torpan...
KLARA
No niin...
MIKKO
Mutta kun isä tuli, niin hän kohteli minua ylpeästi kuin kuningas,
sanoi että koko liike jo on niin paljon kärsinyt tästä kaikesta, ettei
tässä ole kysymys siitä mitä minä tahdon tai hän tahtoo, vaan siitä
mikä on liikkeelle eduksi...
KLARA
Ylpeästi kuin kuningas... Vai niin, vai niin...
MIKKO
Ja repi rikki koko lahjakirjan.
KLARA
Rikki... minun lahjakirjani! Mutta sehän on kuulumatonta... Rikki!...
Hän saa odottaa uutta... Kyllä minä näytän näille ihmisille...
MIKKO
Rauhoitu, Klara... Olihan hän oikeassa. Se oli sittenkin minun sisin
ajatukseni silloin kun sanani annoin, että sen kautta kokonaan joudun
aatteen omaksi.
KLARA
Hullutusta, hullutusta! Sinä petät itseäsi niin perinpohjin. Jos
sinä... jos sinä tämän teet, niin mitä sinä luulet hyödyttäväsi?
Sinä menet rikki etkä kelpaa mihinkään. Ja minä menen rikki... rikki...
MIKKO
Klara... älä... Me kokoamme voimamme. Olemme järkeviä. Kuule minua...
KLARA
Minä en päästä sinua... minun täytyy saada elää! ja voi niitä
ihmisiä... niitä ihmisiä, jotka tahtovat sinut minulta riistää! Minä
en sinua päästä!
MIKKO
Klara... älä... älä... Hehän ovat syyttömät. Minua rankaise. Minä
olen tuhonnut sekä sinun että oman elämäni.
Oveen koputetaan. Emännän ja Annikin äänet salista.
ANNIKKI
Avatkaa, avatkaa!
EMÄNTÄ
Nyt pitää avata! Mitä tämä on?
ANNIKKI
Ei äiti nyt...!
EMÄNTÄ
Telefonissa ilmoitettiin rouvalle...
Mikko avaa oven.
ANNIKKI kauhistuneena.
Äiti, antakaa minun puhua...
EMÄNTÄ
No puhu, puhu...
ANNIKKI
Telefonissa ilmoitettiin... se on niin kauhea asia...
MIKKO
Mikä se sitten on?
ANNIKKI
Klara... Klara... se on niin kauheaa! Kuule nyt Klara...
KLARA
No niin... mikä on?
ANNIKKI
Sinä pelästyt...
KLARA
En minä mitään pelästy...
EMÄNTÄ
Telefonissa ilmoitettiin, että se taiteilija...
ANNIKKI
Äiti... niin... että herra Brandt on tappanut itsensä...
KLARA
Tappanut itsensä...
MIKKO
Mistä se ilmoitettiin...?
EMÄNTÄ
En minä oikein tiedä. Laivasillalta. Hän oli kai tullut sillä samalla
laivalla, jolla meni...
ANNIKKI
Klara, rakas, rakas...
EMÄNTÄ
Hän oli ampunut itsensä...
KLARA kauhuissaan.
Ampunut (koettaen vapautua.) No niin, hän oli ihminen, joka ei tahtonut
elää. Rauha hänelle...
EMÄNTÄ
Mutta kuka häneltä elämänhalun vei?
KLARA taistellen kuin hukkuva.
Mikko, mehän tahdomme elää... yhdessä...
EMÄNTÄ
Rouva ei kajoa minun poikaani. Surmaatte vielä hänetkin...
MIKKO
Ette saa puhua sillä lailla...
ANNIKKI
Äiti.. Kuinka te...
EMÄNTÄ
Minä puhun. Minä lupasin näiden lasten isälle hänen kuolinvuoteellaan,
että Jumalan avulla kasvatan heistä kunnon ihmisiä. Rouva jättää heidät
rauhaan, rouva ei koske heihin. Sillä rouvalla on sellainen käsi, että
mihin rouva kajoaa, niin se kuolee.
