Hän sulki kirjeet. Kello oli kaksi. Mutisten itsekseen: "en voisi
nukkua, jos en saisi näitä postiin heti" soitti hän kelloa ja antoi
kirjeet talonmiehelle. Sitten istahti hän pää käsien varaan. Häntä
uuvutti niin ja sormet kostuivat vuotavista kyynelistä. Sitten
rauhottui hän ja tietäen että elämässään oli huomenna alkava uusi
kappale, nukahti hän rauhaisaan uneen. Aamiaisen syötyään siinä klo 11
aikana alkoi hän tuumia, "kuinka kukin oli sen ottanut".
Aikaisin iltapäivällä tuli Landry Courtin vastaus. Se oli kyyneleisten
itsesyytösten sekava vyyhti ja päättyi epätoivoon. Tyydytyksen tuntein
Laura repeli kirjeen kappaleiksi, jotka poltti. Sitten aikoi hän lähteä
LincoIn-puistoon, kun lähetti toi laatikon. Se oli täynnä ruusuja,
joitten varteen oli kiinnitetty Corthellin kirjelippu. Siinä olivat
vain sanat: "Siis hyvästi sittenkin".
Laura käski viemään kukat Pagen huoneeseen. Sitten meni hän puistoon,
jossa viipyi parisen tuntia. Kävelyn reipastuttamana tuli hän kotiin,
palvelija ojensi hänelle käyntikortin, jonka eräs herra oli jättänyt
kysyttyään häntä. Siinä oli nimi Curtis Jadwin.
5.
Kaunis oli tänä vuonna Chicagon kevät. Aurinko paistoi joka päivä
viikkokausia pilvettömältä taivaalta. Järvikin, jonka pinnalla
koillisen nostamat valkolakit olivat leikkiään lyöneet, rauhottuivat.
Puistossa esiintyivät kevään merkit. Puut lehdettyvät, mustalle,
sulavan lumen kastelemalle maalle kohosi nurmi, ja puutarhurit olivat
ahkerassa touhussa. Ilma oli täynnä kevään pursuvaa kasvuvoimaa.
Pohjoispuolella, Washington Squarella, Järvenrantakatua pitkin aina
Lincoln-puiston bulevardille ja pitkin Erie-, Huron- ja Superiorkatuja
sekä North Mark ja La Salle katuja kulki puhkeavien lehtien heleän
vihreä vyöhyke.
Yhä aikaisemmin joka aamu pilkisti aurinko Laura Dearbornin
makuuhuoneen itä-akkunoista sisälle. Joka puolen päivän aikaan oli se
entistä korkeammalla. Joka iltapäivä laajenivat akkunain edessä olevat
lehtiverhot. Talviakkunat otettiin pois ja kärpäsverhot asetettiin
tilalle. Katukäytävillä puhdistettiin huonekaluja ja vuodevaatteita;
"kevätsiivous" oli parhaillaan. Varpuset olivat pesänrakennustouhuissa
ja puistoissa kuului kerttujen viserrys. Kukkakauppiaan vaunut
kiertelivät katuja ja talojen edustalle ilmestyi laatikoita ja
ruukkuja, joissa kasvoi orvokkeja ja kurjenpolvia. Viiniköynnökset
kiertelivät seiniä.
Kun sitten tuli kolme sadepäivää ja niiden jälkeen täysi päivänpaiste
sekä eteläiset tuulet, työntyivät lehdet kuin taikavoimalla esiin
kuivimmistakin oksista, ja kaupungin ylle asettui kuumuus kuin
hirvittävä pilari, jonka ukkos-ilmat ja sateet vain hetkeksi kaatoivat,
mutta joka niiden jälkeen taas asettui paikoilleen painaen kaupunkia
korkonsa alle.
Ilmat olivat vielä ihanat. Oli liian aikaista lähteä kuumaa karkuun
Wisconsinin järville, mutta sisällä oloa ei ollut ajattelemistakaan.
Dearborninkin talon ympäristöllä oltiin joka talossa illoin kuisteilla
perheryhmissä. Tuoleja, peitteitä, riippumattoja. Ja avatuista
akkunoista kuului pianon säveleitä. Lapset leikkivät ääneensä
ilakoiden. Katukäytävillä oli liikkeellä neitosia puserosillaan ja
nuoria miehiä flanellipuvuissa. Pistäydyttiin naapurissa juomassa lasi
sitroonavettä tai viinimaljaketta. Paksuvatsaiset vanhemmat miehet,
kapitalistit, istuivat ruokiaan sulatellen keinutuoleissaan vankat
vatsat valkeitten liivien verhoomina, olkihatut polvilla ja sikarit
suussa.
Eräänä tällaisena iltana istuivat Dearbornin tytöt Cresslerillä ollen
seurue yleiseen tapaan kuistilla ja portailla. Kesä näytti vain
kohottavan sisarusten kauneutta. Pagen ruskea tukka ei koskaan ollut
loistavampi, hänen poskiensa väri helakampi eikä vartalon kypsymättömät
piirteet suloisemmat. Silmät tuntuivat tyventyneen ja niiden pitkien
ripsien alta katsoi kehittyvä naissielu. Laura oli ihan kuninkaallinen.
Arvokas oli hänen pitkän solakan vartensa ryhti. Sysimusta tukka oli
korkeana kuin kruunu. Kevätpäivät olivat hieman pehmentäneet hänen
kasvojensa tasasta kalvakkuutta ja ruskeista silmistä paistoi koko
juhannuskesän loisto.
Hänellä oli tullessaan yllään päällystakki ja vyössä kimppu orvokkeja.
Tervehdittyään antoi hän istuessaan takkinsa soljua alas hartioilta.
Samassa huomasi hän Landry Courtin seisovan puoliksi varjossa hra
Cresslerin tuolin takana.
"Hän on ensi kertaa täällä sen illan jälkeen", kiirehti rva Cressler
kuiskaamaan Lauran korvaan. "Hän kertoi minulle. Tänään oli hän täällä
päivällisillä ja sitten, poika parka, miltei itki minun sylissäni.
Kyllä hän on katunut."
Laura kohautti leukaansa kärsimättömästi, mutta itse asiassa oli hänen
suuttimuksensa jo lievennyt — ei hän osannut kauan vihata. Mutta hän
oli tervehtinyt poikaa vain mitä lyhyimmällä päännyökkäyksellä.
"Lämmin ilta.", sanoi hän löyhyttäen kasvojaan iltalehdellä. "Janottaa
niin."
"Lähetäppäs, tyttöseni, tänne sitä sitroonavettä", sanoi emäntä neiti
Gretrylle. Page otti halulla lasin, mutta Laura pyysi saada pelkkää
vettä. "Herra Court, toisitteko minulle?"
Landry lähti sitä hakemaan ja kaatoi puolet maahan innoissaan.
Laura kiitti häntä hymyillen, mutta nimitti häntä vain sukunimeltä,
osottaakseen, että vaikka tuo temppu oli unohdettu, ei suhde ollut
entisellään. Myöhemmin kun Page näpsäytteli mandoliniaan ja Landry
vihelti samaa säveltä, sanoi rva Cressler Lauralle:
"Näin tänään hra Corthellin nimen Pariisiin saapuneiden amerikalaisten
luettelossa. Hän viipyy kai kauan; tulleeko ollenkaan takasin.
Hänen lähtönsä kesken näytelmän harjotusten oli ikävä. Hän olisi
niin kernaasti näytellyt sen rakkauskohtauksen sinun kanssasi siinä
neljännessä näytöksessä, mutta kun et sinä ruvennut, ei hänkään. Jadwin
ei kai paljoa pahastunut, vai mitä?"
Laura murisi jotain vastauksen tapaista.
"Kyllä se oli pettymys hänelle", jatkoi rva Cressler. "Hän oli sen
tilaisuuden tarkottanut pyhäkoululaistensa hyväksi ja sen raukeeminen
oli ikävä hänelle, vaikkei hän mitään sanonut. Tuleeko hän tänne tänä
iltana?"
"Kuinka minä tietäisin", sanoi Laura.
Jadwin oli jokapäiväinen vieras Cresslerillä. Hän tuli
parivaljakollaan, neekerilakeija vierellään ja kaksi rotukoiraa takana
juosten. Hevoset eivät olleet huomiota herättävät eikä loistovaljaissa,
mutta asiantuntijat pysähtyivät niitä ihaillen katsomaan.
Hetken kuluttua alkoi rva Cressler taas puhua kertoen Lauralle, että
heillä on aikomus mennä kesäksi Oconomomac järvelle Wisconsiniin, ja
pyysi hän tyttöä mukaan, mutta Laura vastasi, että Page voi tulla.
