HEIKKI JOLMA, (vetelähkön näköinen, mutta myhäilevä ja hyvänahkaisesti
koirankurinen myllärinpoika, puettuna jauhoiseen myllärin pukuun,
jönkii näkyviin oikealta taka-alalle.)
JANNE: Senkin jauhonaama, mitä sinä siellä jökötät...
HEIKKI (harvakseen:) Jökötänpähän vaan...
JANNE: ... kuin jauhosäkki tuutin alla.
HEIKKI (virnuillen:) Tuolla vaan nurkan takana...
JANNE: Etkö sinä näe? Katso ympärillesi. Paratiisi on tyhjä. (Levittää
käsiään, elehtii iloissaan.)
HEIKKI (viitaten nuoralla riippuviin vaatteisiin, vetelästi:)
Pyykkituvalta tämä minusta näyttää eikä paratiisilta.
JANNE (tärkeänä, lipevän nopsana:) Mitäs pulputat? Luuletko sinä,
ettei paratiisissa pyykkitupaa tarvita? (Kimmahtaa vaatteitten luo,
hypistellen pöksyjä:) Hellalletta sentään... Ilmetyt enkelinpöksyt. Ja
nämä sitten... (tarttuen uimapukuun:) selvää enkelinnahkaa, tiivistä ja
hataraa kuin nuoren naisen siveys. Kyllä tämä poika tietää ja tiedäks
poika, että näissä ne uivat ja pelkän viikunalehden alla ne nukkuvat,
jotta onkos paratiisi vai...?
HEIKKI (on tarkastellut kannolla olevia esineitä ja ottanut
lopulla puuterirasian käteensä; avattuaan ja otettuaan rasiasta
puuterihuiskan:) No, sun pentele! Ovatko ne käyneet kähveltämässä
jauhontomua myllystä? Aikovatko ne taikinantekoon tällaisella
rippusella? Ja mikäs se on tämä... hännäntupsu?
JANNE (ottaa puuterirasian Heikiltä:) Voi, poika...etpä paljoa näy
tietävän naisväen tilpehööreistä. Katso päältä nyt, miten tämä poika
Siltaa... (Puuteroi vahvasti leukansa.) Katso nyt, tämä on hienoa...
HEIKKI (nauraen rehevästi.) No, onpa minulla tuota lajia hienoutta
ollut poikanallikasta saakka, hinkalot täynnä...
JANNE (ylimielisen tietävästi:) Ei, poika, tämä on ylhäisten
olkapäitten ja tekolteerattujen rintojen hienoutta... Ja luuletkos sinä
tätä säkkijauhoksi tai sahajauhoksi? Ei, hyvä veli. Pariumkarponaattia,
oksiitia, talkkia ja... ja... jaa, jaa, kyllä me kauppiaat nämä seikat
tunnetaan...
HEIKKI (oli ottanut hajuvesipullon ja haistellut sitä:) Haiseepa se
riivatusti.
JANNE (pyhässä vihassa:) Haisee? Se ei haise. Se tuoksuu. Katsos, kun
kukkapomaata ekstraheerataan eetterillä ja petroolilla, niin...
HEIKKI (on ottanut ihomaalilaatikon; äkkiä; tekeytyen tärkeäksi:)
Seisopas paikallasi. Silmät kiinni. Kas, noin... (Menee Jannen luo ja
maalaa punaiset täplät Jannen poskipäihin; ottaa Jannelta peilin ja
panee sen Jannen kasvojen eteen; koirankurisesti:) Eikös meilläkin
osata? (Nauraen hohottavasti:) Olen kurkistellut myllyn yläikkunasta
joka aamu, kun se rouva ja ryökinä maalaa... juuri tämännäköisillä
pötköillä.
JANNE (katsellen itseään peilistä; tyytyväisesti:) Mnjaa, oikeastaan...
jos tuohon pantaisiin vielä lisäksi piippaus, ontoleeraus, pakkaus, ja
paklaus, ei minua voisi kukaan eroittaa ensiluokan näyttelijästä, — Vai
mitä arvelet?
HEIKKI (on kuulostellut vasemmalle:) Sst!
JANNE (pasteeraillen; hykertäen omasta ilostaan:) Ja näyttelijöihin ne
naiset vasta rakastuvat...
HEIKKI (on siirtynyt vasemmalle, täältä nostaen molemmat kätensä:)
Hssst! Hiljaa... Airojen loisketta.
JANNE (iloinen virnistys muuttuu hänen kasvoillaan toljottavaksi
säikähdykseksi:) Olisikohan se kauppias? (Panee puuterirasian ja peilin
kannolle, jonka luo jää jännittyneenä odottamaan Heikin kurkatessa
puiden lomitse joelle.)
HEIKKI (kääntyy; silmää iskien:) Veli Vintturi siellä uistinta
viilettää myllylle päin.
JANNE (yhä säikähtyneempänä:) Jestas sentään! Nyt oli piru merrassa
tänään...
HEIKKI (salaisen ilkamoivasti; nauraen:) Niin, kukas siellä nyt puotia
hoitaa, kun puukhollari on täällä ja kauppias itse uistelee kultakaloja
eli myllärin kesävieraita?
