edellämainittujen Jolyon ja Ann Forsyten tytär,
joka erkani elämästä 27 p. syyskuuta 1886
kahdeksankymmenenseitsemän vuoden
ja neljän päivän vanhana.
Pian ehkä tarvitsisi joku muu hautakirjoituksen. Se oli kummallista
ja sietämätöntä, sillä kerta kaikkiaan he eivät olleet ajatelleet,
että Forsytet voivat kuolla. Ja joka ainoa heistä ikävöi pois tästä
piinasta, tästä toimituksesta, joka oli muistuttanut heille asioita,
joita he eivät voineet sietää, ajatella — pian pois, tekemään työtä ja
unohtamaan.
Kylmäkin oli, tuuli puhalsi kukkuloilta hautojen takaa kuin jokin
hidas, hajoittava voima ja iski heihin hyisen henkäyksensä. He alkoivat
hajaantua ryhmiksi ja mahdollisimman pian asettua odottaviin vaunuihin.
Swithin sanoi ajavansa takaisin Timothyn luo lounaalle ja tarjosi
jollekin paikan vaunuissaan. Ajelua Swithinin ei ensinkään suurissa
vaunuissa pidettiin arveluttavana etuna; kukaan ei ottanut vastaan
tarjousta, ja hän ajoi yksin. James ja Roger seurasivat heti jäljessä,
hekin pistäytyisivät lounaalle. Muut häipyivät vähitellen pois. Vanha
Jolyon otti kolme veljenpoikaa vaunujensa täytteeksi — hän tarvitsi
noita nuoria kasvoja.
Soames, jolla oli jotakin järjestettävää hautaustoimistossa, käveli
pois Bosinneyn kanssa. Hänellä oli paljon puhuttavaa tälle, ja
toimitettuaan asiansa he kulkivat yhdessä Hampsteadiin, lounastivat
espanjalaisessa ravintolassa ja viettivät pitkän ajan syventymällä
rakennukseen liittyviin käytännöllisiin yksityiskohtiin. Sitten he
jatkoivat matkaa raitiovaunuilla ja ajoivat yhdessä Marble Arch'ille
asti, jonka luota Bosinney kääntyi Stanhope Gatelle katsomaan Junea.
Soames oli loistavalla tuulella kotiin tullessaan ja uskoi Irenelle
päivällisellä, että hänellä oli ollut hyvä puhelu Bosinneyn kanssa,
joka todellakin tuntui järkevältä mieheltä. He olivat myöskin saaneet
mainion kävelyn, mikä oli tehnyt hyvää hänen maksalleen — hän oli ollut
ruumiinliikuntoa vailla pitkän aikaa — ja kaiken kaikkiaan päivä oli
ollut hyvin tyydyttävä. Jollei olisi pitänyt ajatella Ann täti parkaa,
olisi hän vienyt Irenen teatteriin; asiain näin ollen heidän piti
koettaa viettää ilta parhaiten kotona.
»Merirosvo kysyi sinua enemmän kuin yhden kerran», sanoi hän äkkiä. Ja
tuntien selittämätöntä halua saada todistuksen omistusoikeudestaan hän
nousi tuoliltaan ja painoi suudelman vaimonsa olalle.