Se määrätty päivä oli tullut. Ihana oli Syyskuun aurinko sinä aamuna ja
lupasi selvän pilvettömän päivän.
Thore Jössen poika oli huutokaupalla myynyt talonsa ja irtaimen
tavaransa, ja kaikesta siitä yhteensä saanut kuusi tuhatta riksiä,
joista enin osa oli talletettu matka-arkussaan, joka jo oli rattailla.
Se oli juhlallinen hetki siinä avarassa tuvassa. Kaikki olivat
juhlavaatteisansa. Seitsemän punaposkista poikaa, joista vanhin oli
kahdenkolmatta ja nuorin kymmenen vuoden vanha, seisoi kädet ristissä
pöydän ympärillä, jonka ääressä isä ja äiti istuivat avatun kirjan
vieressä.
"Lapseni," sanoi Thore Jössen poika liikutetulla äänellä; "se tärkeä
hetki on tullut, jona meidän pitää jättää rakastetun kodon ja pian sen
kalliin isän-maankin, uudessa maassa hakeaksemme elatusta jäljellä
olevina päivinämme. Matka on pitkä ja vaivaloinen. Me tahdomme
sentähden nöyrillä sydämmillä nostaa mielemme taivaasen ja rukoilla
Jumalalta apua, että onnellisesti ja hyvin mahdamme päättää
eteen-ottamisemme."
Korkealla äänellä luki hän nyt monta harrasta rukousta, joissa hän
rukoili Herraa olemaan johdattajansa matkalle, ja aina varjelemaan
vanhan Ruotsin. Senjälkeen alkoi hän virren johon koko perhe tarttui
selvillä äänillä.
"Lähtekäämme nyi Jesuksen nimessä," sanoi Thore rukouksen päätettyänsä
ja tarttui ystävällisesti vaimonsa käteen kiini.
Nuorukaiset riensivät paikalla ulos, mutta vanhemmilla ei ollut
semmoista kiirettä. Kaappi, kello ja vielä seinätkin piti katseltaman;
josta katselemisesta ei tahtonut koskaan loppua tulla. Kartanolla kävi
samoin. Enemmän kuin tuhannen kertaa olivat he ennen katselleet niitä
aseita ja työkaluja, vaan ei koskaan niin tystään kuin nyt. He menivät
puutarhaan, jossa hypistelivät pensaita ja puita sanaakaan sanomatta,
mutta kyyneleitä näkyi heidän silmissänsä. Vihdoin viimein nousivat he
rattaille josta vielä kerran katsoivat pitkään sitä entistä kotoa,
jonka jälkeen ajoivat tiehensä.
Tie meni kirkon sivuitse, jossa Thore yht'äkkiä pisätti portin eteen.
Hän katsahti mitään sanomatta Elinan päälle, jonka Elina hyvin käsitti,
sillä hän pusersi kovasti Thoren kättä. He menivät kirkko-pihaan, jossa
kumpikin pian vaipui rukouksiin äitinsä haudalla.
Kuin he jälkeen rattaitten tykönä tulivat yhteen, antoi Elina
miehellensä iänkaikkisuuden-kukan, ja näytti siinä samassa, että
hänellä oli samallainen bernsteini-ristin vieressä. Thore näytti oitis
että hänellä jo oli semmoinen sen vähäisen sormuksen vieressä, jonka
hän kantoi povessansa.
Eivät he nytkään sanaakaan sanoneet, mutta nyökkäsivät ystävällisesti
toisellensa, ja taivaallinen valo loisti heidän silmistänsä.
* * * * *
Muutaman päivän perästä astui tuo perhe laivaan Götebor'in satamassa ja
lähti pohjas Amerikaan.
Herra olkoon heidän kanssansa, ja tulkoon heidän toivonsa täytetyiksi
siinä uudessa maassa!!!
* * * * *
Rakas lukiani.
Tällä erällä en minä tiedä kertoa enää mitään Thore Jössen pojan
elämän-vaiheista, koska se oli viimeis syksynä, kuin hän perheensä
kanssa jätti itsensä sen juonikkaan meren valtaan ja lähti toisella
puolen meren kuohuvien aaltojen onneansa hakemaan. Mutta sen minä
tiedän, että Ruotsi la'illansa ja kohtelemisellansa sillä lailla on
saattanut monta tuhatta kunniallista työmiestä pakenemaan
isänmaastansa, jossa he kaikkina aikoina olisivat olleet tarpeellisia.