KLARA katsahtaa kauhuissaan käsiinsä. Häntä puistattaa kuin
kuumesairasta. Sitten hän oikaiseikse suoraksi.
Vai luulette te, että minä ainoastani luovun! Minä hakkaan poikki
oikean käteni jos te tahdotte — mutta sitä — en, en, en! (Lähtee ulos
itkevän Annikin saattamana. Mikko putoaa istumaan kädet silmillä.
Emäntä yrittää häntä lohduttaa.)
MIKKO
Menkää pois... pois!
Esirippu.
IV NÄYTÖS
Syyskuun ilta, syvän sininen tähtitaivas, keltainen lehto, kuuvalo.
Koivikko, valkorunkoisia puita. Maidonkarvaisella maalla sinisiä
varjoja. Etämpää näkyy työväenyhdistyksen uuden talon pääty, ikkunat
ovat auki, valoa tulvillaan. Ympäristöllä rakentamisen jätteitä,
höylänlastuja, laudanpalasia. Katolla tulipunainen lippu, lerpallaan
tyynessä illassa. Etäämpänä järvi. Avonaisesta ikkunasta kuuluu
milloin puheita, milloin työväenlauluja, milloin naurua, fanfaareja
ja tanssimusiikkia. Portailla seisoskelee miehiä, ikkunoissa väkeä,
nurkissa poikia. Kahvitarjotin kulkee silloin tällöin ryhmästä ryhmään
tai tarjoillaan suuria voileipiä. Lehtoon on uusista, höyläämättömistä
laudoista lyöty penkkejä. Etualalla suuri, valkorunkoinen koivu. Tie
talolle.
HELSINKILÄINEN MAISTERI talosta.
... Sentähden on jokaisella rohkealla teolla ratkaiseva merkitys
taistelussamme. Sentähden on niin tärkeää, että aateveljet ja
aatesiskot liittoja solmiessaan horjumatta ja tuumaakaan perään
antamatta pysyvät meidän pariaatteillemme uskollisina. Nämä juhlat ovat
näillä mailla ensimmäiset laatuaan. Solmittakoon yhä uusia liittoja
punaisen lippumme alla, käytäköön säälimättä sotaa homehtuneita tapoja
ja ennakkoluuloja vastaan. Sekin sota vie voittoa likemmä. Eläkööt ne
rohkeat nuoret, jotka uskalsivat nousta vanhoja perintötapoja vastaan,
eläköön morsian joka uskalsi kruunun ja harsot romukoppaan heittää.
(Naurua.) Nuoret eläkööt!
KANSA
Eläköön, eläköön, eläköön!
Sisällä aletaan laulaa piirilaulua, osa väkeä hajaantuu ulos, joku
poika vinguttelee portailla hanuria.
1. MIES
Se se oli puhuja, se helsinkiläinen maisteri. Se se osasi selittää sen
kirkon mädätyksen niin, että oikein hyvää teki.
2. MIES
Mahtoi pastorinkin korvia kuumentaa, kun se oikein kuvasi kuinka
papisto on pitänyt pimeydessä oppimatonta kansaa.
1. TYTTÖ
Se oli ihan tulipunaisena kasvoiltaan.
2. TYTTÖ
Ja istui koko ajan emännän vieressä, ihan niinkuin emännän turvana.
3. MIES
Ja siinä se nyt nähtiin, että toveri Vahanta oli mies joka piti sanansa
ja otti tytön. Sanoinhan minä aina, että toveri Vahanta pysyy sanassaan.
2. MIES
Paljonpa täällä on porvarillisia.
2. TYTTÖ
Ka kun emäntä tahtoi kutsumaan.
1. TYTTÖ
Ei pastori olisi tullut millään, mutta kun emäntä oikein rukoili.
3. MIES
Toveri Vahanta on meidän miehiä. Rakentaa huoneetkin sinne mäkeen,
missä meikäläisten asunnot ovat.
