Ensimäinen kuvaelma.
Sali Tukholman linnassa. Ovia perällä Ja molemmilla puolilla,
katsojasta oikealla suuri uuni, jonka kupeissa Sturen vaakuna (yö ja
päivä), samalla puolella pöytä ja tuoliryhmä, vasemmalla kattotuoli ja
raheja. Perällä raheja seinustalla. Varhainen aamu. Kattokruunussa ja
pöydällä palavat vahakynttilät.
Sten Sture ja piispa Matias tulevat oikealta. Matiaalla on kädessä
paavin pannakirje Gadia vastaan.
STURE (mielenliikutuksella). Se on minulle mahdotonta, teidän armonne.
MATIAS. Ei, herra, se ei saa olla mahdotonta.
STURE. Kuinka hylkäisin miehen, joka meitä kaikkia voimallisemmin
on isänmaan puolesta taistellut? Jos on vaaran hetkellä miekkaa
heilutettava tahi joukon epäröidessä sanan voimaan turvauduttava, kuka
silloin on herra eleotuksen vertainen?
MATIAS. Niin häikäilemätön ei ole kenkään.
STURE. Hän on urhoollinen.
MATIAS. Pilkatessaan häjyllä kielellään virkaveljiään ja aatelia.
STURE. Kansaa ja sen etua puolustaessaan.
MATIAS. Häntä suosimalla ette saa Ruotsiin yksimielisyyttä Hänen
pyhyytensä, arkkipiispa ja koko kirkko teitä siitä syyttää. Kädessäni
on pannakirja, joka lankeaa raskaasti Hemming Gadin hartioille.
Ellei hän sen alle nöyrry, jos hän saa teiltä kannatusta ja tukea
tuomiokapituliltaan, singahtaa pyhän Pietarin istuimelta salama
Linköpingin tuomiokapitulia, hiippakuntaa, teitä, koko Ruotsia vastaan.
STURE. Hemming Gad oli isäni ystävä ja tuki. Minua on hän ohjannut
pienestä saakka. Hänen sanansa ovat povessani isänmaanrakkauden liekin
sytyttäneet. Minä kunnioitan, rakastan häntä.
MATIAS. Ne ovat omia tunteitanne. Ovatko ne teistä tärkeämpiä kuin
isänmaan etu. Toisin punnitsi iso-isänne, jalo Niilo-herra, jonka
luontoiseksi teitä kehutaan.
STURE. Hän oli rahvaan ystävä. Jokainen rahvaan ystävä oli hänen
ystävänsä. Sellainen on electus.
MATIAS. Hän on pahin este, joka pidättää aatelin ja hengellisen säädyn
valtaanne kannattamasta. Aateli vihaa häntä. Electus näet kiihoittaa
talonpoikia. Hengelliset häntä kammovat, koska hän lonkkaa pyhän säädyn
arvoa. Nyt kohtaa häntä panna. Silloin tulee hän koko kristikunnan
kammoksi. Jokainen hurskas kristitty väistyy hänen tieltään.
Pakoittaisitteko te meidät työskentelemään yhdessä tuon kirotun ja
jumalattoman miehen kanssa? Jos pakoitatte...
STURE. Ei! Älkää uhatko, arvoisa isä! Kunniani ja kilpeni kautta,
silloin en voi vaatimukseenne suostua. Jos hylkään electuksen, mitä
turvaa on minulle teistä, kirkkoruhtinaat ja ritarit? Minkälainen on
teidän apunne? Siitä on todistus pöydälläni, piispa Ingemarin kirje.
Hän kieltäytyy täyttämästä velvollisuuttaan minua ja kruunua kohtaan.
Kujeen sisällys ei liene teille tuntematon?
MATIAS. Ei ole. Mutta Ingemar on nyt valmis repimään kirjeen. Hän anoo
anteeksi ja täyttää kaikki teidän herruutenne käskyt, kun ette kohoa
kirkkoa vastaan.
STURE. Siis Hemmingillä ostan Ingemarin! Huono kauppa!
MATIAS. Ingemarinko vain? Koko kirkon. Se on mahtava voima. Sekä
aatelin. Siis älkää epäröikö! Toisella puolella on jumalaton mies,
toisella hengellinen ja maallinen ylimystö. Te olette nuori, kokematon
ruhtinas —
STURE. Enkä saisi hylätä koeteltua ystävää.