Minä tiedän myös -- ja se surettaa minua -- että samaa vaivaa
elääksensä, samaa tuskaa ja puutetta, samaa pilkkaa ja ylönkatsetta, ja
vielä pahempaakin kuin tässä kirjaisessa onkaan kerrottu, saa köyhä
työmies kärsiä melkeen joka paikassa maalla, Ystad'ista aina
Haaparantaan asti, jossa monessa paikassa vallitsee senkaltainen
orjallisuus, että se likemmältä katseltuna näyttäisi olevan verrattava
siihen, joka kertomusten jälkeen sanotaan hallitsevan joissakuissa
Pohjas Amerikan valtakunnissa.
Se on kova syyttäminen, mutta se on vielä surkeampaa että se on totta,
jonka minä tässä tahdon näyttää todeksi jos hälpältä katselemme nyt
olevaista seurakunnallista elämäämme. Minä saan tässä edeltäpäin
ilmoittaa, ett'en minä päätä kulku-puheitten vaan totuuden mukaan. Minä
olen kaiken elin-aikanani elänyt kansan seassa, ja viimeisinä vuosina
vaeltanut melkeen jokaisen läänin läpitse, ainoastaan sentähden että
tulisin tuntemaan kansan elämän laadun, jonka sentähden jotenkin luulen
tuntevanikin. Katso tässä lyhykäisyydessä minkä lainen on
Se yleinen tila maassa.
Ruotsi on kieltämättä viimeisinä vuosina ollut hyvin onnellinen monessa
katsannossa, vaan se ei ole ymmärtänyt pitää onnestansa kiini.
Maanviljelys on edistynyt; kauniit laihot ovat kasvaneet pelloillamme,
me olemme lähettäneet ulkomaille enemmän maan kasvuja kuin koskaan
ennen; mutta yhteinen voima ei sentään ole noussut, vaan pikemmin
vaipunut ja monella tavalla saattanut sen köyhän työmiehen kannan vielä
huonommaksi.
Kuin jyvät ja maanmiehen tavarat kolme vuotta takaperin olivat
korkeassa hinnassa, niin talonpoika oikoi ojasta taipunutta selkäänsä.
Hän oli mielestänsä kauan kyllä elänyt puutteessa, ja tahtoi sentähden
tästä lähin elää niinkuin muutkin ihmiset. Hän laittoi itsellensä
paremmat vaatteet ja herkullisemman ruoan pöydällensä, hän toimitti
huoneisiinsa liiallisia koristuksia ja kartanolle upeita vaunuja: hän
luuli sen hyvän ajan kestävän iän kaiken. Näissä iloisissa toivoissa
kehoitti kauppamiehet häntä elämään, jotka paikalla hyötyvät siitä.
Sillä tavalla menivät rahat tiehensä, ja hän sekaantui velkoihin,
joista hän ei pääse niin helposti.
Se hyvä aika ja ne korkeat toivot matkaan saattoivat vielä sen, että
moni herra rupesi maanviljelijäksi, jona hän luuli saavansa veistellä
kultaa puuveitsellä. Petettyinä näissä ihanissa toivoissansa, pitää
heidän nyt vähäkin ylhällä pysyäksensä, koska he ovat maksaneet korkean
hinnan taloistaan, imeä kaiken sen voiman maasta kuin mahdollista,
jonka tähden maa käy laihaksi ja työmies rasitetaan. Se on juuri
näitten herraen maanviljelijäen tykönä kuin orjuus on korkeimmallansa.
Minä saan kerran kaikkien edestä pyytää lukiaani muistamaan, että minä
sekä tässä että muualla puhun tilasta yleisesti; sillä minä tiedän
aivan hyvin jalomielisiä ihmisiä löytyvän joka säädyssä.