1. TYTTÖ
Mutta saatte nähdä vain, että ylpeä siitä Mantasta paisuu, kun se
rouvaksi pääsee!
3. MIES
Ei sitä rouvaksi sanota, hullukos sinä vallan olet. Olisit itse
taitanut toveri Vahannan tahtoa...
1. TYTTÖ
Olisin minä yhtä hyvä ollut kuin Mantakin!
2. TYTTÖ
Se oli nöyrempi silloin kun se pelkäsi ettei maisteri sitä otakaan. Nyt
on pää niin pystyssä, että...
2. MIES
Pystyssä sen olla pitääkin! Ei olla orjia!
3. MIES
Kaikki on veljet keskenään.
2. TYTTÖ
Tulkaa pois tanssaamaan! (Eräälle vanhukselle joka lähestyy.) No
tulkaa tekin, vaari!
VANHUS
Kun se maisteri juotti sahtia niin että ihan rupesin halkeamaan.
»Juokaa nyt, Matti», sanoi, »Mattihan on se minun paras ystäväni».
Me on aina oltu niin hyviä keskenämme. Jo kun se oli pahanpäiväinen
naskali...
1. TYTTÖ
Olettekos mitään uutta kuullut?
2. TYTTÖ
Olettekos Kankaanpäässä käynyt? Se rouvahan siellä on niin kipeänä ja
puhuvat, että...
VANHUS
Tosia ne on kaikki. Sieltä minä juuri tulin, olin siellä yötä. Se on
ollut kuin sekaisin päästään sen jälkeen kun se soittoherra kuoli. Sen
hautajaisten jälkeenhän se tuli näin kipeäksi. Kaiket yöt se kuuluu
hourivan ja puhuvan sen kanssa ja oikovan käsiään. Niin, ja tästä
meidän maisterista se kuuluu puhuvan...
2. MIES
Sille tuli itku pitkästä ilosta.
1. MIES
Onkos siinä sitten mitään perää, kun ne ovat puhuneet, että se antaisi
talonsa torppareille?
VANHUS
Kyllä ne sanovat sen hourivan kaikenlaisia valtiosta ja torppareista,
mutta en minä sen tarkemmin tiedä.
2. MIES
Kyllä herrat pitää, mitä niillä on. Kyllä ne tunnetaan.
3. MIES
Se taisi ollakin sosiaalitemokraatti se soittaja.
2. MIES
Ja mun mitä, kun sen rouvan kanssa yhtä piti!
3. MIES
Mutta kun se teki sellaisen laulun.
1. MIES
Kuka sitä olisi uskonut! Se oli niin herran näköinen.
1. TYTTÖ
Se eläisi vielä tänäkin päivänä, jollei se rouva olisi ajanut sitä pois.
2. TYTTÖ
Mennään nyt tanssaamaan.
Menevät, paitsi vanhus ja 3. mies.
3. MIES
No vaari, ottakaa tupakkaa.
VANHUS
Kiitoksia vain. »Työmiestäkös»...?
3. MIES
Totta kai »Työmiestä».
VANHUS
Minulle tarjottiin siellä Kankaanpäässä »Venniaa».
3. MIES
Vieläkös ne aina vain sitä Venniaa...
VANHUS
Kuskihan se...
Talosta kuuluu meluavaa kisailua.
TYTÖN ÄÄNI
Aijaijaijai — älkää nurin viekö!
MIKKO portailta vanhukselle.
No, täälläkös se Matti onkin!
MORSIAN lähestyen.
Tulkaa pois piiritanssiin!
VANHUS
Oikeinkos sitä nyt pitää...!
Morsian ja Mikko vievät vanhuksen ja 3. miehen sisään.
Annikki tulee, sitoo kiinni avautunutta palmikkonsa nauhaa.
PASTORI takaapäin.
Rakas morsiameni — miksi sinä säpsähdät?
ANNIKKI
En kuullut askeleitasi.
PASTORI
Sinä olet tänä iltana vältellyt minua.