"Minun suunnitelmani ovat vielä laatimatta", sanoi hän ja lisäsi
samassa, että haluaisi lainata erään kirjan, sekä lähti sitä sisältä
hakemaan.
"Merkillinen tyttö. Väliin en ymmärrä häntä ollenkaan", sanoi rva
Cressler miehelleen.
"Mikä häntä vaivaa?" mutisi hra Cressler. "Paras tyttö paikkakunnalla."
"Hänessä on jotain, joka panee pelkäämään, miten hänen käy."
"Oletko hupsu."
"Jotkut näyttävät syntyneen suruihin ja Laura on sitä lajia. Se näkyy
jo hänen sysimustasta tukastaan ja silmistään."
"Joutavia."
"Olen varma siitä että Sheldon Corthell kosi häntä ja siksi lähti."
"Ehkä, en välittänyt hänestä."
"Onhan hän lahjakas ja hieno. Hänen kätensä —"
"Parturin kädet. Panispa ne hallitsemaan Jadwinin ravurien ohjia!"
"Ja Landry Court parka", mutisi rouva hetken kuluttua. "Hän olisi myös
mennyt tytön kanssa naimisiin, mutta näyttää saaneen aika läksyn. Hän
on ihan murtunut."
"Jos te naiset jätätte sen pojan rauhaan, tulee hänestä jotain."
"Hän sanoi, että elämänsä on hukassa."
"Loruja."
"Se koski kovasti häneen."
"Tekisi mieli pudistaa hänestä pois kaikki naishulluus. Lahjakas poika
mutta ei koskaan osta mitään omin päin pörssistä. Ei halua keinotella."
"Laura vaan ei huolinut hänestä. Eivätkä he sopisikaan toisilleen.
Jadwininkin hän on hylännyt. Tyttö pitää taiteesta ja runoudesta,
joista Curtis ei välitä. Eipä hän ottanut Corthelliakaan, joka olisi
hänelle sopinut. Mutta vielä hän hänet ottaakin."
"Aina te naiset tahdotte naittaa ihmisiä. Jätä hänet rauhaan. Hän
hoitaa asiansa ja on tyytyväinen. Jos hän saa suruja, on se toisten
syy. Anna hänen soutaa omaa venettään, päätä häneltä ei puutu. —
Muuten, sivumennen sanoen, Curtis on keinotellut taa."
"Sepä itämä."
"Niin on. Ovat Gretryn kanssa asioissa joka päivä. Myyvät syysvehnää
ja maissiakin. Sanoivat hänen voittaneen kymmenisen tuhatta tänään.
Voittaa aina ja se vetää."
"Myikö hän Washington kadun maansa?"
"Ei, mutta hän vuokrasi sen sille suurkaupalle ja ne maksavat — arvaas
— kolme sataa tuhatta vuodessa. En ymmärrä, miksei hän pysy alallaan,
jolla varmasti rikastuu, vaan kieppuu siellä pörssin liepeillä."
Samassa ilmestyi Laura salin akkunaan sanoen, ettei hän löytänyt
hakemaansa kirjaa ja rva Cressler lähti sitä hakemaan. He jäivätkin
sisään istumaan sivusta-akkunan ääreen. Vaihdettuaan pari lausetta
ilmasta istuivat he vaiti hetken, jonka jälkeen Laura sanoi: "Minä
menen naimisiin heinäkuussa."
Sanattomana tuijotti rva Cressler häneen pimeässä. Sitten änkytti hän:
"Naimisiin? Tyttö kultani. Ja minä kun luulin, että hylkäsit herra
Corthellin ja että hän siksi lähti."
"Ei se ole hän. — Vaan Jadwin."
"Herran kiitos!" huudahti rva Cressler ja suuteli tyttöä molemmille
poskille. "Sanoinhan minä että te olitte toisillenne luodut. Mutta minä
luulin sinun hyljänneen hänetkin."
"Niin teinkin", vastasi Laura hiljaa, painavasti. "Vielä viime viikolla
sanoin, etten rakasta häntä."
"Mutta miksi sitten lupasit?"
"Ah. Ette ymmärrä. Voisiko sellaiselle miehelle vastata kieltävästi?"
"Eipä kylläkään", sanoi rva Cressler iloisesti. "Tämä on niin hänen
tapaistaan, Olisihan pitänyt tietää, että hän ajaa sen läpi."
"Hän näytti olevan halukas odottamaan vaikka kuinka kauan, minä kun
olin epävarma", jatkoi Laura, "mutta eräänä yönä kirjotin hänelle
selvän kiellon ja silloin hän alkoi. Eikä hän hellittänyt, ennenkuin
myönnyin ja heti oli sormus sormessani. Se oli ollut kai viikkoja hänen
taskussaan."
"Sitkeys on hänen luonnossaan."
"Hän ei tahtonut muusta puhua. Kuumeisenakin hän tuli. Oli eräänä
iltana päivällisillä. Sen jälkeen sanoin 'ei' sadannen kerran. Hän
lähi kello kahdeksalta ja minä luulin hänen vihdoinkin luopuneen
yrityksistään. Mutta hän tuli kymmeneltä tasasin samana iltana muka
tuomaan lainaamansa kirjaa. Satoi ankarasti ja hän oli vilustunut. Ja
minä en tahtonut toimittaa hänelle keuhkokuumetta, vaan lupasin että
hän saa käydä. Ja se alkoi taas."
"Mutta rakastathan sinä häntä?" tiuskasi rva Cressler.
"En tiedä", vastasi Laura hetken vaiettuaan.
"Tietysti sinä rakastat. Ethän olisi muuten suostunut."
"Kyllä kai... Hän tekee kaikki mitä toivon. Ei ajattele muuta kuin
miten minua miellyttäisi. Ja kun annoin suostumukseni, niin kyyneleet
virtasivat hänen poskiaan alas ja hän soperti: Jumala siunatkoon
sinua. Sitä ajatellessa tulee vedet silmiini."
"Mutta Laura, rakastatko häntä, Sinä olet niin kummallinen väliin. Puhu
minulle kuin äidillesi. Rakastatko häntä?
"Kyllä — minä luulen häntä rakastavani, väliin. Sitten taas en tiedä.
En osaa selittää. Minä luulin, että rakkaus tulisi ylentävänä kuin
Julian tai Margareetan. Ja väliin —" hän puristi nyrkkinsä rintaansa
vasten, "Minä luulin, että se oli minut musertava."
"Sellaista lorua sinä olet imenyt runoudesta. Varmaa on, että Jadwin
rakastaa sinua."
Hieman kirkastuen sanoi Laura: "Ei epäilystäkään. Ei mikään näytä hänen
mielestään olevan kyllin hyvää minulle. Ajatelkaas, että minä tässä
eräänä iltana tulin maininneeksi hänelle jotain hansikkaista ja hän sai
minut antamaan mittani ja sitten hän — sähköttää Brysseliin jollekin
kuuluisalle tehtailijalle tilaten en tiedä montako paria."
"Niin hänen tapoistaan", huudahti rva Cressler. "Kyllä sinä tulet
onnelliseksi, Laura rakas. Ei voi muuta, kun mies niin rakastaa."
"Minä haluaisin tulla onnelliseksi", sanoi Laura raskaasti. "En
haluaisi havaita että tämä kaikki on ollut erehdystä." Hän pyyhkäsi
silmiään.
"Jos et rakasta, älä mene naimisiin", sanoi rva Cressler.
"En ymmärrä. Minusta on hyvä olla rakastettu. Se mies joka enimmin
minua rakastaa, saa minut rakastamaan itseään. Rakastan häntä enemmän
kuin ketään muuta nyt. Luulenpa että minun pitää olla tyyni ja
kiihkoton."
"Mutta juurihan sinä sanoit, että rakkaus on oleva kuin Intian tai sen
'Faustin' tytön, tai että sen pitää murskata sinut ja nyt? En oikein
ymmärrä?"
"Sanoin että olen tänä hetkenä toinen ja seuraavana toinen, En tiedä
itsekään. Mutta — hänen hevosensa! Tunnen niiden kavioiden kapseen
vaikka kuinka kaukaa. Mennään ulos. Ja — tämä on salaisuutta kaikki."
"Tietysti, mutta — yksi seikka: vihitäänkö kirkossa?"
"Tulkaas ulos, täällä on Jadwin", huusi hra Cressler.
Laura pudisti päätään. "Kotona vain. Hyvin vaatimattomasti. Sitten
menemme Geneva järvelle."
Rva Cresslerin käsi Lauran vyötäisillä tulivat he ulos ja samassa
lennätti hra Jadwinin valjakko alas katua ravurien jalkain iskiessä
kivitykseen niin yhtä jalkaa kuin olisi ollut vain yksi hepo
juoksemassa.
