LYYLI (Jannelle; riitaisena:) Enkös sitä arvannut! Täälläpä
tietenkin... Missäpäs se harakka muualla kuin...
JANNE (sekaisin tuntein:) Lyyli Maikku...
LYYLI (kipakasti, riitelevästi:) Juuri niin, Lyyli Maikku, ompelijatar,
eikä mikään aatelisrouva ja miljonäärinleski, mutta siveä ja puhdas
kuin neulan silmä, jos onkin heivahtanut erään heittiön morsiameksi...
JANNE (terävän virallisesti:) Ja ketä neiti Maikku tarkoittaa sillä...
hulttiolla, jos saan kysyä?
LYYLI. Sinua juuri, hönttänä! Juoksen puodit, laivasillat, makasiinit
ja jos jotkin loukot, kun neulomakoneeni kuukausimaksu on suoritettava
tänään ja sinä olet minulle velkaa...
JANNE (huolettoman kylmästi:) Oikeammin sanoen... olet sijoittanut
pienen pääoman alkavaan liikkeeseeni...
LYYLI (melkein itkien:) Olkoot mitä ovat, mutta ne olivat ainoat
säästörahani...
JANNE (hyvin tietävästi:) _Tuhlausrahoja_ ei ylimalkaan voida
liikkeeseen sijoittaa.
LYYLI (joutuen ymmälle:) Höh, no niin, mitäs sinä sitten aiot?
(Lähestyy, mielevästi:) Tuutko mun mukaani, Janne?
JANNE (kääntyen Heikin puoleen:) Käy todistajaksi, Heikki Jolma. Tämä
nainen sekoittaa raha-asiat rakkauteen. Minun siveellinen tajuni
närkästyy syvästi. Ja näin ollen otan minä... tänä hetkenä juuri
tulevasta aviostani eron eli toisin sanoen... puran kihlaukseni sekä
lemmessä että kapitaalissa. Todista siis, Heikki Jolma, että olen tästä
hetkestä alkaen vapaa mies kosimaan jokaista naista...
HEIKKI. Todistan kyllä, jos maksat Lyylin säästörahat takaisin nyt
paikalla.
JANNE (hätääntyen:) No, niin, niin, 110, tuota... (Vetää taskustaan
paksun lompakon:) Suvaitkaa katsoa! Tämä on pullollaan rahaa. Onko
vai ei? (Toisten nyökättyä myöntävästi:) Joo, joo, niin on. (Hetken
epäröityään; jyrkästi:) Mutta ne ovat afäärin rahoja, ja niihin ei
Janne Kärki koske, sillä hän on totuuden mies. Ja omat rahat ovat
pankissa. Mutta vielä huomisaamuna...
LYYLI (jälleen lähestyen: tarttuen hyväilevästi Jannen takin
rintapieleen:) No mitä sinä nyt ylpistelet, Janne... Kyllähän niistä
nyt sovitaan, kun vaan muusta... kotomatkalla.
JANNE (irtautuen; jäykistyen luoksepääsemättömäksi:) Huomisaamuna
tilitän teille, neiti Maikku, nappi- ja tupakkakauppaani sijoittamanne
kapitaalin ja... ja lisäksi koron ja osingot. (Lyylin aikoessa
lähestyä:) Siihen mennessä en tunne teitä.
LYYLI (kimmastuen:) Jaha, vai et tunne. No maksa sitten. Mutta milläs
sinä maksat? Ja mitäs sitten, jos et maksa?
JANNE. Janne Kärki maksaa laskunsa aina ja... ruhtinaallisesti.
(Kumartaen:) Valitan, neiti Maikku. (Poistuu vasemmalle.)
LYYLI. Pyh, ja kattia kanssa... (Jannen jälkeen tiuskaisten:) Mutta
sen minä sanon, että jos tänne teerenpeliin itsesi sotket, et minun
ovelleni enää kolkuta...
HEIKKI. He, siinäpä on tyttö kuin poutahaukka!
LYYLI (pillahtaen itkemään:) Voi, voi sentään, nyt se taisi jättää
minut... ihan tähän paikkaan?
HEIKKI (nousee, menee Lyylin luo; lohduttaen:) Älä Sure, Lyyli.
Kerrankos sitä jää kananlennoksi naisihmisen lemmet. Ja sitä paitsi:
Jannen kukonaskel on kananlentoakin lyhkäisempi. Saat olla siitä varma.