ANNIKKI
Olen niin levoton, minun on niin raskas olla...
PASTORI
Sellaista se on, kun ei ole omantunnon rauhaa.
ANNIKKI
Niin, sellaista se on! Minun ei olisi pitänyt kuunnella sinua eikä
äitiä eikä ketään ihmistä... Jos hän kuolee niin en minä ikinä saa
rauhaa. Kun se tohtori edes tulisi...
PASTORI
Ei sinun pidäkään kuunnella ihmisiä vaan Jumalaa.
ANNIKKI
Jumalan tahdostako Kankaanpäässä heinävainiot ovat kellastuneet ja ruis
jäi leikkaamatta?
PASTORI
Ehkäpä!
ANNIKKI
Ihmiset ovat kostaneet!... Siellä hän hourii, että lahjoittaa
torppareille torpat — ja me panettelemme ja kivitämme.
PASTORI
Ei kukaan kivitä. Me vain katselemme kuinka Herra pitää tuomiota.
ANNIKKI
Se Herra ei ole minun Jumalani!
PASTORI
Ajattele toki mitä puhut!
Nimismies, postineiti ja nimismiehen rouva tulevat nenäliinojaan
löyhytellen.
POSTINEITI
Täälläkö ne nuoret kuhertelevat!
PASTORI
Ei meillä täällä mitään...
Poistuu Annikin perässä.
NIMISMIEHEN ROUVA
Uhhuh kun tuli vari! Se on niin lystikäs se helsinkiläinen maisteri, se
komentaa kaikkia, ihan väkisin vie...
NIMISMIES
Onkos se samanlainen maisteri kuin tämä Rainio?
POSTINEITI
Kummoinen samanlainen?
NIMISMIEHEN ROUVA
Etkö sinä tiedä, ettei tämä Rainio mitään maisteritutkintoja ole
ottanut. Sanotaan vain maisteriksi.
NIMISMIES
Mahdin vuoksi, mahdin vuoksi! Kuulkaas — eikös meille annetakaan
illallista?
NIMISMIEHEN ROUVA
Pahalta tämä näyttää.
NIMISMIES
Kohta on puoliyö. Onkos tämä nyt laitamuotoa!
POSTINEITI
Onhan me saatu voileipiä ja kahvia.
NIMISMIES
Takkaveet ja vanhanaikaiset häät! Ryypyt otettiin ja reirut päivälliset
oli, oli rusinarokat ja tuoreet kalat ja suolatut kalat. Täällä
kiusataan ihmistä nälällä.
NIMISMIEHEN ROUVA
Hsss! etteivät kuule.
POSTINEITI huutaa portaille päin.
Frans... tulepa tänne! Toimitapa sieltä voileipiä nimismiehelle. Hän
kuolee nälkään.
KANTTORI portailta.
Kuka kuolee nälkään?
NIMISMIEHEN ROUVA JA POSTINEITI
Hsss!
NIMISMIES
Minä! Sano nyt sinä, elätkö sinä voileivillä.
KANTTORI
Ei minun ensinkään ole nälkä.
NIMISMIEHEN ROUVA
Frans elää rakkaudesta. Mutta ei näin vanha aviomies enää...
NIMISMIES
Älä nyt höplöttele, mamma.
Palvelustyttö tuo suurta voileipätarjotinta.
POSTINEITI
Ei kiitoksia.
NIMISMIES
Juu kiitoksia. Minä otan. Tämä siika on ihan mainiota ja tämä — sika
kanssa.
NIMISMIEHEN ROUVA palvelustytölle.
On siinä täytynyt olla oikein voileipätalkoot, kun on pitänyt laittaa
tällainen joukko. Ei kiitoksia. En minä.
KANTTORI
Jos minä sentään... Tämä juusto on ihan mainiota.
POSTINEITI
Sitä minunkin sentään täytyy maistaa.
NIMISMIEHEN ROUVA
Ehkä minäkin sitten — seuran vuoksi... No, kiitos nyt.