"Mikäs on ennätys?" kysyi hra Cressler ja Jadwin annettuaan ohjat
lakeijalle otti kellonsa, jota valaisi sikarin hehkulla. "Yksitoista ja
neljännes", tiedotti hän, "ja silta oli auki."
Hän nousi portaita löyhytellen hatullaan ja istuutui tuolille, jonka
Landry oli hänelle tuonut.
"Totta tosiaan", huudahti hän. "Käsissäni on tuskin tuntoa. Nuo
veitikat vetävät ne vielä kerran sijoiltaan."
Mutta tuskin oli hän istahtanut, kun hän jo ehdotti, että lähettäisi
miehen kotiin ja ottaisi Lauran ajelulle Lincoln-puistoon. Lupasi tuoda
takasin tunnissa.
"Mutta minulla kun ei ole hattua", sanoi Laura.
"Eihän se saa estää", sanoi rva Cressler. Ja niin Laura lainasi Pagen
hatun. Katulyhtyjen valossa he pian vilahtivat, Jadwin leveäharteisena,
suussa uusi sikari ja ohjat kireällä; vierellään solakka Laura, jonka
kalpeille kasvoille musta tukka heitti traagillisen varjon.
"Kaunis pari", sanoi Landry Court hieman epävarmalla äänellä.
Toukokuun puolivälissä kihlaus julaistiin ja vihkiäiset määrättiin
kesäkuun alkuun. Tänä aikana oli Laura mitä vaihtelevaisin ja saattoi
ystävänsä epätoivoon.
Sitä ennen hän kertoi asian sisarelleen. Pagen kirjottaessa
päiväkirjaansa hän tuli tämän huoneeseen, istahti lattialle ja alkoi
koetella hansikkaitaan.
"Oletko joskus surullinen syytä tietämättä?" kysyi Page.
"En, kyllä minä aina tiedän syyn."
"Mutta minä en tiedä. Viime yölläkin nousin vuoteeltani ja istuin
akkunan ääressä pitkän aikaa. Kaikki oli niin kaunista mutta minun teki
mieli itkeä. Väliin haluaisin kuolla."
"Ei se ole terveellistä nuorelle tytölle."
"Luuletko että minä koskaan menen naimisiin?"
"Mikset menisi kultaseni."
"Minä ajattelen, että minun olisi mentävä nunnaksi."
"Kun löydät miehen, joka sinua rakastaa ja jota sinä ihailet ja
kunnioitat — rakastat. Mitäs sanot, lapsukainen, jos siskosi jonain
päivänä tässä menisi naimisiin?"
Page käännähti tuolillaan huudahtaen: "Laura, Laura, kerro minulle.
Kuka? Minä olen epäillyt —."
"Niin — herra Jadwin haluaa mennä kanssasi naimisiin."
"Ja mitä sinä sanoit? Kerro sisko kulta."
"Minä lupasin. Hän rakastaa minua. Eikö se riitä?"
"Ei. Sinun pitää rakastaa häntä."
"Minunko? Rakastaa? En minä rakasta ketään."
"Älä puhu noin, Laura, se ei ole hyvä."
"Minä en antaisi yhdellekään miehelle sitä tyydytystä. Mies saa
rakastaa naista enemmän kuin tämä rakastaa häntä. Hänelle saa riittää
kun nainen antaa hänen tuoda jalkojensa juureen kaikki mitä halajaa.
Mies saa palvella häntä kuin entisajan ritari — antaa koko elämänsä
naisen mielijohteen takia. Ja naisen asia on olla kylmä ja loitolla.
Niin ajattelen rakkaudesta."
"Mutta ne eivät olleet kylmiä sitten, kun ritari oli luvannut mennä
naimisiin niiden kanssa. Ne rakastivat ja menivät rakkaudesta
naimisiin."
"Rakkaudesta", pilkkasi Laura. "En usko rakkauteen. Noita juttuja saat
romaaneista. — Tyttöseni, minä saan kauniita pukuja, viimeiset mitä
neiti Dearborn laittaa itselleen. Ne tulevat olemaan ihmeelliset."
Samassa soi välipalakello ja Laura hypähti ylös huudahtaen, että koko
aamupäivä oli mennyt ja hänen piironginlaatikkonsa olivat vielä kesken
laittamisen. Ja juoksi pois. Page istui hetken aatoksissaan. Sitten
kirjoitti hän päiväkirjaansa: "Mailma ilman rakkautta — kuinka kurja se
olisi. Rakkaus on niin kaunis, että se tekee minut surulliseksi."
Sitten sulki hän vihkonsa pöytälaatikkoonsa. Pagen pöytä oli aina
täsmällisessä järjestyksessä. Siksi hurmistuikin hän nähdessään, että
Lauran jäleltä oli matolla nappeja ja langanpätkiä. Ne kokosi hän
huolellisesti ja heitti paperikoriin.
"Laura on niin huoleton", sanoi hän.
Kun Laura kertoi uutisen tädilleen, ei eukko hämmästynyt vähääkään.
Sanoi vain: "Sitä odotinkin. Jadwin on miesten mies. Totta puhuen,
luulin ensin, että se olisi Corthell. Tännekö te asetutte? Kyllä minä
tavarani pakkaan."
"Ei, ei", huudahti Laura. "Te pysytte täällä, Jadwin ostaa uuden talon
North Avenyn ja State kadun kulmasta, Lincoln-puiston luota."
"Mutta sehän on palatsi", huudahti täti.
"Niin. Siellä on musiikkisali urkuineen ja taidegalleria. Kaunis,
kaunis. Minä saan omat vaunut ja ratsun ja ooppera-aition ja huvilan.
Se on Geneva järvellä. Ja sievän höyryjahdin. Näin eilen sen kuvan. Kun
ajattelen, että vuosi sitten kuluttelin aikaani Barringtonissa niiden
vanhain sininokkain keskuudessa ja nyt: kaunis talo, palvelijoita,
tauluja, vaunuja. Nyt alkaa elämä."
"Mutta en minä ajattelisi niin paljon noita asioita", sanoi täti Wess
vakavasti. "Ethän sinä mene naimisiin hänen kanssaan vaunujen eikä
hevosten takia, vaan siksi että rakastat häntä. Eikö niin?"
"Oh!" huudahti Laura, "minä menisin murjaanin kanssa naimisiin, jos hän
antaisi minulle kaiken tämän siksi että hän rakastaa minua."
"En minä noin puhuisi", sanoi täti katsoen ihmeissään tyttöä. "En
leikillänikään."
Samana iltana odotettiin Jadwinia heille. Jonkun oikun vallassa
alkoi Laura jo kello neljältä pukeutumistouhuunsa. Sitten ensi
ooppera-iltansa ei hän ollut pannut niin suurta huolta ulkoasuunsa. Hän
tilasi kukkia ja vaati, että täti ja Page pukeutuisivat parhaisiinsa.
Itselleen valitsi hän mustan avokaulaisen silkkipuvun, pitsihihaisen
ja päätti ottaa ylleen jalokivensä. Kello viiteen asti oli hän mitä
parhaalla tuulella. Lauleli itsekseen ja ohjaili pöydän kattamista.
Mutta juuri silloin kun Jadwinia odotettiin joka hetki, muuttui
hänen mielialansa äkkiä ilman nähtävää syytä. Kun Page tuli hänen
huoneeseensa, oli hän pahatuulinen ja puhui yksin tavuin. Sanoi
olevansa ruma ja epäonnistuneesti puettu. Heitti ruusunsa menemään ja
heittäytyi tuoliin.
"En tule alas tänä iltana. Saat tädin kanssa pitää seuraa Jadwinille.
Sano että minä olen sairas ja vuoteessa."
Houkuttelu ei auttanut mitään. Hän vain kävi oikukkaaksi ja soimasi
Pagea kiittämättömyydestä. Vaati kunnioitusta. Käytti kovia sanoja,
kunnes hänen mainitessaan, että hän halusi rakkautta, siskonsa
heittäytyi hänen syliinsä ja heti itkivät yhdessä. Laura pyyteli
Pagelta anteeksi: "Rakastathan minua. Ole minulle hyvä näinä päivinä.
Minä olen kyllä omituinen ja hermostunut, mutta en voi auttaa sitä."
Samassa soi kello. Lauraa vain ei saatu tulemaan alas. Ja niin Page
ja täti saivat pitää seuraa hra Jadwinille parhaansa mukaan. Mutta
kahvia juotaessa hän ällistytti heidät ilmestymällä joukkoon puettuna
nunnamaisen yksinkertaisesti. Ei sormustakaan sormissa eikä ainoatakaan
jalokiveä näkyvillä. Hän oli hiljainen, puhui matalalla äänellä ja
sanoi tulleensa vain juomaan lasin vettä. Mutta toiset saivat hänen
ottamaan kupin kahvia. Sitten hän söi jälkiruokaa ja puheli siitä
huvijahdista. Söi lisäänkin.
