TALONPOJAT. (Katselevat ympärilleen.)

JON. Tahdotteko, että kirous maassanne jatkuu? Enteet ovat pelottavat.

Taivaalla on nähty veripunaisia pilviä. Muutamin paikoin ovat

kalliot hikoilleet verennäköistä nestettä. Ja aivan äsken on Ruotsin

rannikolta löydetty mahdottoman suuri kala, jolla oli hirmuinen pää

ja käärmeen kieli. Ennustettuja onnettomuuksia ette voi karttaa

muuten kuin muuttamalla menettelytapaa. Kuningas Kristian lähestyy

sotajoukkoineen näitä seutuja. Hän vaatii nyt vihdoinkin valtakuntansa

hallituksen itselleen. Valitkaa, ketä kuulette! Sture on kutsunut teitä

joukkoihinsa. Jos tottelette, tiedättekö, mitä tapahtuu?

TALONPOJAT. Mitä?

JON. Talonne polttaa kuningas Kristian. Mutta niin tyhmiä ette liene.

Seuratkaa minua kuninkaan joukkoon!

TALONPOJAT. Että herra Sten polttaisi talomme.

JON. Sitä ei hän uskalla.

HEMMING GAD (on tullut, Jaakko Kurki seurassa, metsästä ja kuullut

viimeisen sananvaihdon). Mutta jos hän uskaltaisi!

JON (hämmästyen). Kirottu mies! Karttakaa häntä! Muistakaa sitä

hirmuisen suurta kalaa, jolla oli käärmeen kieli! (Juoksee pirttiin.

Talonpojat seuraavat häntä, jonka jälkeen pirtin ovi suljetaan. Gad ja

Kurki jäävät yksin pihaan).

GAD (katsoo kauan talonpoikain jälkeen ja puhkeaa sitten katkeraan

nauruun). Jos perkele auttaisi minua viskaamaan nuo ja ne kaikki

muut tanskalaisen tiikerikissan kitaan, niin olisi se kerran ollut

osallisena hyvässä työssä. Hah, hah, haa! Ne pelkäävät minua. Ken ei

minua pelkäisi? Minä elin kauan siinä helvetissä, jota sanotaan paavin

hoviksi. Näin jumalan sijaisen rypevän ilkeimmässä riettaudessa..

Näin kauheimmat lokavirrat vyöryvän pyhyyden kukkuloilla. Näin pyhää

hiippaa ja kardinaalin punaista päähinettä kantavain henkilöiden

viettävän kemuja, joiden vertaisia irstaisuudessa eivät pakanuuden

saastaiset metsiköt nähneet! Kyrie eleison! Näin sukurutsausta,

näin salamurhia, Tiberiin viskattuja ruumiita. Kyrie eleison! Tätä

nähdessäni kunnioitin niitä piispoja, jotka hylkäsivät alttarien

laulut — Kyrie eleison! — pukeutuivat haarniskaan ja syöksyivät miekka

kädessä mieltä virkistävään sodan pauhinaan. Miserere mei! Rinnassani

mieltäetova inho kumarsin minä noille irstailijoille. Minä palvelin

heitä. Minä olin sukkela, kekseliäs. He nauroivat jo, ennen kuin ehdin

suutanikaan aukaista. Minulla oli päämäärä. Minä ajoin Ruotsin vapauden

ja itsenäisyyden asiaa. Isänmaa ja oma kansa ovat ainoat, joiden

vuoksi kannattaa elää. Muu kaikki halveksittavaa. Vastustajani minua

pelkäsivät. Minä heitä halveksin. Mutta vielä enemmän halveksin minä

niitä, jotka irstaisesta Roomasta odottivat ohjetta toiminnalleen ja

omilletunnoilleen..

KURKI. Mutta Rooma on rangaissut teitä.

GAD. Hah hah haa! Rooma ei ole rangaissut. Kun Ruotsin

valtionhoitajalla ei ollut rohkeutta panna olkapäätä kukkulalta

heitettyä pyörää vastaan, ovat vihamieheni saaneet minut satulasta

heitetyksi. He ehkäisivät työni Ruotsin hyväksi. Mutta minä nauran

heille, hah hah haa! He ovat pelänneet minua kaikki nuo hengelliset ja

maalliset mahtimiehet, jotka eivät ole ymmärtäneet eivätkä ymmärrä,

mitä isänmaan ja kansan onni vaatii, vaan näkevät ainoastaan omat

etunsa ja niiden tähden matelevat tanskalaisen kuninkaan jaloissa. He

pelkäävät minua satulassa ollessani, pelkäävät vielä jalkamiehenäkin.

Siksi eivät antaneet minulle Rönössäkään rauhaa, vaan karkottivat

sieltä. Hah hah haa! Mutta minä elän vielä. Minä tahtoisin elää sata

vuotta pitääkseni heitä pelossa ja saadakseni kerran nähdä oikean

kauhun heidän kasvoillansa.

KURKI. Olisiko se Ruotsin onneksi?