Hyöty siitä hyvästä ajasta on niinmuodoin se että maanviljelys on
tullut vähä paremmaksi, sen suhteen kuin se olisi voinut tulla; vaan
varat eivät suinkaan ole enenneet maassa; sillä Ruotsin kansa taitaa
tällä hetkellä olla yhtä köyhä kuin vuonna 1810, koska valtakunnan
sanottiin nojaavan häviöönsä päin. Moni luulee kansan tulleen
rikkaammaksi, kuin hän kaukaa katselee sen tilaa, mutta menköön vaan
vähä likemmäksi, ja koettakoon perin pohjin tutkia sen koto eloa ja hän
tulee havaitsemaan, että se kaunis ulkopuoli ainoastaan on lainattu
valo, jonka ne pimeät varjot, jotka makaavat sisä-puolella, vallan
himmentävät. Tehe sitten päätös kaikista yhteen ja varmaan se kuuluu
näin:
Pitäjässä, jossa on kuusikymmentä talonpoikaa, voi viisi kutsua
rikkaaksi, koska heillä on isommat talot ja ulos lainattuja rahojakin;
kymmenen tulee jotenkin hyvin toimeen; vaan ne loput neljäkymmentäviisi
ovat köyhiä. Heidän talonsa ovat pantatut erityisiin rahastoihin eli
yksinäisille, melkeen koko arvonsa edestä. Niitten pitää voimiensa
perästä ahkeroitseman elääksensä eloa, joka ei ole paljo parempi kuin
torpparin taikka muonamiehen. Koska heidän taloutensa on huonolla
kannalla ovat he vallan varakkaampien vallassa, joita eivät arvaa
vastaan sanoa; ja niinmuodoin ei heillä ole mitään sanomista
seurakunnan asioissa. Joka pitäjässä löytyy "ala-valtakunnan" kuningas,
joka, papin ja korkeitten sukulaistensa avulla, elää ja hallitsee oman
tahtonsa mukaan. Hän, vähäisen, vaan väkevän seuransa kanssa, päättää
kaikki mitä pitäjän asioihin kuuluu, ja toiset saavat olla tytyväiset
päätöksellä, vaikka se sitten olisi kuinka takaperin. Jos hallitukselta
tulee kysymys papin eli nimis-miehen kautta minkä lainen yhteinen tila
on, niin hän paikalla vastaa papin kanssa, että kaikki on seurakunnassa
hyvin; -- olishan se häpeäksi seurakunnalle, jos oikea tila
tulisi tietyksi. Ei hänellä ja hänen vertaisillansa ole mitään
valitettavaakaan, sitä helpommasti voivat he hallita kaikki, niinkuin
itse tahtovat. Monta rikasta löytyy, jotka eivät suinkaan hyväksy
senkaltaista hallitusta, mutta ne ovat enemmästä päästä hiljaisia
ihmisiä, jotka eivät mielellään tahdo olla riidoin hallitsien kanssa.
He pudistavat epäileväisesti päätänsä ja näkisivät mielellään kirveen
käyvän, mutt'ei heillä ole rohkeutta olla sen ponnessa. Se on
tavallisesti pitäjän kuningas, taikka joku hänen seurastansa, kuin on
pitäjän lauta-kunnan esimies, joka määrää vaivaisten elatuksen,
jonka katsannon alla pitäjän koulu on, ja joka viimein valitaan
valtio-päivien jäseneksi j.n.e. Monessa seurakunnassa on se kunnon
mies, mutta se ei ole yksi kahdestakymmenestä.
Näin on yleisesti laita seurakunnissa. -- Katsokaamme nyt kuinka
valtio-päivissämme tavallisesti käy; kutka ne miehet ovat, jotka siellä
valvovat kansan asioita, ja se tulee meille selväksi minkä tähden maan
tila yleisesti on niin surkea.
Aateli on ainoastaan suvun ja virkamiesten esimiehinä. Papit -- sen
korkean papiston ja hengellisen hallitus-himon esi-miehinä; koska
nuoremmilla papilla, jotka ovat ne oikeat työmiehet Herran viinamaassa,
ja jotka paraitten tuntevat kansan toivot ja tarpeet, ei ole ääntä
vaalissa. Porvarit taas ovat rahan ja ylpeyden esi-miehinä, sillä useen
yhdellä keikarimaisella kauppa-kokouksen vänkäilijällä on enemmän
sanomista raastuvassa, kuin kymmenellä kunnollisella porvarilla.
Muutoin ei suinkaan valtio-päiviin tulisi niin monta pormestaria,
joilla ei ole juuri mitään yhteistä sen oikean porvari-säädyn kanssa.
Talonpojat ovat omansa ja kotona olevaisten pitäjän-kuningaitten
esi-miehinä. Harvoin se tulee valtio-päivien jäseneksi, jolla on kansan
luottamus. Se on tavallisesti se pitäjän-kuningas, joka on tullut
tutuksi paraiten taitavan nylkeä köyhiä. Luonnollisesti tästä on
poikkeuksia niinkuin kaikesta muustakin.
