Minä olin nyt voipa, Bödan kartanon allekuuluva, torppari ja tulin
aivan hyvin toimeen. Minulla oli siisti asumus, pari tynnyrin alaa
peltoa ja kaksi lehmää niinkuin myöskin muutamia lampaita, jotka teki
että minä ahkeralla työlläni hyvin voin elättää ison perheeni, johon
vielä oli tullut kaksi lasta, niin että meitä oli yhteensä kahdeksan
henkeä.
Parooni Eksköld'i oli nuhteetoin isäntä joka ei vaatinut enempää
alamaisiltansa kuin ne hyvällä tahdolla voivat matkaan saattaa. Toden
perältä rankaisi hän laiskuutta ja kehoitti ahkeruutta. Hän kävi itse
katselemassa kuinka me kotonamme elimme, kuinka maamme viljelimme ja
minkä kaltainen toimemme yleisesi oli. Hän oli isä meille kaikille, ja
me puolestamme rakastimme häntä niinkuin isäämme, jonka selvästi
osoitimme sekä sanoilla että töillä, siivolla käytännöllä ja
kelvollisella työllä; sillä hevonen on enemmästä päästä senjälkeen kuin
sitä pidetään.
Paronessa ja hänen tyttärensä kävivät useen torpissa ja keskustelivat
vaimojen kanssa sisätöistä. Niitten toimesta sai joka asumus pian
vähäisen ryytimaan jossa kasvattivat kukkia ja hyödyllisiä
juuri-kasvuja. Jos joku tuli kipeeksi, niin paronessa oli koko tohtori,
joka tuli paikkaan ja teki mitä sopi saadaksensa sairaan terveeksi.
Se oli minulle suureksi onneksi; sillä Elina tuli kovin kipeeksi
viimeisessä lapsen-vuoteessansa, ja olisi luultavasti mennyt sitä
pitkää tietä jollei paronessaa olisi ollut. Hän tuli tauti-vuoteelle
sekä varhain että myöhän ja hoiti Elinaa, niinkuin se olisi ollut oma
lapsensa. Elina tuli myös hänen avullansa pian niin terveeksi että hän
voi olla liikkeellä ja toimitella pieniä askareita; vaan oikeen
terveeksi ei hän kuitenkaan tullut moneen aikaan. Paronessa määräsi
hänen viimein juomaan vettä, ja auttoi minua valmistamaan häntä
senkaltaiselle matkalle. Minä sain häneltä omakätisen kirjan tohtorille
ja parooni lainasi minulle hevosen, jolla sain mennä kyytimään.
Meiltä oli viisi penin-kulmaa R---- suurelle terveyden lähteelle, johon
paronessa oli toimittanut Elinaa viemään, sillä sitä pidettiin
parhaitten seassa koko valtakunnassa.
Paikkaan tultuani jätin minä kirjan tohtorille, ja vaimoni pääsi
lasarettiin -- joka oli rakettu köyhiä vasten kuninkaan antamilla
rahoilla, -- jossa hän sai vapaan asumuksen ja ruoan siellä ollessaan.
