Anaski povarina.
Huomenna muuttui Anaski onkimaan toisille rannoille. Ahvenet olivat
nyt syksykesällä paljo niuhempia syömään, niitä täytyi houkutella ja
etsiä mistä nälkäisimpiä löytyisi. Keskipäivällä laski Anaski veneensä
lähitalon rantaan ja meni pyytämään leipäkannikkansa lisäksi piimää
ryypätäkseen. Talossa ei ollut kuin tytär kotona leipiä paistamassa,
muut joukot olivat ulkotöissä. Anaski sai tytöltä piimää ja syöksenteli
nyt entiset leipävaransa loppuun. Hän oli jo veneelleen menossa, kun
tyttö sai uunista leivät pois ja kannettuaan ne porstuaan jäähtymään,
muisti että povauttaakinhan sitä pitäisi. Hän luki vielä leivät ja meni
sitten kutsumaan Anaskia takaisin, povaamaan.
— Tosia vai valeitako sitä povataan? kysyi Anaski heti työnsä alussa.
— Tosia toki, mitäs niistä valheista, määräsi tyttö.
— No, povataanpa sitten tosia.
Anaski saattoi sovittaa ennustuksensa, miten kukin tahtoi. Kömpelöillä
käsillään ei hän viitsinyt moni kertaan korttiansa sotkea, ilmankin
olivat kovin kuluneet ja mustat, levitti vaan nelikulmaan ja loksitteli
sitten sormellaan kortilta kortille, poikittain ja nurkittain, ja siitä
ne muka merkit löytyivät.
— Niinpä niin, alotti hän. Saunaan näyt syntyneen ja itku on ollut
ensimäisenä työnäsi. Nyt aikaisena on ollut aikomuksesi lähteä
karjakkokouluun, vaan muut ovat sen estäneet.
‒ Mistä Anaski on sen kuullut? kysyi tyttö.
— En minä tarvitse kuulla mistään, onhan tässä selvät merkit... Niin,
ja nyt taitaa olla mielessäsi semmoinen toinen koulu. Tämä valkoverinen
nuori mies katsella maurottaa kuin kissa hiiren perään. Eikä se
taitaisi mikään pahasopuinen mies ollakaan, "herttasia" lehtiä on
tässä ympärillä. Mutta ei se ole ainoa paras. Tästä jos hypätään pieni
polveke, niin täältä löytyy miltei pulskempi poika. Näyttäisi niinkuin
se olisi jokin mestarismies, joko nikkari, taikka jotain muuta vähäistä
virkaa harjoittava, ehkä malmin nostaja.
— Eipä ne virat paljoa janota, sanoi tyttö.
— No jos ei janota, niin hypätään toinen mutka ja jos ei sekään ole
hyvä, niin otetaan vielä kolmas ja tullaan kotiin takaisin. Ota sitten
itsellesi kaksi kaunista nimeä: vanha ja piika, niin ei elämätä sen
parempaa.
— Ettäkö vanhaksi piijaksi.
— Ei pakosta, johan minä sanoin, vaan jos näillä toisilla teillä
pelkäät leivän loppuvan, niin tällä kotoisella tiellä näkyy olevan
leipää, niin kauvan kuin hampaitakin, ja jos pitkään elät, niin puuroa
viimeiseltä. Ikäsi loppuun asti pääset onnellisesti, jos vaan ei
mitään onnettomuuksia tapahdu. Isäsi kotia näkyy joku pienempi vahinko
kohtaavan. Näyttää kuin ruokatavarata katoaisi eli on jo kadonnut.
Ruuniveristä, vanhan puoleista miestä arvelevat siihen syylliseksi.
Anaski katsoi vielä viimeiseksi kolmen lehden nostoilla onnen
pääpykälöitä ja silloin se oli teko tehtynä. Poislähtönsä varusti hän
siksi ajaksi, ettei tyttö ollut porstuassa, kun hän siitä läpi kulki.
Tyttö rupesi kohta kantamaan leipiänsä aittaan ja huomasi, että yksi
leivistä oli kadonnut. Hän katseli, mutta eihän sitä mistään löytynyt,
Anaskin ennustaminen oli käynyt toteen. Mutta hänelläpä olikin nyt
kokonainen lämmin leipä veneensä kokassa, ei tarvinnut iltasesta olla
huolissaan.
Viimein tyttökin arvasi, että ruuniverinen mies sen leivän otti
mennessään, vaan ottakoon.