Pöydästä noustuaan menivät he kirjastoon. Jadwin sytytti sikarin.
Ulkona satoi. He neuvottelivat jahdin nimestä. Laura ajatteli
klassillisia "Arethusa" tai "Nereid". Page ehdotti nimeksi "Artemis".
Jadwin sanoi: "Nuo nimet ovat kyllä kauniit painettuina, mutta mikä
lienee, kun ne eivät miellytä. Mutta jos sinä, Laura —"
Samassa alkoi täti kertoa nuoresta miehestä, jolla oli ollut vene
nimeltä "Fanchon", ja hän oli sillä hukkunut.
"Mutta se oli purjevene, täti", sanoi Laura. "Tämä on höyryjahti."
"Kyllä ne ovat vaarallisia, ne huviveneet", väitti täti vain.
Vähän myöhemmin tuli joku Pagen poikatuttava vieraisille ja hän meni
sen luo. Sitten puikahti täti pois.
"Kuinkas on päivä kulunut, tyttöseni?" kysyi Jadwin kumartaen hänen
olkansa taa hänen etsiessään kirjoista kaunista nimeä.
"Entiseen tapaan. — Minä kerroin tänään Pagelle ja tädille."
"Mitä he sanoivat?" sanoi Jadwin laskien kömpelön kätensä Lauran
tukalle ja lisäten: "Sinulla on ihmeellisin tukka kuin koskaan olen
nähnyt."
"Oh, eivät ne hämmästyneet. Curtis, älä —" Hän heilautti päätään
kärsimättömästi, mutta hymyili sitten lieventääkseen vaikutusta.
"Minä aina hermostun, kun joku koskettaa minun tukkaani. — Eivät ne
oudostelleet muuta kuin sitä kiirettä. Curtis, eikö lykätä talveen?"
Mutta Jadwin vältti kysymyksen ja kun Laura aikoi palata siihen asiaan,
veti hän taskustaan papereita, huvilan piirustukset, alkaen näytellä
niitä.
"Entäs ansari?" huudahti Laura innostuneena.
"Ei sitä voida saada täksi kesää", sanoi Jadwin viivytellen. "Mehän
haluamme kaikki valmiiksi siksi kun menemme sinne."
Laura myönti auliisti, mutta Jadwin näki, että hän oli pettynyt.
Hän purasi viiksiään ja sanoi sitten: "Ehkäpä se sittenkin kävisi.
Tingitäänpäs hieman. Kuules, me olemme olleet kihloissa, mutta —
sinä — et ole koskaan, et ole suudellut minua omasta alotteestasi.
Tyhmää puhetta, niinkö? Mutta olin ajatellut, että se olisi suloisinta
elämässä, kun oma tyttönen itse kiertäisi kätensä kaulaani ja suutelisi
—"
Laura hymyili epämääräisesti ja selaili kirjansa lehtiä, Jadwin jatkoi:
"Jonain lähipäivänä sinä teet sen, kun minä en muistakaan, ja minä
toimitan sen kukka-ansarin. Mitäs sanot?"
Laura oli hämmästynyt.
"Se on kauppa", sanoi Jadwin.
"No, jos se on, niin olkoon menneeksi."
"Älä vaan unohda, sillä minä en saa puhua siitä."
"En, en. — Annetaanko sille nimeksi Thetis?"
"Miksei Pääsky tai Nuoli?"
"Ei. Minusta on Thetis paras."
"Se on siis päätetty. Sinunhan se on."
Erotessaan sopivat he siitä, että seuraavana aamupäivänä mennään Geneva
järvelle sitä huvilatyötä katsomaan. Sitten Laura ojensi kätensä, mutta
Jadwin veti hänet syleilyyn ja suuteli monta kertaa hänen poskiaan.
"Curtis, älä nyt hupsuttele", saneli Laura taipuen kumminkin. "Etkö voi
rakastaa minua noin rutistelematta."
Hän vetäytyi taapäin ja näki hämmästyksekseen miehen kasvojen hehkuvan.
"Tyttö, kuinka sinua rakastankaan. Kätesi kosketus, tukkasi!
Ihmeellistä." — Mutta samassa oli hän oma herransa taas. "Hyvää yötä,
siunattu tyttö."
Heidät vihittiin kesäkuun viimeisenä päivänä klo 11 a.p. siinä
episkopaalikirkossa, joka oli tyttöjen kotia vastapäätä. Läsnä olivat
vain Cresslerit, nti Gretry, täti ja Page. Ukkosta oli ilmassa ja
satoi. Jadwin oli kiihtynyt eikä hänen katseensa hetkeksikään siirtynyt
Laurasta. Morsian oli tyyni. Hän oli puettu hienoon matkapukuun. Page
itki: "Siinä menee minulta sisar." Täti muisteli Lauran isää ja tätä
itseään pikku tyttönä.
"Rakkaat ystävät", kuului alttarilta. "Me olemme kokoontuneet Jumalan
kasvojen edessä ja tämän seurakunnan läsnäollessa yhdistämään tämän
miehen ja tämän vaimon pyhän avioliiton siteellä." — — "Minä puhun
teille, niinkuin teille puhutaan tuomion kauhistavana päivänä, jolloin
sydänten salaisuudet paljastuvat."
Page tunsi hetken juhlallisuuden mielessään. Avioliitto oli vakava
asia ja hän, Page, oli pieni syntinen tyttö, joka oli ansainnut
rangaistuksen "tuomion kauhistavana päivänä". Vasta viime viikolla
oli hän petkuttanut tätiä poika-asioissa. Mutta hän katui ja lupasi
parannusta. Päätti alkaa uuden elämän. — —
"Tule nyt. Page, se on ohi jo", sanoi täti hänelle. "Tule suutelemaan
sisartasi." — Vieraat suutelivat morsianta. Samassa tuotiin esille
laatikko täynnä hienoja ruusuja. Lapulla seisoi: "Tulkoon osaksenne se
onni, jota te olette tuottaneet kaikkien tuttavainne elämään. Teidän
S.C."
Seurue kiirehti kirkosta tyttöjen kotiin, jossa matkalaukut odottivat.
Jadwinin ajopelit olivat jo odottamassa. Vielä kerran juoksi Laura
huoneeseensa, jossa oli elänyt elonsa onnellisimman ajan. Nyt oli hän
sen jättävä. Edessä oli tuntematon tulevaisuus. Ja kyyneleet silmissä
heitti hän rakkaalle neitokammiolleen hyvästit. Polvistui vielä
vuoteensa ääreen ja rukoili voimaa olla hyvä ja uskollinen vaimo.
Samassa tunsi hän voimakkaan käden olallaan. Ensi kerran katsoi hän
suoraan miestään silmiin.
"Tiedän — — ymmärrän", soperti tämä. Ja tuntien että tämä mies todella
ymmärsi häntä ja oli häntä lähempänä kuin kukaan koskaan oli ollut
hän kierii käsivartensa hänen kaulaansa ja suuteli häntä monta kertaa
kastunein kasvoin.
Kyyneleet vuotivat miehenkin silmistä hänen sanoessaan: "Kaikki on
hyvin, rakkaani."
"Niin, niin, tähän hetkeen asti en ole sitä niin tuntenut. Alusta
alkaen rakastin sinua tietämättä sitä. Olen ollut sinulle kova ja kylmä
ja suren sitä. Minä rakastan sinua, kallis, kallis, enkä koskaan anna
sinun sitä unohtaa."
Samassa muisti Jadwin jotain ja sanoi: "Meidän kauppamme, ethän sitä
ole siis unohtanut."
"Unohdin minä sen, mutta sehän suloisinta onkin."
6.
Kuukaudet kuluivat. Jo oli kulunut kolme vuotta siitä, kun heidät
vihittiin St. James’in kirkossa.
Siitä asti kun Jadwin oli Ranskan tullin takia myynyt miljonan
bushelia vehnää, oli vehnän hinta alituiseen laskenut; 84:Stä se oli
laskenut alle 80. Valtavat sadot kaikilla maailman äärillä olivat
sitä hintain laskua edistäneet. Kukaan ei ollut halukas pörssissä
ostamaan. Karhu-johtajat olivat voimakkaat. Hinta laski jo 72:teen.
Satovyöryjä tulvi Chicagon syvänteeseen. Hyvä oli sato Argentiinassa
ja Venäjän aukeilla; Intiassa, Burmassn, Mysoren ja Sindin pikku
tiloilla tuli täysiä satoja. San Joaquinin laaksossa Kaliforniassa
oli maa yhtenä hedelmällisyyden tulvana. Ja kaikilta Yhdysvaltain
kulmilta, Nebraskasta, Iowasta, Kansasista ja Illinoisista, koko
vehnävyöhykkeeltä, tuli hyvän sadon tietoja.