JANNE (hätäisen nopeasti:) Onhan siellä se syöjätär, se sen varsinainen
akka. Mutta minä kun livistin makasiinin takasolan kautta, ja kauppias
kun on tietysti käyttänyt hyväkseen samaa reittiä, niin rouva kun alkaa
etsiä, niin... No, voi nyt helkkarissa! Tulipas kun tulikin tästä
Paapelin sekotus ja pankrutti... Se kauppiaan naakka hynttää tänne ja
silloin... tulipas Töykänän kylään paniikki, oikea aviollisen rakkauden
tultasyöksevä kalapaliikki! (Vaikenee äkkiä, miettii otsa rypyssä;
alkaen tehdä lähtöä:) Ei, poika. Kyllä minä nyt taidan puikkia toista
tietä omalle maalleni... (Aikoo livistää vasemmalle.)
HEIKKI (juoksee Jannen jälkeen, tuo hänet käsipuolesta takaisin;
painaen hänet istumaan vasemmalle penkille:) Istu tuohon nyt. Ei tässä
vielä hengenlähtö uhkaa. Ensin se lohikäärme toki ukkonsa syö ja sitten
vasta sinut.
JANNE (surkeana, mutta nopeassa tempossa:) Niin, niin, mutta...
Eräs suuri mies on kysynyt kerran: Missä on nainen? Ja vastannut
kysymykseensä: joka paikassa, kaikkialla, missä hänen _ei pitäisi_
olla. Ja minun täytyy tällä hetkenä peljätä _kahta_ naista. (Nostaen
kaksi sormeaan pystyyn:) Huomaa: kahta! Ja toinen näistä on minun
morsiameni Lyyli Maikku, se ompelijatar, joka on — sen myönnän — ollut
yhtä kanssani sekä nappikaupassa että rakkaudessa, mutta jolle nyt olen
äkkiä tullut kylmäksi kuin, kuin... (löytämättä sopivaa vertausta:)
niin jäätävän kylmäksi kuin, kuin...
HEIKKI (nauraen koirankurisesti:)... kuin kivenkoloon juokseva
sisilisko, vai kuinka?
JANNE (innostuen:) Juuri niin! Sillä toisen tähden, uuden ihmeellisen
rakkauden vuoksi minä nyt palan kuin salamanteri tulessa. Ja tämän
Lyyli Maikun tullessa puotiin minä pakenin makasiininsolaan, ettäs nyt
sen tiedät.
HEIKKI (istuutuen oikealle:) Älä ole milläsikään. Tänne hän ei osaa.
Eikä tänne tule ketään, ennenkuin kuuluu (viitaten vasemmalle:) tuolta
joensuusta apteekkarin perämoottorin säkytys ja pappilan Leo herra
hönttää (viitaten oikealle:) tuolta peltojen yli tänne päin. Ja vasta
sitten kun kaikki nämä manööverit on suoritettu loppuun saakka, vasta
sitten tapahtuu ensimmäinen tulemus ja rouva ja ryökinä saapuvat
tänne... noita naimamiekkoja odottelemaan...
JANNE. Ka, sitähän minä tarkoitin, että täällä saisin tilaisuuden
tulkita soveliain sanoin rakkauteni rouva Tillonille, ennenkuin nuo
riivatun herrat tulevat. (Ylpistellen:) Minulla on, näetkös, hänen
kanssaan jo _suhteita_, jotka oikeuttavat minut uskaltamaan...
HEIKKI. Suhteita he-he... Mitäs ne sellaiset suhteet sitten
oikeastaan...?
JANNE. No, ka lemmensuhteita. Sillä niin on — näin meidän kesken
sanoen — asia, että tämä rouva, jonka suunnattomista rikkauksista koko
maailma puhuu, on käynyt puodissa harva se päivä, ja toissapäivänä hän
otti minua (näyttäen:) näinikään leuan alta, katsoi minua hurmaavin
silmin ja kuiskasi tiskin yli: "Nätti poika! Juu, juu, ei ne Helsingin
nuoret herrat puukhollarin rinnalla ole muuta kuin kolmannen luokan
kundeja..." (Nousten; innostuen:) Silloin... uskotkos? Jos ei
tiski olisi ollut välissä... (Vähiin hämmästyen; lyhyen kuivasti;
itsetietoisesti:) No, niin, joka tapauksessa esiinnyin hienosti.
(Itserakkaasti:) Ja hän sanoi lähtiessään, tummain silmäripsiensä
varjosta pitkään katsoen: "Siellä meidän Korpijoella on ihana soudella
auringonlaskun aikaan..."
HEIKKI. Äläs pentele! Ihanko sanoi? Ja lehvakka leski, ihankuin
leskikeisarinna...
JANNE (nousee; sanomattoman hyvillään:) Ja käsitätkös sen, että kun
ylhäissyntyinen ja rikas nainen sanoo sillä tavalla, on se melkein kuin
käsky kosia. Ja juuri sitä varten tänne tulin, tekemään ratkaisevaa
kysymystä... (Alkaa kävellä tuohtuneena:) Ja silloin tuo peevelin
kauppias! Eikös alakin uistimensoutua joessa, jossa ei ole muita kaloja
kuin salakoita, särkiä ja lattareita... ? (On kääntynyt taka-alalle,
aikoen jatkaa kiivasta kävelyään, mutta pysähtyy äkkiä kuin naulittuna
paikalleen.)