MATIAS. Ette saa syöksyä vaaraan, joka on helposti kartettavissa.
Onko eduksi joutua pyhän isän epäsuosioon? Salliiko sen omatuntonne?
Salliiko sen Ruotsin etu? Kuningas Kristian pitäisi erittäin
ansiokkaana tekona hyökätä paavillisen kuurian valtuuttamana
kurittamaan Ruotsin valtionhoitajaa, joka halveksii apostolisen
istuimen käskyjä.
STURE. Tanskalaiset joukot on täältä usein karkoitettu.
MATIAS. Se on maksanut verta. Kuinka suureksi tulisikaan veritulva
silloin, kun tanskalaisten valloitushimoa kiihdyttäisi hänen pyhyytensä
lupaus ja käsky.
STURE. Ryhtyisikö hänen pyhyytensä sellaiseen keinoon?
MATIAS. Aivan vannaan. Niistä susista, jotka pohjoismaissa hävittävät
Pietarin kaitsettavaksi uskottua laumaa, on Gad kaikkein pahin. Kun
kerettiläisyys kohottaa Saksassa julkisesti päätään, ei pyhä isä voi
jättää electusta Ruotsissa hävitystään jatkamaan, häväisemään ja
pilkkaamaan pyhää säätyä.
STURE. Missä on hän sen oppinut? Paavi Aleksanterin hovissa.
MATIAS. Sitä vaarallisempana Leo X häntä pitää. Electuksen pilkka
kohoaa paavillista kuuriaa vastaan, jonka loisto on niin suuri, että
jaloimmatkin ruhtinaat sen nähtyään kasvonsa kätkevät.
STURE. Minä kunnioitan syvästi paavillista istuinta. Alttiimpaa
palvelijaa sillä tuskin on. Mutta tämä vaatimus on raskas.
MATIAS. Ajatelkaa! Pyhän Pietarin seuraajalla on taivaan avaimet
Mutta hän on maallisten valtakuntainkin ylin ohjaaja. Hän voi otsanne
kuninkaan kruunulla kaunistaa; mutta hän voi siihen painaa myöskin
ijäisen kirouksen leiman. Kummanko valitsette? Se on nyt ratkaistava.
STURE. Äh, eihän minulla ole valinnan varaa. Minun täytyy totella pyhän
isän tahtoa. Jumala ja pyhä Eerik antakoot sen tapahtua Ruotsin onneksi!
MATIAS. Kiitos, poikani! Iloitsen päätöksestänne. Kirkko ja Ruotsin
valtakunnan neuvosto on siitä iloitseva.
PALVELIJA (perältä tullen). Hänen armonsa piispa Ingemar sekä
valta-neuvokset Erik Trolle ja Knut Eskilinpoika.
MATIAS (Sturelle). Vexiön piispan kirje! Minä otan vastaan piispan ja
ritarit.
STURE. En näe muuta keinoa. (Poistuu raskain askelin oikealle).
MATIAS (katsoo kauan hänen jälkeensä ja astuu sitten rohkeasti piispa
Ingemaria, Erik Trollea ja Knut Eskilinpoikaa vastaan).
TROLLE. Mitä mieltä on Sture?
MATIAS. Hän on nuotassamme. Täytyy vain tarpoa, ettei kala pakene.
Piispa Ingemarin on anteeksi pyydettävä ja revittävä kirjeensä, jonka
Sture hänelle nyt tuo.
INGEMAR. Kernaasti, yhteisen asiamme hyväksi.
KNUT ESKILINP. Mutta Hemming Gad voi repiä nuotan. Hän on leijona
mieleltään.
MATIAS. Säätynsä häväistys.
INGEMAR. On ainoastaan sotilas.
MATIAS. Se ei ole hänen suurin vikansa.
TROLLE. Irstaisuudesta kuulin häntä moitittavan.
MATIAS. Se on heikkouden synti. Electus ei anna hänen pyhyydellensä
paaville eikä kirkonruhtinaille ja prelaateille niille kuuluvaa arvoa.
Kuninkaista puhuu hän kuin tavallisista ihmisistä. Eikä hän tee mitään
eroa suurisukuisten ja rahvaan välillä; antaapa hän vielä etusijan
halvalle alhaisolle.
TROLLE. Sillä hän on jo kirouksen ansainnut.
