"Vietin autonkuljettajan leirissä kolme suunnattomien kärsimysten
viikkoa. Mutta sitten eräänä päivänä, ehkä kyllästyneenä minuun tahi
peläten vaikutustani Vestaan hän kertoi, että vaeltaessaan Contra
Costan kukkuloilta Carquines-salmelle päin hän oli nähnyt savun
nousevan sieltä. Tämä merkitsi, että siellä oli toisia ihmisolentoja.
Kolme viikkoa oli hän pitänyt minulta täten salassa äärettömän
kallisarvoisen tiedon. Lähdin viivyttelemättä matkaan koirieni ja
hevosteni kanssa. Kuljin Contra Costan kukkuloiden yli salmelle päin.
Toiselta rannalta ei näkynyt savua, mutta Port Costasta löysin pienen
lautan, jolle saatoin lastata eläimeni. Löytämäni öljykankaanpalanen
toimi hyvin purjeena, ja etelätuuli vei minut nopeasti salmelta
Vallejon raunioille. Tuon entisen kaupungin laitaosissa näkyi tuoreita
leiripaikan merkkejä. Useat löytämäni raakunkuoret ilmaisivat syyn,
miksi nuo ihmisolennot olivat tulleet lahden rannalle. Tämä oli Santa
Rosan heimon äskeinen leiri. Seurasin sen jälkiä pitkin vanhaa
rautatietä aina Sonomanlaakson suoseuduille. Siellä, Glen Ellenin
tiilitehtaan luona, tulin heidän leirilleen. Heitä oli kaikkiaan
kahdeksantoista henkeä. Miehistä oli kaksi vanhaa, toinen oli Jones,
pankkiiri, toinen Harrison, entinen panttilainaaja, joka oli nainut
Napassa olevan Valtion heikkomielisten sairaalan johtajattaren. Tämä
oli ainoa eloon jäänyt Napan kaupungin ja kaikkien tuossa rikkaassa ja
tiheästi asutussa laaksossa olevien kaupunkien ja kylien asukkaita.
Sitten oli kaksi nuorta miestä -- Cardiff ja Hale, jotka olivat olleet
maanviljelijöitä, sekä Wainwright, tavallinen palkkatyöläinen. Kaikki
he olivat löytäneet vaimon itselleen. Hale, sivistymätön ja oppimaton
maanviljelijä, oli saanut Isadore'in, joka Vestan jälkeen oli arvokkain
ruton säästämistä naisista. Hän oli eräs maailman huomatuimmista
laulajattarista. Rutto puhkesi hänen ollessaan San Franciscossa. Hän
kertoi minulle monta tuntia seikkailujansa. Hän oli harhaillut
Mendocinon metsissä, mistä Hale hänet vihdoin pelasti, jonka jälkeen
hänen ainoana keinonaan oli mennä tämän vaimoksi. Hale oli kumminkin
hyvä mies huolimatta oppimattomuudestaan, sillä hänellä oli tarkka
oikeudentunto. Uskon, että Isadore oli onnellisempi eläessään hänen
kanssaan kuin Vesta autonkuljettajan kanssa.
"Cardiffin ja Wainwrightin vaimot olivat rahvaan naisia, työhön
tottuneita, lujarakenteisia -- oikea tyyppi uuteen, luonnonvaraiseen
elämään, jota heidän oli nyt pakko elää. Lisäksi tuli kaksi mielipuolta
Eldredge'in heikkomielisten hoitolasta sekä viisi tahi kuusi nuorta
lasta, jotka olivat syntyneet senjälkeen kuin heimo oli muodostunut.
Vielä oli siellä Berthe. Hän oli hyvä nainen, Ristihuuli, huolimatta
isäsi ivasta. Otin hänet vaimokseni. Hän oli isäsi äiti, Edwin, samoin
sinun, Hoo-Hoo. Tyttäremme Vera joutui naimisiin isäsi kanssa,
Ristihuuli -- isäsi Sandow'n, joka oli Vesta Van Wardenin ja
autonkuljettajan vanhin poika.
"Minusta tuli Santa Rosan heimon yhdeksästoista jäsen. Ainoastaan kaksi
jäsentä tuli sen jälkeen heimon ulkopuolelta. Toinen heistä oli
Mungerson, magnaatin poika, joka harhaili pohjois-Californian metsissä
kahdeksan vuotta, ennenkuin hän löysi meidät tultuaan etelään. Hän sai
odottaa kaksitoista vuotta, kunnes saattoi naida tyttäreni, Mary'n.
