Mestari Tarvainen sai vanhoilla päivillään rakentaa Heinäjärven
seudun tukkipuille laudoitetun alkutien Etelälahdesta lähtevän puron
suuhun. Ennen oli uskottu, ettei niin pientä puroa pitkin voitu
tukkipuita uittaa, mutta nyt se asia oli korjattu sulkulaitoksella ja
uittorännillä, jotka olivat aivan lähellä mestari Tarvaisen mökkiä.
Ja kun sulkulaitoksen rakentaminen oli päätetty, silloin Heinäjärven
ympäristön suurimmat havupuut alkoivat kaatuilla. Ainoastaan Kivimäellä
kasvavat hongat ja kuuset seisoivat vielä entisillä paikoillaan
ja pohjatuulten puhaltaessa nyökkäilivät jäähyväisiä kaatuneille
naapureilleen, jotka lähtöä odotellen alastomiksi kolottuina kelluivat
Heinäjärven pinnalla. Ne täyttivät melkein kokonaan tuon pienen järven,
vaikka se olikin entistään suurempi, kun niitytkin olivat veden alla.
Niittyjensä kasvusta huolehtien lähti Alapihan nuori isäntä Antti
solikoimaan puiden lomitse lahden yli vanhan Nevalaisen puheille.
Nuoremmilla isännillä oli vielä ehdoton luottamus Nevalaisen
älykkäisyyteen, vaikka tämä olikin jaloistaan köpelöitynyt niin, ettei
omin apuinsa voinut liikkua muualla kuin huoneen lattialla. Mutta
ajatukset olivat vielä virkeät.
-- Tulitpa hyvään aikaan, hän sanoi iloisena Antille, kun tämä saapui
huoneeseen. -- Minulla on sinulle asiaa.
-- Asiaa minullakin oli, vastasi Antti.
-- Ehkä onkin sama asia, sanoi Nevalainen. -- Minä halusin puhua
sinulle tuon Simo Kurkisen hoidosta. Siitäkö sinäkin?
-- En minä ole ajatellut Kurkisesta, vaan noista tukkipuista, kenelle
niistä pitäisi sanoa, jotta veisivät pois, muuten saattaa vesi turmella
kaikki rantaniityt, etteivät kasva mitään. Eikä noilta saa verkkojakaan
lasketuksi.
-- Nyt huolehdit joutavaa, selitti Nevalainen. -- Niityt kasvavat
puolta paremmin, kun ovat keväällä veden alla. Ja mitä pitemmän aikaa
tukkimiehet viipyvät kylässä, sitä enemmän tulee rahaa. Kaloja otetaan
kesällä.
-- Mutta milläpä tukkimiehiltä enää rahaa ottanee, kun lihat ja kalat
ovat kaikki myötynä ja syötynä? arveli Antti.
-- Lyö huonointa lehmää lihaksi, neuvoi Nevalainen. -- Silloin sikaa
säkkiin, kun se on päin. Niin minä olen antanut tehdä.
-- Se tässä täytynee muidenkin tehdä, myönnytti Antti. -- Mutta mikä se
Simo Kurkista koskeva asia olikaan?
-- Niin, minun täytyi tällä viikolla maksaa ensi kerran kyläkunnan
kassasta palkka Simon hoitajalle, selitti Nevalainen. -- Silloin
muistin, että Simollahan on poika, Pekkako sen nimi olikaan?
-- Petteriksi sitä sanottiin, muisti Antti.
-- Pekka tai Petter, sama se. Pääasia on, että meidän pitäisi osata
menetellä niin viisaasti, että hän lähettäisi rahaa isänsä hoitoon ja
elatukseen.
-- Missä asti asuneekaan ja lähettäisikö, jos saisi sanankin, epäili
Antti.
-- Asuinpaikkaa pitää kysyä Simolta. Luultavasti hän tietää. Ja jos
poika on kohonnut jonkun verran herrasmieheksi, niinkuin olen kuullut,
niin kyllä hän lähettää ja ottaa velkaakin, jos ei olisi itsellään.
Mutta meidän täytyy kirjoittaa hyvin kauniisti. Kertoa ensiksi, että
isä sairastaa täällä entisessä mökissään ja on sairastanut talvesta
asti, jolloin hänen omat uskonveljensä toivat tänne kotikylälle.
Senkin voisi vanhan tuttavan tavalla kertoa, että se kaupitsi kirjoja,
josta saaduilla säästöillä on elänyt melkein näihin asti, mutta nyt on
jo kyläkunnan täytynyt antaa apua ja palkata hoitaja... Näin, tähän
tapaan sille pitäisi kirjoittaa, ja minä ajattelin, että sinä, Antti,
lapsuuden tuttavana kirjoittaisit.
-- Minäpä kuulen, että isäntä itse osaa kirjoittaa tai kirjoituttaa
kaikkein parhaiten, sanoi Antti.
-- Asia menee pilalle, jos minä kirjoitan, selitti Nevalainen. -- Poika
muistaa minut ja ymmärtää heti, että nyt häntä kyläkunnan puolesta
aiotaan pakottaa isäänsä hoitamaan.
-- Ymmärtäköön, sanoi Antti. -- Onhan, siihen selvä laki, että lapsi on
vanhempansa hoitaja.
-- Ei sillä lailla, ei sillä lailla, puheli Nevalainen. -- Ei se
ole niin varakas, että saisi pakotetuksi. Mutta jos se on jonkun
verran herrasmies ja kenties uskovainen, niin varmaan maksaisi
hoitokustannukset. Nyt se on hyvin täpärällä. Otahan ja kirjoita,
niinkuin minä neuvoin, niin ehkä saataisiin kyläkunnan kassa
säästetyksi.
-- No, pitää koettaa, lupasi Antti.