Palvelustyttö poistuu.
NIMISMIES
Voileipiä ja voileipiä! Ei nämä missään tunnu.
NIMISMIEHEN ROUVA
Hsss! Varmaan ne äsken kuulivat.
NIMISMIES
Saa ne sen tietääkin, että Vahannan maisterin häissä...
NIMISMIEHEN ROUVA
Hsss! Sinä häpäiset meidät. (Tohtorille, joka tulee.) No myöhäänpä
tohtori häihin tulee...
POSTINEITI
»Kodinperustajaisiin»...
TOHTORI
Virka ennen kaikkia, virka ennen kaikkia...
POSTINEITI
Kuinka Kankaanpäässä nyt on?
TOHTORI
Kuume oli taas tänä iltana korkea.
NIMISMIEHEN ROUVA
Niin, ymmärtäähän sen, että sen täytyy koskea, kun sentään tietää
olevansa syypää toisen kuolemaan.
POSTINEITI
Sellainen hieno mies...
TOHTORI
Onko neiti Vahantaa näkynyt täällä? Minun pitäisi tavata häntä.
NIMISMIEHEN ROUVA
Juuripa hän meni tästä pastorin kanssa!... Onko se totta, että se
siellä niin hourii...?
POSTINEITI
Sanovat puhuvan sekä Mikosta että Brandtista...
TOHTORI
... ja lakoista ja torppareista ja... (Annikille joka palaa.) Hyvää
iltaa, neiti Vahanta!
ANNIKKI tervehtien.
No, tohtori...
TOHTORI
Niin, sairashan hän on. (Postineidille, nimismiehelle ja nimismiehen
rouvalle.) Hyvää yötä.
POSTINEITI
Eikö tohtori yhtään ehdi olla »kodinperustajaisissa»...?
TOHTORI
En. Ihmiset sairastavat nykyään niin paljon...
NIMISMIEHEN ROUVA
Niin, ja tohtorillahan on kotona... (Vetäytyvät supattaen puhumaan.)
ANNIKKI
No, tohtori...
TOHTORI
Hän on tänä iltana ollut kovin levoton. Pyysi minua antamaan jotakin,
joka auttaisi pystyyn täksi illaksi... Teidän täytyy, Annikki neiti,
mennä hänen luokseen...
ANNIKKI
Voi, onko hän kysynyt minua?
TOHTORI
Tiedän että hän siitä ilostuisi, onhan niin vähän ihmisiä, joista hän
pitää...
ANNIKKI
Oi, minä menen niin mielelläni. Kun minä voisinkin sovittaa,
sovittaa... (Katoavat tielle.)
NIMISMIES
Tule pois ottamaan tupakkaa, Grönblommi!
POSTINEITI
Frans —! minun tulee ikävä!
NIMISMIES
No hellantelttu...!
NIMISMIEHEN ROUVA
Jokos nyt sitten vihdoinkin saa onnitella!
POSTINEITI JA KANTTORI
No jo!
NIMISMIES katellen heitä.
Meidän mamma ennusti tätä jo aikoja sitten...
NIMISMIEHEN ROUVA
Niin, jo minä heti tämän kanttorin tultua sanoin papalle: siitä se
vasta tulisi sopiva pari...
NIMISMIES
Ja anna sen nyt sitten tulla tupakoimaan.
POSTINEITI nauraen.
No, mene, mene!
Poistuvat kuistille. Talossa soitetaan kelloa, uutimet vedetään
ikkunoiden eteen, tuli sammutetaan. Pastori tulee tieltä.
NIMISMIEHEN ROUVA
Eikös pastori tule näytelmää katsomaan...? Mikäs sen pastorin on?
(Menevät postineidin kanssa taloon.)
Pastori seisoo hetkisen yksin. Sitten tulee emäntä lehdosta päin,
kädessä nenäliina.
EMÄNTÄ
Niin minä kuljen kuin vieraana oman poikani häissä.