Toinen oli Johnson, mies, joka perusti Utah'n heimon. Utah, josta hän
tuli, on kaukana idässä oleva maa, suurten erämaitten takana. Johnson
tuli Californiaan vasta kahdenkymmenenseitsemän vuoden kuluttua
rutosta. Hän sanoi, että koko Utah'ssa oli vain kolme henkeä, hän itse
mukaan luettuna, säästynyt rutosta, ja että he kaikki olivat miehiä.
Nämä kolme miestä elivät yhdessä metsästäen, mutta viimein
epätoivoissaan lähtivät Californiaan toivoen löytävänsä sieltä naisia,
koska he pelkäsivät, että ihmissuku saattaisi hävitä kokonaan
maapallolta. Johnson yksin pääsi läpi erämaan, johon toiset kuolivat.
Hän oli meihin liittyessään neljänkymmenenkuudenvuoden ikäinen, ja hän
nai Isadore'n ja Hale'in neljännen tyttären, ja hänen vanhin poikansa
nai sinun tätisi, Ristihuuli, joka oli Vestan ja autonkuljettajan
kolmas tytär. Johnson oli vahva ja luonteeltaan itsenäinen. Sen vuoksi
hän erosi Santa Rosan heimosta ja perusti Utah'in heimon, joka asustaa
lähellä San José'ta. Se on vähäpätöinen heimo -- jäseniä on vain
yhdeksän. Mutta vaikka hän itse on kuollut, oli hänellä kuitenkin niin
paljon vaikutusta ja voimaa, että tuolla heimolla varmasti tulee
olemaan johtava osa sivistyksen palauttamisessa maapallollemme.
"Vain kahdesta muusta heimosta olemme kuulleet -- Los Angelesin ja
Carmelin heimoista. Viimeksimainitun kantavanhempina oli eräs mies ja
nainen. Miehen nimi oli Lopez, hän oli syntyään meksikolainen ja sangen
tumma. Hän oli ollut karjapaimenena jossakin Carmelin seutuvilla, ja
hänen vaimonsa oli entinen Del Monte-hotellin tarjoilijatar. Seitsemän
vuotta aikaisemmin jouduimme tekemisiin Los Angelesin heimon kanssa.
Heillä on mainiot asuinpaikat, ainoastaan kuumuus siellä vaivaa.
Arvioin, että maailmassa on tätänykyä kolmesataaviisikymmentä tahi
neljäsataa ihmistä -- sillä edellytyksellä, ettei muualla ole
hajanaisia pikku heimoja. Jos sellaisia onkin, me emme ole kuulleet
niistä mitään. Sen jälkeen kun Johnson tuli poikki erämaan Utah'sta,
emme ole saaneet mitään tietoja idästä. Se suuri, avara maailma, jonka
tunsin poikana ja nuorena miehenä, on hävinnyt. Se on lakannut
olemasta. Minä olen viimeinen niistä, jotka elivät ruton päivinä ja
jotka tietävät tuon etäisen ajan ihmeet. Me hallitsimme maapalloa --
maata, vettä ja ilmaa -- olimme jumalien vertaisia, mutta nyt olemme
alkuperäisiä metsäläisiä Californian jokivarsilla.
"Mutta me lisäännymme nopeasti -- sisarellasi, Ristihuuli, on jo neljä
lasta. Me lisäännymme nopeasti ja valmistaudumme uudelleen kohoamaan
sivistykseen. Ajan tullen liika-asutus pakottaa meidät laajentamaan
asuma-alojamme. Sadan ikäpolven päästä ehkä jälkeläisemme menevät yli
Sierrojen, aina verkalleen leviten, ikäpolvien kuluessa, täyttääksemme
tämän suuren mantereen ja sieltä yhä itään -- se on oleva arjalaisten
toinen suuri vaellus yli koko maailman.
"Mutta se käy kovin hitaasti, kovin hitaasti, sillä meidän on
saavutettava niin paljon ennen sitä. Olemme vajonneet niin
auttamattoman syvälle. Olisipa edes yksikin fyysikko tahi kemisti
jäänyt eloon! Mutta ei jäänyt, ja me olemme unohtaneet kaiken.
Autonkuljettaja ryhtyi sepäksi, hän takoi sen, mitä nykyään käytämme,
mutta hän oli laiska mies ja vei mukanaan hautaan kaikki metalli- ja
konetietonsa. Mitäpä minä niistä ymmärtäisin. Olin klassillinen
tiedemies, en kemisti. Toisilla eloonjääneillä miehillä ei ollut
myöskään tietoja. Autonkuljettajalla oli vain kaksi tärkeätä tointa --
väkevien juomien valmistaminen ja tupakan kasvattaminen. Kerran
juovuspäissään hän surmasi Vestan. Uskon varmasti, että hän teki sen
humalaisessa raivokohtauksessaan, vaikka hän aina väitti, että Vesta
putosi järveen ja hukkui.