MATIAS. Valtionhoitajan suurin rikos on ollut tämän tuomitun syntisen
suosiminen. Eikä voi häpeämättä ajatella, että meitä on pahoitettu
hänen kanssaan toimimaan. Siksi sanoin Sturelle, että niin ei saa enää
tapahtua.
INGEMAR. Siinä, arvoisa veli, teitte oikein. Kadotuksen tulikivijärven
on Gad ansainnut.
KNUT ESKILINP. Voitte iloita, arvoisat isät; pian hän sinne pääsee.
MATIAS. Tämä jumalansa unhottanut mies paljastaa maailman pilkattavaksi
hengellisen säädyn harha-askeleet, vaikka unhotuksen huntu olisi niiden
päälle rakkaudella levitettävä.
KNUT ESKILINP. (pilkalla). Mikä kuoleman synti!
MATIAS. Niin on, herra ritari. Vai onko teistä oikea se käsitys, että
hänen pyhyytensä paavi; kirkonruhtinaat ja prelaatit, kaikki kuninkaat,
suurmiehet, porvarit ja talonpojat, yksinpä kerjäläisetkin syöpäläisten
täyttämissä ryysyissään ovat saman arvoisia? Kaikki muka ihmisiä eikä
mitään muuta.
KNUT ESKILINP. Ei toki, arvoisa isä, en sitä hyväksy.
MATIAS. Se on yhteiskunnalle vaarallista.
KNUT ESKILINP. Ruotsin rahvaan ylpeys on ilmankin suuri.
TROLLE. Sitä ovat valtionhoitajatkin mairitelleet.
MATIAS. Mutta ei kuningas.
TROLLE. Niin. Hänen asiaansa me ajamme.
KNUT ESKILINP. Ja omaamme.
MATIAS. Sten Kristerinpoika ei tulle kokoukseemme.
TROLLE. Hän pelkää Sturea ja odottaa kuningas Kristiania.
KNUT ESKILINP. Hänessä kylvömme on itänyt.
VALTIONHOITAJA, ERIK JUHANANP. VAASA, MAUNU GREN ja JAAKKO KURKI
(saapuvat oikealta. Valtionhoitaja menee kattotuolin luo ja viittaa
herroja istumaan ja istuu sitten itsekin, jolloin Kurki jää seisomaan
hänen vasemmalle puolelleen. Piispat istuvat pöydän luo valtionhoitajan
vastapäätä, muut ylimykset sivuraiteille.)
INGEMAR (lähestyen Matiaan kuiskauksen jälkeen valtionhoitajaa). Ellen
erehdy, on minun kirjeeni..
STURE. Niin on, arvoisa isä.
INGEMAR. Väli Vexiöstä Tukholmaan on pitkä. Sinne on saapunut vääriä
viestejä teidän herruutenne aikeista. Ne ovat minut eksyttäneet tekoon,
jota kadun. Kun loukkauskivi, joka on erottanut kirkonmiehet teistä,
nyt poistuu, olen valmis palvelemaan teidän herruutenne käskyjä siinä
määrässä kuin voimani ja pyhän kirkon etu sallivat. Muuta hyvitystä,
kuin tämän tunnustuksen, ette vaatine vanhalta kirkonpalvelijalta?
STURE. En, arvoisa isä. Kun ojennan teille kirjeenne, on sen muisto
minulta unhottunut. (Ojentaa kirjeen Ingemarille.)
INGEMAR (repäisten kirjeen). Hävitköön näin kaikki erimielisyys Ruotsin
valtionhoitajan ja kirkon väliltä!
STURE. Piispa Matias tehköön selvän kokouksemme tarkoituksesta.
MATIAS (nousten). Se olisi hänen armonsa arkkipiispan asia. Mutta kun
pyhimykset eivät ole suoneet hänelle voimaa tänne saapua, teen minä sen
hänen edustajanaan.
Pyhän istuimen tietoon Roomassa on tullut se väärä ja turmeleva tapa,
jolla tohtori Hemming Gad, ilman pyhän isän virkavahvistusta hoitaa
Linköpingin hiippakuntaa, ja monet solvaukset, joita hän on lausunut
ei ainoastaan hengellistä säätyä ja maallisia ylimyksiä, vaan myöskin
hänen pyhyyttään paavia vastaan. Siksi on hänen pyhyytensä ankarimman
pannan uhalla käskenyt, että electuksen on erottava piispan virasta ja
kaikesta vaikutuksesta hiippakunnassa.
