Porvoossa,
Werner Söderström Osakeyhtiö,
1915.
Heinäjärvi, yksi Pohjois-Savon pienimmistä järvistä, saapi vetensä
"taivahan teitä" myöten: lumihiutaleina ja vesipisaroina. Siinä ei ole
avarampaa vettä, selkää, ainoastaan kolme lahdelmaa. Eteläisin näistä,
Etelälahti, on suurin, ja sen kahden puolen ovat kylän huomattavimmat
talot ja niiden pellot. Toinen lahdelma on luodetta, kolmas koillista
kohti. Niiden rannoilla ovat kylän niityt.
Koillislahden puoli on korkeampaa maata. Siellä oli ainoastaan yksi
pieni talo, järven puoleisella rinteellä. Sitä ympäröi kolmelta
puolelta havumetsät. Talon nimi oli Kivimäki. Se näkyi sieltä
kaikkiin muihin kylän taloihin, näkyipä Etelälahden päitse menevälle
maantiellekin, jos huomasi katsoa, mutta harva sen huomasi, ja vielä
harvemmat tiesivät, ketä tuolla talossa asui.
Etelälahden rantatalot olivat suurempia. Pari kolme niistä kuului
rikasten kirjoihin. Itäisellä rannalla olevaa Naurisharjua pidettiin
rikkaimpana ja sen isäntää, Nevalaista, kyläkunnan viisaimpana.
Siinä maineessa oli ennen pidetty Naurisharjun vastapäätä olevaa
Hyttilän taloa ja siinä asuvaa Hyttisten sukua. Sen maine oli kuitenkin
viime aikoina kärsinyt, kun viimeksi kuollut isäntä yli kuudenkymmenen
ikäisenä leskimiehenä nai nuoren ja köyhän palvelusihmisen. Eihän
sellainen naimiskauppa soveltunut sille, joka tahtoi kuulua rikasten
ja viisasten kirjoihin. Niin ajatteli moni, ja naapuri Nevalainen oli
sanonut sen kihlausaikana Hyttiselle itselleenkin. Mutta tämä oli
selittänyt ottavansa, vanha mies, itselleen hoitajan, kun tyttäret
olivat jo naimisissa eikä ollut miniätäkään. Naapuri oli tyytynyt
selitykseen, vaikkei hän myöntänytkään mitään kauppaa viisaasti
tehdyksi, josta ei tullut rahallista voittoa.
Naapuri Nevalainen oli solminut ainoastaan yhden naimiskaupan, mutta se
olikin edullinen. Sen sijaan hän oli tehnyt monen monta maankauppaa,
ostanut pakkohuutokaupoista ja sitten niitä voitolla myynyt tai
vaihtanut. Hän ei ollut kateellinen, vaan toivoi, että parhaat naapurit
ja sukulaiset toimisivat samalla tavalla, ja oli valmis heitä neuvoilla
ja rahallakin auttamaan. Niinpä hän kymmenisen vuotta aikaisemmin oli
puuhannut toisessa kylässä asuvan sisarensa pojan Kivimäen ainoalle
tyttärelle mieheksi, joka sitten vanhan Kivimäen isännän kuoltua tuli
varsinaiseksi isännäksi. Hän oli toivonut, että sisarenpoika muistaisi
tehdyn hyväntyön ja isännäksi päästyään vaihettaisi Kivimäen tilan
enolleen karjanlaitumeksi. Mutta siinä suhteessa eivät Nevalaisen
suunnitelmat toteutuneet.
Lähinnä Kivimäkeä, luoteisen lahden toisella rannalla, oli rappeutunut
Porraspuron talo. Sen oli ennen omistanut eräs Lipponen, joka vanhoilla
päivillään köyhtyi. Talon osti pakkohuutokaupasta Nevalainen ja
antoi sen vanhan, ahkeran työmiehen, Kurkisen viljeltäväksi. Tällä
oli aikamies poika, ahkera ja siivo, jota pilkkakirveet nimittivät
"Siivo-Simoksi". Nämä "ahkerat ja siivot kurjet", kuten heidän yhteinen
arvonimensä kuului, kyntivät Porraspuron peltoja niinä vuosina, jolloin
Nevalainen odotti vanhan Kivimäen isännän kuolemaa, jolloin oli sopiva
aika mennä puhumaan sisarenpojalle vaihtokaupasta. Mutta kun tuo sopiva
aika joutui, vaatikin sisarenpoika Porraspuron kaikkine niittyineen ja
vielä tuhansittain päällisiä, vaikka eno oli suunnitellut, että hänen
täytyi saada päällisiä, tai ainakin yksi niittylohko itselleen. Niin
jäi vaihtokauppa tekemättä ja Kivimäki säilyi joutumasta Naurisharjun
Nevalaisen karjakartanoksi.