GAD. Sinä puhut vielä Ruotsin onnesta, nuori mies. Kuinka vapaa ja

onnellinen olisikaan tämä maa, jos kaikki sen miehet voimansa sen

hyväksi uhraisivat! Suurmiesten vilpistellessä voi toivoa vielä.

Jos kansa olisi uskollinen itselleen, rakastaisi itsenäisyyttä ja

vapautta, niin tarvittaisiin vain yksi Engelbrekt vielä, ja silloin...

silloin... (liikutettuna). Ei, kansakin karttaa minua jo. Siihen on jo

mädännys levinnyt. Kaikki on mennyttä. Miksi eläisit, Hemming Gad? Elän

kostaakseni.

KURKI. Täällä on munkki villitsemässä.

GAD. Niitä on jokapaikassa. Tekisipä mieleni sanoa, että kaikin paha

on heidän työtään. Raamatun kertoja on varmaankin erehtynyt sanoessaan

perkeleen tulleen paratiisiin käärmeen muodossa. Se on tullut sinne

hengellisen miehen hahmossa. Munkit ja prelaatit ovat saaneet kaikki

palvelijanikin luotani lähtemään. Miksi et sinä mene?

KURKI. Syy, jonka tähden palvelukseenne tulin, ei vielä ole hävinnyt.

GAD. Sinä tahdot itsepäisesti kulkea kanssani turmioon.

KURKI. Tahdon palvella teitä.

GAD. Miksi voitoksi?

KURKI. Meillä siellä Suomessa on järvi järven vieressä. Ja yhtä

uskollisesti kuin taivas säilyttää sinensä, yhtä uskollisesti järvet

sen kuvastavat. Minä olen kasvanut Suomen järvien rannoilla, ja teissä

näen taivaan korkean sinen.

GAD. Viiden haavan nimessä, poikani, sinä kosketit sieluuni. (Huutaa

tupaan). Hoi, miehet, kuulkaa!

KURKI (juoksee pirtin ovelle ja kolkuttaa). Tulkaa! Herra electus

puhuu! (Ovi aukeaa ja muutamia talonpoikia ilmestyy).

JON (huutaa tuvasta). Muistakaa, hän on kirottu mies, Kaikkien hylkäämä.

GAD. Niin muistakaa, että Rooman hovi sekä Ruotsin mahtimiehet,

prelaatit ja ritarit, ovat minut kirkostaan hylänneet. Mutta Ruotsin

rahvaan kanssa on minulla yhteinen oikea kirkko Jumalan antama

temppeli, jonka alttarille meidän kaikkien tulee vilpittömästi ja

auliisti uhrimme tuoda. Se on isänmaa. Se ei hylkää meistä ketään, jos

emme me sitä hylkää. Kuinka te, miehet, tätä kirkkoa palvelette?

1:NEN TALONPOIKA. Miten milloinkin.

GAD. Se on sopimaton sana rehellisen miehen suussa. Ihailetteko te

viiriä, joka liekkuu tuulen mukaan? Jos niin teette, olette paljon

kehnommat kuin se. Sillä kun viiri vaappuu sinne tänne, noudattaa se

virkavelvollisuuttaan. Sitä vastoin teidän, oikeina Ruotsin miehinä,

pitäisi olla lujia kuin vaarumaton kallio, miehuullisesti uskaltaa

veri, henki ja maalliset edut isänmaan puolesta, kaatua taistelussa,

mutta ei koskaan väistyä.

BJÖRN. Johda meitä, me seuraamme sinua.

KAIKKI TALONPOJAT. Johda meitä!

STARK. Vie meidät taisteluun, tanskalainen on tulossa.

GAD. Olen teitä ennen johtanut. Nyt en voi.

BJÖRN. Miksi et?

GAD. Sanoinhan etten voi.

1:NEN TALONPOIKA. Miksi puhut sitten hengen ja veren uhraamisesta?

Itseäsi säästät.

GAD. Mitä sanot mies? Olenko minä säästänyt itseäni. Melkein sadassa

taistelussa olen taistellut tanskalaisia vastaan. Nyt olen koditon kuin

pakeneva lintu. Olen pakotettu kerjäämään teiltä kattoa pääni päälle,

ja sitten täytyy hakea sitä kaukaisesta Kastelholmasta.

JON (talonpoikain takaa). Olet saanut palkkasi.

GAD. Ken lausui niin? Haluaisin katsoa miehen silmiin.

BJÖRN. Munkki.

GAD. Suokaa minun nähdä hänet!

BJÖRN. Kernaasti. (Starkille) Tule naapuri! (Björn ja Stark menevät

pirttiin ja taluttavat sieltä Jonin, joka vastahakoisesti seuraa).

GAD (tarkastelee munkkia silmiin, viskaa sitten pois hänen päähineensä

ja, kun Jon tapailee väkipuukkoa, tempaisee häntä voimakkaasti

käsivarresta kiinni). Tässä näette tanskalaisen veijarin, isänmaan

nimessä pyydän teiltä köyden, että hirtämme hänet. Sen palkan olen

hänelle vannonut.

JON. Jos taivaan vihaa pelkäätte, älkää minuun koskeko.

GAD. Jos on suonissanne tilkkaakaan rehellistä ruotsalaista verta, niin

älkää epäilkö. Köysiä!