ERIK VAASA. Hän ei ole hiippakuntaansa juuri koskenutkaan.
MATIAS. Mutta hän on kantanut piispan tulot.
MAUNU GREN. Niillä puolustaakseen isänmaata.
TROLLE (nousten). Olen tiennyt, että kuninkaallisen vallan puute on
Ruotsissa suuri. Mutta en muistanut, ettei meillä ole niin pitkiin
aikoihin kuningasta ollut, että hänen lyömänsä ritarit jo ovat ehtineet
kuolla. Nyt sen muistan, kun kuulen asemiesten valtakunnan neuvostossa
puhuvan.
MAUNU GREN (kiivaasti). Minä olen ylimys niinkuin tekin, vaikken ole
kylliksi vanha, että olisin ehtinyt Juutinmaan kuninkaan jaloissa
ryömiä. Mutta kernaasti suon muille sen kunnian, jonka isänmaallisen
miehen tuomitseminen tuottaa. (Menee kiivaasti ulos peräovesta.)
STURE. Heimolaisellani on kiivas veri, arvoisat isät ja ritarit. Asiaan
ryhtyen asettaa hänen pyhyytensä tahto neuvoston vaikeaan asemaan.
INGEMAR. Miksi olisi vaikea seurata pyhää kanoonia?
TROLLE. Ei minusta.
KNUT ESKILINP. Eikä minusta.
MATIAS. Ei suinkaan minustakaan.
ERIK VAASA. Eihän neuvosto voine päättää electusta kuulematta. Onko
häntä kutsuttu?
STURE. On.
MATIAS. Poissaolo todistaa kovakorvaisuutta.
PALVELIJA (peräovesta tullen). Tohtori Hemming Gad.
STURE. Tulkoon! Me odotamme.
GAD (saapuu). Pyydän anteeksi viipymistäni. Kun sain teidän herruutenne
käskyn, kuulin, että tanskalainen rosvojoukko oli hyökännyt Skånesta
Värendiin. Aprikoimatta kumpaistako on ensin kuuleminen, teidän
herruutenne käskyä vaiko velvollisuutta suojella rauhallista rahvasta,
riensin sinne, torjuin tanskalaisen joukon ja olen nyt ratsastanut
tänne läpi yön. Kun nämä arvoisat piispat ja ritarit ovat ehtineet
minua ennen, eivät heidän juominkinsa viime yönä ole kovin myöhään
kestäneet.
MATIAS. Piispa Ingemar ja minä vietimme yömme hartauden harjoituksilla
harmaa-veljesten luostarissa.
GAD. Sittenhän täällä on pyhyyttä runsaasti. Toivon, että yöllinen
ratsastukseni luetaan siihen pieneksi lisäksi.
MATIAS. Herra electus, nyt ei ole pilanteon aika eikä paikka.
GAD. Siis luopukaa tästä pilanteostanne, hyvät herrat.
STURE. Olemme kutsuneet teidät neuvoston kokoukseen ikävän asian vuoksi.
GAD. Minä koetan sitten pitää huolta, ettei täällä ole ikävä.
STURE. Piispa Matias tehköön selkoa hänen pyhyytensä määräyksistä!
GAD. Säästäkäämme se vaiva arvoisalta isältä. Satun ne tietämään. Pyhän
Pietarin sijainen on saanut sen käsityksen, että Hemming Gadin on
jäätävä taivaan portin ulkopuolelle. Mutta se on erehdys, hyvät herrat.
Piispan virassa ei ole kukaan, apostolisesta istuimesta alkaen, tehnyt
sen vähemmän syntiä kuin minä.
MATIAS. Teidän rikoksenne ovat liian julkeat, että niitä voisitte
peittää.
GAD. Niinkö? Kun te olette ne huomanneet, tulee siis tämä
parannusyrityskin teidän puoleltanne. Huolenpito minun autuudestani
lisää teidän ansionne monenkertaiseksi. Kun te sen jaatte näille
vapaasukuisille herroille, toivon ettei oma osanne jää kovin vähäksi.