Mutta alhainen hinta piti farmareita köyhinä. Uusia kiinnityksiä oli
otettava, sadotkin pantattava etukäteen. Uusia koneita ei kannattanut
ostaa. Keksi-Lännellä väheni ajokärryjen ja huoneurkujen menekki.
Jossain muualla maailman kulmilla halpa vilja helpotti elämää,
mutta Yhdysvalloissa vaikutti farmarien köyhyys koko liike-elämään
lamaannusta. Wall-kadulla olivat osakkeet alhaisessa hinnassa. "Huonot
ajat." Tätä kesti kolme vuotta. Chicagon pörssissä kävi sananparreksi
lause, että huoleti voi myydä niin paljon kuin kaupaksi sai, sillä
hinnat aina alenivat. "Karhumaisuus" pääsi niin valtaan, että se tuntui
loppumattomalta.
Jadwin oli taas kiertynyt syvänteen pyörrevirtain vaikutuspiiriin.
Karhu alkuaan oli hän taas kerran myynyt summassa ja voittanut. Kaksi
kuukautta myöhemmin he Gretryn kanssa suunnittelivat entistä suuremman
kaupan. Laura, joka ei juuri puuttunut miehensä liikeasioihin, näki
lehdistä että kauppa kerran jo horjui perusteitaan myöten. Mutta Jadwin
oli innostunut peliin. Hän ei enää tarvinnut Gretryn houkutuksia.
Hänestä oli tullut strateegi, rohkea mies, joka ei koskaan ollut niin
innoissaan kuin säälimättömän hyökkäyksen hetkinä. Kun toiset koittivat
häntä työntää pois markkinoilta, narrasi hän ne ottamaan yhden väärän
askeleen ja pannen koko omaisuutensa vaakaan iski kuolettavan iskun.
Vasta paljoa myöhemmin kuuli Laura, kuinka likellä häviötä hän oli
ollut.
Ja taas laski vehnän hinta. Huhtikuun ensi viikolla Jadwinin avioliiton
kolmantena vuonaa oli kevätvehnän hinta Chicagon pörssissä 64, kesäkuun
sato 65 ja syysvilja 66 1/8 senttiä. Helmikuulla Jadwin oli myynyt
satatuhatta bushelia. Gretryn y.m. mukana uskoi hän hinnan laskeutuvan
kuuteenkymmeneen. Mutta maaliskuulla ei alennut yhtään. Jadwin oli
vakava. Tuo kauppa ei häntä juuri huolettanut, niin rikas hän oli.
Häntä huolestutti "tilanne". Hän alkoi aavistaa, että jotenkin oli
talven kuluessa tapahtunut muutos. Ajat paranivat. Täällä Kansakunnan
Sydämessä, jossa ajan sairauden ja elon jysähdykset ensinnä tuntuivat,
Jadwin tunsi elon veren nopeammin liikkuvan. Raha oli helpommalla.
Ihmiset tuntuivat olevan rikkaita, arvopaperit vankemmat ja pantit
auliimmat. New Yorkissa jo osakkeet nousivat hinnoissa. Miehet tekivät
rahaa ja lainasivat, tuhlasivat sitä. Arkuista ja kassaholveista se
levisi yli maan.
Kevät tuntui kylmältä ja Jadwin alkoi epäillä, että niin monina
vuosina tullut runsas sato nyt voi pettää. Hän alkoi pitää silmällä
ilmatietoja. Ne näyttivät vahvistavan hänen luulojaan. Keokuk'ista
Iowasta tuli tieto, että viljaa haittasi kuivuus. 'Benedict, Yates
Centre ja Douglas Kansasissa ilmoittivat kylmäin tuulien vikuuttaneen
oraita. Illinoisissa oli halloja. Lunta ei ollut kyllin talvella.
Ohio kyllä oli lupaava, niin myös Missouri, mutta Indianassa ei ollut
kohtuullisenkaan sadon toivoa. Mitä sanoi Nebraska joka oli yhtä
vehnävainiota kokonaan? Sieltäkin tuli sangen huolestuttavia tietoja.
Mutta tästä ei vielä voinut mitään ratkaisevaa päättää. 'Muista
talvivehnän maista voi tulla toisenlaisia tietoja ja sitäpaitsi voivat
pörssin Karhut pitää hinnat alhaisina, vaikka vehnää tuli vähänkin. He
olivat voimakkaat. Ei yksikään Härkä heitä säikyttäisi.
Huhtikuun 10 p. tuli hallituksen satotieto. Se ennusti huonompaa
vuodentuloa kuin oli ollut kymmeneen vuoteen. Mutta Karhut väittivät,
että ulkomaiden sato kyllä puutteen korvaisi, ja että ilmat olivat
jo alkaneet parata. Huhtik. 10:n päivän iltana olivat Gretryt
Jadwinien luona näiden uudessa talossa North Avenuen varrella. Aterian
jälkeen jättivät herrat Lauran ja rva Gretryn saliin ja menivät
biljardihuoneeseen. Mutta vaikka pallot olivat pöydällä, eivät he
alkaneetkaan pelata heti.
"Mitä ajattelet hallituksen raportista?" kysyi Jadwin.
Välittäjä liitusi biljardikeppiään ja sanoi rauhallisesti: "Kai siitä
vähän taantumusta tulee, mutta pian se on ennallaan. Olen sanonut, että
vehnä menee 60:een ja siinä pysyn."
"En ajatellut vain satoa. Sam, tänä kesänä tulee olemaan paremmat ajat
ja korkeammat hinnat."
Gretry pudisti päätään ja alkoi pitkään todistella, että Jadwin oli
väärässä. Mutta tämä piti päänsä ja sanoi painaen kätensä pöytää
vaston: "Sam, me olemme päässeet pohjalle asti."
"Mutta minä sanon, että vehnä menee kuuteenkymmeneen." Ja pallokolmiota
osottaen sanoi hän: "Lyötkö hajalle?"
Jadwin löi ja yhden pallon jäädessä kolme tuumaa taskun suusta sanoi
hän: "Niin varmasti kuin teen tämän pallon, sanon ettei vehnä laske
senttiäkään." Ja hän löi pallon sisään. Gretry laski keppinsä pois ja
katsoi häneen hiljaa. Ei puhunut. Jadwin istui tuolilla kyynärpäät
polvilla ja sanoi:
"Sam, suuren muutoksen aika on tullut. Me emme voi enää pelata niin
kuin viime vuosina. Vehnä on nyt alle tuotantokustannusten, ja alemmas
sitä ei lyödä millään ihmeellä maailmassa. Meidän Karhumme eivät sitä
huomaa, mutta minä tiedän sen. Ennen syksyä vehnä nousee ja minä aion
ennättää sen edelle."
"Huonot markkinat syksyyn asti."
"Puhutaan siitä syksyllä. Huomenna sinun poikasi ostavat minulle
viissataatuhatta bushelia."
"Olet hullu. Odota kuukausi vielä."
"En päivääkään. Karhutappelu loppuu nyt."
"Ethän voi nyt erota pelistä, kun olet ollut mukana kolme vuotta."
"En eroakaan."
"Et kai — —."
"Kyllä. Minä alan ostaa. Huomenna ostan viisisataatuhatta syysvehnää.
Ja enemmän myöhemmin. En ole Karhu enää. Tästä asti on Curtis Jadwin
H-ä-r-k-ä."
"Teuraaksiko haluat, ja ihan selvin päin. Niitä kurkunkatkaisijoita
vastaan? Luuletko että vanha Crookes, tai Kenniston tai pikku Sweeny
antaa sinulle hetkenkään henqitysrauhaa, jos saavat sinut käsiinsä.
Osta mitä olet myynyt, herran nimessä. Mutta älä rupea ostelemaan
enempää. Odota. Jos markkinat ovat pohjaan koskettaneet, niin saan sen
selville pian. Nyt on kyllä pysähdys ja syytä varoa."
"Varottu on ja siinä se erehdys onkin. Vain rohkea voittaa. Ostat siis
huomenna minulle viissataatuhatta. Rahat olen sinulle varannut Illinois
Trustissa."
"Hm — hm", saneli Gretry hitaasti. "Sinä olet joko Napoleon tai suuri
idiootti."
"En kumpaakaan. Vähän älyä vain käytän... Sinun vuorosi."
"Hitto vie jos ymmärrän tätä."
"Uusi peli. Saat kuusi palloa ja minä voitan sinut ennen puoli
yhdeksää."
"Dollari peliin."
"En pelaa rahasta."
Puolen tunnin päästä Jadwin sanoi: "Mennään rouvain luo. Älä heitä
sikariasi. Me sovimme Lauran kanssa, että täällä saa polttaa."