Senkaltaiselta pitäjän hallitukselta, kuin se on jonka olemme
kertoneet, ja niin kokoon pannulta valtio-seuralta, ei ole paljo
laupiutta köyhää kansaa vastaan odottamista. He valvovat ensiksi omia
asioitansa ja pitävät yhteisen hyödyn sivu-asiana, johon eivät koskaan
tahdo joutua pitkien jaarituksiensa ja riitojensa tähden. Hyvällä
omalla-tunnolla panevat he yhten runsaan veron toisensa perään sen
köyhän kansan hartioille. Joku totinen isän-maan ystävä panee itsensä
tätä vastaan, vaan hänen äänensä katoo sen antelian joukon seassa,
niinkuin kaukainen kaiku. Sillä tavalla ei hallitus milloinkaan saa
kuulla selvää totuutta, ja se taitaa joksikuksi osaksi antaa hänelle
anteeksi ruunun rahaen tuhlaamisen.
Kansa saa sillä välillä maksaa kustannukset. Se kärsii yleisesti
enemmän kuin kukaan voi ajatella. Ehkä hän syö kehnoa ruokaa, täytyy
hänen alinomaa tehdä raskasta työtä. Sanotaan ett'ei talonpoika
mielellään tahdo parantaa maanviljelystänsä, vaan ei ajatella sitä että
usiammalla ei ole varoja laittaa uusia peltokaluja. Monessa paikassa on
kolmella eli neljällä naapurilla yhteinen rauta pii (äes) eli sahrat,
jota he vuorottain hyödyksensä käyttävät. Ilman sitä sanotaan vielä
viinan turmelleen kansan sekä sielun että ruumiin, vaan unhotetaan että
huono ruoka ja raskas työ ovat olleet viinan apulaisina. Se on köyhyys
ja rasitus kuin on tehnyt enimmän osan. Koulut pidetään rasituksena, ja
jos menemme köyhäen huoneesen niin saattaa se meidän hämmästymään.
Kansa huokaa runsasten verojen alla, jotka makaavat maanviljelyksen
päällä, jotka jo ovat niin tuntuvat, että jos Herra rankaisee meitä
kato vuodella, niin tulee rauta-tien rakennuksemme seisomaan, sillä
mistä otettaisiin rahaa?
Kansa kärsii kuitenkin enimmän siitä käytöksestä, kuin se saa pitää
hyvänänsä onnellisimmilta vertaisiltansa. Maalla, niissä synkeissä
metsissä tapahtuu paljon, josta kaupunkilainen ei voi nähdä edes unta.
Siellä ei löydy sanomalehtiä, jotka pitäisivät itsevaltaisia kurjessa.
Siellä löytyy paljon vääryyttä, ja Jumala auttakoon niitä, joilla valta
on ollut, kuin heidän kerran, sinä suurena tilin-teon päivänä, pitää
tekemän tilin hallituksestaan. Pappis-säädyllä ja ruunun-miehillä on
paljon oman-tuntonsa päällä. Työmiehen tila täällä Ruotsissa on niin
raskas, että jos niillä olisi varoja, eikä rakkaus isän-maahan pitäisi
niitä takaisin niin puoli kansaa varmaan muuttaisi Amerikaan.
Jos nyt muistamme, että yhdeksän kymmenettä osaa kansasta harjoittaa
maanviljelystä, niin voimme, ylönpalttisia olematta, sanoa että kolme
neljättä osaa Ruotsin kansasta elää oikeeta orjan eloa, ainoastaan
sentähden että yksi neljännes saa elää ylönpaltisesti ja upeesti, joka
vetää rahat maasta ja hennontaa kansan, joka ei yhtään sovi pohjasen
luonnon kanssa yhteen. Ei tämä mahda olla oikeen. Varmaan ovat toiset
ihmiset luodut hallitsemaan ja toiset tottelemaan, mutta herraen pitää
muistaman "että heilläkin on Herransa taivaassa".
Tällä en minä suinkaan tahdo sanoa, että köyhä kansa sielunsa puolesta
on vähääkään parempi kuin rikas; vaan sen minä sanon täydestä
luottamuksestani, että työväki kärsii vääryyttä, ja että ne yleisemmät
säädyt ovat kiusaksi yleisölle. Valtakunnan kukkuloilta käy tukehuttava
tuuli; väärä mieli hallitsee niissä korkeissa seuroissa. Siellä eletään
enemmästä päästä enemmän kuin varat antavat myöden; metsiäis-pesässä on
liian monta perhosta ja kuhnuria. Työ ja kelvollisuus pidetään
vähäisessä arvossa. Totinen ansio jää synnin ja nöyristelemisen taka.
Monessa osassa meillä on oikeat la'it, mutta niitä käytetään eri
tavalla eri ihmisiä vastaan, eivätkä niinmuodoin täytä määräystänsä.
Raha on korkein arvon mitta ajan puntarissa, ja rehellisyyden ja
kunnian pitää joka tilassa jäämän sen taka.