LYYLI. Auta minua, Heikki. Sen on kyllä joku ruuvi höllällä päässä
ja siksi se on kaikenlaisten hepsankeikaleitten narrattavissa. Mutta
muuten se on sukkela poika. (Melkein itkien:) Ja hauskasti se on aina
minua rakastanut... (Alkaa kuulua vasemmalta moottorin säkytys.)
HEIKKI (kuulostellen:) Äläs, nyt se tulee... apteekkarin prutku.
LYYLI (kärsimättömänä:) Anna sen prutkuttaa. Ja lupaa että autat minua.
Minä niin tykkään siitä lurjuksesta... (Moottorin säkytys lakkaa.)
HEIKKI. Ahaa, nyt se seisahti. Ja saapa herra kotvan aikaa sitä
niskavilloista tukistaa... (Istuutuu oikealle.)
LYYLI (toivottoman kiukkuisena:) Ja minä tukistan sinut pyörryksiin,
jollet...
HEIKKI. Milläs minä sinua sitten auttaisin?
LYYLI (lähestyen:) Sanoisit sille edes, että minä toki olen hellempi
ja taatumpi tyttö kuin tuollaiset kaikenväriset kesälinnut, joilla
lie lainahöyhenet joka paikassa, kun kerran naamansakin maalaavat ja
viipottavat pientareilla kuin västäräkit rantakivillä...
HEIKKI. Mihinkäs sinä olet menossa?
LYYLI. Mihinkäs minä muualle kuin neulomukseni ääreen. Olen Kapalaukeen
Suoma-neidillä neulomatöissä.
HEIKKI (ponnahtaen seisaalleen; lyöden kämmenellään reiteensä:) Nääpäs
kun lääpäs. Nyt ne mallasivat yhteen molemmat jauhinparit. Asianlaita
on, katsos, se, että se Suoma on lakannut käymästä myllyllä ja minä
kun...
LYYLI (keskeyttää; kipakasti:) Ja miksikäs on lakannut? Etkös sitä
tiedä, että kylällä huhutaan sinun pelehtivän myllyn ylisillä sen
toisen, sen heiveröisemmän kesävarpusen kanssa... Niin juuri, samaa
sorttia se olet sinäkin. Ettäs kehtaat! Ja tuollaiseen vaihtaa koko
pitäjän kaunein talontytär? Ja vieläkös tuppaisi myllylle? Suoma-neiti
ei olekaan mikään raukka ja riepu, mutta surulliselta se on näinä
aikoina näyttänyt...
HEIKKI. Ihankos totta? (Lyylin nyökättyä ottaa häntä vyötäisiltä ja
kiepauttaa riemuissaan ympäri:) Vannotkos tuohon silmään?
LYYLI. No vaikka neulansilmään. Vingerporillisen se tyttö itkaisee joka
ilta ennen maata panoa.
HEIKKI (käy vakavaksi, ottaa Lyyliä kädestä ja vie hänet istumaan
vasemmalle; istuuduttuaan hänen viereensä; synkästi:) Minulla kun
on, nääs, semmoinen luonnoton luonto, että kun se tyttö seisoo minun
edessäni ja katsoo noinikään altakulmainsa minun tyhmää naamaani,
silloin minä vasta tyhmistyn, niin etten saa suutani auki, en edes
ilmoista haastaakseni. Ja sitten kun sen silmänvalkuaiset päilyvät
kuin kaksi päärlyä ja silmäterät sihertävät kuin taivaalliset hyrrät
sieltä päärlyjen sisäpuolelta, silloin minun silmäni sokenevat, korvat
humisevat, ja minä olen kerta kaikkiaan kuuromykkä ja umpisokea koko
ajan, kun se siinä katsoo ja hymyilee. Mutta sen minä sanon, että
jos nyt saat sen tulemaan myllylle, puhun minä kuin paras pappi,
sillä pisaraakaan ei sen tytön tarvitse tähteni silmistään hukata. Ja
sen minä sanon sinulle, että noista mamselleista ja rouvista, jotka
sotkevat sekä sinun että minun asiani, otan selvän tässä paikassa.
Olenpa jo uumoillut heistä kotvan ajan yhtä ja toista. Ei ole kuulunut
koko kesänä maksua meille, ei ruoasta eikä asunnosta, ja puodissa on,
kuulema...
LYYLI. Ja entäs minulle? Neulottavat ja parsittavat ja joka rippusen
ottavat laskuun... Vai sillä tavalla... No, en minä paremmin sano! Ja
nyt minä lähden. Terve, Heikki! Nyt alkaa leikki. (Poistuu oikealle.)