"Montako huonetta teillä on?"
"En tiedä. Eilen löysin taas yhden."
He laskeutuivat hissillä alempaan kerrokseen ja pistäytyivät
katsomaan taidegalleriaa ja soittosalia. Kun he astuivat sinne
Jadwinin sytytettyä valot, pääsi Gretryltä pitkä vihellys. Sali oli
kahden kerroksen korkuinen, puoliympyrän muotoinen ja katossa oli
värilasinen kupu. Siellä täällä oli lasikaapeissa pikku veistokuvia ja
muinaisesineitä ja seinät täynnä tauluja. Ja yhdellä seinällä olivat
suuret kirkkourut.
"Onpa tämä". huudahti pörssiherra.
"Minä en noista paljoa ymmärrä, mutta Laura voi selittää. Ostelimme
niitä ulkomailta. Laura sanoo, että tämä on paras. Hän osotti suurta
Baurgerau'ta, joka kuvasi kylpevää nymphiryhmää.
"Tätä kai et näyttäisi pyhäkoulunopettajillesi. Pörssissä sanovat
tällaisia kapakkakuviksi."
Jadwin ei nauranut. "En ole sitä niin ajatellut", sanoi hän vakavasti.
"Hieno maalaus", riensi Gretry parsimaan.
"Tästä pidän", sanoi Jadwin näyttäen suurta Detaillen taulua, joka
esitti kyrassierejä täydessä lennossa.
"On se komea", yhtyi Gretry. "Somaa se taiteilijan työ. Likeltä katsoen
on vain väritahroja, mutta kauempana ollen tulee esille kaunis kuva.."
Ja ympärilleen katsellen sanoi hän: "Kai tässä on hyvästi rahaa?"
"En ole siihen itsekään vielä tottunut", vastasi Jadwin. "Olin täällä
viime sunnuntaina ja ajattelin tätä uutta taloa ja rahaa. Ovatpa
asiani kääntyneet, Sam. Muistanpa kuinka isäni farmilla oli noustava
aikaisin karjaa hoitamaan. Sisareni kanssa me lämmittelimme jalkojamme
heinissä. Sisko kuoli kahdeksantoista vanhana äkilliseen keuhkotautiin.
Kuinka häntä rakastinkaan. Sinä muistat hänet. Kävithän väliin Grand
Rapidsista meillä oravia ampumassa."
"En olo unohtanut."
"Haluaisimpa näyttää hänelle tämän ja hankkia hänelle iloa. Hän sai
aina tehdä työtä, työtä, työtä, aamuin, päivin, illoin. Minusta on
hauskaa hankkia toisille huvia."
"Sait hyvän vaimon — —."
Jadwin keskeytti sanoen puoliksi itsekseen: "Totta vie, sain." Gretry
hämmästyi ja sanoi sitten silmiään siristäen: "Kyllä ymmärrän."
"Katsoppas näitä urkuja", sanoi Jadwin. He menivät yli huoneen ja
Jadwin otti esille reikäisen rullan, jota Gretry katseli sillä
juhlallisella harrastuksella, jota amerikalainen liikemies tuntee
mekaanisia laitteita katsellessaan. Jadwin pani sen paikalleen ja
painoi polkusimia. Ensin kuului suhinaa ja sitten Carmenin alkusoitto.
"Mainiota", huusi Gretry. Hän kuuli Jadwinin puhuvan, mutta korviinsa
sattuivat vain sanat: "Toreador... hevosvoimaa...Madame Calve...
sähkömoottori... hieno laulu."
Samassa seisoi Laura Jadwin oviverhojen aukossa. Hän oli mustassa
pitsipuvussa, käsivarret ja kaula paljaina. Tukka korkealla ja
olalla yksi rimsu. Kaulassa ihana helminauha, Gretry ihmetteli hänen
kauneuttaan.
Sisään tulivat myös rva Gretry ja Page. Rouva oli pieni, eloisa,
sievänlainen vaalakka nainen. Hän oli sukkela ja kielas. Pagesta
oli tullut nuori nainen. Hänen vartalonsa oli kehittynyt, silmät
tyyntyneet. Mutta vakava oli hän edelleen. Katsoi elämää sen
juhlalliselta puolen.
"Kuulimme soittoa ja tulimme kuuntelemaan."
* * * * *
Kuluneet vuodet olivat olleet mitä merkitsevimmät Laura Jadwinin
elämässä. Avioliittonsa jälkeen oli hän ihmeteltävän nopeasti kasvanut
älyllisesti ja siveellisesti. Ei ollut hän enää sama tuulimuutteinen
tyttönen. Uusi tekijä oli tullut hänen elämäänsä. Hänen rakkautensa.
Hän oli nähnyt suuren valkeuden. Rakkaus oli sen tuonut.
Geneva-järvellä olivat he olleet kymmenen päivää. He olivat yksin
jahtinsa kannella. Lämpimän takia ei’ hän ollut muuttanut illaksi
pukuaan. Se oli pitsistä kukkaisella silkillä. Curtis oli pitänyt sitä
kauneimpana.
Puoliyö läheni ja luonto oli' ihana. Jahdin koneenkäyttäjä istui
selin hengittäen ulkoilmaa ja tupakoiden sekä pistäytyi väliin
konehuoneeseensa.
Laura istui lepotuolissa likellä miestään, joka telttatuolilla istuen
voi hoitaa peräsimen ratasta.
"Oletko tyytynyt siihen, että menit kanssani naimisiin, neiti
Dearborn?" sanoi Curtis vihdoin. Ja Laura oli ottanut häntä kaulasta
ja kuiskinut: "Minä rakastan sinua, rakastan, rakastan.." Tämä oli
ratkaiseva hetki. Siihen saakka oli vaihdellut lempi ja epävarmuus. Nyt
tunsi hän, että hän kuului kokonaan miehelleen, ja että rakkaus, naisen
elämän suurin riemu, oli enemmän antaumus kuin voitto.
Siitä asti oli hänen onnensa ollut täydellinen. Ei ollut pilveäkään
hänen päivänsä tiellä. Hänellä oli kaikki: miehen rakkaus, rikkaus,
kauneus, terveys, raikas mieli, ystäviä, asema — kaikki. Jumala oli
kaikkea antanut hänelle ja hänen ansiottaan. Ja miehensä tiesi hän myös
olevan onnellisen. Heidän elämänsä oli yhtä jatkuvaa riemukulkua.
Laura tunsi vain, ettei hän ollut riittävästi sisar Pagelle. Hän oli
antanut tälle kodin, vaatteita ja tilaisuuden opiskella. Mutta hän
tunsi, että olisi pitänyt olla tälle enemmän äiti. Page kehittyi
nopeasti ja pian oli esiintyvä avioliittokysymys.
Mutta miestään hän enimmin ajatteli. Kuinka vähän hän oli tätä
tuntenut! Hän oli nyt kuin toinen mies. Olisi voinut olla mikä lurjus
tahansa, ilman että Laura olisi sitä voinut tietää. Mutta onneksi
oli hän paras ja hienoin mies, mitä Laura oli tuntenut. Joka kerran
kun he olivat hetkenkään erillään, toi hän Lauralle lahjoja. Ja
joulut, nimipäivät, hääpäivät hän aina muisti ja Laura löysi lahjoja
tyynynsä alta tai päivällislautaseltaan. Ja mies uhrasi nämä päivät
kokonaan hänelle. He kävivät yhdessä teatterissa. Mutta silti ei
Jadwin ollut hänelle mikään sankari, vaan ihminen heikkouksineen.
Hän voi esim. olla sangen epäjohdonmukainen ja puolustella itseään
kaikenlaisilla viisasteluilla. Yksi hänen heikkouksiaan oli jahti
Thetis. Juuri kun häntä olisi tarvittu ohjailemassa joitain töitä
muualla, olikin hän aluksella nokisena ja öljyssä konetta laittelemassa
tai maalaustouhussa. Rikkaana miehenä olisi hän voinut pitää miehistöä
tekemässä, mutta hän selitti juhlallisesti, että "se maksaa".
Mutta silti hän oli valmis tuhlailemaan uudistuksiin summia, jotka
hämmästyttivät Lauraakin. Kalastukseen hän myös saattoi tuhlata rahoja
ja aina kun siimat olivat ulkona vedessä, oli hän viideltä liikkeellä.
Ja kuumimpinakin päivinä hän rannan varjossa onkineen koetteli
onneaan. Laura ei voinut innostua kalastukseen. Veneen hidas liikunto
ja pitkä toimettomuus hermostuttivat häntä. Jos hän joskus suvaitsi
lähteä mukaan, oli Jadwinilla ja venemiehellä täysi työ miettiä,
miten hän vain kaikki haluaisi. Mutta mikään ei auttanut. Hän sanoi:
"Curtis rakkaani. Tämä on turhaa kaikki. Hukkaan te huvinne heitätte
saadaksenne minut viihtymään. Siitä ei tule mitään. Parempi kun menette
kahden."