Tämä saattaa kansan huonommaksi, ja sytyttää vihan ja katkeruuden sen
sydämmessä, joka monta kertaa muuttuu väki-valtaisuudeksi, joka antaa
korkeimmille säädyille syytä valittaa. Heidän pitäisi kuitenkin ensiksi
parantaman itsensä, ennenkuin valittavat kansan huonoutta, sillä kaikki
valo tulee ylhältä päin eikä päin vastoin, niinkuin näyttävät tahtovan.
Varmaan on se kaunista että laittaa pitäjän kirjastoja ja pitää
hyvän-tekeväisyyden kokouksia, vaan ei asia ole sillä autettu. Paha
pitää otettaman juurinensa pois. Runsaat verot pitää vähettämän, jollei
tahdota että maamme tulevaisuus käy liian synkeäksi. Valtakunnan rahoja
pitää enemmän säästettämän, ja samalla lailla jokaisen yksityisen
ylhältä alhalle asti. Hallituksessa pitää moni haara perin pohjin
parattaman.
Mutta kaikki tämä voidaan parata ainoastaan sillä, että ihmisellä eikä
ainoastaan rahalla on ääni valita valio-kunnan jäseniä.
Yhteinen tila saisi senkautta pian toisen muodon; sillä Ruotsi on rikas
kaikessa köyhyydessänsä. Kuninkaan tykönä olisi asiamiehiä, jotka
puhusivat totta; kauppa ja keinollisuus edestyisivät lakkaamatta
tasaisilla ja vakavilla askeleilla; maasta saataisiin toista vertaa
suurempi tulo. Halut ja himot eivät enää vetäisi maata neljälle
taholle; ne yhdistyisivät yhdeksi suureksi ja ilahuttavaksi, joka
ainoastaan tarkottaisi yhteistä hyvää; Ruotsi tulisi vapaaksi,
itsenäiseksi ja onnellisemmaksi kuin se koskaan on ollut.
Meillä on hyvä ja laupias kuningas, joka tahtoo sitä mitä oikeen ja
sopiva on. Meillä on vielä nuori ja voimallinen hallitsija, jolla on
rohkeutta tehdä kauniin mieli-lauseensa luonnossa näkyväksi. Minä olen
sentähden siinä iloisessa toivossa, että jos kaikki totiset isän-maan
ystävät yhdistyisivät yhteiseen rukoukseen niitten jalojen miesten
tykö, niin ne antaisivat maalle uuden perustus-la'in, joka olisi Norjan
la'in mukainen taikka vielä sitäkin parempi; sillä kyllähän se on
iloisempaa hallita vapaata ja onnellista kansaa, kuin orjistunutta ja
valittavaa sukua.
Kansa on perin pohjin hyvän luontoinen, mutta kärsimys voi kerran
loppua ja tehdä tepposia, joista saattaa seurata sanomattomia
muutoksia... Muistakoot kaikki joita se liikuttaa tämän aikanansa.
* * * * *
Moni luulee kuka tiesi edellä seisovan taulun olevan maalatun liian
synkeillä värillä, mutta minä vastaan: Tutki ensin tila tyystään ja
päätä sitten. Tässä en tahdo neuvoa sinua poikkeilemaan pappiloihin ja
varallisempiin taloihin, niinkuin matkustavaiset tavallisesti tekevät,
kuin tahtovat tulla tuntemaan yleisön tilan. Ei niin, ystäväni. Käy
sensiaan vähemmissä taloissa, niissä metsien syvyyteen piiloitetuissa
mökkilöissä, ja varmaan tulet sinä havaitsemaan että taululla on
vastimensa. -- Toiset luulevat löytävänsä tässä, nimittäin taulussa,
huonosti peitetyn vihan rikkautta ja korkeimpia säätyjä vastaan.
Senkaltaiseen syytökseen voin minä säikkymättä vastata, ett'en vihaa
yhtäkään kuolevaista maan päällä, ja että rakkaus oikeuteen ja
isän-maahan on ollut se, joka on kynäni hallinnut.
Viimeiseksi pyydän minä kaikkia jalomielisiä sanomalehtien
kirjoittajia, joilla siihen on tilaisuutta, vaeltamaan isän-maan
läpitse, että tulisivat tuntemaan kansan oikean tilan. He saisivat
paljon kirjoittaaksensa ihmis-sukukunnan hyödyksi, jota eivät nyt
kaikessa viisaudessaan voi arvata; sillä kaupunkien kaduilla eli
lukukamarissa emme me tule tuntemaan kansan eloa.