoastaan omat
etunsa ja niiden tähden matelevat tanskalaisen kuninkaan jaloissa. He
pelkäävät minua satulassa ollessani, pelkäävät vielä jalkamiehenäkin.
Siksi eivät antaneet minulle Rönössäkään rauhaa, vaan karkottivat
sieltä. Hah hah haa! Mutta minä elän vielä. Minä tahtoisin elää sata
vuotta pitääkseni heitä pelossa ja saadakseni kerran nähdä oikean
kauhun heidän kasvoillansa.
KURKI. Olisiko se Ruotsin onneksi?
GAD. Sinä puhut vielä Ruotsin onnesta, nuori mies. Kuinka vapaa ja
onnellinen olisikaan tämä maa, jos kaikki sen miehet voimansa sen
hyväksi uhraisivat! Suurmiesten vilpistellessä voi toivoa vielä.
Jos kansa olisi uskollinen itselleen, rakastaisi itsenäisyyttä ja
vapautta, niin tarvittaisiin vain yksi Engelbrekt vielä, ja silloin...
silloin... (liikutettuna). Ei, kansakin karttaa minua jo. Siihen on jo
mädännys levinnyt. Kaikki on mennyttä. Miksi eläisit, Hemming Gad? Elän
kostaakseni.
KURKI. Täällä on munkki villitsemässä.
GAD. Niitä on jokapaikassa. Tekisipä mieleni sanoa, että kaikin paha
on heidän työtään. Raamatun kertoja on varmaankin erehtynyt sanoessaan
perkeleen tulleen paratiisiin käärmeen muodossa. Se on tullut sinne
hengellisen miehen hahmossa. Munkit ja prelaatit ovat saaneet kaikki
palvelijanikin luotani lähtemään. Miksi et sinä mene?
KURKI. Syy, jonka tähden palvelukseenne tulin, ei vielä ole hävinnyt.
GAD. Sinä tahdot itsepäisesti kulkea kanssani turmioon.
KURKI. Tahdon palvella teitä.
GAD. Miksi voitoksi?
KURKI. Meillä siellä Suomessa on järvi järven vieressä. Ja yhtä
uskollisesti kuin taivas säilyttää sinensä, yhtä uskollisesti järvet
sen kuvastavat. Minä olen kasvanut Suomen järvien rannoilla, ja teissä
näen taivaan korkean sinen.
GAD. Viiden haavan nimessä, poikani, sinä kosketit sieluuni. (Huutaa
tupaan). Hoi, miehet, kuulkaa!
KURKI (juoksee pirtin ovelle ja kolkuttaa). Tulkaa! Herra electus
puhuu! (Ovi aukeaa ja muutamia talonpoikia ilmestyy).
JON (huutaa tuvasta). Muistakaa, hän on kirottu mies, Kaikkien hylkäämä.
GAD. Niin muistakaa, että Rooman hovi sekä Ruotsin mahtimiehet,
prelaatit ja ritarit, ovat minut kirkostaan hylänneet. Mutta Ruotsin
rahvaan kanssa on minulla yhteinen oikea kirkko Jumalan antama
temppeli, jonka alttarille meidän kaikkien tulee vilpittömästi ja
auliisti uhrimme tuoda. Se on isänmaa. Se ei hylkää meistä ketään, jos
emme me sitä hylkää. Kuinka te, miehet, tätä kirkkoa palvelette?
1:NEN TALONPOIKA. Miten milloinkin.
GAD. Se on sopimaton sana rehellisen miehen suussa. Ihailetteko te
viiriä, joka liekkuu tuulen mukaan? Jos niin teette, olette paljon
kehnommat kuin se. Sillä kun viiri vaappuu sinne tänne, noudattaa se
virkavelvollisuuttaan. Sitä vastoin teidän, oikeina Ruotsin miehinä,
pitäisi olla lujia kuin vaarumaton kallio, miehuullisesti uskaltaa
veri, henki ja maalliset edut isänmaan puolesta, kaatua taistelussa,
mutta ei koskaan väistyä.
BJÖRN. Johda meitä, me seuraamme sinua.
KAIKKI TALONPOJAT. Johda meitä!
STARK. Vie meidät taisteluun, tanskalainen on tulossa.
GAD. Olen teitä ennen johtanut. Nyt en voi.
BJÖRN. Miksi et?
GAD. Sanoinhan etten voi.
1:NEN TALONPOIKA. Miksi puhut sitten hengen ja veren uhraamisesta?
Itseäsi säästät.
GAD. Mitä sanot mies? Olenko minä säästänyt itseäni. Melkein sadassa
taistelussa olen taistellut tanskalaisia vastaan. Nyt olen koditon kuin
pakeneva lintu. Olen pakotettu kerjäämään teiltä kattoa pääni päälle,
ja sitten täytyy hakea sitä kaukaisesta Kastelholmasta.
JON (talonpoikain takaa). Olet saanut palkkasi.
GAD. Ken lausui niin? Haluaisin katsoa miehen silmiin.
BJÖRN. Munkki.
GAD. Suokaa minun nähdä hänet!
BJÖRN. Kernaasti. (Starkille) Tule naapuri! (Björn ja Stark menevät
pirttiin ja taluttavat sieltä Jonin, joka vastahakoisesti seuraa).