PASTORI
Outoja ja muukalaisiahan me olemme täällä murheenlaaksossa.
EMÄNTÄ
Jaa, jaa, kuka sitä olisi uskonut, että sen näin piti käydä. Olen tässä
niin ajatellut sitä vainajaa, näiden lasten isää. Ja sitä päivää jona
meidät vihittiin. Se oli kanssa näin syksyllä... Silloin oli kanssa
näin kaunis syksy... Mutta mikäs pastorin on...?
PASTORI
Ei minun mikään.
EMÄNTÄ
Eikös sitten olisi paras viettää ne teidänkin häänne ennen joulua.
Mitäs niistä säästää. Nuorihan se Anni vielä on, mutta aika kuluu...
Ruvetaan valmistamaan nyt vain kohta... Minä jo puhuin neulojalle
ja...
PASTORI
Ei emäntä niistä puhu...
EMÄNTÄ
Mikä on ettei puhua saa... Onhan sitä vähän varastoa kotona ja... onhan
Anmilla aikaa valmistaa loppuja sitten myöhemmälläkin... Ne häät
pidetäänkin sitten oikein... vanhanaikaiset...
PASTORI
Ei emäntä nyt puhu... Ei emäntä vielä tiedä... Ei niistä mitään
tule... Annikki... Annikki... Annikki...
EMÄNTÄ
Mikäs Annikille on tullut?
PASTORI
Hän on — hyljännyt minut...
EMÄNTÄ
Mitä pastori sanoo... en minä nyt ymmärrä pastoria...
PASTORI
En minä tahdo sitä itsekään ymmärtää...
EMÄNTÄ
Ei Annikki sellainen ole...
PASTORI
Hän sanoi... ettei voi ruveta vaimokseni...
EMÄNTÄ
Ettei voi ruveta... Minä menen paikalla puhumaan hänelle. Mitäs tämä
nyt on! Ei hän sellaisia...
PASTORI
Ei emäntä mene... Ei se auta. Olisihan minun pitänyt se ymmärtää, ettei
hän...
EMÄNTÄ
Ei Anni ole sitä tarkoittanut. Mitä lie väsyksissään sanonut...
PASTORI
Hän antoi jo takaisin sormuksenkin. (Avaa emännälle kätensä.)
EMÄNTÄ katsoo.
Se on Annikin sormus. Jaa, en minä mitään ymmärrä tästä uudesta
ajasta... Ei lapset enää tarvitse vanhempiaan. Mitä minulla enää on
virkaa maan päällä.
Lähtevät rannalle päin. Talosta kättentaputuksia. Ulos tulevat Mikko,
Rainio, helsinkiläinen maisteri.
MIKKO
Oli se helkkarin hauskaa että tulit, vanha veikko.
HELSINKILÄINEN
Meitä piti tuleman oikein aika roikka, mutta sattuivat näin sunnuntaina
olemaan kiinni kaikki.
MIKKO
Kyllä minä ne meidän sunnuntait tiedän!
HELSINKILÄINEN
Mutta kuule, se on toista tämä sinun morsiamesi kuin ne huntupäät
herrasfröökynät, jotka häissään itkeä pillittävät.
MIKKO
Niin, eikös olekin!
HELSINKILÄINEN
Ja saablarin viisaan näköinen. Mistäs sinä sen löysitkään!
MIKKO
Kotipitäjän tyttöhän se on!
RAINIO
Se osaa Marxinkin niin kannesta kanteen, ettei sen kanssa ole hyvä
mennä väittelemään.
HELSINKILÄINEN
Vai niin, vai niin. Sellaisen minäkin tarvitsisin... ja tänne te nyt
asetutte asumaan?
MIKKO
Tuonne salvetaan pirttiä mäkeen.
HELSINKILÄINEN
Mutta millä sinä meinaat saada aikasi kulumaan?
MIKKO
Samalla vain, millä muutkin... maan työssä...