BJÖRN. Olen sittenkin osannut oikeaan pyhimykseen. Ripustettakoon

viettelijä! Minä olen valmis.

STARK. Kuolkoon koiran kuoleman! (Björn tuo köyden. Jonin kädet

sidotaan. Hänet viedään vasemmalle puun alle. Pari miestä pitää

sideköysistä; toiset laativat surmasilmukkaa puunoksaan.)

JON (tuskissaan). Päästäkää! Henkeni on kuningas Kristianille kallis.

GAD. Tietysti. Sinunlaisiasi veijareita ei Tanskassakaan joka pirtissä

kasva.

JON. Jos minut hirtätte, hirtättää kuningas sata itägööttalaista

talonpoikaa.

GAD. Niinkö vähän? Sittenhän hänestä on tullut lempeä mies.

JON. Hän hirtättää tuhannen.

GAD. Ne eivät ole hänen käsissään.

JON. Ennen kuin luulettekaan. Hän purjehtii juuri Tukholmaa vastaan,

mutta ottaa mennessään Nyköpingin.

GAD. Ottaa? Ruotsin vahvimman linnan?

JON. Miekanlyönnittä. Sanotaan vaan tunnussana »Kalmarin rakas yhteys»,

ja silloin avaa Sten Kristerinpoika linnan portit Tanskan joukoille.

Ken on silloin teidän herranne, talonpojat? Jos hiuskarvaani koskette,

saatte hirmuisen koston.

GAD (vilkkaasti). Hirteen konnat Ja kuulkaa sitten, ystävät! (Kaikki

talonpojat nekin, jotka Jonia köysissä pitävät, kääntyvät häneen

päin.) Kun paholainen haastaa, sekoittaa se valhetulvan joukkoon

siteeksi totuuttakin. Tuo petturikin puhui nyt rahdun totta. Sten

Kristerinpoika luovuttaa valapattoisesti Ruotsin vahvimman linnan maan

viholliselle. Se saa siitä hyvän tuen, ja sen joukot tulvivat sitten

hävittäen näiden, seutujen yli. Ylimykset vetävät Ruotsin turmioon,

elleivät kansan syvät joukot estä sitä. Sallimmeko me sen tapahtua?

Olemmeko toimetonna pimeyden valtojen toimiessa? Tehkäämme nyt sodan

alussa teko, joka innostuttua kaikkia rehellisiä maan puoltajia ja

hämmästyttää pettureita. (Björnin vaimo hiipii miesten taitse mestari

Jonin luo, katkaisee köydet puukolla ja rientää sitten tanskalaisen

kanssa vasemmalle.) Taalalaiset ovat ennen olleet esimerkin antajia.

Näyttäkäämme nyt, ettei Itägötanmaan miesten isänmaallinen into ja

urheus ole pienempi kuin heidänkään. Vapauden rakkaus täyttää rinnat

täällä niinkuin Engelbrektin Kuparivuorellakin.

TALONPOJAT. Hyvä! Hyvä!

GAD. Todistakaamme se! Temmaiskaamme Nyköpingin linna petturin käsistä

tanskalaisten nenän edessä.

BJÖRN (keskeyttäen). Missä on tanskalainen?

KAIKKI (hämmästyen). Hän on karannut! Kuinka hän katkaisi köydet?

GAD. Tuo liukas käärme on taas livahtanut käsistäni.

BJÖRN. Mitähän pyhimystä hän palvelee?

GAD. Ettekö tiedä, että perkele auttaa usein omiaan ihmeellisesti. Vaan

nyt on hetket kalliit. Täytyy koettaa, ken on ennen Nyköpingissä. Jos

olisi minulla siivet, niin lentäisin sinne, valloittaisin linnan yksin,

lain sain tunnussanan heittiöltä. Ollappa edes oiva ratsu.

BJÖRN. On. Petturin konkari tuolla tallissa.

GAD. Joudu! Näytä! Toiset jälestä rientäkää! (Rientää Björnin kanssa

ulkohuoneen taa. Pois kiitävän ratsun jalkaintöminä kuuluu.)

STARK (kulkien toisten jälestä). Niin kiitää kuin hornaan. Ja velho hän

on miehekseen. (Menee. Jon ja Björnin vaimo tulevat vasemmalta.)

JON. En todellakaan kadu, että soin sinulle, vaimo, ystävyyteni onnen;

sillä sinä olet pelastanut henkeni. Mutta jos neuvot, mikä auttaa

minut täältä nopeasti Nyköpinkiin, olet ansainnut kaksinkertaisen

kiitollisuuteni. Oman juoksijani vei tuo kirottu.

VAIMO. Käy tänne, ystävä! Björn ei ottanut hevostaan pellon takaa.

Sekin on hyvä juoksia, vaikkei olekaan korskea sotaorhi. Ja ehkenpä

minä voin näyttää sinulle oikotien.

JON. Tee se, niin lähetän sinulle Kööpenhaminasta sinisestä Flandrian

verasta tehdyn viitan. (Menevät oikealle pirtin taa.)

Hemming Gad · 第 14 / 39 题