GAD (tarkastelee munkkia silmiin, viskaa sitten pois hänen päähineensä
ja, kun Jon tapailee väkipuukkoa, tempaisee häntä voimakkaasti
käsivarresta kiinni). Tässä näette tanskalaisen veijarin, isänmaan
nimessä pyydän teiltä köyden, että hirtämme hänet. Sen palkan olen
hänelle vannonut.
JON. Jos taivaan vihaa pelkäätte, älkää minuun koskeko.
GAD. Jos on suonissanne tilkkaakaan rehellistä ruotsalaista verta, niin
älkää epäilkö. Köysiä!
BJÖRN. Olen sittenkin osannut oikeaan pyhimykseen. Ripustettakoon
viettelijä! Minä olen valmis.
STARK. Kuolkoon koiran kuoleman! (Björn tuo köyden. Jonin kädet
sidotaan. Hänet viedään vasemmalle puun alle. Pari miestä pitää
sideköysistä; toiset laativat surmasilmukkaa puunoksaan.)
JON (tuskissaan). Päästäkää! Henkeni on kuningas Kristianille kallis.
GAD. Tietysti. Sinunlaisiasi veijareita ei Tanskassakaan joka pirtissä
kasva.
JON. Jos minut hirtätte, hirtättää kuningas sata itägööttalaista
talonpoikaa.
GAD. Niinkö vähän? Sittenhän hänestä on tullut lempeä mies.
JON. Hän hirtättää tuhannen.
GAD. Ne eivät ole hänen käsissään.
JON. Ennen kuin luulettekaan. Hän purjehtii juuri Tukholmaa vastaan,
mutta ottaa mennessään Nyköpingin.
GAD. Ottaa? Ruotsin vahvimman linnan?
JON. Miekanlyönnittä. Sanotaan vaan tunnussana »Kalmarin rakas yhteys»,
ja silloin avaa Sten Kristerinpoika linnan portit Tanskan joukoille.
Ken on silloin teidän herranne, talonpojat? Jos hiuskarvaani koskette,
saatte hirmuisen koston.
GAD (vilkkaasti). Hirteen konnat Ja kuulkaa sitten, ystävät! (Kaikki
talonpojat nekin, jotka Jonia köysissä pitävät, kääntyvät häneen
päin.) Kun paholainen haastaa, sekoittaa se valhetulvan joukkoon
siteeksi totuuttakin. Tuo petturikin puhui nyt rahdun totta. Sten
Kristerinpoika luovuttaa valapattoisesti Ruotsin vahvimman linnan maan
viholliselle. Se saa siitä hyvän tuen, ja sen joukot tulvivat sitten
hävittäen näiden, seutujen yli. Ylimykset vetävät Ruotsin turmioon,
elleivät kansan syvät joukot estä sitä. Sallimmeko me sen tapahtua?
Olemmeko toimetonna pimeyden valtojen toimiessa? Tehkäämme nyt sodan
alussa teko, joka innostuttua kaikkia rehellisiä maan puoltajia ja
hämmästyttää pettureita. (Björnin vaimo hiipii miesten taitse mestari
Jonin luo, katkaisee köydet puukolla ja rientää sitten tanskalaisen
kanssa vasemmalle.) Taalalaiset ovat ennen olleet esimerkin antajia.
Näyttäkäämme nyt, ettei Itägötanmaan miesten isänmaallinen into ja
urheus ole pienempi kuin heidänkään. Vapauden rakkaus täyttää rinnat
täällä niinkuin Engelbrektin Kuparivuorellakin.
TALONPOJAT. Hyvä! Hyvä!
GAD. Todistakaamme se! Temmaiskaamme Nyköpingin linna petturin käsistä
tanskalaisten nenän edessä.
BJÖRN (keskeyttäen). Missä on tanskalainen?
KAIKKI (hämmästyen). Hän on karannut! Kuinka hän katkaisi köydet?
GAD. Tuo liukas käärme on taas livahtanut käsistäni.
BJÖRN. Mitähän pyhimystä hän palvelee?
GAD. Ettekö tiedä, että perkele auttaa usein omiaan ihmeellisesti. Vaan
nyt on hetket kalliit. Täytyy koettaa, ken on ennen Nyköpingissä. Jos
olisi minulla siivet, niin lentäisin sinne, valloittaisin linnan yksin,
lain sain tunnussanan heittiöltä. Ollappa edes oiva ratsu.
BJÖRN. On. Petturin konkari tuolla tallissa.
GAD. Joudu! Näytä! Toiset jälestä rientäkää! (Rientää Björnin kanssa
ulkohuoneen taa. Pois kiitävän ratsun jalkaintöminä kuuluu.)
STARK (kulkien toisten jälestä). Niin kiitää kuin hornaan. Ja velho hän
on miehekseen. (Menee. Jon ja Björnin vaimo tulevat vasemmalta.)
JON. En todellakaan kadu, että soin sinulle, vaimo, ystävyyteni onnen;
sillä sinä olet pelastanut henkeni. Mutta jos neuvot, mikä auttaa
minut täältä nopeasti Nyköpinkiin, olet ansainnut kaksinkertaisen
kiitollisuuteni. Oman juoksijani vei tuo kirottu.
VAIMO. Käy tänne, ystävä! Björn ei ottanut hevostaan pellon takaa.
Sekin on hyvä juoksia, vaikkei olekaan korskea sotaorhi. Ja ehkenpä
minä voin näyttää sinulle oikotien.
JON. Tee se, niin lähetän sinulle Kööpenhaminasta sinisestä Flandrian
verasta tehdyn viitan. (Menevät oikealle pirtin taa.)