Potaatilla eläminen.
Onkima-ajan loputtua loittoni Anaski rantamailta vähän ulommaksi.
Siellä harvemmin käydyillä seuduilla oli tulopuoli vähän runsaampata.
Tuon tuostakin sieltä pyörähti tyttäriltä kymmenpenninen, kun niille
osasi hyviä naimaonnia ennustella ja pistivätpä poikaisetkin lantin,
kun saivat kuulla säveliä Anaskin komopuusta. Vanhempata väkeä
huvitteli hän lasauttelemalla niille oikein kouraan tuntuvia valeita ja
muita makuisia puheita. Anaski otti edeltäpäin tarkan selon siitä, mikä
se missäkin kelpaa ja asettui aina sen mukaan.
Vähän syrjässä muista taloista oli Rautiaisen mökki. Sinne meni Anaski
ja ilmoitti mökin miehelle kahden kesken että häneltä niitä saisi
potaattia, eivätkä maksaisi sen enempää, kuin että elättäisivät häntä
jonkun aikaa. Mökin mies oli tuumaan taipuvainen, vaikka tiesi hyvin
ettei Anaskilla ollut omistaan niinkään monta potaattia, kuin varpaita
jaloissaan.
Jo ensimäisenä yönä tulla pötkähti kannannainen potaattisäkki mökin
kotaan. Päivät makaili Anaski uunilla, eikä ollut huolta syömisestä,
sillä ruoka tuli talosta. Potaattia keitettiin kolmasti päivässä, niitä
kun oli niin runsaasti, sillä Anaski kävi joka yö kantamassa uusia.
— Saatte niitä syöttää eläimilläkin, kehoitti hän, kun ei säkki
tahtonut aina iltasilla joutua tyhjäksi.
Nyt lyötiin muuripata täyteen kiehumaan, survottiin ja annettiin
kaikille eläimille. Sitä tekoa kesti useita viikkoja. Niin ihmiset kuin
eläimetkin tulivat jaksavaan potaattikuntoon, Anaski itsekin lihoi
helpoilla töillä kuin eläkemies ainakin.
Viimein kylmenivät ilmat ja alkoi vihmoa lunta.
— Taitaa olla terveellisintä, että minä muutan majaa, sanoi nyt Anaski
ja mökin joukot arvelivat samaa.
Hän siirtyi kesäisille laitamilleen, povaillen ja komopuuta kitkutellen
nuoren väen syysiltojen ratoksi ja oman suun hoitamiseksi. Tulipa
muutamain päiväin perästä joku tuolta Anaskin kyläilyseuduilta ja
kertoi että siellä on potaatin varkaita liikkunut.
— Mistä ne ovat varastaneet? kyseli Anaski.
— Ei tuolla muut sano huomanneensa varkaan jälkiä, kertoi vieras, vaan
Rautiaiselta kuuluvat syöneen pellon aidan takaa kuopan aivan tyhjäksi.
— Lieneekö noita hyvin kaukalaiset syöneet, sanoi Anaski.
— Ehkä tämä Anaski tietääkin niistä jotain, tämähän vasta liikkui
sielläpäin, arvelivat muut.
— Miksikä minä en tietäisi, myönti Anaski. Nyt kun menet sinne
päin, niin sano sille Rautiaiselle, ettei hätäile mitään niistä
potaateistaan, itsehän se ne söi, minä vaan kannoin valmiiksi.
— Semmoistako se olikin, rupesivat toiset nauramaan. No löytää se tuo
Anaski ne elatuskeinonsa ja elättäjänsä.
— Mitäs hän rupesi niin mielellään elättämään, eikä neuvonut missä
hänen oma potaattikuoppansa on. Tottahan minä otin missä lähinnä oli.
— Niin, vaan saisit nyt käydä ereyksesi korjaamassa, nauroivat toiset.
— Mitenkäpä se korjautunee, syöty ei palaudu. Enkä minä joudakaan,
pitää tästä lähteä järvien jäähän mentyä katsomaan rautatietyötä, että
millä tavalla se sujuu, kun ne kuuluvat sitä parhaallaan tekevän.