MATIAS. Teidän röyhkeytenne ja turmiollisen toimintanne ehkäiseminen
on epäilemättä Jumalalle ja pyhimyksille otollinen teko. Ja meillä
kirkonmiehillä on erityinen ilo, kun neuvosto ja valtionhoitaja ovat
tässä asiassa yksimieliset hänen pyhyytensä paavin kanssa.
GAD. Minulla ei varmaankaan ole syytä epäillä hänen armonsa sanoja?
STURE (kaikkien häneen tarkasti katsoessa). Te olette kirkon mies, siis
kirkon tuomion alainen.
GAD. Mitä on Ruotsin valtionhoitajalla ja neuvostolla tekemistä kirkon
tuomion kanssa?
MATIAS. Tuomiotaan täytäntöön pannessa käyttää pyhä kirkko maallisen
vallan apua.
GAD. Ymmärrän. Ruotsin valtionhoitaja, suurmiehet ja piispat, kaikki
yksin tuumin, tahtovat siis minun paatuneen sydämeni taivuttaa ijäistä
autuutta ajattelemaan. Tämä minua yksin tarkoittava huolenpito ajalla,
jolloin Ruotsin itsenäisyys on kovin uhattu, on minulle erinomaisen
suuri kunnia, ja siitä lausun kiitokseni teille, hengelliset isät ja
maalliset mahtajat. Mutta sallikaa kysyä, millä olen tämän ansainnut?
STURE. Sen tietää hänen pyhyytensä.
GAD. Että teidän herruutennekin sen tietäisi, sanon sen teille. Olen
Ruotsin vapauttamiseksi taistellut sanalla sekä miekalla kenties
enemmän kuin kukaan muu. Kaksikymmentä vuotta sain minä paavin hovissa
ehkäistyksi kaikki juonet, joita Tanskan kuningas ahneiden prelaattien
avulla siellä kutoi vanhaa Sten herraa vastaan. Isänne aikana taistelin
lakkaamatta maalla ja merellä kirottuja tanskalaisia vastaan; samoin
olen tehnyt teidän aikananne. Vaikka minun on pitänyt ulvoa susien
kanssa, etten joutuisi susien saaliiksi, en ole kuitenkaan koskaan
omaa etuani katsonut. Ensimäinen Sture sai Linköpingin tuomiokapitulin
valitsemaan minut piispakseen. Koska tunnen paljon piispaparkoja, mutta
tuskin yhtään oikeata piispaa, niin ajattelin, ettei piispan viitta
minunkaan jumalattomilla hartioillani kovin turmeltuisi. Enkä minä sitä
ole usein kantanutkaan. Tuomiokapituli on hoitanut viran; mutta minua
ovat piispan tulot auttaneet taistelemaan isänmaani vihollisia vastaan.
MATIAS. Olette siis kirkon pyhää omaisuutta väärinkäyttänyt.
GAD. Koska en ole sillä edistänyt teidän puolueenne asiaa. Koska olen
Tanskan kuninkaan kiivaimpia vihamiehiä. Mutta hänellä on ystäviä
Ruotsin suurmiesten joukossa. Te, herra valtionhoitaja, ette niitä
nytkään tarvitse kaukaa etsiä. Omat edut ovat heille isänmaan etuja
kalliimmat. Pettäen teidät Juudaan suunannolla ovat he liittyneet
yhteen minua kukistaakseen. Se ei, viiden haavan nimessä, ole
näihin saakka ollut helppo tehtävä. Ympärilläni on ollut urhokkaita
sotamiehiä, takanani Ruotsin rahvas.
TROLLE. Jota te olette aina kiihoittanut.
GAD. Ja jota te tahdotte orjuuttaa ja juhdaksi alentaa.
KNUT ESKILINP. Mitä se muuta on kuin orjakarja?
STURE. Tanskassa, mutta ei Ruotsissa.
KNUT ESKILINP. Hyvää tekee ruotsalaisillekin ryömiä ikeen alla. Kyllä
he jaksavat sen, minkä tanskalaisetkin.
GAD. He eivät jaksa. Ennenkuin he siihen tottuvat, kadotatte te,
korkeat herrat, höyhentöyhtönne ja nämä arvoisat isät kymmenyksensä ja
lihavat vatsansa.
MATIAS. Nyt ei ole kysymys Ruotsin rahvaasta, vaan teistä, electus.