Minä jätin hänen tänne iloisissa toivoissa, vaan havaitsin häntä
noutaessani ett'ei ne millään muotoa olleet tulleet täytetyksi. Hän oli
nyt niin heikko ja kipeä että hän tuskin jaksoi kävellä, ja syy siihen
oli seuraava; suvi oli sateinen ja kylmä. Köyhien täytyi nousta jo
kello kolmen aikaan että joutuisivat kello viiteen, koska rikkaat veden
juojat rupesivat kokountumaan. Tohtori piti tästä asiasta aivan tarkan
vaarin; sillä sehän olisi ollut aivan sopimatointa jos herrasväki olisi
saanut nähdä tiellänsä virhellöisiä ja sairaita. "Eihän sillä lailla
olisi vähintäkään lystiä koko veden juomisen komennossa", sillä
useammat olivat kokountuneet tänne iloisesti elämään. Se taitaa olla
tapa muissakin tämän kaltaisissa laitoksissa, jotka sen kautta eivät
täytä tarkoitustansa. Yleisön pitäisi minun mielestäni kärsivän nähdä
huonouden likemmältä, että he siitä tulisivat huomaamaan että hekin
ovat ihmisiä, jotka terveytensä puolesta taitavat tulla yhtä huonoiksi
ja viheliäisiksi. -- Mitä Elinaan kuului, niin hän luuli, että ne
kylmät aamut ja se kylmä vesi olivat saattaneet terveytensä
huonommaksi. Hän oli myös vakuutettu siitä että moni köyhä sairas veden
juomisella oli vetänyt kuoleman päällensä; ei hän sentähden ollut
juonutkaan mitään vettä viimeisinä päivinä, jossa paronessakin sanoi
Elinan tehneen oikeen.
Se hyvä ihminen rupesi uudestaan tohtoriksi Elinalle, ja Jumala sen
tiesi mitä neuvoja hän siihen käytti, mutta ennen joulua oli akkani
taas yhtä terve ja raitis kuin entisiin aikoin.
Joulun aikaan sai paronessakin murhetta ja surua.
Parooni kävi mielellään metsästämässä ja sattui kerran vilustumaan
kovasti, joka pani hänen tauti-vuoteelle, jossa hän levollisesti nukkui
viimeiseen uneensa Tammikuun neljäntenä päivänä vuonna 1847.
Ihanaa mahtaa olla kuolla, kuin kuolee niin ikävöittynä ja kaivattuna
kuin hän. Hän ei ollut kartanon omistajana muuta kuin kuusi vuotta,
mutta sillä aikaa oli hän tullut niin rakastetuksi alamaisiltansa että
me surimme häntä niinkuin hyvät lapset surevat rakastettua isäänsä.
Haudan partaalla, johon kaikki alamaisensa seurasivat häntä, ei ollut
sitä silmää, joka olisi ollut kuiva, eikä sitä sydäntä, jota ei syvä
suru ollut liikuttanut.
Moni luulee ett'ei köyhä kansa voi käsittää jalomielisyyttä mailmassa:
mutta ne, jotka siinä uskossa elävät, eivät tunne sitä perin pohjin.
Kansa on yleisesti kiitollinen, eikä meidän tarvitse tehdä sille muuta
kuin mikä oikeen on, niin se rakastaa meitä.
Meitä oli viisitoista torpparia, ja kaikki voimme hyvin, sillä meitä
pidettiin ihmisten lailla. Ei se niinmuodoin ollut ihmeellistä että me
ikävöitsimme; me tiesimme mitä olimme kadottaneet vaan emme mitä siaan
saisimme.
Paroonin raha-asiat olivat hyvällä kannalla, mutta kartano myytiin
kuitenkin kreivi Klämmerstedt'ille. Paronessa muutti tyttärensä kanssa
Tukholmaan, jossa hänen toinen poikansa oli virkamies hovissa.
Sinä päivänä, kuin ne molemmat rouvasihmiset lähtivät kartanosta,
olimme kaikki juhla pukumissamme, ja seurasimme niitä niin kauas kuin
kartanon tilat kestivät, rukoillen Jumalaa että hän suojelisi ja
siunaisi heidän tulevat elämän päivänsä, palkinnoksi kaiken sen hyvän
edestä kuin he olivat osoittaneet meille ja lapsillemme.
Kummoinenka se uusi isäntä mahtaa olla? Tämä kysymys oli siihen aikaan
jokaisen ajatuksissa. Minä puolestani en toivonut mitään hyvää; mistä
syystä, sitä en voi selittää, mutta minä tunsin niinkuin ilmassa että
suuri muute oli tulossa. Ei sitä myös tarvinnut kauan odottaa.