Rallallaa, tanssiin kutsuu nyt mua Bromios.[154]
(Kulauttaa vielä kerran)
Hah, hah, haa!
Odysseus.
No, somasti se kurkun kautta solahti!
Silenos.
Niin, jotta tuntuu hamaan isoonvarpaaseen.
Mieliala käy yhä hilpeämmäksi ja keskustelu yhä enemmän ja enemmän
kansanomaisen karkeaksi — antaahan kaunis Helena, »tuo lutka», siihen
yllin kyllin aihetta, kunnes pelätty kyklooppi itse äkkiä ilmestyy
näyttämölle, karjuu orjilleen ja uhkaa heitä, että moni heistä saa pian
itkeä saadessaan kartusta selkään. Mutta hänessä on joka tapauksessa
kaikessa tuimuudessaan huumoria. Kun satyyrit silmässä poikaveijarin
vallaton välähdys pyytävät häneltä kauniisti: »Ole kiltti äläkä vallan
niele meitä», niin hän pauhaa: »Siitä tosiaankin itseni varjelen. Sillä
saisinpa teidät vatsaani, niin heti minulta hengen keikkaroimisellanne
ottaisitte.» Ja hänen julmat piirteensä lientyvät, kun hän ajattelee
ihmislihaa. Hän on kyllin kauan elänyt kauriinlihalla ja leijonan
paistilla. Ja mielin kielin Silenos yhtyy siihen, että jokapäiväisen
ruoan vaihtelusta on sekä huvia että hyötyä.
Odysseus menee nyt Polyphemoksen kanssa luolaan, jonne hänen miehensä
jo ennen ovat kadonneet. Siellä ajatellaan kykloopin syövän kauhean
ateriansa. Sitten Odysseus tulee jälleen esiin ja kertoo satyyreille,
miten kaksi hänen miehistään oli kadonnut jättiläisen kauheaan kitaan:
»Niin, kaks hän nappas, käsissänsä punniten,
Ken parhaass' oli lihassa ja vantterin...»
Mutta silloin Odysseus keksii ajatuksen päihdyttää hirviön väkevällä
viinillään. Hän pyytää satyyreja auttamaan muukalaisia kykloopin
sokaisemisessa ja siten pelastamaan sekä itsensä että heidät. He
joutuvat suunniltaan ihastuksesta tätä ajatellessaan. Mutta sankareiksi
he eivät juuri ole tunnettuja, ja kun on ryhdyttävä toimeen, niin
he laulavat vain kehoituslauluja kreikkalaisille, jotka itse saavat
suorittaa kykloopin sokaisemisen. Ennestään tunnemme, miten taru loppuu.
Hyvin lähellä satyyridraamaa on näytelmä »Alkestis». Tiedetään, että se
esitettiin neljäntenä kappaleena murhenäytelmä-kolmikon perästä, siis
samassa tarkoituksessa kuin satyyrinäytelmät. Tästä selittyvät monet
Alkestiin hullunkurisuudet. Tämä näytelmä on pikemminkin traagillinen
farssi[155] kuin varsinainen tragedia.