HELSINKILÄINEN
No niin, niin. Vai maan työssä... mutta kun sentään olet tottunut
liikkumaan.
RAINIO
Eihän sitä nytkään kiinni köytetä. Kyllä ne puolueen asiat aina
liikkumista vaativat.
HELSINKILÄINEN
No niin, niin... Mutta eikös tästä vähitellen pitäisi ajatella
lähtöä...
RAINIO
Ei hemmetissä, meillähän on vielä toinen näytös jäljellä. Mitäs ne
siellä kuhnivat. Ei se kestä kuin pari minuuttia. Minä käyn katsomassa.
(Lähtee sisään.)
Vanhus ja 3. mies tulevat.
VANHUS Mikolle.
Me tullaan sitten kaikki saattamaan nuorta paria kotiin.
3. MIES
Ja otetaan oikein lippu mukaan. Se päätettiin viime kokouksessa.
Lähtevät sisään. Mikko jää yksin, selin katsojiin päin, sytyttämään
savukettaan. Hän vetää tikun toisensa perästä saamatta niitä syttymään.
Vihdoin onnistuu. Ikkunoista sammuu tuli. Soitetaan kelloa. Kaikki
lähtevät sisään. Alhaalta, vasemmalta tulee Klara valkeissa vaatteissa,
pitkä huivi viskattuna päähän. Silmät loistavat, poskilla hehkuu kuume.
Hän liukuu kuin varjo, sulaen yhteen runkojen ja kuutamon kanssa.
MORSIAN tulee sisältä portaille.
No Mikko, Mikko... mihin sinä jäit! Ovat panneet meille oikein
vaarintuolit eturiviin. Joudu nyt!
Mikko lähtee portaille, lakki takaraivolla, savuke hampaissa. Morsian
ottaa häntä käsivarresta, nauraa hihittää. Näyttämö on tyhjänä.
KLARA kuiskaa.
Kruunuton morsian! (Lähestyy taloa.) Kruunuton morsian. (Tultuaan
keskelle pihaa hän pysähtyy, kääntyy yleisöön päin, huutaa
epätoivossa.) Kruunuton morsian!
Kaiku vastaa metsän takaa. Klara poistuu hiljaa nyyhkien. Pysähtyy
kuullessaan ihmisääniä suurta koivua vastaan etualalla, painautuu
runkoon kiinni. Talossa hälinää. Ääniä: Mikä se oli? Kuka huusi?
Ikkunoihin tulee heikko valo, ikäänkuin yhdestä läähättävästä
kynttilästä. Kaikki törmäävät ulos.
RAINIO
Kuka täällä huusi?
1. MIES
Mikä täällä kävi?
2. MIES
Täältä se huuto tuli.
1. TYTTÖ
Ja kaikukin vastasi: »kruunuton morsian».
RAINIO
Mitä hullua! Ei ne köyhälistön tytöt ole ennenkään kruunuissa
herrastelleet! Mennään jatkamaan. Näkyy se, että puoliyö on likellä,
kun kummitukset tulevat esiin. (Nauraa.)
2. MIES
Joku täällä huusi.
2. TYTTÖ
Lehtokin itki ja nyyhkytti.
EMÄNTÄ joka pastorin vieressä seisoo portaiden edessä.
Se oli Jumalan ääni.
RAINIO
No kyllä on mielikuvituksella valtaa! Mennään pois jatkamaan.
HELSINKILÄINEN
Oliko se mies vaiko nainen?
1. MIES
Mikä lie ollut.
1. TYTTÖ
Se itki kuin lapsi!
PASTORI
Se oli omantunnon ääni. (Nousee portaille.) Te olette, ihmisraukat,
kadottaneet kruununne ja etsitte sitä turhaan tältä tieltä. Palatkaa
ainoan elävän Jumalan luo...
ÄÄNTEN MURINAA
Kuulkaas pappia!
RAINIO
Ei täällä pappia tarvita! Lähdetään jatkamaan. (Lyö käsiään yhteen.)