Kerran he olivat käyneet Englannissa. Mutta se oli ollut Lauralle
pettymys. Jadwin ei voinut ollenkaan innostua museoihin eikä
kirkkoihin, vaikka urhoollisesti seurasikin Lauraa. Sillä matkalla
he olivat ostelleet taide-esineitä uutta kotiaan varten, jonka
sisustaminen lohdutti Lauraa ulkomaanmatkan pettymysten jälkeen. Kaksi
vuotta oli sitä taloa heitä varten sisustettu ja sen aikaa olivat he
asuneet hotellissa jättäen tyttöjen kodin Pagelle ja tädille.
Mutta kun he vihdoin pääsivät siihen palatsiin, ei se ollut aivan
Lauran mieleen, vaikka hän ei sitä ilmaissut. Ulkonaisesti se oli
mitä parhaalla paikalla puiston laidassa. Akkunoista näki kauas
Michigan järvelle, jolla suuret alukset kuljettelivat viljalasteja
ja kaikellaista tavaraa. Talli oli hyvä ja kukkia oli koko talveksi
kasvisalissa.
Sisustus ei ollut aivan moitteeton. Jadwin oli erehtyen arvellut
voivansa yllättää vaimonsa antamalla koko työn koristelijoille
kysymättä häneltä mitään. Onneksi kyllä oli koristelijoilla aistia
kyllin, niin ettei mitään suoranaista virhettä ollut, mutta Laurasta
tuntui, kuin ei tämä kaikki olisi ollut hänen. Sentään oli hän
ennättänyt ajoissa väliin ja saanut kirjaston, oman huoneensa ja
vastaanottohuoneensa mieleisikseen.
Vaikea oli ollut hänen totuttautua niin suureen elämään. Hän aina
ajatteli toriostoksia, vaikka ne olivat taloudenhoitajan huolena
kokonaan. Aamiaisen jälkeen teki hänen mielensä siivota huoneensa,
niinkuin oli lapsuudestaan oppinut tekemään. Hän pelkäsi hissiä eikä
tahtonut tottua puhelinverkkoon, joka yhdisti huoneet toisiinsa. Myös
oli hän peloissaan murtovarkaitten suhteen.
Enimmän häntä miellyttivät urut ja hevoset. Näitä oli mitä parhaita
eikä hän koskaan lähtenyt kaupungille muutoin kuin vaunuissa tai
keveillä ajorattailla. Kernaasti hän myös ratsasti palvelijan ja
Jadwinin rotukoirain seuraamana.
Suuret urut herättivät ensinnä pelkoa. Hän soitti hyvin pianoa ja
moitiskeli Jadwinin "itsesoittavaa". Mutta hän sai opettajan, joka
ohjasi soittoa ja oppiessaan aukeni hänelle uuden ihastuksen mailina.
Hänen musiikkimakunsa oli hieman kypsymätön — sen rajoina olivat Gounod
ja Verdi. Mutta mahtavain sävelten hallinta antoi hänelle suuremmoisen
valtatunteen.
Näyttelijälahjansa auttoivat häntä esittämään "mailman naisen" osaa
ja niin hän tottui asemaansa piankin. Hän palvelutti itseään kuin
vallasnainen konsanaan. Palvelijat ihailivat Jadwinia. Tämän toivomus
oli vaikuttavampi kuin Lauran tarkka käsky. Laura huomasi esimerkiksi,
että puutarhuri pani' kaikki taitonsa liikkeelle pitääkseen huolta
siitä, että Jadwinilla olisi aina tuore Gardenia kukka napinlävessä,
hän kun tuntui pitävän siitä. Rouvaa palveltiin kyllä täsmällisesti,
mutta ilman tuollaista antautumusta.
Lauran hauskin aika oli ilta. Päivä kului kaikenlaisissa touhuissa.
Jadwin lähti aina ennen kello puoli yhdeksää ja Laura tahtoi syödä
aamiaisen hänen seurassaan. Yhdeksästä yhteentoista hän ratsasteli
puistossa. Välipalan jälkeen luki hän etupäässä Browningin tai
Meredithin teoksia. Joskus kävi ajelemassa. Kaupoista tultuaan saattoi
hän pysähtyä Rookeryn eteen ja lähettää sanan miehelleen konttoriin,
että tämä pääsi hänen kanssaan kotiin. Tai haki hän rva Cresslerin
tai tädin tai rva Gretryn johonkin taulu- tai kukkasnäyttelyyn, tai
vieraisillekin, vaikka hän yleensä ei harrastanut seuraelämää.
Päivällisen jälkeen oli Curtis hänen kanssaan kotona. He sulkeutuivat
silloin kirjastoon, jossa Laura luki miehelleen tämän poltellessa
sikaria. Page seurusteli vieraittensa kanssa.
Jadwinin maku oli vankka. Laura oli yrittänyt tutustuttaa Meredithiään
hänelle, mutta kolme kappaletta kuultuaan sanoi mies: "mitä se hupsu
jaarittelee." Silloin oli Laura jättänyt sen ja alkanut lukea muuta.
"En minä paljoa ymmärrä taiteesta", selitti Jadwin, "mutta minun
mielestäni taide, joka ei tee maailmaa paremmaksi ja onnellisemmaksi,
ei ole taidetta ollenkaan."
Vihdoin Laura keksi, että Jadwin ymmärsi Howellsia. "Ei siinä tapahdu
paljoa", sanoi hän, "mutta minä tunnen kaikki nuo ihmiset." Hän ihaili
Bartey Hubbardia ja sanoi: "Tunnen viisikymmentä tuollaista poikaa La
Salle kadulla."
"Noin, juuri noin käy", huudahti hän usein kesken lukemista.
"Niin minäkin tuossa kohdin tekisin. Tämä on toista kuin se hullu
middletonilainen Dianoineen."
Väliin Jadwinit pitivät kutsut ja Curtis oli väsymätön näyttelemään
talon merkillisyyksiä. Sunnuntaisin olivat Cresslerit päivällisillä.
Täti Wess’iä ei ensin hevillä saatu taloon käymään.. Sen suuremmoisuus
säikäytti häntä. Lauralle sanoi hän: "Hienoa tämä on, mutta kai se
maksaakin. Mitähän isäsi sanoisi?" Ja hän laski sähkövaloja sekä
pudisteli päätään.
Näin oli kulunut kolme vuotta. Tavat vakiintuivat. Jadwin yhä rikastui.
Vuokrat tuottivat. Vehnäkeinotteluistakin hän voitti. Hänen Häräksi
kääntymisensä oli Gretryn mielessä heidän palatessaan saliin ja hän
sanoi vielä Jadwinille: "Jos olet päättänyt niskasi taittaa, niin
voithan ilmoittaa minulle, millä hinnalla sinulle huomena on ostettava."
"Markkinahinta, minä haluan päästä kiini nopeasti."
Samassa ilmoitti palvelija Landry Courtin saapuneen ja nuorukainen
astui huoneeseen kädessä kukkavihko ja makeislaatikko. Joitakin päiviä
aikaisemmin oli Page läksyttänyt häntä siitä, että hän vain harrasti
liikeasioitaan ja näännytti sieluansa. Hänen pitäisi lukea jotain.
Ja niin tämä pari vähän ajan päästä vetäytyi kirjastoon. Siellä Page
kysyi hänen mielikirjailijaansa ja sai! vastauksen, että hän luki
"uusimpia kirjoja". Page taas ei niitä harrastanut, eikä niin ollut
yhteistä pohjaa keskustelulle kirjallisuudesta, joten he alkoivat
puhella itsestään ja toisistaan. Se innostutti heitä kumpaakin.
Landry sanoi, että häntä aina oli innostanut halu päästä toisten
edelle. Niin pallopelissä, kuin muussakin. "Sinun vahvin puolesi on
ajastelevaisuus", sanoi hän Pagelle.
"Taitaa olla niin."
"Sinä et tarvitse kilpailun innostusta. Sinä olet parhaillasi yhden
seurassa. Et harrasta joukkoa."
"Vihaan sitä."
"Minulle taas joukko on kaiken kiihotin. Kun ympärilläni huudetaan ja
melutaan, olen parhaimmillani. Mutta niiden pitää olla miehiä." lisäsi
hän juhlallisesti, "en siedä naisjoukkoja."
"Mutta yhden älykkään naisen seura on yhtä innostava kuin miesjoukon.
Eikö se ole omituista?"
"On. Outoa. Minä uskon miehen ja naisen toveruuteen. Rakkaus — —", hän
katkasi lauseensa. "En tiedä."