"Pojat, neuvoni on, olkaa varuillanne poppamiesten suhteen. He sanovat
itseään _lääkäreiksi_ matkien sitä, mikä kerran oli kunnioitettava
ammatti, mutta todellisuudessa he ovat poppamiehiä, paholaisia,
taikauskon ja pimeyden apumiehiä. He ovat valehtelijoita ja pettäjiä.
Ja me olemme niin turmeltuneita ja syvälle vajonneita, että uskomme
heidän valeitaan. Myös heidänkin lukumääränsä lisääntyy, ja he
koettavat hallita meitä. Kuitenkin he ovat vain valehtelijoita ja
petkuttajia. Katsokaa Ristisilmää, joka tekeytyy lääkäriksi, myy
loitsuja tauteja vastaan, antaa hyvän metsästysonnen, lupaa kauniita
säitä, hyvää saalista ja hyviä turkiksia, lähettää kuolemannuolia ja
tekee tuhansia muita yhtä inhottavia taikoja. Kuitenkin minä sanon,
että hän vain valehtelee niitä tehdessään.. Minä, professori Smith,
professori James Howard Smith sanon, että hän valehtelee. Olen sen
sanonut hänelle peittelemättä. Miksi hän ei ole sitten lähettänyt
kuolemannuoltaan surmaamaan minua? Siksi, että hän tietää sen olevan
tehottoman. Mutta sinä, Ristihuuli, olet vajonnut niin syvälle
taikauskon pimeyteen, että varmasti kuolisit, jos heräisit yöllä ja
näkisit kuolemannuolen vuoteesi ääressä. Sinä et kuolisi itse
kuolemannuolen tehosta, vaan koska järjetön taikausko on vallannut
metsäläismielesi.
"Lääkärit on hävitettävä ja kaikki, minkä olemme menettäneet, on
keksittävä uudelleen. Sen vuoksi sanon teille, pojat, täysin tosissani
muutamia seikkoja, jotka teidän tulee muistaa ja jättää perintönä
lapsillenne. Teidän on kerrottava heille, että kuumennetussa vedessä
asuu ihmeellinen voima, jota sanotaan höyryksi ja joka on vahvempi kuin
tuhannen miestä ja voi tehdä kaiken ihmiskunnan työn. On useita muita
sangen hyödyllisiä seikkoja. Salamassa on myös samanlainen voima, joka
sekin oli ihmisen palvelijana ja joka varmasti on jälleen oleva hänen
käskyläisenään.
"Aakkoset ovat taas aivan toista laatua. Niiden avulla ymmärrän hienoja
merkkejä, mutta te, pojat, osaatte vain karkeata kuvakirjoitusta.
Telegraph Hillin kuivaan luolaan, jonne olette usein nähneet minun
menevän, kun muut heimon jäsenet ovat lähteneet alas meren rannalle,
olen kerännyt useita kirjoja. Niissä on suuria viisauksia. Niiden
viereen olen asettanut aakkosten avaimen, joten jokainen, joka taitaa
kuvakirjoitusta, voi ottaa niistä selvän. Jonakin päivänä ihmiskunta
taasen on oppiva lukemaan, ja ellei luolaani ole kohdannut mikään
onnettomuus, he saavat tietää, että minä, professori James Howard
Smith, olen elänyt ja säilyttänyt menneiden aikojen viisauden heidän
hyväkseen.
"On vielä eräs pieni keksintö, jonka ihmiskunta tulee varmasti
tekemään. Se on ruuti. Sen avulla voi surmata pitkän matkan päästä
täydellä varmuudella. Ruutia valmistetaan eräistä maaperässä löytyvistä
aineksista, jotka sekotetaan määrätyssä suhteessa. Olen unohtanut,
mitkä nämä ainekset ovat. Kenties en ole koskaan sitä tiennytkään.
Toivoisin kumminkin tietäväni. Silloin valmistaisin ruutia, surmaisin
Ristisilmän ja vapauttaisin maan taikauskon --"
"Kun olen kasvanut mieheksi, annan Ristisilmälle kaikki vuoheni,
ruokavarani ja turkikseni, jotka minulla on, jotta hän opettaisi minut
lääkäriksi", vakuutti Hoo-Hoo. "Kun olen saanut tiedot, pakotan
jokaisen kunnioittamaan itseäni. He ryömivät tomussa edessäni, siitä
olen varma."
Vanhus nyökkäsi juhlallisesti ja mutisi:
"On omituista kuulla kehittyneen arjalaisen kielen jäännösten ja
rippeitten sointuvan likaisen, nahkoihin puetun pikku metsäläisen
huulilta. Maailma on aivan mullinmallin. Se on ollut niin rutosta
saakka."