GAD. Me olemme lähetysten kuin uhrilipas ja piispan pussi. Rahvaan
tähden ei minuun uskallettu koskea. Silloin nämä älykkäät päät
keksivät, ettei minua oltu vielä Roomassa virkaani vahvistettu. Sieltä
päin oli siis isku annettava. Pannajulistus on kyllä meidän päivinämme
kuin pivollinen olutta, joka on viikkokauden ollut avonaisessa
astiassa..
MATIAS. Sen sanoo piispa!
GAD. Joka ei ole saanut paavin vahvistusta ja jota vastaan tähdättyä
pannakirjaa te, arvoisa isä, niin suurella tyytyväisyydellä kädessänne
puristatte... (Valtionhoitajalle,) Tämä oluttilkka on pitkällä matkalla
vielä enemmän väljähtynyt. Onko mahdollista, että teidän herruutenne
rupeaa sitä tynnörissään voimistuttamaan? Suodaanko näille katalille
liittolaisille niin suuri voiton ilo? Enkö olisi voinut aikoja sitten
viskata pois miekkaani, kääntyä heihin ja sanoa: Minä voin hoitaa
hiippakuntani niin kuin kuka hyvänsä. Voin olla yhtä hyvä piispa kuin
tekin. Voin keritä lampaitani ja lihoittaa itseäni laumani ihralla.
Voin kulkea mässäten luostarista luostariin, pitää yhtä abbedissojen
sekä nunnien kanssa sekä ottaa jälleen juhlatiloissa korkeasti pyhän
ryhdin ja kantaa juhlasaatossa hostiaa...
MATIAS (kiivaasti). Salliiko Ruotsin vallan päämies, että pyhää säätyä
ja pyhiä toimituksia hänen läsnäollessaan näin törkeästi häväistään?
INGEMAR. Minä kysyn sitä samaa?
ERIK TROLLE ja KNUT ESKILINP. Me kysymme sitä samaa?
GAD. Teille, piispat ja ritarit, olen antanut suolaa vatsanne mukaan.
Valtionhoitajalle voin tehdä saman kysymyksen kuin tekin.
MATIAS. Me odotamme valtionhoitajan vastausta.
ERIK VAASA. Jos minun sanani voisi jotain vaikuttaa, antaisin sen herra
electuksen hyväksi.
STURE. Sen tiedän, jalo sukulaiseni. Mutta minä en voi syöstä Ruotsia
alttiiksi siihen vaaraan, joka olisi odotettavissa, jos asettautuisimme
pyhän isän tahtoa vastaan. Ja täytyy minun kieltää tohtori Hemmingiltä
kannatukseni, niin totta kuin minua auttakoon Jumala ja pyhä
Eerikki-kuningas.
MATIAS (nousten ja ottaen pöydältä palavan kynttilän). Ja minä hänen
pyhyytensä paavin nimessä kiellän tohtori Hemming Gadin Linköpingin
hiippakuntaa turmelemasta ja vetämästä sille Jumalan ja kaikkien
pyhimysten kostoa. Ellei hän herkeä kantamasta piispan tuloja ja luovu
kaikista vaatimuksista tähän virkaan, on hän kirkonkirouksen alainen,
erotettu kaiken taivaan valtakunnassa tarjottavan hyvän osallisuudesta,
ja hänelle sammuu kaikki ilo ja onni, niinkuin tämä maahan viskaamani
kynttilä sammuu. (Viskaa palavan kynttilän permannolle, jolloin se
sammuu,) Hänen pyhyytensä paavin kirje on naulattava Linköpingin
tuomiokirkon oveen.
STURE. Se ei sovi, kansan tähden.
GAD (on Matiaan puheen aikana laskenut päänsä alas, mutta oikaisekse
nyt vihassa). Se tehtäköön, niin häpeämättömyys saa suureen peiliin
kurkistaa. Olette tieni katkaisseet. Minä sulkeudun Rönöhön. Ja jos
minuun leimahtaa siellä koston ajatus, jos vihani teihin voittaa erään
toisen vihan, niin että lyön teitä ruoskalla, jota olette niin kauan
nuoleskelleet, niin muistakaa, että olen sen teille sanonut.
MATIAS. Rönön kartano on Linköpingin tuomiokapitulin omaisuutta. Te,
tohtori Hemming, saatte siellä oleksia ainoastaan niin kauan kuin uusi
piispa ja tuomiokapituli sallivat.