"Rakkaus on suurin voima kaikkeudessa", sanoi poika juhlallisesti.
"En ole koskaan rakastanut", sanoi Page. "Se mahtaa olla mahtava voima."
"En minäkään ole koskaan rakastanut."
"Et rakastanut?"
"Minä vain luulin rakastavani", sanoi hän kättään heilauttaen.
"En minä ole edes luullut rakastavani."
"Uskotko aikaiseen avioliittoon?"
"Miehen ei pitäisi mennä naimisiin, ennen kuin hän voi antaa vaimolleen
kunnollisen kodin ja kaikkea. Minä en luule meneväni naimisiin."
"Mitä? Totta kai."
"En. Minä olen surumielinen ja vaitelias."
"Mitä se tekee. Olen minäkin joskus. Öisin."
"Mitä ajattelet pessimismistä? Carlyle oli pessimisti."
"Puhutaan rakkaudesta. Et voi uskoa rakkauteen ja pessimismiin
yhtaikaa. Sinä olet niitä naisia, jotka rakastavat vain kerran, mutta
syvästi."
"Se on naisen koko elämä", sanoi Page suurenevin silmin.
"Tekikö Enoch Arden oikein lähtiessään?"
"Oletko lukenut sen? Eikö se ollut jalosti tehty?"
"Minä vaan hitto soikoon, en olisi lähtenyt. Minä olisin mennyt siihen
taloon ja heittänyt sen toisen ulos."
"Niin itsekäs voi mies olla. Ajattelee vain itseään. Ei ymmärrä
rakkautta."
"Ymmärrän pitää kiinni siitä, mikä on minun. Pitäisikö minun antaa
rakastamani nainen toiselle!"
"Vaikka hän rakastaa toista?"
"Minä ottaisin tyttöni ensin ja sitten tutkisin, mitä hän siitä
toisesta ajattelee."
"Mutta ajattele, kuinka jaloa olisi uhrata hänet toiselle. Jos minä
olisin Emoch Ardenin tilalla ja minun mieheni luulisi minun olevan
kuolleen ja hän olisi onnellinen toisen kanssa, niin ilolla uhraisin
itseni hänen onnensa hyväksi. Sitten menisin luostariin."
"Minä antaisin sen toisen mennä luostariin. Jos minä rakastaisin
naista, en antaisi minkään maailmassa tulla väliin."
"Oletko niin päättävä?"
"Koettaisin ainakin parastani saadakseni omani."
"Minusta on hauskaa nähdä miehen olevan voimakkaan, päättäväisen."
"Ja mies haluaa nähdä naisen olevan naisellisen. Ethän pidä
voimakkaista nahista?"
"En rahtuakaan."
"Sinä olet naisellisin kaikista tuntemistani. Olet kaunis ja jalo. Se
innostaa minua. Tahdoin sanon sen sinulle."
"Tahdotko jotain luettavaa?"
"Otan mitä annat. Vaikka sen Ruskinin 'Venetsian kivet'. Ei ole juuri
aikaa lukea, mutta minä luen vaikka yöllä ja pidän itseäni hereillä
mustalla kahvilla."
"Olet taas päättävä. Minä uskon, että jos sinä päätät, voit tehdä
vaikka mitä."
"Kyllä minä yrittää osaan."
Seuraava päivä oli pääsiäissunnuntal ja Page tuli aamiaiselle kello
yhdeksän. Jadwin oli jo syönyt ja luki lehteään, Laura kaatoi toista
kuppia kahvia. Ruokahuone oli hauska ja ilmava. Paljon akkunoita, yksi
seinä avautuva kasvihuoneeseen. Jadwin oli sileäposkinen ja tuore kukka
oli napinlävessään. Hienon sikarinsavu kierteli hänen päätään. Laura
oli säteilevä valkeassa aamupuvussaan. Suuri orvokkikimppu oli hänen
edessään pöydällä. Näkö teki Pageen miellyttävän vaikutuksen.
Jadwin heitti lehtensä pois ja meni ulos katsomaan hevosiaan joita
juuri kävelytettiin ulkona. Page pisti lusikkansa grapefruitiin, mutta
kääntyikin samassa Lauraan sanoen: "Luuletko että minun luonnollani voi
mennä naimisiin?"
"Miksei, rakkaani?"
"Olenko mielestäsi naisellinen?"
"Minä luulen että sinä väliin otat kirjasi liian vakavasti. Olet nyt
ollut sisällä kolme päivää ja aina on kirja tai muistikirja kädessäsi.
Opinnot ovat hyviä, mutta — — —" S "Oh, opinnot. En välitä niistä.
Laura, mitä on naisellisuus?"
"En tiedä, rakkaani. Olla ystävällinen ja hellä. Rakastaa miestään ja
kotiaan ja kaikkia ihmisiä."
"Minusta naisellisuus on parempi kuin lukeneisuus."
"Molemmat ovat hyviä. Mutta jouduppas nyt, niin mennään kirkkoon."
"En välitä aamiaisesta. Tiedätkö, Landry Court puhui eilen - hän on
väliin tyhmä — mutta hän puhui siitä, kuinka hyvä on katsoa silmiin
sellaista naista, jota ymmärtää."
"Sanoiko hän niin?"
"Kyllä ja hän oli niin vakava. Mitä sinä luulet, oliko sellainen puhe
hullua?"
"Eipä suinkaan. Hän tahtoi sillä sanoa, että hän pitää paljon sinusta."
"Oh, en minä sitä karkottanut", huudahti Page. "Mutta hän tahtoo
kehittää henkistä puoltaan, ettei olisi vain rahakone. Ja hän tahtoisi
että minä auttaisin häntä, Et kai pahastu jos hän tulee tänne väliin ja
me luetaan yhdessä."
Toukokuun lopulla Jadwinit menivät Geneva järvelle ja ottivat Pagen
mukaan. Laura oli toivonut, että hänen miehensä voisi viettää siellä
aikansa kokonaan, mutta niin ei käynyt. Aluksi hän meni kaupunkiin vain
kahdesti viikossa. Sitten joka toinen päivä. Gretry kävi usein siellä
ja he puhuivat liikeasioista hiljaisella äänellä myöhään yöhön.
"Rakkaani", sanoi Laura vihdoin, "näen sinua yhä vähemmän ja minä kun
olin odottanut tältä kesältä niin paljon."
"En pidä siitä enempää kuin sinäkään, mutta en voi sille mitään."
"Mutta sanoohan Gretrykin, että voit hoitaa asiasi täältä käsin. Mutta
sinä et voi pysyä poissa pörssin kuuluviIta."
Oliko tuo totta? Aluksi oli Gretryn täytynyt kiinnittää hänen
huomionsa syvänteen kuohuihin, mutta nyt hän halusi sinne omasta
alotteestaan. Ja hän teki rahaa. Kuten hän oli ennustanut, olivat
vehnän hinnat nousseet. Kaunis kevät oli kuitenkin parantanut toiveita
ja pidättänyt häntäin nousua, niin että Jadwin oli myynyt 250 tuhatta
pienellä voitolla. Mutta kun tuli kuuma kesäkuu, osti hän lisää
viisisataatuhatta. Lisäsikin sitä. Tiedot kävivät epäedullisiksi. Kovaa
kuumuutta seurasivat rankkasateet. Sitten hyönteiset ja heinäsirkat.
Jadwinilla oli nyt hyvä varasto ja hinta oli 72, kaksitoista senttiä
yli alkajaissumman.
"Se laskee vielä", varotti Gretry. "Crookes ja Sweeny eivät vielä ole
käyneet käsiksi. Ranskassa tulee hyvä sato. Sinä leikit pyssyllä joka
potkasee."
"Sitä ladataan vasta — Karhujen varalta."
Heinäkuun raportti osotti, että ensi kerran kuuteen vuoteen oli
Yhdysvaltain sato oleva huono. Jadwin osti taas. Sitten väläytti
hänen onnensa taas kultasiipiään. Ranskan sato olikin huono. Saksassa
meni alle tavallisen. Unkarissa tuli vähän perunoita ja ruista.
Kuukauden keskivaiheilla Jadwin kutsui Gretryn maalle ja kuljetti häntä
Thetiksellä ympäri järveä. Hän ilmoitti tälle aikovansa ostaa yhä.
"Omalla vastuullasi", sanoi Gretry. "Hinta on korkea."
"Eipä juuri. 72 on alhainen hinta. Minä käyn kovin kourin käsiksi.
Tahdon olla riippumaton kauppalehdistä, jotka joku Crookes voi ostaa
milloin haluaa. Hankippas minulle luotettavia tiedottajia Europasta,
niitä pitää olla Liverpoolissa, Pariisissa ja Odessassa ja niiden on
ilmoitettava joka päivä."