"Minua sinä et saisi ryömimään edessäsi", kerskasi Ristihuuli tulevalle
poppamiehelle. "Jos antaisin sinulle maksun kuolemannuolesta, joka
olisikin tehoton, niin murskaisin pääsi -- ymmärrätkö, Hoo-Hoo, mitä?"
"Koetan saada isoisän muistamaan tuon ruutiaineen", virkkoi Edwin
tyynesti, "sitten saan asiat oikealle tolalle. Sinä, Ristihuuli, saat
taistella puolestani ja hankkia ruokani, ja sinä, Hoo-Hoo, saat
lähetellä kuolemannuoliasi, että kaikki kunnioittavat minua. Ja jos
näen, että Ristihuuli yrittää murskata pääsi, Hoo-Hoo, selvitän asian
tuon ruudin avulla. Isoisä ei ole niin hupsu kuin te luulette. Minä
kuuntelen hänen neuvojaan ja jonakin päivänä olen teidän kaikkien
päämies."
Vanhus pudisti päätään surullisesti ja sanoi:
"Ruuti on varmasti tuleva käytäntöön, Ei mikään voi sitä estää -- sama
ikivanha kertomus yhä uudelleen. Ihmiset lisääntyvät ja alkavat
taistella keskenään. Ruudin avulla he saattavat surmata toisiaan
miljoonittain, ja vain täten, tulella ja verellä, voidaan joskus
etäisessä tulevaisuudessa jälleen luoda sivistys. Mutta mitä se
hyödyttää? Uusi sivistys on katoava samoinkuin vanhakin. Sen
rakentamiseen saattaa kulua viisikymmentätuhatta vuotta, mutta se
kumminkin on katoava. Kaikki katoaa. Pysyväistä on ainoastaan
maailmankaikkeuden voima ja aine, joka aina virraten, aina rakentuen ja
hajaantuen, toteuttaa nuo ikuiset tyypit -- papin, sotilaan ja
kuninkaan. Näiden pienokaisten suusta kuulin ikiaikojen viisauden.
Muutamat taistelevat, toiset hallitsevat, toiset rukoilevat; kaikki
muut raatavat ja kärsivät, kun heidän verisille ruumiilleen luodaan yhä
uudestaan, loppumatta, sivistyneen yhteiskunnan ihmeellinen ja valtava
kauneus. On samantekevää, säilytänkö vai hävitänkö nuo luolaan
keräämäni kirjat -- niiden ikuiset totuudet kuitenkin löydetään, samoin
se, mikä niissä on väärää ja valheellista. Mitä hyödyttää --"
Ristihuuli nousi seisaalleen ja katsahti vuohiin ja ilta-aurinkoon.
"Heh!" hän mutisi Edwinille. "Päivä päivältä tuo vanha loruilija käy
yhä laveasuisemmaksi. Lähdetään leirille."
Kun toiset pojat, koirat mukanaan, keräsivät vuohet yhdeksi laumaksi ja
läksivät leirille metsäpolkua pitkin, Edwin jäi vanhuksen luo ja opasti
häntä samaan suuntaan. Kun he pääsivät vanhalle oikotielle, Edwin
pysähtyi äkkiä ja katsahti taaksepäin. Ristihuuli, Hoo-Hoo sekä koirat
ja vuohet jatkoivat matkaansa. Edwin näki pienen hevoslauman, joka oli
tullut alas rannan karkealle hiedalle. Niitä oli ainakin kaksikymmentä;
nuoria varsoja ja tammoja, joita johti komea ori. Se seisoi vedessä
siinä, missä hyöyt taittuivat vaahdoksi, kaula kaarevana, silmät palaen
kirkkaina ja nautti meren suolaisesta ilmasta.
"Mitä nyt?" isoisä kysyi.
"Hevosia", vastasi poika. "Näen ensikerran niitä meren rannalla. Puumat
käyvät yleisemmiksi ja pakottavat ne tänne alas."
Ilta-aurinko lähetti sädeviuhkansa taivaanrannan pilvien lomasta.
Läheltä, rantaan kuohuvan veden keskeltä, kuului merileijonain mylvinä.
Ne olivat kiivenneet merestä mustille kallioille, missä ne lauloivat
ikivanhaa lauluaan, taistelivat ja rakastelivat.
"Lähdetään taas, isoisä", kehoitti Edwin.
Vanha mies ja poika, nahkoihin puettuina ja alkuperäisinä, kääntyivät
lähteäkseen seuraamaan vuohia metsäpolulla.