Näytelmää jatketaan!
Joukko törmää sisään. Pastori ja emäntä lähtevät rannalle. Mikko
astelee yksin lehtoon päin, suuri kärsimys kasvoillaan.
MORSIAN on katsellut portailta ja seuraa.
Etkö tule sisään? Siellä on nyt meidän tuolit tyhjinä...
MIKKO
Mene sinä edellä...
MORSIAN
Mutta miltä se näyttää...! Kyselivät jo, mihin sinä jäit... Oletko
suuttunut minulle?
MIKKO
Minä tulen pian perässä.
MORSIAN
Mutta itsehän sinä sanoit, ettei minulla olisi kruunua...
MIKKO
Itse, itse... Anna minun nyt olla yksin... Vähän aikaa...
Morsian poistuu alakuloisena. Oven sulkeuduttua hoippuu Klara Mikon
eteen.
KLARA
Mikko...
MIKKO säpsähtäen.
Kuinka sinä olet täällä... Sinähän olet kuolemansairas!
KLARA
Meidän täytyy pelastua...
MIKKO
Mitä sinä puhut! Tiedäthän sinä että minun päätökseni pysyy: minun
paikkani on täällä.
KLARA
Sinä petät itseäsi. Sinä olet niin suuressa vaarassa ja minä! Me voimme
vielä pelastua.
MIKKO
Sinä puhut kuumeessa. Minä menen noutamaan Annikkia...
KLARA
Minä puhun hengen hädässä. Minä näin unta, että meidät piti elävinä
haudattaman. Kauas toisistamme syvälle pimeyteen. Se oli niin kauheaa.
Minä ponnistin kaikki voimani. Vihdoin minä pääsin ylös. Mutta nyt on
kiire. Me lähdemme niin kauas, ettei meitä kuulla eikä nähdä.
MIKKO
Tämä on mielettömyyttä. Minä noudan sisareni, että hän saattaa sinut...
KLARA
Sinun täytyy kuulla minua. Ihmisellä ei ole oikeutta hukata henkeänsä.
Hän ei saa ripustaa kiveä kaulaansa, sillä se vie alaspäin, alaspäin.
Me kaksi yhdessä, me nousemme kohti kauneutta ja autuutta.
MIKKO
Sinä olet sairas — mutta koeta toki ymmärtää, ettei enää ole lupa puhua
tällä tavalla...
Työntää hänet luotaan.
KLARA
Sinä et minua rakasta, et koskaan ole rakastanut...
MIKKO
Minä olen haudannut muistot. Sinun täytyy tehdä samoin...
KLARA
Voinko minä haudata oman itseni! Koko minun sieluni ja ruumiini on
vain niissä muistoissa.
MIKKO
Ihminen voi mitä hän tahtoo. Kuuntele minua nyt järkevästi. Meillä on
velvollisuuksia, joihin olemme itsemme sitoneet, ja raskaimmatkin
velvollisuudet sisältävät lohtunsa.
KLARA
Nyt minä ymmärrän... Kaikki on lopussa... Olen yksin... yksin...
MIKKO
Ihminen voi murtuneenakin elää, raunioistakin versoaa vihreää
ruohoa... Me kuljemme eri teitä me ihmiset... Jossakin kaukana ne
yhtyvät... Kaikki tiet... Siellä on rauha... Kuuletko minua?
KLARA
Kuulen...
MIKKO
Katso: joka etsii se elää...
Äänettömyys.
KLARA
Joka etsii... Joka etsii se elää... Hyvää yötä.
MIKKO
Hyvää yötä.
Klara lähtee murtuneena, ikäänkuin hapuillen. Mikko jää vakavana,
yksinäisenä katsomaan hänen jälkeensä.
Talosta kuuluu kättentaputuksia, siellä sytytetään tulet. Morsian
rientää Mikon luo; iloista piirilaulua laulaen tulevat vieraat
pitkässä jonossa ja tempaavat heidät keskelleen.
Esirippu.