Jefim oli ollut poissa tasan vuoden. Kun hän palasi kotiin, oli taas
kevät.
Hän tuli kotiin iltapäivällä. Poika ei ollut kotona: hän istui
kapakassa. Kun hän vihdoin palasi kotiin vähän päissään, alkoi Jefim
tiedustella häneltä kotiasioita. Jefim huomasi heti, että poika oli
hoitanut huonosti taloutta: rahat hän oli hävittänyt ja kaikki toimet
laiminlyönyt. Kun isä nuhteli häntä, tuli poika röyhkeäksi.
— Olisit itse hoitanut asiat, virkkoi poika. — Mutta sinä läksit maita
kiertämään ja otit mukaasi kaikki rahat. Minunko niistä on tehtävä
tiliä!
Vanhus vihastui ja antoi pojalleen selkäsaunan.
Seuraavana aamuna Jefim Tarasytš meni kylänvanhimman luo puhelemaan
pojastaan. Kulkiessaan Jelisein talon ohitse hän näki Jelisein vaimon
seisovan portailla. Tämä tervehti häntä virkkaen:
— Hyvää päivää, naapuri! Hyvin on tainnut matka mennä?
Jefim Tarasytš pysähtyi ja sanoi:
— Matkani meni. Jumalan kiitos, onnellisesti; sinun ukostasi vain
eksyin matkalla, mutta hän kuuluu tulleen kotiin.
Muori oli hyvin puhelias ja alkoi kertoa:
— Hän on jo aikoja sitten palannut, hyvä mies. Taisi tulla siinä kohta
Marian päivän jälkeen. Me tulimme iloisiksi, kun Jumala toimitti hänet
jälleen kotiin; meillä oli niin ikävä, kun hän oli poissa. Ei hänestä
tosin enää paljon työhön ole, parhain ikä on jo ohi. Mutta talon pää
hän yhä on, meidän on nyt taas paljon hupaisampaa. Poikakin tuli, niin
iloiseksi. Isän poissa ollessa, sanoi hän, tuntuu elämä samalta kuin
silmät vailla valoa. Kun hän ei ole kotona, ei elämä ole meille mikään
ilo, ystäväiseni, niin me rakastamme häntä ja olemme häneen kiintyneet.
— No, onko hän nyt kotona?
— Kotona on, mehiläistarhassa parvea korjaamassa. Mehiläiset menestyvät
nykyjään hyvin, sanoo hän. Niin kuuluvat höystyvän, ettei ukko
ole semmoista ennen nähnyt. Jumala ei varmaankaan katso ensinkään
syntejämme, kun niin on armollinen, sanoo hän. Käy häntä katsomaan,
ystävä; jo nyt ukko tuleekin iloiseksi!
Jefim astuu pihamaan poikki mehiläistarhaan Jelisein luo. Hän
tulee tarhaan ja näkee Jelisein seisovan koivun suojassa verkotta
ja käsineittä, harmaa kauhtana yllään, käsivarret levitettyinä,
ja katsovan ylöspäin kalju päälaki hohtaen. Aivan samalla tavalla
hän oli seisonut Jerusalemissa Vapahtajan haudalla; ja samoin kuin
Jerusalemissa valo loisti häneen, paistoi nyt aurinko koivun lehvistön
lävitse; hänen päänsä yllä liitelee kultaisia mehiläisiä, muodostaen
kultaseppeleen, eivätkä ne pistä häntä.
Jefim jää seisomaan.
Jelisein muori huusi miehelleen:
— Naapuri on tullut sinua katsomaan!
Jelisei katsoi ympärilleen, ilostui kovin ja meni Jefimiä kohti.
Kulkiessaan hän otti varovasti parrastaan muutamia mehiläisiä.
— Jumalan rauha, Jefim! Jumalan rauha, ystävä, miten kävi matka?
— Jalat tekivät matkan; toin sinulle myös vettä Jordanista. Mutta
lienevätkö vaivani olleet Herralle otolliset.
Jefim vaikeni hetkiseksi, sitten hän sanoi:
— Jalkani olivat Jerusalemissa, mutta oliko minun sieluni myöskin, vai
jonkun muun.
— Anna Jumalan päättää, Jefim, anna Jumalan päättää.
— Kotimatkalla poikkesin mökkiin, jossa eksyin sinusta menomatkalla..
Jelisei säikähti ja keskeytti Jefimin:
— Anna Jumalan päättää, ystävä, anna Jumalan päättää. Käyhän tupaan,
niin kestitsen hunajalla.
Jelisei sekoitti pois koko jutun ja alkoi jutella kotiasioista.
Jefim huokasi eikä enää puhunut vähävenäläisen mökin väestä eikä
myöskään siitä, että oli nähnyt Jelisein Jerusalemissa. Ja hän käsitti,
että Jumala on määrännyt jokaiselle ihmiselle veron, jota meidän on
kuolemaamme asti suoritettava rakkaudella ja hyvillä töillä.